14.12.06

Mokutusuutisia IV

Ylimokuttajan toimistosta kuuluu taas kummia. Suomi on jälleen kerran jäljessä kansainvälisestä kehityksestä.

- Kyllä meilläkin pitäisi alkaa harkita tulospalkkioiden maksamista huippuosaajille, selittää Ylimokuttaja.

- Kyse on erikoisosaamisen voimavaraistamisesta. Nyky-yhteiskunnan vaatimustaso on usein hyvin julma: se on tulos tai ulos. Meidän mielestämme uudenlainen lähestymistapa voisi olla haaste. Ja mahdollisuus. Kuten tämä Britanniassa kehitetty "Tulospalkkio, ei ulos".

- Sitä paitsi maailmassa on paljon köyhyyttä. Jakamalla tulospalkkioita huippuosaajille me voimme lievittää köyhyyttä ja rohkaista heitä soveltamaan huippuosaamistaan jatkossakin.

Muitakin mukavia juttuja on suunnitteilla. Ylimokuttaja kertoo, että Suomessa aiotaan järjestää kansainvälinen lapsisotilaskonferenssi otsikolla "Tappaminen ja raiskaaminen - raakaa työtä vai lasten leikkiä". Osanottajiksi on kutsuttu 600 lapsisotilasta Kongosta ja muualta maailmasta.

- Juu, toteaa Ylimokuttaja. Tällainen olisi tosiaan tarkoitus järjestää. Tuonne Hanasaaren kulttuurikeskukseen mennään. Siellä on sitten kaikenlaista kivaa ohjelmaa. Lapsisotilaat suunnittelivat pitävänsä monikulttuurisen nuotioillan. Kaikki ovat tervetulleita. Kai siellä on tarkoitus grillata vähän makkaraa ja paistaa lettuja.

- Konferenssivieraat saavat tietenkin palkioksi osallistumisestaan pysyvän turvapaikan ja kämpän Mellunmäestä. Tällä tavoin me estämme entisiä lapsisotilaita syyllistymästä uudelleen raiskauksiin ja tappamiseen Kongossa.

22 comments:

Meikkis said...

Huhhuh! Melkoista keittoa. Briteissähän toi monikulttuurisuuskokeilu julistettiin päättyneeksi että jospa siel alkais asiat selkiytymään.

ziphu said...

Ylimokuttajan rasistinen perusvire paljastui: makkaraa ja lettuja.

Muslimit eivät voi syödä makkaraa ja keenereille maitopohjainen tuote aiheuttaa vatsanväänteitä.

Anonymous said...

Mutta mitä sanoo tähän Timppa?

Anonymous said...

Ei MoKuttaja vaan MulKuttaja.

Anonymous said...

Ehkä timppa ei sano täällä mitään vaan käy normaaliin tyyliin itkemässä asiasta retardon blogissa. Tämän jälkeen retardo tietenkin tekee merkinnän blogiinsa, jossa jakaa asiantuntevasti maailman pätevimpiä argumentteja tyylin tyhmät natsikusipäät.

Anonymous said...

Kirjota kirja. Menestyisi varmasti. :D

reino said...

Timppa laittoi sentään joulukortin tulemaan. ;)

http://kampanja.elisa.fi/joulu06/katselu.html?id=a9b9a1f2cd62fbd7b096e882a05558cc0ee05b18

Tohtori Tornado said...

Hienon kortinhan tuo Timppa lähetti, lienee sittenkin ihan kelpo veikkonen. Onkohan Soinille sukua?

Mutta ihan hyvä pointti tuli tuossa esiin, eli mikäs on reinon sotilasarvo? Vai kuuluuko reinokin näihin internetkansallismielisiin, joille kotimaa on arvokas vain nettisivuilla ja blogeissa? Eli käytännön hommat kuten intti ei nappaa, mutta nettipalstoilla heilutetaan siniristilippua esim. parempipalkkaisen duunipaikan toivossa. Kun Toni ei lähde ehdolle niin 13000 ääntä olisi tarjolla jollekin...

Tohtori on korpraali kuten Hitlerkin - tosi fani ja Johtajalle uskollinen kuolemaan asti tu tö deth jne. Kyllähän te tiedätte miten homma saatetaan nousuun, ainakin reinon luulisi voimailijana tietävän. Uskollisuus kunniamme ja ei ääntä sivareille.

PS. En ole timppa enkä timpanmielinen, IP:t talteen!

reino said...

Reservin tykkimies. Itse kävin intin Panssariprikaatissa, joten meidän ei tarvinnut vannoa uskollisuudenvalaa Hitlerille ollenkaan.

Oletko sinä nyt saanut jostain sellaisen vaikutelman, että minä olisin jossain vaaleissa ehdokkaana tai kirjoittaisin näitä pakinoita saadakseni taloudellista hyötyä? Minulla on jo ihan hyväpalkkainen työpaikka. Kirjoittaminen on minulle harrastus.

Noin muuten olen sitä mieltä, että kukin tekee mitä parhaiten osaa. Toiset meistä ovat nettisotureita, toiset ihan oikeita sotilaita ja jotkut vähän molempia tarpeen mukaan.

Tällä hetkellä tätä taistelua vapaan, itsenäisen ja myös suomalaisia suvaitsevan Suomen puolesta käydään nimenomaan yrittämällä saada ihmisiä ajattelemaan ja yrittämällä vaikuttaa asioihin poliittisesti. Ja toivottavasti sitä ei ikinä tarvitse millään muulla keinoilla käydäkään.

Minun motivaationi voisi kiteyttää sanoihin:

To see, and not to speak, would be the great betrayal.

Näin sanoi Enoch Powell, mies joka näki ja uskalsi puhua jo 40 vuotta sitten.

P.S. Minun käsittääkseni näistä bloggerin kommenteista ei näe millään tavalla kenenkään IP-osoitetta, että sen puolesta voi kirjoittaa ihan vapautuneesti.

P.P.S. Niin, ja se lopullinen tavoitehan on tietenkin 77 nuorta neitsyttä.

Tohtori Tornado said...

Jäitä hattuun ja tarvittaessa vaikka housuihinkin! Ei kannata loukkaantua ellei edes yritetä loukata.

Tuolla sotilasarvokyselyllä viittasin lähinnä Timpan aiheesta aloittamaan keskusteluun tuolla aikaisemman pakinan palautteessa (luetaan sitä fanipostia!). Eri miehen perään timppa huuteli, mutta ei siitä henkilöstä sen enempää. Väärä vaalipiiri jne. osv.

Tuo Enoch Powellin lause on ihan hyvä elämänohje, mutta välillä kannattaa myös kysyä itseltään jotta:

You can talk the talk, but can you walk the walk?

(Ja tätä EI ole tarkoitettu riidanhaastamiseksi tahi muuksi pakinoitsijalle tai lukijoilleen vittuiluksi, vaan ihan oman kokemukseni perusteella peruspäteväksi ohjeistukseksi kaikille hyville ihmisille - keitä sitten ovatkaan.)

Mutta kiva kuulla että reinolla on asiat kunnossa. Enkä minä sinua missään vaiheessa ehdokkaaksi epäillyt, mutta kun kerran otit asian puheeksi... Seuraavat vaalit tulevat liian aikaisin, mutta sitä seuraaviin on vain muutama hassu vuosi aikaa. Nähdäänkö silloin reinokin ehdolla?


PS. Minun motivaationi puolestaan voisi kiteyttää 14 sanaan. Mutta minä olenkin huono ihminen.

PPS. Sitten kun saat ne himoitsemasi neitsyet se hyväpalkkainen työpaikka on totisesti tarpeen. Moisen akkalauman majoittamiseen tarvitaan aika julmetusti lebensraumia ja se maksaa.

Timppa said...

Timpalla ei ole valitettavasti tapana lähetellä kortteja.
Joten turvaReinon paranoidit harhat lienevät kyseessä.
Kuvittelin, että minun kummenttejani ei tällä palstalla juurikaan kaivata. Mutta mukavaa huomata, että minusta on tullut jo LEGENDA!
Tuhon sitilasarvoon lisätäkseni olen reservin kapteeni. Ja ymmärrän hyvin, että kansallismielisissä ei upseereita juurikaan ole.

Timppa said...

mitä mieltä reinoseni olet tästä:

toiminnan perusta on luottamus. Jotta ihmiset luottaisivat meihin, pidämme hyvin tärkeänä, että yhtiömme työntekijöillä on yhteiset arvot. Eettiset arvot ovat olennainen osa toimintaamme - siksi meidän on myös pidettävä niistä huolta ja toteutettava niitä jokainen hetki.

reino said...

Timppa, en tiedä mitä minun pitäisi olla mieltä jonkun firman eettisistä periaatteista.

Mitäs mieltä sinä olet tästä Tuntemattoman sotilaan Lammion lausahduksesta: "Tämä ei ole mikään punakaarti, jossa komppanianpäälliköt valitaan huutoäänestyksellä." ;)

Tornado, ei ole kukaan loukkaantunut.

Tuo "can you walk the walk" -kysymyskin on hyvä ja sopii moneen asiaan. Varmasti meistä jokainen on omissa puheissaan tai ainakin haaveissaan rohkea sankari, taitava ninja ja aina tilanteen tasalla. Todellisuus voi sitten ajoittain olla toisenlainen. Voihan sitä itseltään kysellä, mutta ei sitä voi oikeasti tietää, ennen kuin se tilanne tulee eteen.

Timppa said...

Kysymyksesi ei ollut kysymus, koska jotain siitä puuttui.
Mutta osaisikohan reino vastata miksi kansallismielisissä ei juurikaan upseereita ole?

reino said...

En osaa vastata. Onx toi joku kompa?

Ainakin kaikki minun tuntemani upseerina tai muussa sotilasammatissa toimivat/toimineet henkilöt ovat hyvinkin kansallismielisiä. Jo määritelmänkin mukaan. Armeijahan on ensisijaisesti tarkoitettu kansakunnan puolustamiseen, ei esim. globaalin solidaarisuuden ja eettisen ylemmyyden edistämiseen.

Perinteisestihän Suomessa on ollut se tapa, että upseerit eivät politikoi. Mikä on sinänsä ihan hyvä.

Timppa said...

Niin reino = kuninkaallinen, mietipä sitä.
Miksi esimerkiksi sisulaisia aktivisteja ei kutsuta kertausharjoituksiin? Eivät he edes pääse sinne, vaikka kuinka vonkaisivat?

reino said...

Eiköhän se reino tarkoita espanjaksi pikemminkin valtakuntaa.

Tuosta toisesta mainitsemastasi jutusta en ollut ennen kuullutkaan. Ja luulisin, ettei kukaan muukaan. :)

Timppa said...

Ajattelitko, että olisi monta reinoa? Silloinhan tämä olisi Reinojen blogi...
Kysäse piruuttas joskus jontakulta upseerilta, miksi sisulaisia ei oikein inttiin haluta.
No mutta jätän sinut nyt reinoseni. Hyvää joulua ja mukavaa vaalipettymystä!
(muutenhan luullaan blogisi olevan suosittu)

Miikka said...

Moro Timppa. Minä olen reservin upseeri, kertauksissa käynyt ja ko. putiikissa töissäkin ollut. Ja kansallismielinen. Tosin Sisuun en kuulu. Olenko sellainen yksittäistapaus, jota ei saa yleistää?

Anonymous said...

Sisussa taitaa olla jäseniä huimat 300 kpl. Suurin osa yliopistolla opiskelevia tai opiskelleita, joiden pieni sisäpiiri on Sisu. Siitä onkin hyvä vetäistä johtopäätöksiä :D

Montako ei_kansallismielistä upseeria Timppa tuntee?

Lotta Roti said...

Kyllä kaikki tapaamani ammattisotilaat ja ne reserviläiset, jotka toimivat vapaaehtoisessa maanpuolustuksessa, ovat 'kansallismielisiä' siinä mielessä, että Suomen turvallisuus ja suomalaisen elämäntavan turvaaminen ovat heidän prioriteettinsa maailmanparantamiseen verrattuna. Sen sijaan suurin osa porukasta ei ole erityisen innostunutta politiikasta.

Totalitaristisia aatteita palvovia väkivaltafetisistejä joukossa ei tosiaan ole, eikä sinne haluta - mutta minulla on vähän vaikeuksia uskoa, että sisulaiset ovat noin niin kuin keskimäärin tuollaisia.

Anonymous said...

Jos Timppa on reservin kapteeni, niin minä olen reservin marsalkka.

Jaa Facebookissa