28.1.07

Pahoista teoista ja katumuksesta

Valkealassa kurdiperheeseen kohdistunut kotirauhanhäirintä herätti suurta julkisuutta kaikissa tiedotusvälineissä, kunnes tuli ilmi, että sitä oli edeltänyt vastaavanlainen kotirauhanhäirintä, jonka yhteydessä nuori valkealalaismies oli pahoinpidelty omalla kotipihallaan. Lainaan Kouvolan Sanomien uutista 26.1.

"Valkealassa noin viikko sitten kurdiperheen kotiin tehdyn hyökkäyksen taustat ja motiivit alkavat paljastua. Isku oli kosto alkuyön tapahtumista, jossa noin seitsemän ulkomaalaistaustaisen miehen joukko pahoinpiteli vuonna 1985 syntynyttä Valkealassa asuvaa suomalaismiestä tämän kotipihassa.

Pahoinpitelyn uhri oli toinen Acarin perheen kotiin tehdyn iskun pidätetyistä. Tapahtumat alkoivat, kun hänen kotinsa ikkunaan heitettiin jotain lauantaita vasten yöllä noin klo 2. Kotona oli pariskunta ja toisella vuodella oleva lapsi.

Mies meni ulos ja joutui miesjoukon pahoinpitelemäksi. Häntä potkittiin ja lyötiin rautaputkella. Uhrin mukaan pahoinpitelijöiden joukossa oli kauempaa Suomesta tulleita ulkomaalaistaustaisia miehiä. Acarin perheestä ei tiettävästi ollut ketään paikalla.
"

Tätä uutista en ole huomannut minkään muun tiedotusvälineen julkaisseen. Kaava on sama kuin Kajaanin pizzeriakahakassa aikanaan: media käy kuumana niin kauan kun kyseessä näyttää selkeästi olevan rasistinen rikos, mutta vaikenee välittömästi, kun julki tulee toisenlaista tietoa. Ja minä kun olen tähän asti ollut siinä uskossa, että kenen tahansa kotiin rähinöimään meneminen on persepäistä touhua. Mutta ilmeisesti toisten kodit ovat pyhempiä kuin toisten.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että jutut eivät mene oikeuteen, vaan ne sovitellaan asianomaisten kesken. Emme siis todennäköisesti tule saamaan mitään tietoa tapahtumien todellisesta kulusta ja taustoista.

Tapahtunut on herättänyt suurta kohua myös kansakunnan vessan seinällä. Näiden "neonatsien", "rasistien" tai "skinien" tekoa on - paitsi tietenkin paheksuttu - pidetty amatöörimäisenä pelleilynä. Tai kuten eräskin kirjoittaja kiteyttää: "Vittu mitä vellihousuja! Ensin rikotaan ikkunat ja ovet ja huudellaan isäntää pihalle. Sitten pötkitään pakoon kun joku tulee ulos!"

Todellakin melko onnettomalta touhulta tämä hyökkäys vaikuttaa. Varsinkin jos sitä vertaa toisen osapuolen suorittamaan operaatioon, joka on kuin suoraan jostain terroristin käsikirjasta, jossa neuvotaan miten pitää toimia kun haluaa pahoinpidellä tai tappaa jonkun:

* Riittävä miesylivoima (esim. 7 yhtä vastaan).
* Myös aseita mukaan (esim. rautatankoja kuten tässä tai puukkoja), jotta uhri saadaan haluttaessa varmasti hengiltä tai pysyvästi vammautettua.
* Heitä jotain ikkunaan houkutellaksesi uhrin yksin pihalla, mutta ÄLÄ LÄHDE ITSE KARKUUN vaan käy rohkeasti uhrin päälle isolla porukalla, kaikki yhtä aikaa.
* Iskuryhmän tulee naamioitua tai käyttää suojaväriä (ja minä en nyt tarkoita sellaista suojaväriä, jota vedetään purkista viiruiksi naamaan, vaan sellaista suojaväriä, joka peittää koko ihon ja estää ihmistä joutumasta vastuuseen mistään teoistaan).
* Iskuryhmän mukana ei saa olla ketään sellaista, jonka uhri voisi mahdollisesti tunnistaa.
* Hoida homma kerralla, älä ramppaa samalla paikalla 3 kertaa yössä.
* Muista tiedotus ja disinformaatio: varmista jo etukäteen, että tiedotusvälineet ja yleinen mielipide ovat sinun puolellasi. (No, tämän kohdan eteen näiden hyökkääjien ei nyky-Suomessa tarvinnut tehdä mitään. Median tuki on automaattinen.)

Mutta annetaan Suomi24:n asiantuntijan vielä jatkaa: "Sitte kun poliisisetä pistää putkaan niin itketään että kaduttaa, kaduttaa, halutaan sopia ja korvata vahingot." Kieltämättä mielikuva isosta hurjasta skinistä itkemässä ja katumassa poliisiasemalla on aika huvittava. Kuvitelkaa mielessänne se skini mahdollisimman lihavaksi ja vastenmielisen näköiseksi. Lisätkää vielä kaikenlaisia tatuointeja joka paikkaan. Kaljuun ohimoon voi kuvitella tuplasalamat. Ja sitten se itkee ja katuu. Joko alkaa naurattaa?

Minuakin vähän naurattaa, mutta en minä osaa tämän yhden tapahtuman perusteella nähdä näitä jätkiä joinakin absoluuttisen pahan ruumiillistumina. En, vaikka lehdet kuinka leimaisivat heitä absoluuttista pahaa tarkoittavilla sanoilla ja laittaisivat niihin vielä muutaman ääri-etuliitteen. Eikä se tee ääriäärinatsineofasistirasistista yhtään sen huonompaa ihmistä, että hän katuu tekoaan ja lupaa korvata vahingot. Pikemminkin päinvastoin. Tuohan on erittäin suoraselkäistä ja miehekästä käytöstä. Yhden jos toisenkin miehen elämässä tulee vastaan tilanteita, joissa huomaa, että nyt on tullut tehtyä pahoja. Kuten iskettyä kirves pahviovesta läpi. Silloin pitää toimia juuri noin: tunnustaa tekonsa ja korvata vahingot.

Suomalaismiehen pahoinpitelijöistä yksikään ei ole jäänyt kiinni. Enkä usko, että tulee jäämään. En myöskään usko, että nämä miehet poliisiasemalla itkisivät ja katuisivat tekoaan. Päinvastoin, he ovat varmasti teostaan tällä hetkellä erittäin ylpeitä. Ja minä luulen, että Suomessa on paljon ihmisiä, jotka ovat heidän kanssaan samaa mieltä: rasistin lyöminen on aina oikein. Eihän rasistilla voi edes olla oikeata perhettä, joka siellä sisällä hädissään itkisi, kun isää hakataan rautatangolla pihalla.

Oulussa tapahtui ennen joulua kauheita. Luolamiesmäisesti käyttäytynyt poliisi käytti neekeri-sanaa ja Hesari erehtyi kirjoittamaan sen uutiseensa. Nyt siellä on sitten käynyt valvontakameran kuvien perusteella miehiä poliisiasemalla kuulusteltavina. Heitä tosin ei epäillä rasististen sanojen käyttämisestä, vaan ainoastaan joukkoraiskauksesta. Ja minä luulen, että ihan oikeat tyypit siellä ovat olleet Luolamiehen juttusilla, mutta vaikea mitään on näyttää toteen, jos DNA-testit epäonnistuivat ja tyypit eivät myönnä mitään. Sillä nämä jätkät eivät itke, eivät kadu, eivätkä pyydä anteeksi. Luulen, että he tuntevat tehneensä aivan oikein: huora sai mitä ansaitsikin. Ja minä pelkään, että Suomessa on ihmisiä, jotka ovat heidän kanssaan samaa mieltä. Sillä saattoihan sillä naisella olla rasistisia ajatuksia. Ja sitä paitsi kyllähän suomalaisetkin raiskaavat.

21 comments:

Anonymous said...

Terveisiä Kajaanista. Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Kukaan ei muuten ole pyytänyt meiltä anteeksi sitä, että julkisesti koko Kajaani leimattiin Suomen rasistisimmaksi paikaksi - syyttä. No, liekö titteli sitten siirtynyt Valkealaisille?

reino said...

Mä oon vähän kuullu juttua, että neuvottelut on kesken siitä, nimitetäänkö Valkeala nyt sitten maailman rasistisimmaksi vai universumin rasistisimmaksi paikaksi.

Lisäksi kunnan nuivantympeä rasistisviritteinen nimi aiotaan muuttaa. Mustiala on tosin jo olemassa, että sitä uutta nimeäkin joudutaan vielä vähän arpomaan.

Anonymous said...

Valkealan uusi nimi voisi olla Kurdiala.

Veikkaanpa että Kouvolan Sanomissa avautuu lähiaikoina toimittajan tai päätoimittajan paikka.

Anonymous said...

Oliskohan missään päin Suomea Kirjavala - nimistä paikkaa ennestään? ;)

Tai ehkä unohdetaan värit kokonaan. Mustiala ja Mustiokin nimetään uudestaan.

Anonymous said...

Niin totta, niin totta. Vähemmistöllä (lue: tummaihoisilla) on se etu, että he voivat aina syyttää kaikkia ympärilläolevia valkonaamoja rasisteiksi. "Kaikilla" tarkoitetaan joka ikistä kalpeanaamaa, poliisit ja syyttäjät mukaan lukien.

Syytöksessä ei tarvitse olla edes mitään perää, sillä vahinko on jo tapahtunut. Rasismista syytetyn osapuolen on nimittäin hyvin vaikeaa puolustautua tällaista syytöstä vastaan. Vaikka rasismista syytetty osapuoli tekisi kaiken mahdollisen voittaakseen vähemmistön luottamuksen, niin ei tarvita kuin yksi ainoa virhe (heidän ja tiedostajien silmissä), niin luottamus on mennyttä.

Toisin sanoen, rasismista syytetyn täytyy todistaa ettei ole rasisti, mikä on mahdotonta. Esitetyn näytönhän voi aina kumota.

IDA said...

Mustila on Elimäellä. Hyvin lähellä Valkealaa.

Kymissä on varauduttu kaikkeen ;)

kojootti said...

Täysin selvä asia, että Valkealan kunnan on muutettava nimeään pikaisesti, mielummin jo eilen.

Ehdotukseni kunnan uudeksi nimeksi: Mokula.

Mokula sijaitsee Angolassa, joka sopii varmasti kaikille meille tiedostaville, afrokulttuuria ihannoiville vanha- ja uussuomalaisille.

Jos koet, ettei nimeä pidä muuttaa tai uudelleen nimetä Mokulaksi, olet rasisti. Ethän halua olla rasisti(sika), ethän?

http://www.airport-images.com/city_83481_Mokula

Anonymous said...

Mikkelissä on neekeriharju. Lähellä porrassalmen taistelupaikkaa.

Anonymous said...

Kajaanin tapauksesta ei tosissaan kuultu minkäänlaista anteeksipyyntöä. Perussuomalaiset Nuoret tekivät asiasta julkilausuman, joka julkaistiin muutamissa lehdissä.
http://www.ps-nuoret.net//content/view/130/41/

Anonymous said...

Ainiin lisänä tuohon juttuun vielä. Minua ihmetyttää ainoastaan se että jos kerran on tekemässä jotain niin tekee sen sitten loppuun saakka. Ei tuollaista puolitiemeininkiä kukaan nauramatta katso.

Ja sen verran harkintaa olisi myös hyvä ettei nyt hyökkää ensimmäisen vähän samalta näyttävän tyypin kimppuun ja pelkästään siksi että sattuuu tietämään missä tämä asuu.

Tyrmistyttävää tuo uutisointi kyllä . Joka helvetin tuutista toitotetaan, mutta jos ulkomaalaiset ovat asialla niin ehkä jossain yleisökirjoitusosaston oikeassa ylälaidassa pienellä präntillä ja suvaiten. Tämä maailma on täysin vinossa. Mitä vanhemmaksi elän, sitä vakuuttuneempi olen. Miten täällä kukaan voi kuvitella ajattelevansa itse tai omistavansa mielipiteitä?

reino said...

Kami, mä rohkenen väittää, että kyseessä ei ollut se, että hyökätään ensimmäisen vähän samalta näyttävän tyypin kimppuun. Taustalla on muutakin. Iltapäivälehtitietojen mukaan ainakin tämä perheen vanhin poika on ennenkin matsannut näiden toisten kanssa. Oli muuten kuvan perusteella aika sotapoliisin kokoinen jantteri. :)

Siitä olen samaa mieltä, että jos jotain lähtee tekemään, niin sitten harkitusti ja loppuun asti. Pätee lähes mihin tahansa asiaan elämässä.

Anonymous said...

Juu, niinhän se on toki ihan hyvä periaate, mutta normaalielämässä se ei ole aina mahdollista.

Tuollainen ratkaisu on kuitenkin sellainen että se kannattaa jättää tekemättä jos vähänkään tuntuu ei ole täysin varma asiasta. Oikeinhan se ei tietenkään ole, mutta kyllä se perkele sieltä luolan perältä löytyy varmasti kaikista jos tarpeeksi etsitään.

Niinkuin eräs vihaamasi musiikkityylisuunnan edustaja eräässä biisissä sanoi "Ain't no such thing as halfway crook" ;)

reino said...

Kiinalaiset sijoittajat ovat ilmoittaneet haluavansa ostaa käytöstä poistetun Valkealan sairaalan kiinteistön. Heidän tavoitteenaan on perustaa sairaalan tiloihin kiinalaisen lääketieteen hyvinvointikeskus.
http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id52321.html

Huhujen mukaan Valkealan kunnan nimi muutetaan samassa yhteydessä. Uusi nimi tulee olemaan China White.

Anonymous said...

help renne apuu!! tiäksä onx apuu jos mä rupeen vegex tai jotai q must on tosi rasistist q mun paska o ruskeet??

Anonymous said...

Johannes Nieminen said...
Kajaanin tapauksesta ei tosissaan kuultu minkäänlaista anteeksipyyntöä. Perussuomalaiset Nuoret tekivät asiasta julkilausuman, joka julkaistiin muutamissa lehdissä.
http://www.ps-nuoret.net//content/view/130/41/


Luulisin, että moku-ideologian mukaan kajaanilaiset silti ovat syyllisiä, vaikkei mitään rasistista tekoa olekaan tapahtunut. Riittää, että sellainen olisi voinut tapahtua.

Matti Vanhanen voisi nyt pyytää anteeksi kaikilta maahanmuuttajilta varmuuden vuoksi :-)

Anonymous said...

Ihan off-off-topiccina, sähköpostisi on sitten reino.reinonen. Lienetkö joskus vaikuttanut sfnetissä Pena Penasena?

Suursuomalainen vapaussotien arvoja ja tavoitteita punavalheita vastaan: Suursuomalainen Seppo Lehto, ei mikään punamädän paskanjauhaja ja ilmastokusettaja said...

Moro Reino;)

Laita nyt tähän blogiisi tuo kirjekuoren kuvake näkyviin niin voi tätä blogia postitella suoraan näille eri hyysäreille susanne.paivarinta@yle.fi ymv:t olisivat varmaan ilahtuneita;)

Seppo Lehto Lenin museon reliefin tuhoaja

reino said...

Nyt pitäisi kirjekuoren kuvan näkyä. Susanne Päivärinta on mun mielestä IHQ. Antaisin aika paljon, jos joskus pääsisin väittelemään oikein kunnolla Susannen kanssa. Se on varmasti söpö kun se suuttuu.

Muhamed bin Muhamed, en ole sama tyyppi kuin Pena Penanen. Mutta hyvä nimi sekin! ;)

Anonymous said...

Päivärinta on just sellainen typy, että kovasti haluaa olla omaa mieltä ja päteä, mutta sitten kun se sulaa.. ;)

Anonymous said...

Mitä antaisinkaan, jos pääsisin Manalassa puristamaan Päivärintaa pakarasta..

reino said...

Tarkoitatko Manalalla sitä baaria vaiko tuonpuoleista elämää eli Walhallaa?

Minulle on ainakin Väinämöinen unessa luvannut, että Tuonen joen tuolla puolen kansallismielisessä Tuonelassa minua odottaa ehtymätön tynnyrillinen sahtia ja 72 Susanne Päivärintaa, joista noin puolet on neitsyitä ja toinen puoli kaiken kokeneita ja maailman koulimia. Siinä menee pari ensimmäistä kuukautta tosi lokoisasti, kun koskaan ei voi tietää, kumpaa laatua tänään tarjotaan. Ja jengi tietää, että kansallismielisten Tuonelassa sankarimarttyyrillä stondaa aina. :)