Pelastakaa kätilö Abdulla!

Lehtitietojen mukaan Somalian väliaikaisen hallituksen ja radikaalin islamistihallinnon välisten rajujen taistelujen keskelle on jäänyt loukkuun arviolta 50-60 Suomen kansalaista. Tämä on sinänsä ihmeellistä, koska Ulkoministeriön matkustustiedotteissa Somaliaa on jo pitkään kuvattu maana, jonne ei ole syytä matkustaa:

"Somalia (UM 16.1.2006): Tarpeetonta matkustamista maahan tulee välttää; turvallisuustilanne heikko. Merialueilla liikkuminen erittäin vaarallista. ...
Poliisi ja oikeuslaitos ovat epäluotettavia. Koko Somaliassa on runsaasti aseita ja puolisotilaallisia, pitkälti hallitsemattomia joukkoja. Väkivallan, ryöstön, kidnappaamisen ja hengen menettämisen riski on Somaliassa suuri."

Miten sitten on mahdollista, että useat kymmenet Suomen kansalaisuuden saaneet somalit uskaltavat matkustaa lomailemaan siihen maahan, jonka sotaa ja levottomuuksia he alunperin ovat tulleet Suomeen pakoon?

Yksi heistä on Zahra Abdulla, kätilö, Helsingin vihreiden kaupunginvaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas. Vuoden Pakolaisnainen 2003. Mutta mitä ihmettä helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu tekee Somaliassa?

Helsingin Sanomat haluaa tehdä kaikille kertakaikkiaan selväksi, että Abdulla on Somaliassa ihan asiallisella asialla: hän oli tullut Mogadishuun viikkoa aiemmin tapaamaan perhettään ja kouluttamaan opettajia paikalliseen tyttökouluun. Jossakin lehtiartikkelissa mainitaan Abdullan sairas vanha äiti. Ja Hesarin mukaan Abdulla itsekin on malarian tyyppisen sairauden kourissa ja kovassa kuumeessa. Siitä huolimatta hän jaksaa urhoollisesti antaa Helsingin Sanomille puhelinraportin Mogadishusta.

Mitä me voisimme tehdä tämän rohkean naisen auttamiseksi? Turvapaikkaoikeutta Suomeen ei ehkä voida myöntää kahteen kertaan samalle henkilölle, vaikka Abdulla totisesti sen ansaitsisi. Ja sitäpaitsi hänhän on jo Suomen kansalainen. Miksei Suomi huolehdi kansalaistensa turvallisuudesta? Mihin tarkoitukseen ne EU:n nopean toiminnan joukot oikein on tarkoitettu, jos ne eivät heti singahda pelastamaan kätilö Abdullaa. Mitä tekee Erkki Tuomioja? Pyytää anteeksi. Entä Mediheli, ehtisikö se apuun?

EU-maiden kansalaisia on Somaliassa arviolta 2 000–3 000, useimmat kaksoiskansalaisuuden omaavia. Sitä me emme tiedä, montako sellaista somalia siellä tällä hetkellä on, jotka eivät ole saaneet Suomen kansalaisuutta, mutta jotka asuvat Suomessa turvapaikan tai suojelutarpeen vuoksi myönnetyn pysyvän oleskeluluvan turvin ja nauttivat kaikkia asiaan kuuluvia sosiaalietuuksia. Ehkäpä Zahra Abdulla kertoo sen meille. Miksei kertoisi?

Sillä onhan Zahra Abdulla kaikkien mielestä parasta, mitä meille on Somaliasta tullut. Turun Ylioppilaslehden mukaan hän on sopeutunut Suomeen paremmin kuin moni suomalainen. Suomen Pakolaisapu valitsi hänet Vuoden Pakolaisnaiseksi 2003. Hän hän on työskennellyt tulkkina, kielenkääntäänä, sairaanhoitaja, lasten ja vanhusten kanssa, joten tyypillinen suomalaisen pätkätyöläisen arki on hänelle tuttua.

Turun Ylioppilaslehti kertoo:
"Abdulla lähti Unescon stidendillä opiskelemaan lääketiedettä Neuvostoliittoon vuonna 1989. Gynekologian lääkäri oli hänen toiveammattinsa. Sisällisota oli Somalian pohjoisosissa alkanut jo vuonna 1988, mutta Zahran kotikaupunkia Mogadishua levottomuudet eivät olleet vielä hänen lähtiessään saavuttaneet.

Mutta maailma tuli haaveiden tielle. Neuvostoliitto oli romahtamaisillaan ja Somalian sisällissota oli levinnyt. Zahran perhe pakeni Etiopian puolelle. Zahra jäi tyhjän päälle. Hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin jättää rakkaat opintonsa ja hakeutua Suomeen. Päätös ei ollut helppo.

Zahran uusi elämä alkoi heinäkuun lopussa 1990 Vainikkalassa, jossa hän ilmoittautui turvapaikanhakijaksi. Vartiomiesten kanssa täytettiin kaiken maailman paperit. "Suomalaiset olivat niin ankaria", sanoo Abdulla.

Vainikkalasta hänet lähetettiin Rauhan vastaanottokeskukseen Imatran ja Joutsenon rajalle. Se oli psykiatrinen sairaala: potilaat olivat omassa kerroksessaan, turvapaikanhakijat toisessa."

Toisessa lehtijutussa Abdulla kertoo, miten hän vastaanottokeskuksessa tapasi "yläkerran mielisairaalan yrmeitä partasuisia miehiä, jotka örähtivät tervehdyksen ohi mennessään."

Jotenkin minulle tuli näistä lehtijutuista hieman ikävä kuva Zahra Abdullan suhtautumisesta mielenterveyspotilaisiin. Hoitoalan ammattilaisena hänen pitäisi olla suvaitsevaisempi. Ainakin lehtijuttujen kirjoittajat tuntuvat olevan jotenkin tuohduksissaan siitä, että Abdullan ensikontakti Suomeen "oli psykiatrinen sairaala, jonne turvapaikanhakijat majoitettiin yhdessä potilaiden kanssa". Olen laittanut tämän linkin ennenkin, mutta katsokaa nyt ihmeessä, millainen paikka se Joutsenon vastaanottokeskus on. Kappale kauneinta Suomea. Jos tämä maisema ei kelpaa, niin miksi tulla Suomeen?

Ai niin, Zahra Abdullalla "ei ollut muuta mahdollisuutta", koska "Abdulla opiskeli Neuvostoliitossa stipendin turvin. Välillä rahaa ei tullut, mutta stipendiaattina hän ei saanut tehdä töitä. Gorbatsovin valta oli katoamassa, Tadzikistanissa oli käyty sisällissotaa ja maassa oli levotonta. Kun Abdulla yhtenä aamuna heräsi, katu oli täynnä panssariautoja. Viikkoon ei päässyt ulos edes kauppaan. Somaliassakin oli syttynyt sota. Abdulla halusi Englantiin, muttei saanut viisumia. Pari somaliopiskelijaa oli lähdössä Suomeen, ja Abdulla lähti heidän matkaansa."

Kyllä. Kuulostaa todellakin siltä, että Abdullalla ei ollut muuta mahdollisuutta. Stipendirahat eivät tulleet ajallaan ja yhtenä päivänä kadulla ajoi panssareita.

Minä en nyt jaksa googlata, että mitkä ne turvapaikan myöntämisen kriteerit ovat, minun mielestäni "stipendirahat eivät tulleet ajallaan" ei ole lähimainkaan riittävä peruste turvapaikan hakemiseen. Ilmeisesti Suomen ulkomaalaisvirasto oli samaa mieltä, koska näiden lehtiartikkelien perusteella Abdullalle ei ilmeisesti myönnetty turvapaikkaa vaan esim. oleskelulupa suojeluntarpeen vuoksi. Oleskeluluvan saatuaan hän haki sitten perheenyhdistämistä Somaliassa odottaville lapsilleen.

Otetaan tämä vielä kerran: Vuoden Pakolaisnainen 2003 tuntee stipendirahojen maksatuksen viivästyessä tilanteensa niin hankalaksi, että hänellä "ei ole muuta mahdollisuutta" kuin jättää opintonsa kesken, jättää lapsensa sodan jalkoihin Somaliaan (!) ja lähteä Suomeen turvapaikan hakijaksi.

Zahra Abdulla on monien mielestä parasta, mitä meille on Somaliasta tullut. Olen samaa mieltä. Näin varmaankin on. Mutta eipä ole hääppöistä.

Mutta lähettäkää nyt ihmeessä joku hakemaan nämä abdullat pois sieltä. Ennen kuin Elina Sana kirjoittaa kirjan otsikolla "Kuolemanhelikopteri S/S Mediheli: propellivatkain joka ei ikinä saapunut noutamaan Somalian unohdettuja marttyyreja".

Laitan loppuun vielä lainauksen Turun Ylioppilaslehden artikkelista. Se osoittaa mielestäni kauniisti sen, millaisia eroja Zahra Abdullan ajatusmaailman ja suomalaisen ajatusmaailman välillä on. Minusta tuntuu ihan rehellisesti, että Zahra Abdulla ei vaan tajua.

"Abdulla hymyilee ja kertoo tarinan tulkkiajoiltaan. Poliisi haastatteli nelivuotiaan tytön tätiä, joka yritti saada tytön perhettä Suomeen. Haastattelun jälkeen poliisi kysyi Abdullalta: “Onko sinusta moraalitonta lähettää lapsi Suomeen ja kalastella sitten perheelle turvapaikkaa.” Abdulla muistutti, että niinhän aina tehdään. Suomestakin lähetettiin kymmeniätuhansia lapsia Ruotsiin sotaa pakoon.”Sota on armoton, ja ihmiset haluavat pelastaa ainakin oman lapsensa.”"