30. marraskuuta 1939 helsinkiläiset heräsivät siihen, että pommit räjähtelivät kaupungilla ja autot paloivat kaduilla. Neuvostoliitto oli hyökännyt Suomeen ilman sodanjulistusta.
Aikojen saatossa sodan julistamiseen liittyvät käytännöt ovat vaihdelleet hyvinkin paljon. Välillä on ollut tärkeää lähettää mahdollisimman juhlava lähetystö etukäteen vihollisen luokse sopimaan, että missä otetaan matsi. Välillä taas on luotettu siihen, että kyllä se sen sitten huomaa, kun tulinuolet alkavat putoilla torpan katolle.
Vanhoina aikoina, kun tiedonvälitys oli vielä hidasta ja kehittymätöntä, jouduttiin lähtemään siitä ajatuksesta, että jos tuolta nyt tulee suuri joukko tuntemattomia miehiä, niin niillä ei välttämättä ole hyvät mielessä. Mökkijärveni rannoilla kerrotaan kansantarua ajalta, jolloin kylässä oli vasta kaksi taloa. Toisen tilan isäntä Simo näki pellolla kyntötöissä ollessaan, miten taivaanrannalta alkoi nousta sankka savu. Samasta suunnasta lähestyi ratsumiesten nostattama pölypilvi. Simo meni järven rantaan ja huusi vastarannalle Matille, että mene Matti metsään, ryssät tulee. Niipä Mattikin sai perheensä pelastettua kasakoiden kourista. Molempien talot tietenkin poltettiin. (
Isäntien nimet on tässä kertomuksessa muutettu, koska en halua, että vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen haastaa heidät postuumisti oikeuteen maahanmuuttovastaisuudesta.)
Nykyaikana sodan luonne on muuttunut. Terroristien toiminta perustuu siihen, että on parempi, että vastustaja ei edes tiedä olevansa sodassa. Tai ei ainakaan tiedä tarkasti, ketkä niitä terroristeja ovat.
Mistä me sitten voimme tietää, onko nyt sota vai ei? Pitäisikö meidän ihan vaan uskoa, jos kerran
vastapuoli sanoo käyvänsä sotaa meitä vastaan? Mutta nuohan ovat vain lapsia. Eivät ne
aikuiset imaamit tosissaan vihaa lietso.
Ketä me voisimme sitten kuunnella? Uskoisimmeko niitä, jotka taistelevat tämän uuden sodan etulinjassa? Mutta mistäpä
poliisit ja palomiehet voisivat tietää, että maassa on sisällissota käynnissä. Ranskanmaalla on kaikki hyvin. Tai ehkäpä siellä jotain pientä häikkää on, koska jopa sosialistien presidenttiehdokas Royal
vaatii, että jokaiselle naispuoliselle poliisille myönnettäisiin saattaja hänen palatessaan kotiin myöhäisestä työvuorosta, koska kaksi naispoliisia on raiskattu. Ranskasta on siis tullut maa, jossa poliisikaan ei uskalla kävellä yksin töistä kotiin.
Spartalaiset päättivät aikoinaan, että maailman kuuluisimman pakolaisneuvontavaltuutetun nimi ei saa jäädä historian lehdille, vaan se on hakattava pois kaikista kivitauluista. No, Efialtes on yhä tuttu ainakin kaikille uuden 300-elokuvan nähneille. Hänen lisäkseen maailmanhistoriassa on ollut lukuisia muitakin pettureita, jotka ovat osallistuneet oman kansansa murhaamiseen roolissa tai toisessa.
Stalinilta komissaarintähden saaneet ukrainalaiset kertoivat omalle väelleen, että heidän sosialistinen velvollisuutensa on luovuttaa kaikki elintarvikkeet pois. Kyllä Isä Aurinkoinen sitten huolehtisi heistä talvella. Komissaarit pystyivät sanomaan tämän rauhallisin mielin, koska he tiesivät itse olevansa talven tullen jossakin kaukana juomassa pakkoluovutetusta viljasta tislattua votkaa pakkoluovutetun porsaankyljen painikkeeksi. Samalla kun heidän oma kansansa kuoli nälkään ja kylmyyteen.
Juutalaisghettojen vanhimmat toimivat yhteistyössä natsien kanssa ja päättivät, missä järjestyksessä heidän oma kansansa nousee härkävaunuihin. He kertoivat ihmisille, että juna vie heidät turvaan. He pystyivät sanomaan tämän rauhallisin mielin, koska he tiesivät itse ostaneensa rahoillaan ja yhteistoiminnallaan paikan siihen toiseen junaan, joka veisi heidät Sveitsiin syömään suklaata ja kuuntelemaan käkikelloja.
Tänään me suomalaiset olemme heränneet siihen, että Euroopassa pommit räjähtelevät kaupungilla ja autot palavat kaduilla. Meille kerrotaan, että ei tässä mitään hätää ole. Ne autothan palavat tuolla naapurissa. Vastarannalla. Ei meillä mitään hätää ole.
Ja minä haluaisin uskoa sen. Uskoa, että mitään maailmanlaajuista kulttuurien välistä konfliktia ei ole olemassa. Koska se toinen vaihtoehto on paljon pelottavampi.
Kyllä minä ymmärrän, jos hyvää tarkoittava äiti sanoo lapselleen, että ei tässä mitään sotaa ole. Mene takaisin nukkumaan. Kaikki on hyvin. Laita silmät tiukasti kiinni. Äiti laittaa sinut tänne sängyn alle turvaan. Vedä peitto pään yli ja ole ihan hiljaa. Älä vaan sano mitään, vaikka ovesta tulisi kuka.
Äiti tarkoittaa vain hyvää. Äiti haluaa, että lapsi ei pelkää.
Mutta kun valtion virkamies kieltää meitä puhumasta niistä palavista autoista, niin minä tiedän varmasti, että ainakin yksi sota on alkanut: eliitin sota omaa kansaansa vastaan.
Tällä hetkellä sananvapauden puolesta käytävän taistelun etulinjassa on yksi mies,
Mikko Ellilä.
Stalin oli omalla tavallaan oikeudenmukainen pikku veitikka. Hän kohteli kaikkia yhdenvertaisesti. Niinpä useimmat teloittajat löysivät itsensä ennen pitkää vankileirin piikkilangan väärältä puolelta. Oli heidän vuoronsa. Myöskään keski-Euroopassa kaikki junat eivät kulkeneetkaan Sveitsiin, vaikka rahat oli jo maksettu.
Itse toivon olevani kärpäsenä katossa, kun suomalaiset stalinistit heräävät huomaamaan, että heidän luotijunansa ei olekaan menossa kohti Alhambran teehuoneita.
