14.10.06

RAPORTIT: Judon EM Tampereella 26.-28.5.06

SUOMALAISTEN OTTELUT LA-SU

Suomalaisten ottelut noudattivat valitettavasti aika pitkälti kaavaa "ekassa turpaan ja suihkuun". Paitsi Nina Koivumäki (-57), joka korvasi ensimmäisen matsin nukahtamisensa taistelemalla keräilyjen kautta armottomalla työllä viidenneksi. Pronssikin oli lähellä.

Johanna Ylisen (-63) tappio vastaheittotilanteessa, jossa Johanna päätyi kasan päällimmäiseksi saattoi olla oikeusmurha, sen näkee sitten DVD:ltä.

Mika Toroi (-81) otteli jotenkin voimattomasti. Puhti loppui jostain syystä täysin kesken.

Timo Peltola (-100) otteli hyvin (vaikka kuulemma polvi hajalla), mutta ei oikein löytänyt aseita tyylikkäästi harmaantunut gruusialaisherramiestä vastaan. Joka kyllä oli aika uskomattoman sähäkkä vanhaksi äijäksi.

PARHAIMMAT OWNAUKSET

Tuomarilinjasta voisi kirjoittaa pitkäänkin. Kyllä selvästi näkyi satunnaisenkin katsojan silmään, että tuomareilla oli selvä näkemys siitä, kenen pitää voittaa, eli se tunnetumpi nimi laitetaan tarvittaessa vaikka väkisin voittamaan. No, toisaalta, siihenhän auttaa se, että on vaan niin ylivoimainen, ettei jätä tulkinnan varaa.

Hadfi ownaa tuomarit: semifinaaliottelussa vastakkain tuntemattomampi Unkarin Daniel Hadfi ja Ateenan olympiavoittaja Ihar Makarau Valkovenäjältä. Hadfi johtaa. Unkarin joukkue pitää kilpailijoiden aitiossa armotonta kannustusälämölöä. Ottelun viimeisen puolen minuutin kohdalla tuomari antaa Hadfille passiivisuusvaroituksen, jolloin ottelu menee tasan ja jatkoajalle. Sillä eihän niin voi käydä, että olympiavoittaja pudotetaan finaalista. Mutta kyllä vaan voi: Hadfi junttaa Makaraun jatkoajalla pää edellä tatamista läpi. Hadfi ownaa tuomarit ja Unkarin joukkueen öröntzgöröllä ei ole rajoja.

Tuomarit ownaavat Hadfin: Miesten -81 finaalissa Hadfi heittää kovan kamppailun jälkeen Venäjän Gazymovin tatamiin hieman epäselvästä tilanteesta, jossa molemmilla on kyllä tekniikka menossa, mutta venäläinen läsähtää voimalla selälleen ensimmäisenä. Tuomarit pitävät pienen palaverin, jonka aikana iso screeni näyttää hidastuksena, miten Hadfi aivan selkeästi heittää ryssän kenttään. Tämän jälkeen Gazymov julistetaan voittajaksi.

Budolin tyrmää itsensä: Pienempi Budolin suorittaa komean "katon kautta" noston parhaaseen venäläiseen tyyliin ja runttaa vastustajan tatamiin rysähtäen itse voimalla päälle. Ippon. Tuomarilla on käsi pystyssä ja Budolin on voittanut ottelun, mutta ei pysty nousemaan. Ilmat oikein kunnolla pihalla ja mies huonossa hapessa pitkän aikaa. Yleensähän tuontyyppisissä heitoissa tuon pitäisi olla sen allejääneen kohtalo.

Lähes ownauksen veroinen juttu oli myös se, että naisten raskaan (+78) voittaja oli juuri se ainoa tyttö, joka oli ns. missimitoissa. Mutta kyllä kovan työn joutuikin tekemään.

Jaa, kisojen itse asiassa pahin ownaus meinasi unohtua.

Israelin ääliömäinen huoltaja ownaa oman joukkueen pojan: sunnuntaina edessäni istui Israelin joku apuvalmennusmestari, joka otti siinä roheesti torkkuja hänelle "epäkiinnostavien" matsien aikana työntäen käkkäräpäänsä melkein syliini. Niitä karvoja on vieläkin joka puolella ja kissani vihaa minua sen takia. No joo, sitten tämä valmennusmestari herää pitämään eläimellistä mölinää kun oman joukkueen poika on tatamilla. Israelilainen joutuu mattoon alle ja vastustaja alkaa kaivaa käsilukkoa. Juudean mies koittaa parhaansa mukaan noudattaa raamatullista ohjetta, eli "pidetään ne kädet siellä omalla puolella". Huoltaja huutaa katsomosta goljatin raivolla MATE!1!! opastaakseen tuomaria nostamaan ottelijat uudestaan pystyyn, mikä tapahtuu judossa aika pian, jos mattotilanne ei näytä etenevän. No, israelilaisottelija luulee, että tuomari komensi jo maten, vaikka se on vain oman huoltajan huuto, ja päästää kätensä irti. Vastustaja vetää tietenkin käden suoraksi nirsk narsk ja Israelin poika jää hölmistyneenä ja ottelun hävinneenä katsomaan, että häh mitä nyt tapahtui.

No comments: