Maria, mi amiga! Oye como va!

Monikuristajat... anteeksi, monikulttuuristajat kertovat meille, että Suomi tarvitsee maahanmuuttajia tullakseen yhteisölliseksi ja vastuuta kantavaksi maaksi. Suomalaisen yhteisöllisyyden kriisiin siis ilmeisesti tarjotaan lääkkeeksi afrikkalaista yhteisöllisyyttä.

Ei siitä niin kauan ole. Siis siitä, kun Suomi vielä oli yhteisöllinen maa, jossa ihmiset kantoivat vastuuta lähimmäisistään. Talvisodan henki, evakkojen asuttaminen, sotakorvaukset. Se oli se agraarisuomi, joka sittemmin vasemmiston valtakaudella (Breznevin-Kekkosen aika, tunnetaan myös nimillä pysähtyneisyyden aika) järjestelmällisesti tuhottiin. Hallittu rakennemuutos. Maaltamuutto. Suomalaisista tuli juurettomia siirtolaisia Ruotsissa tai omassa maassaan.

Agraarisuomi ei ole muodissa. Kehitys kehittyy. Kännykät ja lama. Terveydenhoidon budjettileikkaukset. Avohoito. Yhtäkkiä meillä, joiden piti muka elää hyvinvointiyhteiskunnassa onkin avohoitoyhteiskunta, jossa hullut kirvesmurhaajat ajavat metrolla, koska heitä ei ole varaa pitää laitoksissa. Hoitolaitokset on ajettu alas. Yhteisöllisyys ja vastuunkanto on tuhottu. Ne, joilla ei ole mitään, eivät vaivaudu edes kantamaan vastuuta itsestään, koska sossun tukien varassa voi kuitenkin jotenkin rimpuilla. Ne, joilla on paljon, tuntevat huonoa omatuntoa siitä, että heillä on paljon. Ja kantavat vastuuta niistä, jotka ovat heille mahdollisimman kaukaisia ja vieraita.

Avohoidokit ovat kadulla. Mutta hyvinvointiyhteiskuntaan haetaan uusia hoidokkeja. Maahanmuuttajien hyysääminen kuluttaa ne rahat, jotka olisi voitu käyttää suomalaisten syrjäytymisen estämiseen. Yhteisöllisyyden tukemiseen. Vastuun kantamiseen. Välittämiseen. Siis niistä välittämiseen, jotka ovat meitä lähellä. Asuvat seinän takana. Kävelevät kauppahallin nurkalla vastaan kantaen pahvikylttiä, johon on pienellä käsialalla piperretty raamatunlauseita.

Mutta ei. Yhteisöllinen vastuun kantaminen lähimmäisestä ei ole muodikasta. Se kuuluu agraarisuomeen. Se on hävettävää. Suomi tarvitsee uusia hoidokkeja. Suomi tarvitsee maahanmuuttajia.

Marja on n. 50 vuotias mielenterveyskuntoutuja Tampereelta. Hänellä menee olosuhteisiin nähden hyvin. Hän on pystynyt pudottamaan lääkitystään ja asuu omillaan. Työväenopiston espanjankurssit tarjoavat tekemistä ja virikkeitä. Lisäksi Marja on innostunut maahanmuuttajatyöstä. Hän on mukana maahanmuuttajien ystävätoiminnassa ja haluaa parhaan kykynsä mukaan tukea maahanmuuttajia. Siksi, että suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan virallisen näkemyksen mukaan mamut ovat vielä Marjaakin alempana. Tottakai Marja haluaa heitä auttaa. Vaikka totuus olisikin toinen: maahanmuuttajat kyllä selviytyisivät ihan hyvin ominkin avuin, mutta Marja tarvitsee maahanmuuttajia löytääkseen elämälleen sisällön.

Vanhan ajan yhteisöllisessä Suomessa elämän perusarvot ja sisältö haettiin linjalta Koti, Uskonto, Isänmaa. Uskonto on kärsinyt melkoisen inflaation ja isänmaallisuudesta on tullut lähes kirosana, joten sossun maksama koti betonilähiössä on näillä näkymin se, mistä liian monen suomalaisen pitäisi repiä elämäänsä se sisältö. Eihän se millään riitä. Vaikka betonikuution seinässä olevasta töpselistä tulisi satatuhatta taivaskanavaa.

Marja kirjoittaa nimimerkillä Maria blogia otsikolla Ulkomaalaisena palvelemassa suomalaisia. Siinä hän kertoo tuntemiensa tai kuvittelemiensa ulkomaalaisten Suomessa kohtaamista rasistisista nöyryytyksistä. Jotka eivät minun mielestäni edes ole mitään rasismia. No estan rasismo diretto o indiretto. Minäkin osaan kirjoittaa espanjaa. Huonompaa kuin Marja. Mutta Marja ei osaa kirjoittaa hoono soome, vaikka kovasti yrittää.

Itse asiassa olen käsitellyt tässä blogissa noita Marjan esille tuomia rasismitapauksia. Ei se neekeriksi haukkuminen mitään rasismia ole, se on normaali osa toisiin ihmisiin tutustumista. Eikä siinä ole mitään ihmeellistä, että päiväkotiapulainen suljetaan vaatekomeroon tai puetaan mustaan säkkiin. Se on ihan normaali osa multikultin valtaamaa Suomea.

Olen vähän surullinen Marjan puolesta. Minulle hän on yhtä arvokas ihminen riippumatta siitä, onko hän palvelualalla Suomessa työskentelevä espanjalainen vai meidän hylkäämiimme suuriin ikäluokkiin kuuluva mielenterveyskuntoutuja.

Todos somos iguales. Todos somos iguanas.
Olemme kaikki samanarvoisia. Olemme kaikki gekkoliskoja.

Moni suomalainen joutuu tulevaisuudessa samaan tilanteeseen kuin Marja. Suomalainen yhteiskunta ei tällä hetkellä pysty tarjoamaan jäsenilleen yhteisöllisyyden tai toisista huolehtimisen tunnetta. Ainakaan Suomen kansakunnan puitteissa. Luterilaisuuden tai kalevalaisuuden puitteissa. Elävän suomalaisen maaseudun puitteissa. Siksi suomalaiset joutuvat etsimään sitä muualta. Globaalisti. Muista uskonnoista. Muista maista ja kulttuureista. Sieltä missä sitä ei meille ole.