31.12.06

Pelastakaa kätilö Abdulla!

Lehtitietojen mukaan Somalian väliaikaisen hallituksen ja radikaalin islamistihallinnon välisten rajujen taistelujen keskelle on jäänyt loukkuun arviolta 50-60 Suomen kansalaista. Tämä on sinänsä ihmeellistä, koska Ulkoministeriön matkustustiedotteissa Somaliaa on jo pitkään kuvattu maana, jonne ei ole syytä matkustaa:

"Somalia (UM 16.1.2006): Tarpeetonta matkustamista maahan tulee välttää; turvallisuustilanne heikko. Merialueilla liikkuminen erittäin vaarallista. ...
Poliisi ja oikeuslaitos ovat epäluotettavia. Koko Somaliassa on runsaasti aseita ja puolisotilaallisia, pitkälti hallitsemattomia joukkoja. Väkivallan, ryöstön, kidnappaamisen ja hengen menettämisen riski on Somaliassa suuri.
"

Miten sitten on mahdollista, että useat kymmenet Suomen kansalaisuuden saaneet somalit uskaltavat matkustaa lomailemaan siihen maahan, jonka sotaa ja levottomuuksia he alunperin ovat tulleet Suomeen pakoon?

Yksi heistä on Zahra Abdulla, kätilö, Helsingin vihreiden kaupunginvaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas. Vuoden Pakolaisnainen 2003. Mutta mitä ihmettä helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu tekee Somaliassa?

Helsingin Sanomat haluaa tehdä kaikille kertakaikkiaan selväksi, että Abdulla on Somaliassa ihan asiallisella asialla: hän oli tullut Mogadishuun viikkoa aiemmin tapaamaan perhettään ja kouluttamaan opettajia paikalliseen tyttökouluun. Jossakin lehtiartikkelissa mainitaan Abdullan sairas vanha äiti. Ja Hesarin mukaan Abdulla itsekin on malarian tyyppisen sairauden kourissa ja kovassa kuumeessa. Siitä huolimatta hän jaksaa urhoollisesti antaa Helsingin Sanomille puhelinraportin Mogadishusta.

Mitä me voisimme tehdä tämän rohkean naisen auttamiseksi? Turvapaikkaoikeutta Suomeen ei ehkä voida myöntää kahteen kertaan samalle henkilölle, vaikka Abdulla totisesti sen ansaitsisi. Ja sitäpaitsi hänhän on jo Suomen kansalainen. Miksei Suomi huolehdi kansalaistensa turvallisuudesta? Mihin tarkoitukseen ne EU:n nopean toiminnan joukot oikein on tarkoitettu, jos ne eivät heti singahda pelastamaan kätilö Abdullaa. Mitä tekee Erkki Tuomioja? Pyytää anteeksi. Entä Mediheli, ehtisikö se apuun?

EU-maiden kansalaisia on Somaliassa arviolta 2 000–3 000, useimmat kaksoiskansalaisuuden omaavia. Sitä me emme tiedä, montako sellaista somalia siellä tällä hetkellä on, jotka eivät ole saaneet Suomen kansalaisuutta, mutta jotka asuvat Suomessa turvapaikan tai suojelutarpeen vuoksi myönnetyn pysyvän oleskeluluvan turvin ja nauttivat kaikkia asiaan kuuluvia sosiaalietuuksia. Ehkäpä Zahra Abdulla kertoo sen meille. Miksei kertoisi?

Sillä onhan Zahra Abdulla kaikkien mielestä parasta, mitä meille on Somaliasta tullut. Turun Ylioppilaslehden mukaan hän on sopeutunut Suomeen paremmin kuin moni suomalainen. Suomen Pakolaisapu valitsi hänet Vuoden Pakolaisnaiseksi 2003. Hän hän on työskennellyt tulkkina, kielenkääntäänä, sairaanhoitaja, lasten ja vanhusten kanssa, joten tyypillinen suomalaisen pätkätyöläisen arki on hänelle tuttua.

Turun Ylioppilaslehti kertoo:
"Abdulla lähti Unescon stidendillä opiskelemaan lääketiedettä Neuvostoliittoon vuonna 1989. Gynekologian lääkäri oli hänen toiveammattinsa. Sisällisota oli Somalian pohjoisosissa alkanut jo vuonna 1988, mutta Zahran kotikaupunkia Mogadishua levottomuudet eivät olleet vielä hänen lähtiessään saavuttaneet.

Mutta maailma tuli haaveiden tielle. Neuvostoliitto oli romahtamaisillaan ja Somalian sisällissota oli levinnyt. Zahran perhe pakeni Etiopian puolelle. Zahra jäi tyhjän päälle. Hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin jättää rakkaat opintonsa ja hakeutua Suomeen. Päätös ei ollut helppo.

Zahran uusi elämä alkoi heinäkuun lopussa 1990 Vainikkalassa, jossa hän ilmoittautui turvapaikanhakijaksi. Vartiomiesten kanssa täytettiin kaiken maailman paperit. "Suomalaiset olivat niin ankaria", sanoo Abdulla.

Vainikkalasta hänet lähetettiin Rauhan vastaanottokeskukseen Imatran ja Joutsenon rajalle. Se oli psykiatrinen sairaala: potilaat olivat omassa kerroksessaan, turvapaikanhakijat toisessa."


Toisessa lehtijutussa Abdulla kertoo, miten hän vastaanottokeskuksessa tapasi "yläkerran mielisairaalan yrmeitä partasuisia miehiä, jotka örähtivät tervehdyksen ohi mennessään."

Jotenkin minulle tuli näistä lehtijutuista hieman ikävä kuva Zahra Abdullan suhtautumisesta mielenterveyspotilaisiin. Hoitoalan ammattilaisena hänen pitäisi olla suvaitsevaisempi. Ainakin lehtijuttujen kirjoittajat tuntuvat olevan jotenkin tuohduksissaan siitä, että Abdullan ensikontakti Suomeen "oli psykiatrinen sairaala, jonne turvapaikanhakijat majoitettiin yhdessä potilaiden kanssa". Olen laittanut tämän linkin ennenkin, mutta katsokaa nyt ihmeessä, millainen paikka se Joutsenon vastaanottokeskus on. Kappale kauneinta Suomea. Jos tämä maisema ei kelpaa, niin miksi tulla Suomeen?

Ai niin, Zahra Abdullalla "ei ollut muuta mahdollisuutta", koska "Abdulla opiskeli Neuvostoliitossa stipendin turvin. Välillä rahaa ei tullut, mutta stipendiaattina hän ei saanut tehdä töitä. Gorbatsovin valta oli katoamassa, Tadzikistanissa oli käyty sisällissotaa ja maassa oli levotonta. Kun Abdulla yhtenä aamuna heräsi, katu oli täynnä panssariautoja. Viikkoon ei päässyt ulos edes kauppaan. Somaliassakin oli syttynyt sota. Abdulla halusi Englantiin, muttei saanut viisumia. Pari somaliopiskelijaa oli lähdössä Suomeen, ja Abdulla lähti heidän matkaansa."

Kyllä. Kuulostaa todellakin siltä, että Abdullalla ei ollut muuta mahdollisuutta. Stipendirahat eivät tulleet ajallaan ja yhtenä päivänä kadulla ajoi panssareita.

Minä en nyt jaksa googlata, että mitkä ne turvapaikan myöntämisen kriteerit ovat, minun mielestäni "stipendirahat eivät tulleet ajallaan" ei ole lähimainkaan riittävä peruste turvapaikan hakemiseen. Ilmeisesti Suomen ulkomaalaisvirasto oli samaa mieltä, koska näiden lehtiartikkelien perusteella Abdullalle ei ilmeisesti myönnetty turvapaikkaa vaan esim. oleskelulupa suojeluntarpeen vuoksi. Oleskeluluvan saatuaan hän haki sitten perheenyhdistämistä Somaliassa odottaville lapsilleen.

Otetaan tämä vielä kerran: Vuoden Pakolaisnainen 2003 tuntee stipendirahojen maksatuksen viivästyessä tilanteensa niin hankalaksi, että hänellä "ei ole muuta mahdollisuutta" kuin jättää opintonsa kesken, jättää lapsensa sodan jalkoihin Somaliaan (!) ja lähteä Suomeen turvapaikan hakijaksi.

Zahra Abdulla on monien mielestä parasta, mitä meille on Somaliasta tullut. Olen samaa mieltä. Näin varmaankin on. Mutta eipä ole hääppöistä.

Mutta lähettäkää nyt ihmeessä joku hakemaan nämä abdullat pois sieltä. Ennen kuin Elina Sana kirjoittaa kirjan otsikolla "Kuolemanhelikopteri S/S Mediheli: propellivatkain joka ei ikinä saapunut noutamaan Somalian unohdettuja marttyyreja".

Laitan loppuun vielä lainauksen Turun Ylioppilaslehden artikkelista. Se osoittaa mielestäni kauniisti sen, millaisia eroja Zahra Abdullan ajatusmaailman ja suomalaisen ajatusmaailman välillä on. Minusta tuntuu ihan rehellisesti, että Zahra Abdulla ei vaan tajua.

"Abdulla hymyilee ja kertoo tarinan tulkkiajoiltaan. Poliisi haastatteli nelivuotiaan tytön tätiä, joka yritti saada tytön perhettä Suomeen. Haastattelun jälkeen poliisi kysyi Abdullalta: “Onko sinusta moraalitonta lähettää lapsi Suomeen ja kalastella sitten perheelle turvapaikkaa.” Abdulla muistutti, että niinhän aina tehdään. Suomestakin lähetettiin kymmeniätuhansia lapsia Ruotsiin sotaa pakoon.”Sota on armoton, ja ihmiset haluavat pelastaa ainakin oman lapsensa.”"

51 comments:

Anonymous said...

Hauskaahan tämä on kun Rauhan vastaanottokeskukseen laittaminen mainitaan tässä esimerkkinä erityisestä julmuudesta.

Oli se minunkin vastaanottokeskukseni. Sai käydä vain syntymässä lappeenrannassa ja sen jälkeen kuskattiin sairaala-alueen rivitaloihin yrmeiden mielisairaalapotilaiden ja nyrpeiden turvapaikanhakijoiden joukkoon. Omat vanhempani olivat silloin ihan tyytyväisiä asuinpaikkaamme. mutta mikä kelpaa kahden lääkärin lapsiperheelle ei kelpaa kaikille.

"Tuuli koko ajan ja näkyi vain metsiä ja järviä, ei muuta.
'Jos passini ei olisi ollut poliisilla, olisin lähtenyt heti takaisin'"

kertookohan jotain turpakain todellisesta tarpeesta kun sellaiset vastoinkäymiset ja hankaluudet kuin
tuuli, metsät ja järvet saivat zahran haluamaan jo takaisin maahan, josta hän oli paennut sortoa ja väkivaltaa.

Kuinka moni suomalainen muka joutuu kohtaamaan tilanteita, joissa yrmeät partasuiset miehet örähtävät tervehdyksen ohi mennessään, tuulee ja näkyy vain metsiä ja järviä. miksi suomessa on tällaista rasismia! ahdistavaa.

Anonymous said...

Niin ei se nyt tämäkään mamu ranelle kelvannut. On sopeutunut, on monta ammattia jne. Ja tekee vielä hyvää, ja erittäin rohkeata työtäkin.
Sitäpaisti nuo ulkoministeriön matkustusohjeet ovat vain ohjeita. Esimerkiksi Indonesia on luokiteltu erittäin vaaralliseksi maaksi vaikka sillä oli samaan aikaa suomalaisilla suuria tehdasprojekteja.
Minusta on ennenkin tuntunut, että maahanmuuttajat eivät ole ranelle ongelma. Ongelma on rane itse, joka ei sitä tunnusta. On vain paha olla, ja sille on löydettävä kohde keinolla millä hyvänsä.

reino said...

Slingi, ohjeet on ohjeita, kukapa niitä noudattamaan.

Ranesta en tiedä, mutta minulle kelpaa ainakin sellainen maahanmuuttaja kuin Mateus Tembe, joka ei tule maahan vääryydellä ja viekkaudella.
http://reinoblog.blogspot.com/2006/11/mateus-tembe-fan-club.html

Muista maahanmuuttajistahan en ole (Abdullan ja Temben lisäksi) kirjoittanut yhtään mitään.

Anonymous said...

Nythän Raunolla olisi kerrankin aihetta tyytyväisyyteen. Jospa tuo tumma nainen on mennyt sinne valmistelemaan kotimaahan paluuta. Ja vaikka ei olisikaan on ainakin poissa sosiaalitukien ulottuvista. Ai niin unohdinkin. SEhän olikin täällä töissä! Se pirun musta mamma ei ole nyt maksamassa meille veroja. Jonkin lapset joutuvat nyt odottelemaan kunnallista päivähoitopaikkaa vielä vähän pidempään, kun stadilla ei ole hilloo.

reino said...

Kuules nyt, retardon julma ääni, minä en olisi yhtään hämmästynyt, vaikka kävisi ilmi, että Abdulla on tuolla jonkinlaisella "työkeikalla" Suomen valtion piikkiin. Kouluttamassa niitä tyttökoulun opettajia tai mitä lie. Mikä on sinänsä erittäin hyvä asia, koska Afrikan maiden naisten kouluttaminen on parasta kehitysapua, mitä me voimme antaa.

Se mikä minua nuivituttaa, ovat alkuperäisen maahantulon ja turvapaikkahakemuksen hatarat perusteet.

Anonymous said...

Rasistissävytteiset metsät ja järvet? Ei ole helppoa, ei.

Anonymous said...

Reino on oikealla asialla minun mielestäni. Millähän saisi tämän kansan sisälukutaitoa kehitettyä kun ei prkl näytä singaporet ymmärtävän mistä puhutaan...

Anonymous said...

No mutta Reoni fiksut aina pärjää!! Eikös se tumma rotu ollut tavattoman tyhmää? Prkle on huijannut meitä valkoperseitä. Mahtaako se mamma vielä vetää siellä Somaliassa päivärahaa? Se voi olla aika kova vaaralliseksi luokitellussa lomaparatiisissä?? Pitäisikä meidän reino varata finskiltäliput mogadishuun ja käydään tarkastamassa tuo juttu?Lähetkö messiin?

Anonymous said...

Mie vuoan täältä savosta.

Saisotko lähetetty sille neekerinaiselle viestilöitä, että tänne Sulkavalle vois lähettää sieltä somalista niitä taistelijoita. Meillä on täällä onkelmia kun helsinkin herrat tahtoo tulla tänne komentelemaan. Ja paikallinen polliisi vaan ryyppee päivet pitkät. Niin mie ajattelin että voitais myö perustaa niiden somalien kanssa sellainen sissiliika. Ja puhkuu kaikkena hensinkin herrojen autoista kumit. Kiusahan se on pienikin kiusa. Paikallinen huoltoaseman yrittäjä on mulle luvannu, et helsikiläisten kumeja ei korjailla.
Nää suomaliset kun ei ossoo muuta kuin ryypätä, niin turha niitä on palkata taistelijooksi!

Anonymous said...

Okkona reino jotenkin havainnut, että nuo mustat mammat on jetenkii sosiaalisempia kuin myös suomalaiset.Meilläku ei oo yhteen ystävää, eikä naapurille kehtaa päivää sanoa. On se vaan kumma mitä se katteus teettää?

Anonymous said...

Niin mie vielätäältä sulkavaalta.
Sen verren, että raho ei oo sitten mikkeen ongelma. Mie kyl makselen niille sissilöille päiverahot sun muut. Ja hernerokkoo keittelen. Sit suovat sannooon mettässäet sarjoo sarjoo. Vaan mahatkjo tetee, ettei vuo oo niijenkin joukkoo yksynnä niitä sivviilipalvelusmiehii, jotka vaihteloo mielisairaaloissa kakkavaippoo? Jos voit lähettää sille mammalla sannoo, et varmistoo samalla et on kysses kuunnos sissi! Jookostii?

Anonymous said...

Sinähän Reino lupasit sen impetessiasia käsitteleväön jutun!! Sinä taidatkin olla pelkuri ja luuseri!

reino said...

Lupasin, lupasin, juu. :)

Paitsi pelkuri ja luuseri, olen myös välillä kiireinen tai vapaalla. Tänään ei jaksanut kirjoitella, mutta "impetessiasia"-juttu on tulossa lähiaikoina. Kunhan uuden vuoden juhlinnoista tokenen.

Miten sinä muuten saatoit arvata, että tämä "impedanssi asiaa" käsittelevä kirjoitus tulee liittymään myös sähkövirtaan?

Sitten kannattaa muuten muistaa sellainenkin juttu, että kaikki suuri fiktio ei aina ole omaelämänkerrallista. Usein tietysti on.

Hyvää uutta vuotta!

Anonymous said...

No Reino! Mie täällä seutulassa jo otttelen. Otin tuossa samalla sinulleikin mokadissshuuun liput, jos lähet mukkaan miitä sissilöitä värveemeen. Mie kuiteskiin pelkoon, jotta nuo itäsuomen uutisrikkoot vie mius kaikki juikkuset saimoolta. Muö voijaan samalla hensiginherrrojen ohelle puhkoo niiden uudisitäsuomalaiste venneen pohjat.
Ookko nu mukana vai et? Mie kyselen sitten muualta, vaikka mustita miehilöitä, jos siten et uskallo?

Anonymous said...

http://www2.valitutpalat.fi/s.asp?id=546

Anonymous said...

Kuulehan sie reino. Mie oon nyt tiällä mokadishussa. On pkrleen kuuma. Aarinko porottaa ja miulla on vuon villahousut vieläki jalassa. Mutta ei hättöö. Täällä tuntuu olevan nyt niin mukavata, että oon alkannu käännyttämään näitä muslimeita tunnustammaan miun uskontoo. Ni ei tuu sitten suomessa mitteen ongelmii. Ja oon esitelynnä suomiakin niille. Ei ne muuta pelköö kuin pakkasii ja pimmeyttä. Mut mie oon sanonnut, että suomessaki sissilööt värjöö naamansa mustax, niin teijän ei tarvii.
Pimmeellä ei kukkaa huomoo, kun meidän sissi tulloo ja puhkoo helsingi herroloiden autoosta renkaat. Ai että, mie oon jo nähny siitä untakkin!
Mutta mietihä sie reino ku kankkuseltas kerkööt, oiskö näistä muuhunkii. Ne on mahottoman oppimiskykysii ja mukavii poikii. Ja lainkuuliaisiikii. Täällä ne pirut katkoo varkaalta käjet ja raiskoojot tappoo pois kuleksimasta. Eikä saa viinuukaa juova yhteen. Meillähän menöö suomessa kuulemma 200 miljoonoo euroo vuojessa viinavikojen korjuuttamisiin. Sairaaloissakin on oikein tungusta. Mie oonki nyt sitä mieltä, että jätetään nuo juopposet hoitelematta ja annetaan ne rahot näille sissilöille. Jääp vielä mahottomasti ylikii. Saahaan varmaakiin helsigin herrojen muksut kullannisee päivehoitoo samalla ryssäyksellä.
No mie tuu takaasi ku tuu.

reino said...

Savon sissillä tuntuu juttua riittävän siinä määrin, että kannattais varmaan pistää pystyy ihan oma blogi. ;)

Tuo Valittujen palojen linkki on mielenkiintoinen. Ensinnäkin näyttäisi siltä, että monenlaisten maahanmuuttajien on mahdollista pärjätä Suomessa, kunhan vain tekee itse töitä sen eteen eikä jää itkemään rasssismia. Myös nuo kyselytutkimuksen prosenttiluvut olivat mielenkiintoisia.

Anonymous said...

نبراس الكاظمي
اللغة العربية

اللغة العربية الفصيحة

Anonymous said...

Mie täällä ties! Tai muute meidän sissilötki jo päästä tälle konheelle prkl.
Myö pannaa jo maaten tiellä mokadishussa. Vihulainen on ajettu pois ja hävinnä! Onkohan näkynny siellä suomessa? Jos on niin pitäkee ainakin helginkissä eikeekä päästelkö savvoon uasti.
Tai ihan samapa tuo miulle on. Mie ku olen päättänny jäähä ny tänne. Mie oon saanu jo 20 uutta vaimoo. Sie reino voit ottaa miun vanha pois kuleksimasta.
Mutta reino mie oon kyllä taas pettynny sinnuu! Sie oot kuitennii ryyppäilly siellä liikoo! Ja mie saan kaikki hommelit hoidella näiden mustien kanssa. Vaan on ne kyllä kovia poikii.
Mut viel yksi savolaisvitsintynkä lopuksi ( enne ku lähen maate noije vaomoje kansa)
Mite yhteistä on savolaisella ja homolla?
No molemmet ettii tietennii sitä ommoo hommoo!

reino said...

Ei jumalauta! Joko tuli ensimmäinen fatwa?!? :D

Anonymous said...

Sûrah Âl `Imrân: 103
Sûrah al-Anbiyâ’: 92
Sûrah al-A`râf: 157
Many people perceive Islam as a chauvinistic religion that belittles women. They cite the condition of women in some Muslim countries to prove their point. Their mistake is that they fail to separate the culture of a given people from the true teachings of the religion that they profess. Women in many third world countries live horrible lives. They are dominated by men and denied many of their basic human rights. This does not apply to Muslim countries alone, nor does it apply to all Muslim countries.

Rita A said...

Suomi kansainvälistyy taas lisää tänäkin vuonna. Haluavatpa ihmiset sitä tai eivät. Mikä mahtaa olla paras mahdollinen keino asioden edesauttamiseksi?

Hyvää uutta vuotta, Reino! Próspero Año Nuevo.

reino said...

Dear نبراس الكاظمي

You are probably right. So what do you propose to do to make the men in those problematic countries understand the true teachings of their religion? Or to improve the situation of women in those countries?

Sorry I did't publish those other comments because I don't know any arabic or somali (?).

Dear Rita, aivan niin: kansainvälistyminen ja rikastuminen on ihanaa, luonnollista ja väistämätöntä! ;)

Anonymous said...

نبراس الكاظمي
Dear Reino!

To make things happen took some time. If You know the history of Finland you realize that things have developed here too. Some other counties has not been developed so far. The problem is not itself islamic, but development situation of some 3rd countries. Some more developement countries women are allowed to pursue their academic interests and strive to fulfill their intellectual curiosity. To prevent women from getting an education is contrary to the teachings of Islam. And scandinavian countries are making very very good work on it. Also they show example how women can change community.
But if the problem is only the colour of the skin or some different ethnic behavior, you must then look to mirror.
There is'n any reason to be afraid about islamic terrorism in Finland. Islamic people is not same as terrorist.
Please Reino come to visit us! We will introduce you our culture. And don't be afraid, you may get some usefull point to Your own life too. Then you may also know what family and frends mean.
If Finlnd would like to be in first row they need to be with an global integration process. Distances have changed during past years very fast, and we can not stop that now.
So pls relax reino, take a big beer and read Raamattu how to talk or write about named persons by cloaking Your owm name.

reino said...

OK, thank you for clarifying things.

I'm all in favour of women in developing countries getting an education, because that is definitely the best way to change things. I'm also in favour of people staying in their own countries and working hard to make their own countries a better place to live.

But I do not want "Finland to be in the first row with a global integration process". I don't believe that would be good for Finland.

I am quite relaxed and will take that beer later, thank you. :) I don't read the Bible, though, because religion (any religion) does not mean too much to me.

If you can actually read Finnish, it is very easy for you to see with your own eyes that in my blog I have written many things (positive and negative) about various named persons. You can see that the color of a person's skin is not a problem to me and I'm only opposed to certain kinds of ethnic behaviour (such as gang rape).

For your convenience, please read for example the following posts:
http://reinoblog.blogspot.com/2006/11/mateus-tembe-fan-club.html
http://reinoblog.blogspot.com/2006/12/anu-myllrin-jumppakerho.html

Nothing I have written in this blog is outside the boundaries of normal civilized conversation, as we here in Finland understand it. In our tradition, it is OK to talk about things and disagree. In Finland, there is no One Truth.

I'm sorry but I do feel more comfortable hiding behind a nick for the time being. I do see your point, but I'm sure that you see my point too: if even the slightest criticism leads to serious threats (that is how I must interpret all those unpublished comments in arabic and whatever language that I did't understand), I just feel a lot safer being just reino. In case there really are islamic terrorists in Finland. ;)

Anonymous said...

Dear Reino-san

So Reino what is then Your problem? What You are really trying to say? That is very simple question?
If someone have an opinion, why then to hide? I haven't heart anyone to be punished because of her or his opinions here in Finland.
Why you are trying to tell something, but you cloak it under sarcasm or humour?
I know that I can't change your opision ( to open your eys or broaden out Your perpective) and that is ok.

Anonymous said...

Tästä kai on kysymys:

"Paras tapa hermostuttaa ihmistä on omia hänelle rakas käsitteistö ja muuttaa se PARODIAKSI. Tällä saralla nazit johtavat "suvaitsevaisia" 6-0, mikä johtuu useista tekijöistä"

http://www.halla-aho.com/scripta/lauantaisia_haja-ajatuksia.html

Anonymous said...

Mie vuan täältö mogadishuusta tuas?
Mie oon kuullunna, että sie oot alkanna pelköömään terroristiloita.
Mutta eikö ne siellä koulussa meitille opetettulla, että pittee liittyä, jos ei voi voittoo. Ja milläs voitat, jos ei oo joukkoloita!

Anonymous said...

Mie muuten näin kerran Helsingissä metrossa kun valkoinen (nazi) yritti töniä mustaa miestä riidanhaastamistarkoituksessa. Musta mies tuntui malttavan mielensä hienosti ja vaihtoi vain paikkaa. sanoin nazille, että käy minun päälle jos uskallat. Ei uskaltanut!

Anonymous said...

Niin reino! Jos et olisi niin nuiva ja laajentaisit vähän perspektiiviäsi, niin ymmärtäisit, että nämä Moskovan pikajunan tuomat henkensä hädässä sotaa ja terroria paenneet ihmispolot kaipaavat syvästi koteihinsa ja siksi lomailevat toisinaan viikon tai kaksi (korkeintaan muutaman kuukauden) tuossa turvattomassa maassa, jossa kuoloakin kaameampi kohtalo heita uhkaa.

Anonymous said...

Viisas mies tuo Halla-Aho:

"Minun laillani ajattelevien, joita voimme konventionaalisesti ja leikillisesti kutsua "nazeiksi", ja "suvaitsevaisten" välille syntyy äärimmäisen harvoin oikeaa keskustelua. Jälkimmäiset ovat uskovaisia ihmisiä, eikä uskovaiseen ihmiseen voi vaikuttaa tosiasioilla, sillä uskonto tarkoittaa tosiasioista riippumatonta suhdetta ympäröivään todellisuuteen. Koska keskustelu ei yleensä ole mahdollista, ryhmien välinen kommunikaatio koostuu enimmäkseen yrityksistä aiheuttaa toiselle osapuolelle pahaa mieltä."

http://www.halla-aho.com/scripta/lauantaisia_haja-ajatuksia.html

reino said...

That is a simple and fair question indeed, and well worthy of a good answer. I will get back to this later tonight or tomorrow.

Anonymous said...

Dear Person-With-Very-Difficult-Name.

There are lot of people in Finland (app 70 %) who can see that such thing as multiculturims doesnt work. There is not one place on Earth where it works and that is the reason why we want keep our own culture. It is more than ok if you keep your own. No problem what so ever for us.

The colour of the skin or some different ethnic behavior is not a problem. The real problem is the culture. Islamic culture is culture of violance. It is true that islamic people is not same as terrorist but every terrorist is a islamic people.

And personally I think that it is disgusting how your culture treats women.

We just dont want to go back to the stoneage.

Got it?

Br: Vand

Anonymous said...

What is multiculturims? Have you seen that somewhere? That is't any point. It is just a name.
Okay, if you go to Netherlands you can feel it. Dutch are one pioneers in that area.
Or at pohjanmaa You can find people who don't want to look tv and so on.
Why it should work? I thing nobody want to took sauna or makkara away from finns. Or anything else.
Or have you heard something like that?
You can be also afraid about lions. Weather there in Finland is coming better all the time for lions. You can calculate how soon they start to eat finns!

Anonymous said...

"Islamic culture is culture of violance. It is true that islamic people is not same as terrorist but every terrorist is a islamic people."

ETA (Euskadi ta Askatasuna), Punaiset prikaatit, FARC, IRA, MIR, Action Directe , Punainen Armeija, Baader-Meinhof (RAF),

Noiden järjestöjen kotimaat eivät ole versinaisesti sodassa. Eikä noiden järjestöjen terroristit ole islamisteja.
Sitäpaitsi Islam on vain länsimaiden keksimä verho käydä sotaa. Kysymys on ihan jostain muusta kuin uskon levittämisestä.


Sivuhuomautuksena muuten:
Jotkut baskit ovat sitä mieltä, että euskera kuuluu samaan kieliperheeseen suomen ja unkarin kanssa.

Anonymous said...

The problem, as I see it, is not so much that of other cultures, but the fact that some Finns tend to forget that not everything and everyone from other cultures is absolutely faultless.

It has been chanted over and over again, that not every muslim is a wife-beating islamist fanatic asshole. Yes, that is true. I know some and have no problems with them.

What we need to remember as well is that all muslims aren't hard-working honest benevolent people, who wish nothing but the best for all those around them.

That is just human nature, there are assholes in every group of people. We need to accept that and stop behaving like it isn't true.

reino said...

"So Reino what is then Your problem?"

My problem is this: Finland has no immigration policy. No public debate has been allowed about immigration or the problems involved. Only politically correct opinions are being published in the media and - due to sensorship - there is no way of criticising them.

There are many serious problems involved in the current uncontrolled immigration situation, but Finns are not allowed to discuss them. Not even to mention certain words.

In a Sovjet style media environment such as this, sarcasm and humour are very powerful weapons. Perhaps the most powerful ones. Things that are ridiculous must be subjected to ridicule in order to awaken people and make them think. This is what I am trying to do, for my little part.

This is not completely without risk. People have actually been punished for saying their opinions in Finland. The freedom of speech is currently very limited. Thought crimes are punishable by up to 2 years in prison. Of course they don't call it a thought crime, but that's what it is. During the past years, several government agencies and authorities have been set up with the main purpose of intimidating people into shutting up about immigration problems and pursuing indictments on thought crimes.

Finland today is not a free country. Far from it. And that makes the use of humour and parody even more important.

reino said...

The reason I mentioned Zahra Abdulla's name is that she is a public figure (in the Helsinki city council and running for parliament), which makes it OK by Finnish journalistic and legal guidelines to discuss her actions.

I based my writing on her two interviews that I quoted. If there are any errors in the facts, I will be happy to correct them.

Anyway, her story highlights the greatest mistakes made in Finnish immigration "policy" so far. First of all, in the early 1990's we took in hundreds of Somalis who came as asylum seekers. Their situation in Soviet Union may have been inconvenient, but most of them had no grounds whatsoever for asylum. Nevertheless, Finnish authorities decided to grant them permanent residence based on humanitarian reasons etc. This is a political decision, not something we were required to do by international treaties. And I think it was a bad decision.

Then Finnish politicians and authorities decided to follow up a bad decision by some more bad decisions: more Somalis were taken in as quota refugees and the family reuniting scheme (or scam) was started. The family reuniting scheme was largely abused by human traffickers, and we all paid the price for this as a gang of young Somalis - many of them runaways from their reunited "families" - terrorised the streets of Helsinki in the summer of 2005.

Without all these mistakes made by Finnish authorities, we would have avoided a lot of problems. There wouldn't have been any street gangs of youngsters deprived of any culture by the insane cult of multiculturalism (that also deprives native Finns of their own culture). And there definitely wouldn't be 60 people with a Finnish citizenship "stuck" in Mogadishu as we speak, in a place that is supposed to be too dangerous for deporting even the most hardened Somali criminals that we have in Finland.

I don't have a problem with Zahra Abdulla as a person. Nor do I have a problem with the fact that people from other countries are trying to get to Finland to find a better life. Even when they do it by false pretense and only to abuse the system. I don't blame them for trying. I blame the Finnish authorities for letting it happen. They shouldn't let dangerous people or people who only come here to abuse the system into the country. But they do. And I have a problem with that.

And I definitely do have a problem with people who make threats against me. So this one goes out to all of you little martyrs out there. I wanna be a martyr, too! (I couldn't find the actual marttyyr episode of Kummeli, but any Finn knows what I'm talking about. "My dog is a marttyyyr! And my brothers' is a martyr, too!")
http://www.youtube.com/watch?v=nyl9FMHRfOE

From now on, all comments in Finnish (or English, if you must) please. Comments in other languages will not be published. Any threats will be saved as evidence.

reino said...

Kenia harjoittaa tiukemmansorttista pakolaispolitiikkaa:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200701035553338_uu.shtml

"Kenian viranomaiset karkottivat keskiviikkona satoja maansa levottomuuksia paenneita somalialaisia.
...
- Olemme karkottaneet Keniasta noin 400 pakolaista. Heidän pitäisi mennä takaisin omaan maahansa ja auttaa siellä rauhan palauttamisessa, kenialainen poliisipäällikkö kertoi.
...
"Rikolliset pakenevat ja aikovat maahamme"

Kenian varasisäministerin mukaan Kenian toimet ovat oikeutettuja.

- Somalia ei ole Kenian maakunta, jossa pienten yhteenottojen seurauksena ihmiset siirtyvät Keniaan. Somalia on itsenäinen maa, ministeri Peter Munya sanoi.

- Emme aio sallia pakolaisten tuloa maahan, erityisesti nyt, kun rikolliset ja puolisotilaalliset joukot pakenevat hallituksen joukkoja ja aikovat tulla maahamme.

Anonymous said...

"Mie muuten näin kerran Helsingissä metrossa kun valkoinen (nazi) yritti töniä mustaa miestä riidanhaastamistarkoituksessa. Musta mies tuntui malttavan mielensä hienosti ja vaihtoi vain paikkaa. sanoin nazille, että käy minun päälle jos uskallat. Ei uskaltanut!"

Sitten sinä heräsit ja sänky oli ihan märkä...

Anonymous said...

Reino, a free advice for You. These ip-scanners are quite useful. You can hide it and it it records every single ip visited in Your site.

Anonymous said...

Ihan varmasti tämä Suomen kansalainen, joka kirjoittelee kikkuranimimerkillä, osaa vähintään yhtä huonoa Suomea kuin Englantiakin. Vaihda mielummin huonoon Suomeen, niin ei tarvitse tuntea niin paljoa myötähäpeää.

Anonymous said...

Moin IP on ainakin ihan ok. Ei sitä tarvitse piilotella.
Voi oliskos ne niin, että jos nettiin joulkoisee jottain, ja hakkuloo muita, niin kaipe sitten niitä kommenttiloita kaipoo, ja halluu repostella.
Mie oon ainakkiin ihan se sama sissi, jonka nimmi kirjoitettaan että نبراس الكاظمي
Ja sillä lailla.

reino said...

"Mie oon ainakkiin ihan se sama sissi, jonka nimmi kirjoitettaan että نبراس الكاظمي Ja sillä lailla."

Totta kai rekkuloidaan ja kekkuloidaan ja ihimisien rääpimisloisia julkituua vekkuloiaan. Tämä on vanha savolainen perinne. It is my right.

Totta kai saat kommentoida kaikilla osaamillasi kielillä kaikkea, mitä minä tänne suomeksi Suomesta ja suomalaisten nykyisestä sorretusta asemasta kirjoitan. Minun kielitaitoni on hyvin rajoitettu, koska suomalaiset ovat suonkuokkijoita. Minä julkaisen ne kommentit, jotka ovat suomeksi (tai englanniksi) ja joissa on edes yritetty keskustella jostain.

Minun mielestäni monilla sorretuilla ihmisillä tässä maailmassa voisi olla yhteinen vihollinen. Jos siitä uskalletaan tai osataan keskustella. Äbäläwäbälä-puolelta tällaista asiallista keskustelua on tähän mennessä tullut aika vähän.

Tämä yllämainittu nimimerkki tai kiekurakokoelma on ehdottomasti asiallisin "toista näkökulmaa" edustava keskustelija tähän asti.

Että kirjoita toki ihmeessä lisääkin, jos sulla on jotain sanottavaa. En usko, että voimme olla samaa mieltä asioista, mutta asiallinen keskustelu on aina arvokasta. Ja ehkä voisimme osittain nähdä, että se todellinen vihollinen on jossain muualla.

Anonymous said...

Mutta mitä sanoo tähän Timppa?

Anonymous said...

Ei Timppa jaksa enää vääntää lontoota. Nuo ylläolevat sönkötykset veti siltä kaikki mehut. Son loppu ny.

reino said...

Mutta Abdulla on vihdoin turvassa!!
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Zahra+Abdulla+teki+pitk%C3%A4n+matkan+Suomeen/1135224176003

"Nyt Abdullalla on huoli Mogadishuun jääneistä perheenjäsenistä."

Abdulla ymmärtää sen, että Mogadishussa ihmiset eivät luovuttaneet aseitaan hallitukselle, mutta hän ei ymmärrä sitä, että hänen passinsa tarkastetaan valtioiden välisillä rajoilla.

"Ihmiset kärsivät näin, ja toiset vain taistelevat - ja jos yksikin pääsee turvaan, häntä syytetään pakolaiseksi. Minulle tuli päivä päivältä enemmän sellainen olo, että inhimillisyys on loppumassa", Abdulla kertoo Hesarissa.

Inhimillisyys saattaa todellakin olla loppumassa. Mutta onneksi sentään Abdulla on turvassa.

reino said...

Uutiskooste, joka kertoo, miten julmalla tavalla Suomen Ulkoministeriö hylkäsi arvokkaimmat kansalaisensa oman onnensa nojaan:
http://www.youtube.com/watch?v=HQ_glw_URx0

Anonymous said...

Näin meni käsite "ulkosuomalaiset" remonttiin. Lista alkaa olla pitkä. Joku voisi ottaa tehtäväkseen kirjoittaa Suomi-monikurjistus-Suomi -sanakirjan.

http://www.youtube.com/watch?v=HQ_glw_URx0

Anonymous said...

Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia.

Reino vaikutat fiksulta kaverilta. toivottavasti jonain päivänä sinäkin opit tuntemaan todelliset vihollisesi.

Juho

reino said...

Jep, Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia ja monikulttuuri on rikkaus. Lumikot tarvitsevat lisää urkuharmoneja, koska urkuharmonissa piileskelevä nappisimmuinen lumikko on söpö näky.

Mitenkäs Juho minä voisin ikinä oppia tuntemaan todelliset viholliseni, jos sinä et kerro minulle, keitä ne ovat?