Lehtitietojen mukaan Somalian väliaikaisen hallituksen ja radikaalin islamistihallinnon välisten rajujen taistelujen keskelle on jäänyt loukkuun arviolta 50-60 Suomen kansalaista. Tämä on sinänsä ihmeellistä, koska Ulkoministeriön matkustustiedotteissa Somaliaa on jo pitkään kuvattu maana, jonne ei ole syytä matkustaa:
"Somalia (UM 16.1.2006): Tarpeetonta matkustamista maahan tulee välttää; turvallisuustilanne heikko. Merialueilla liikkuminen erittäin vaarallista. ...
Poliisi ja oikeuslaitos ovat epäluotettavia. Koko Somaliassa on runsaasti aseita ja puolisotilaallisia, pitkälti hallitsemattomia joukkoja. Väkivallan, ryöstön, kidnappaamisen ja hengen menettämisen riski on Somaliassa suuri."
Miten sitten on mahdollista, että useat kymmenet Suomen kansalaisuuden saaneet somalit uskaltavat matkustaa lomailemaan siihen maahan, jonka sotaa ja levottomuuksia he alunperin ovat tulleet Suomeen pakoon?
Yksi heistä on Zahra Abdulla, kätilö, Helsingin vihreiden kaupunginvaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas. Vuoden Pakolaisnainen 2003. Mutta mitä ihmettä helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu tekee Somaliassa?
Helsingin Sanomat haluaa tehdä kaikille kertakaikkiaan selväksi, että Abdulla on Somaliassa ihan asiallisella asialla: hän oli tullut Mogadishuun viikkoa aiemmin tapaamaan perhettään ja kouluttamaan opettajia paikalliseen tyttökouluun. Jossakin lehtiartikkelissa mainitaan Abdullan sairas vanha äiti. Ja Hesarin mukaan Abdulla itsekin on malarian tyyppisen sairauden kourissa ja kovassa kuumeessa. Siitä huolimatta hän jaksaa urhoollisesti antaa Helsingin Sanomille puhelinraportin Mogadishusta.
Mitä me voisimme tehdä tämän rohkean naisen auttamiseksi? Turvapaikkaoikeutta Suomeen ei ehkä voida myöntää kahteen kertaan samalle henkilölle, vaikka Abdulla totisesti sen ansaitsisi. Ja sitäpaitsi hänhän on jo Suomen kansalainen. Miksei Suomi huolehdi kansalaistensa turvallisuudesta? Mihin tarkoitukseen ne EU:n nopean toiminnan joukot oikein on tarkoitettu, jos ne eivät heti singahda pelastamaan kätilö Abdullaa. Mitä tekee Erkki Tuomioja? Pyytää anteeksi. Entä Mediheli, ehtisikö se apuun?
EU-maiden kansalaisia on Somaliassa arviolta 2 000–3 000, useimmat kaksoiskansalaisuuden omaavia. Sitä me emme tiedä, montako sellaista somalia siellä tällä hetkellä on, jotka eivät ole saaneet Suomen kansalaisuutta, mutta jotka asuvat Suomessa turvapaikan tai suojelutarpeen vuoksi myönnetyn pysyvän oleskeluluvan turvin ja nauttivat kaikkia asiaan kuuluvia sosiaalietuuksia. Ehkäpä Zahra Abdulla kertoo sen meille. Miksei kertoisi?
Sillä onhan Zahra Abdulla kaikkien mielestä parasta, mitä meille on Somaliasta tullut. Turun Ylioppilaslehden mukaan hän on sopeutunut Suomeen paremmin kuin moni suomalainen. Suomen Pakolaisapu valitsi hänet Vuoden Pakolaisnaiseksi 2003. Hän hän on työskennellyt tulkkina, kielenkääntäänä, sairaanhoitaja, lasten ja vanhusten kanssa, joten tyypillinen suomalaisen pätkätyöläisen arki on hänelle tuttua.
Turun Ylioppilaslehti kertoo:
"Abdulla lähti Unescon stidendillä opiskelemaan lääketiedettä Neuvostoliittoon vuonna 1989. Gynekologian lääkäri oli hänen toiveammattinsa. Sisällisota oli Somalian pohjoisosissa alkanut jo vuonna 1988, mutta Zahran kotikaupunkia Mogadishua levottomuudet eivät olleet vielä hänen lähtiessään saavuttaneet.
Mutta maailma tuli haaveiden tielle. Neuvostoliitto oli romahtamaisillaan ja Somalian sisällissota oli levinnyt. Zahran perhe pakeni Etiopian puolelle. Zahra jäi tyhjän päälle. Hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin jättää rakkaat opintonsa ja hakeutua Suomeen. Päätös ei ollut helppo.
Zahran uusi elämä alkoi heinäkuun lopussa 1990 Vainikkalassa, jossa hän ilmoittautui turvapaikanhakijaksi. Vartiomiesten kanssa täytettiin kaiken maailman paperit. "Suomalaiset olivat niin ankaria", sanoo Abdulla.
Vainikkalasta hänet lähetettiin Rauhan vastaanottokeskukseen Imatran ja Joutsenon rajalle. Se oli psykiatrinen sairaala: potilaat olivat omassa kerroksessaan, turvapaikanhakijat toisessa."
Toisessa lehtijutussa Abdulla kertoo, miten hän vastaanottokeskuksessa tapasi "yläkerran mielisairaalan yrmeitä partasuisia miehiä, jotka örähtivät tervehdyksen ohi mennessään."
Jotenkin minulle tuli näistä lehtijutuista hieman ikävä kuva Zahra Abdullan suhtautumisesta mielenterveyspotilaisiin. Hoitoalan ammattilaisena hänen pitäisi olla suvaitsevaisempi. Ainakin lehtijuttujen kirjoittajat tuntuvat olevan jotenkin tuohduksissaan siitä, että Abdullan ensikontakti Suomeen "oli psykiatrinen sairaala, jonne turvapaikanhakijat majoitettiin yhdessä potilaiden kanssa". Olen laittanut tämän linkin ennenkin, mutta katsokaa nyt ihmeessä, millainen paikka se Joutsenon vastaanottokeskus on. Kappale kauneinta Suomea. Jos tämä maisema ei kelpaa, niin miksi tulla Suomeen?
Ai niin, Zahra Abdullalla "ei ollut muuta mahdollisuutta", koska "Abdulla opiskeli Neuvostoliitossa stipendin turvin. Välillä rahaa ei tullut, mutta stipendiaattina hän ei saanut tehdä töitä. Gorbatsovin valta oli katoamassa, Tadzikistanissa oli käyty sisällissotaa ja maassa oli levotonta. Kun Abdulla yhtenä aamuna heräsi, katu oli täynnä panssariautoja. Viikkoon ei päässyt ulos edes kauppaan. Somaliassakin oli syttynyt sota. Abdulla halusi Englantiin, muttei saanut viisumia. Pari somaliopiskelijaa oli lähdössä Suomeen, ja Abdulla lähti heidän matkaansa."
Kyllä. Kuulostaa todellakin siltä, että Abdullalla ei ollut muuta mahdollisuutta. Stipendirahat eivät tulleet ajallaan ja yhtenä päivänä kadulla ajoi panssareita.
Minä en nyt jaksa googlata, että mitkä ne turvapaikan myöntämisen kriteerit ovat, minun mielestäni "stipendirahat eivät tulleet ajallaan" ei ole lähimainkaan riittävä peruste turvapaikan hakemiseen. Ilmeisesti Suomen ulkomaalaisvirasto oli samaa mieltä, koska näiden lehtiartikkelien perusteella Abdullalle ei ilmeisesti myönnetty turvapaikkaa vaan esim. oleskelulupa suojeluntarpeen vuoksi. Oleskeluluvan saatuaan hän haki sitten perheenyhdistämistä Somaliassa odottaville lapsilleen.
Otetaan tämä vielä kerran: Vuoden Pakolaisnainen 2003 tuntee stipendirahojen maksatuksen viivästyessä tilanteensa niin hankalaksi, että hänellä "ei ole muuta mahdollisuutta" kuin jättää opintonsa kesken, jättää lapsensa sodan jalkoihin Somaliaan (!) ja lähteä Suomeen turvapaikan hakijaksi.
Zahra Abdulla on monien mielestä parasta, mitä meille on Somaliasta tullut. Olen samaa mieltä. Näin varmaankin on. Mutta eipä ole hääppöistä.
Mutta lähettäkää nyt ihmeessä joku hakemaan nämä abdullat pois sieltä. Ennen kuin Elina Sana kirjoittaa kirjan otsikolla "Kuolemanhelikopteri S/S Mediheli: propellivatkain joka ei ikinä saapunut noutamaan Somalian unohdettuja marttyyreja".
Laitan loppuun vielä lainauksen Turun Ylioppilaslehden artikkelista. Se osoittaa mielestäni kauniisti sen, millaisia eroja Zahra Abdullan ajatusmaailman ja suomalaisen ajatusmaailman välillä on. Minusta tuntuu ihan rehellisesti, että Zahra Abdulla ei vaan tajua.
"Abdulla hymyilee ja kertoo tarinan tulkkiajoiltaan. Poliisi haastatteli nelivuotiaan tytön tätiä, joka yritti saada tytön perhettä Suomeen. Haastattelun jälkeen poliisi kysyi Abdullalta: “Onko sinusta moraalitonta lähettää lapsi Suomeen ja kalastella sitten perheelle turvapaikkaa.” Abdulla muistutti, että niinhän aina tehdään. Suomestakin lähetettiin kymmeniätuhansia lapsia Ruotsiin sotaa pakoon.”Sota on armoton, ja ihmiset haluavat pelastaa ainakin oman lapsensa.”"
31.12.06
27.12.06
Terveisiä EAU:sta! Osa 3.
Eteläisen Afrikan Unionin suomalaissiirtokunnassa kuohuu. Kuuden suomalaispojan huhutaan syyllistyneen joukkoraiskaukseen. Tilanne on vakava. Onko arktisten pakanoiden shamaani Imo Husso tilanteen tasalla? Valkoparraton kirjeenvaihtajamme raportoi suoraan Kapkaupungista.
- No näin on tosiaan päässyt käymään, toteaa shamaani Husso. Pojat olivat puskassa kolkanneet bushmannin ja panneet sitä väkisin. Ja sitten kehtasivat vielä kehua retostella teollaan keskikaljabaarissa. Eihän sellainen peli vetele. Ja mitäs järkeä tuollaisessa muutenkaan on, kun täällä saa valkoinen viikinki niin paljon mustaa lihaa kuin ikinä haluaa. Ja ihan ilmaiseksi ja raiskaamattakin.
- Otettiin pojat kiinni, kun koko yhteisö tiesi, että ketkä siinä olivat olleet asialla. Ämmät vähän koittivat vetistellä, että pojilla on ollut vaikeaa ja näköalatonta ja että pitää ymmärtää. Paskat. Minä en siinä paljon jaksanut ruveta poikien kanssa tarinoimaan, että mistä ovat moista käytöstä oppineet. Minä annoin wätvän samantien (toim.huom: wätvä on Wäinämöisen nimissä annettu muilutus- tai tappokäsky).
- Tervattiin siinä sitten poikain perseet ja laitettiin ne nilkoistaan köydellä kiinni toisiinsa, shamaani Husso jatkaa. Sitten köyden toinen pää Valmetin vetokoukkuun ja hinattiin pojat parin mutkan kautta siihen torille poliisiaseman eteen.
- No, semmoinen luolamiehen näköinen poliisi tuli ulos katsomaan ja sanoi, että eiväthän nämä vastaa ollenkaan tuntomerkkejä. Pojat olivat menneet matkalla aika pahan näköisiksi. Minä löin komissarjukselle poikien munat käteen ja sanoin, että noista voi koittaa, josko uhri tunnistaisi.
- Se on meinaan sillä lailla, että kun tänne on toisten vieraiksi tultu, niin täytyy edes jotain rotia koittaa pitää oman porukan kesken, kiteyttää shamaani Husso.
- No näin on tosiaan päässyt käymään, toteaa shamaani Husso. Pojat olivat puskassa kolkanneet bushmannin ja panneet sitä väkisin. Ja sitten kehtasivat vielä kehua retostella teollaan keskikaljabaarissa. Eihän sellainen peli vetele. Ja mitäs järkeä tuollaisessa muutenkaan on, kun täällä saa valkoinen viikinki niin paljon mustaa lihaa kuin ikinä haluaa. Ja ihan ilmaiseksi ja raiskaamattakin.
- Otettiin pojat kiinni, kun koko yhteisö tiesi, että ketkä siinä olivat olleet asialla. Ämmät vähän koittivat vetistellä, että pojilla on ollut vaikeaa ja näköalatonta ja että pitää ymmärtää. Paskat. Minä en siinä paljon jaksanut ruveta poikien kanssa tarinoimaan, että mistä ovat moista käytöstä oppineet. Minä annoin wätvän samantien (toim.huom: wätvä on Wäinämöisen nimissä annettu muilutus- tai tappokäsky).
- Tervattiin siinä sitten poikain perseet ja laitettiin ne nilkoistaan köydellä kiinni toisiinsa, shamaani Husso jatkaa. Sitten köyden toinen pää Valmetin vetokoukkuun ja hinattiin pojat parin mutkan kautta siihen torille poliisiaseman eteen.
- No, semmoinen luolamiehen näköinen poliisi tuli ulos katsomaan ja sanoi, että eiväthän nämä vastaa ollenkaan tuntomerkkejä. Pojat olivat menneet matkalla aika pahan näköisiksi. Minä löin komissarjukselle poikien munat käteen ja sanoin, että noista voi koittaa, josko uhri tunnistaisi.
- Se on meinaan sillä lailla, että kun tänne on toisten vieraiksi tultu, niin täytyy edes jotain rotia koittaa pitää oman porukan kesken, kiteyttää shamaani Husso.
23.12.06
Pikku-Reinon joulu
Jouluaaton aamuna mentiin aina joulukirkkoon. Jompaan kumpaan niistä lähiseudun 1400-luvulla rakennetusta kivikirkosta. Seinillä ja katossa oli kummallisia maalauksia, joita pikku-reino tuijotti niska kenossa papin joristessa juttujaan. Välillä piti nousta seisomaan, kun kaikki muutkin nousivat, mutta sitten sai taas keskittyä katsomaan pyhimyksiä, ritareita ja lohikäärmeitä seinillä ja kuuntelemaan urkujen mahtavaa pauhua.
Seuraava ohjelmanumero oli joulukuusen haku. Siinähän niitä olisi ollut parinsadan metrin päässä harjulla varastettavaksi asti, mutta oikea joulukuusi piti aina hakea tutusta maalaistalosta vähän kauempaa. Siitä samasta, mistä haettiin kissa. Ensin vietiin isännälle ja emännälle kuusen lunnaiksi kahvipaketti, tuo 60-maaginen tuliainen, joka toimitti monenlaista virkaa sosiaalisessa kanssakäymisessä.
Sitten metsään kuusta hakemaan. Kun sopivan kokoinen ja kaikin puolin sopusuhtainen kuusi oli löytynyt, isä sahasi sen katki. Pikku-reino sai pitää kuusesta kiinni sahaamisen aikana. Sitten takaisin autolle. Syvässä hangessa piti tarkasti astella isän jalanjäljissä, ettei vallan uponnut.
Fiat 600, lempinimeltään Pompan nappi, on muuten aika huvittava näky, kun sen kattotelineellä keikkuu joulukuusi. Pienikin kuusi näyttää valtavan suurelta auton kokoon nähden.
Kotona äiti oli laittanut kystä kyllin. En nyt muista tarkkaan, mitä kaikkea joulupöydässä oli, mutta varmaan ne kaikki perinteiset. Linnuille lyhde ulos ja undulaateille niitä kalliimpia eläinkaupan siemeniä. Parasta joulussa oli se, että silloin sai yölläkin syödä, kun jouluruuat jätettiin pöytään koko illaksi.
Joulupukki kävi jossain vaiheessa höpöttelemässä hassuja ja tuomassa paketteja. Vasta paljon myöhemmin pikku-reino tajusi sen, että sehän olikin ollut naapurin talonmies-Lasse. Ja sen, miksi joulupukki oli haissut niin oudolta.
Kovat paketit olivat tietysti parhaita. Niiden avaaminen säästettiin viimeiseksi. Mutta ikävä kyllä pehmeät paketit olivat ylivoimaisessa enemmistössä. Joulun paras lahja oli paketillinen Japanin Keisarillisen armeijan muovisotamiehiä. Oli myös Amerikan paketteja siellä asuvilta tädeiltä. Niissä oli enimmäkseen pehmeitä tavaroita. Ja tonnikalapurkkeja. Lapsuudesta parhaiten mieleen jäänyt maku on se, miten hyvältä öljyinen "tuuna" maistuu, kun sitä vetelee ameriikanpurkista Ylhäisten näkkileivän päälle. Mutta sitä syötiin sitten joulun jälkeen.
Televisiosta ei tullut mitään, koska sellaista ei ollut. Eikä ollut kaikissa varakkaammissakaan perheissä. Missä sellainen oli, sitä keräännyttiin oikein joukolla katsomaan. Esimerkiksi silloin, kun Neil Armstrong laskeutui mustavalkoisesti kuun pinnalle.
Sitten iltamyöhään, kun Japanin Keisarillinen armeija oli taistellut itsensä väsyksiin saksalaisia muovisotilaita ja Napoleonin ratsuväen raskaita tinasotilaita vastaan, pikku-Reino meni nukkumaan. Kömpi peiton alle, lapsenuskossaan varmana siitä, elämä tulisi jatkossakin tuomaan eteen vain kaikkea hyvää ja kaunista, kuten tämä päivä. Tai että ainakin kerran vuodessa olisi joulu.
Hyvää Joulua!
Seuraava ohjelmanumero oli joulukuusen haku. Siinähän niitä olisi ollut parinsadan metrin päässä harjulla varastettavaksi asti, mutta oikea joulukuusi piti aina hakea tutusta maalaistalosta vähän kauempaa. Siitä samasta, mistä haettiin kissa. Ensin vietiin isännälle ja emännälle kuusen lunnaiksi kahvipaketti, tuo 60-maaginen tuliainen, joka toimitti monenlaista virkaa sosiaalisessa kanssakäymisessä.
Sitten metsään kuusta hakemaan. Kun sopivan kokoinen ja kaikin puolin sopusuhtainen kuusi oli löytynyt, isä sahasi sen katki. Pikku-reino sai pitää kuusesta kiinni sahaamisen aikana. Sitten takaisin autolle. Syvässä hangessa piti tarkasti astella isän jalanjäljissä, ettei vallan uponnut.
Fiat 600, lempinimeltään Pompan nappi, on muuten aika huvittava näky, kun sen kattotelineellä keikkuu joulukuusi. Pienikin kuusi näyttää valtavan suurelta auton kokoon nähden.
Kotona äiti oli laittanut kystä kyllin. En nyt muista tarkkaan, mitä kaikkea joulupöydässä oli, mutta varmaan ne kaikki perinteiset. Linnuille lyhde ulos ja undulaateille niitä kalliimpia eläinkaupan siemeniä. Parasta joulussa oli se, että silloin sai yölläkin syödä, kun jouluruuat jätettiin pöytään koko illaksi.
Joulupukki kävi jossain vaiheessa höpöttelemässä hassuja ja tuomassa paketteja. Vasta paljon myöhemmin pikku-reino tajusi sen, että sehän olikin ollut naapurin talonmies-Lasse. Ja sen, miksi joulupukki oli haissut niin oudolta.
Kovat paketit olivat tietysti parhaita. Niiden avaaminen säästettiin viimeiseksi. Mutta ikävä kyllä pehmeät paketit olivat ylivoimaisessa enemmistössä. Joulun paras lahja oli paketillinen Japanin Keisarillisen armeijan muovisotamiehiä. Oli myös Amerikan paketteja siellä asuvilta tädeiltä. Niissä oli enimmäkseen pehmeitä tavaroita. Ja tonnikalapurkkeja. Lapsuudesta parhaiten mieleen jäänyt maku on se, miten hyvältä öljyinen "tuuna" maistuu, kun sitä vetelee ameriikanpurkista Ylhäisten näkkileivän päälle. Mutta sitä syötiin sitten joulun jälkeen.
Televisiosta ei tullut mitään, koska sellaista ei ollut. Eikä ollut kaikissa varakkaammissakaan perheissä. Missä sellainen oli, sitä keräännyttiin oikein joukolla katsomaan. Esimerkiksi silloin, kun Neil Armstrong laskeutui mustavalkoisesti kuun pinnalle.
Sitten iltamyöhään, kun Japanin Keisarillinen armeija oli taistellut itsensä väsyksiin saksalaisia muovisotilaita ja Napoleonin ratsuväen raskaita tinasotilaita vastaan, pikku-Reino meni nukkumaan. Kömpi peiton alle, lapsenuskossaan varmana siitä, elämä tulisi jatkossakin tuomaan eteen vain kaikkea hyvää ja kaunista, kuten tämä päivä. Tai että ainakin kerran vuodessa olisi joulu.
Hyvää Joulua!
Kiintiö on saatava täyteen
(Valkoparraton kirjeenvaihtaja, Ankara.)
UNHCR:n Ankaran-toimistolla on harvoin nähty sellaista kiirettä ja vilinää kuin tällä viikolla, kun suomalaisdelegaatio haastatteli siellä kiintiöpakolaisia.
Suomen sisä- ja työministeriöt saivat vasta viime viikolla sovittua erimielisyytensä vuotuisen 750 hengen pakolaiskiintiön täyttämisestä, joten haastattelut jäivät viime tippaan.
Ministeriöiden sekä suojelupoliisin edustajista koostuva ryhmä saapui Ankaraan maanantaina. Maahanmuuttoasioiden ylikomissaari M. Virtanen on lähtenyt henkilökohtaisesti kesken joulukiireittensä ryhmän mukaan varmistaakseen, että kiintiö saadaan täyteen.
"Valitsemme Turkissa niin monta kuin voimme, runsaat sata henkilöä. Suurin osa on täyttänyt Suomen kriteerit, mutta muutama henkilö on jäänyt kysymysmerkiksi", työministeriön erikoissuunnittelija kertoi Ankarassa.
"Koko kiintiöstä vajaaksi jäänee sata paikkaa", hän arvelee.
UNHCR:n Suomelle esittämän pakolaislistan henkilöt ovat valtaosin iranilaisia, loput somaleja, afganistanilaisia ja palestiinalaisia. Joukkoon mahtuu myös kongolaisia, srilankalainen ja yksi kiinalainenkin.
Suomalainen haastatteluryhmä valmistautuu esittämään pakolaisehdokkaille Suomea esittelevän videon YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n Ankaran-toimistossa. Ylikomissaari Virtanen evästää vielä haastatteluryhmää tiukasti:
"Stalinin nimessä minä sanon teille: kiintiö on saatava täyteen. Te tiedätte kyllä hyvin, mitä siitä seuraa, jos kiintiötä ei saada täyteen. Jokaikinen, joka tähän huoneeseen tulee, kuuluu meille. Yhtäkään ei saa päästää karkuun!"
Kansainvälinen pakolaisryhmä katsoo mietteliäänä Suomen esittelyvideota. Tuollainen siis on Suomi, joka harkitsee parhaillaan heidän valitsemistaan tämän vuoden kiintiöpakolaisiksi.
Veneitä Helsingin kauppatorin edustalla, näkymiä paperitehtaalta, suomalaistyttöjä puistossa bikinitopeissa, talvimaisemaa, humalaisia suomalaistyttöjä puistossa pissalla.
"Pisshis! Pisshis! Hasshis! Hasshis!" sihisevät iranilaismiehet keskenään.
"Niin, Suomessa hashiksen poltto on sitten muuten lain vastaista", toteaa suojelupoliisin edustaja. Kaksi iranilaismiestä poistuu huoneesta sylkien ja kansainvälisiä käsimerkkejä näyttäen.
"Ottakaa ne kiinni", huutaa ylikomissaari Virtanen. "Kiintiö on saatava täyteen!"
Seuraavaksi ruutuun ilmestyy suomalaista saunakulttuuria. Somalimiehet peittävät toisella kädellä kikattelevien mustien säkkien silmänreijät ja kourivat toisella kädellä nivusiaan.
"Very good", toteaa kuitenkin 18-vuotias somalityttö katsottuaan nauhan. "Haluan mennä Suomeen. Asua siellä, opiskella, syödä ja nukkua. Elää Suomessa."
"Suomessa myös naisilla on mahdollisuus luoda mahtava ura työelämässä. Sukupuoleen perustuvaa syrjintää ei ole ja lasikatot on kivitetty rikki. Nainen voi päästä johtajaksi asti", hehkuttaa työministeriön edustaja.
18-vuotiaan somalitytön sisältävä musta säkki alkaa liikkua kohti ulko-ovea. Ylikomissaari Virtanen joutuu puuttumaan tilanteeseen henkilökohtaisesti:
"No ei tarvitse tehdä työtä. Ei tarvitse! Se oli leikkiä. Mitään työtä ei tarvitse tehdä ja ilmaista rahaa riittää. Nyt Leena jumalauta lopetat tuollaisen ksenofobisen feministipropagandan!"
Seuraavaksi videolla puhuu Aamulehden kulttuuritoimittaja Maila-Katriina Tuominen, joka kertoo miten Suomi on monietninen ja monimuotoinen maa, jossa on kokonaan luovuttu rotuviritteisestä sävytteisyydestä. Varmemmaksi vakuudeksi Maila-Katriina pyöräyttää vielä lopuksi pienet afrotanssit. Seitsemän somalimiestä yrittää paeta ikkunan kautta, mutta koska ikkuna on kapea ja somalit ahtautuvat siihen yhtä aikaa, he jäävät jumiin ikkunan karmeihin, josta ylikomissaari Virtasen on helppo poimia heidät alas ja sulkea ikkuna.
Kiireisen aikataulun vuoksi delegaatio jätti Suomen esittelyn vain videoesityksen sekä työministeriön valmistaman Tervetuloa Suomeen -lehtisen varaan. Lehtisessä kerrotaan perusasiat Suomesta. Lisäksi todetaan, että Suomessa on tavallista asua yksin, Suomessa poliisiin voi luottaa ja että suomalaiset voivat suhtautua epäluuloisesti maahanmuuttajiin.
Ylikomissaari Virtanen kertoo, että kireän aikataulun johdosta haastattelut suoritettiin ns. lyhyemmän kaavan mukaan:
"Olen ohjeistanut Suojelupoliisin juippeja, että mitään asiatonta ei kysytä. Turha se on kierrellä ja kaarrella. Kysyy suoraan vaan, että paljonko pitää lyödä rahaa tiskiin, että suostutte tulemaan Suomeen."
UNHCR:n Ankaran-toimistolla on harvoin nähty sellaista kiirettä ja vilinää kuin tällä viikolla, kun suomalaisdelegaatio haastatteli siellä kiintiöpakolaisia.
Suomen sisä- ja työministeriöt saivat vasta viime viikolla sovittua erimielisyytensä vuotuisen 750 hengen pakolaiskiintiön täyttämisestä, joten haastattelut jäivät viime tippaan.
Ministeriöiden sekä suojelupoliisin edustajista koostuva ryhmä saapui Ankaraan maanantaina. Maahanmuuttoasioiden ylikomissaari M. Virtanen on lähtenyt henkilökohtaisesti kesken joulukiireittensä ryhmän mukaan varmistaakseen, että kiintiö saadaan täyteen.
"Valitsemme Turkissa niin monta kuin voimme, runsaat sata henkilöä. Suurin osa on täyttänyt Suomen kriteerit, mutta muutama henkilö on jäänyt kysymysmerkiksi", työministeriön erikoissuunnittelija kertoi Ankarassa.
"Koko kiintiöstä vajaaksi jäänee sata paikkaa", hän arvelee.
UNHCR:n Suomelle esittämän pakolaislistan henkilöt ovat valtaosin iranilaisia, loput somaleja, afganistanilaisia ja palestiinalaisia. Joukkoon mahtuu myös kongolaisia, srilankalainen ja yksi kiinalainenkin.
Suomalainen haastatteluryhmä valmistautuu esittämään pakolaisehdokkaille Suomea esittelevän videon YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n Ankaran-toimistossa. Ylikomissaari Virtanen evästää vielä haastatteluryhmää tiukasti:
"Stalinin nimessä minä sanon teille: kiintiö on saatava täyteen. Te tiedätte kyllä hyvin, mitä siitä seuraa, jos kiintiötä ei saada täyteen. Jokaikinen, joka tähän huoneeseen tulee, kuuluu meille. Yhtäkään ei saa päästää karkuun!"
Kansainvälinen pakolaisryhmä katsoo mietteliäänä Suomen esittelyvideota. Tuollainen siis on Suomi, joka harkitsee parhaillaan heidän valitsemistaan tämän vuoden kiintiöpakolaisiksi.
Veneitä Helsingin kauppatorin edustalla, näkymiä paperitehtaalta, suomalaistyttöjä puistossa bikinitopeissa, talvimaisemaa, humalaisia suomalaistyttöjä puistossa pissalla.
"Pisshis! Pisshis! Hasshis! Hasshis!" sihisevät iranilaismiehet keskenään.
"Niin, Suomessa hashiksen poltto on sitten muuten lain vastaista", toteaa suojelupoliisin edustaja. Kaksi iranilaismiestä poistuu huoneesta sylkien ja kansainvälisiä käsimerkkejä näyttäen.
"Ottakaa ne kiinni", huutaa ylikomissaari Virtanen. "Kiintiö on saatava täyteen!"
Seuraavaksi ruutuun ilmestyy suomalaista saunakulttuuria. Somalimiehet peittävät toisella kädellä kikattelevien mustien säkkien silmänreijät ja kourivat toisella kädellä nivusiaan.
"Very good", toteaa kuitenkin 18-vuotias somalityttö katsottuaan nauhan. "Haluan mennä Suomeen. Asua siellä, opiskella, syödä ja nukkua. Elää Suomessa."
"Suomessa myös naisilla on mahdollisuus luoda mahtava ura työelämässä. Sukupuoleen perustuvaa syrjintää ei ole ja lasikatot on kivitetty rikki. Nainen voi päästä johtajaksi asti", hehkuttaa työministeriön edustaja.
18-vuotiaan somalitytön sisältävä musta säkki alkaa liikkua kohti ulko-ovea. Ylikomissaari Virtanen joutuu puuttumaan tilanteeseen henkilökohtaisesti:
"No ei tarvitse tehdä työtä. Ei tarvitse! Se oli leikkiä. Mitään työtä ei tarvitse tehdä ja ilmaista rahaa riittää. Nyt Leena jumalauta lopetat tuollaisen ksenofobisen feministipropagandan!"
Seuraavaksi videolla puhuu Aamulehden kulttuuritoimittaja Maila-Katriina Tuominen, joka kertoo miten Suomi on monietninen ja monimuotoinen maa, jossa on kokonaan luovuttu rotuviritteisestä sävytteisyydestä. Varmemmaksi vakuudeksi Maila-Katriina pyöräyttää vielä lopuksi pienet afrotanssit. Seitsemän somalimiestä yrittää paeta ikkunan kautta, mutta koska ikkuna on kapea ja somalit ahtautuvat siihen yhtä aikaa, he jäävät jumiin ikkunan karmeihin, josta ylikomissaari Virtasen on helppo poimia heidät alas ja sulkea ikkuna.
Kiireisen aikataulun vuoksi delegaatio jätti Suomen esittelyn vain videoesityksen sekä työministeriön valmistaman Tervetuloa Suomeen -lehtisen varaan. Lehtisessä kerrotaan perusasiat Suomesta. Lisäksi todetaan, että Suomessa on tavallista asua yksin, Suomessa poliisiin voi luottaa ja että suomalaiset voivat suhtautua epäluuloisesti maahanmuuttajiin.
Ylikomissaari Virtanen kertoo, että kireän aikataulun johdosta haastattelut suoritettiin ns. lyhyemmän kaavan mukaan:
"Olen ohjeistanut Suojelupoliisin juippeja, että mitään asiatonta ei kysytä. Turha se on kierrellä ja kaarrella. Kysyy suoraan vaan, että paljonko pitää lyödä rahaa tiskiin, että suostutte tulemaan Suomeen."
21.12.06
Kesykolleja ja paljaita lihapaloja
Olipa kerran talo, jossa asui kesykolleja ja paljaita lihapaloja. Kesykollit olivat tottuneet syömään kuivamuonaa, joten ne eivät pureskelleet paljaita lihapaloja, kunhan välillä vähän mourusivat ja nuoleskelivat, mikä oli lihapalojen mielestä tosi mukavaa. Talon keittiössä kaapin päällä asui joukko ihramöykkyjä, joiden mielestä talon elämä ei ollut riittävän monimuotoista. He matkustivat ajassa taaksepäin jurakaudelle ja toivat taloon joukon sapelihammastiikereitä. Sapelihammastiikerit tappoivat heti alkajaisiksi muutaman kesykollin ja ajoivat muut sohvan alle piiloon. Tekivät nokkimisjärjestyksen selväksi. Pahinta oli se, että ovi jurakaudelle oli jäänyt auki, joten sapelihammastiikereitä tuli koko ajan lisää. Luontonsa mukaisesti ne alkoivat hotkia paljaita lihapaloja suihinsa. Tämä oli kesykollien mielestä hyvin surullista ja väärin. He kysyivät ihramöykyiltä (jotka itse olivat kaapin päällä täysin turvassa sapelihammastiikereiden hyökkäyksiltä) mitä he voisivat tehdä suojellakseen lihapaloja. Ihramöykyt neuvoivat käärimään lihapalat tiukasti mustaan jätesäkkiin. Silloin sapelihammastiikerit eivät ehkä haistaisi niitä. Sisimmässään ihramöykyt kuitenkin ihailivat sapelihammastiikereiden alkukantaista voimaa näiden ajaessa kesykollit pakosalle ja ahmiessa lihapaloja.
Kesykolli R, joka oli kirjoista tutkinut sapelihammastiikerien metsästämisen teoriaa ehdotti, että jos kesykollit saisivat oven suljettua, he voisivat ehkä kesyttää ne sapelihammastiikerit, jotka eivät vielä olleet päässeet lihan makuun ja karkoittaa loput. Muut kesykollit kuuntelivat tätä puhetta järkyttyneinä ja tyrmistyneinä, sillä he tiesivät, että siitä on vain lyhyt matka kivikirveisiin, alkeellisiin keihäisiin ja ketjussa soihdut kädessä kulkeviin kesykollien laumoihin, jotka ajavat sapelihammastiikereitä kohti jyrkännettä.
Niinpä mitään ei tehty. Kesykolli Q katsoi surullisena, kun sapelihammastiikerit söivät kaksi hänelle rakasta lihapalaa, jotka hän oli huolellisesti käärinyt mustaan jätesäkkiin suojellakseen niitä. Tällöin kesykolli J ehdotti, että eikö olisi kaiken kohtuuden nimissä oikein, että koska sapelihammastiikerit eivät kömpelöinä ylety kansakunnan kaapin päälle, joku kesykolleista voisi yrittää päästä sinne ja tyrkätä ihramöykyt alas, jotta ihramöykytkin olisivat vaarassa joutua sapelihammastiikerien hampaisiin.
"Se olisi niille aivan oikein", huudahti kesykolli R.
"Niin mut silti. Ei noin saa sanoa. Ei saa toivoa toisen syötäväksi joutumista."
Kesykolli R, joka oli kirjoista tutkinut sapelihammastiikerien metsästämisen teoriaa ehdotti, että jos kesykollit saisivat oven suljettua, he voisivat ehkä kesyttää ne sapelihammastiikerit, jotka eivät vielä olleet päässeet lihan makuun ja karkoittaa loput. Muut kesykollit kuuntelivat tätä puhetta järkyttyneinä ja tyrmistyneinä, sillä he tiesivät, että siitä on vain lyhyt matka kivikirveisiin, alkeellisiin keihäisiin ja ketjussa soihdut kädessä kulkeviin kesykollien laumoihin, jotka ajavat sapelihammastiikereitä kohti jyrkännettä.
Niinpä mitään ei tehty. Kesykolli Q katsoi surullisena, kun sapelihammastiikerit söivät kaksi hänelle rakasta lihapalaa, jotka hän oli huolellisesti käärinyt mustaan jätesäkkiin suojellakseen niitä. Tällöin kesykolli J ehdotti, että eikö olisi kaiken kohtuuden nimissä oikein, että koska sapelihammastiikerit eivät kömpelöinä ylety kansakunnan kaapin päälle, joku kesykolleista voisi yrittää päästä sinne ja tyrkätä ihramöykyt alas, jotta ihramöykytkin olisivat vaarassa joutua sapelihammastiikerien hampaisiin.
"Se olisi niille aivan oikein", huudahti kesykolli R.
"Niin mut silti. Ei noin saa sanoa. Ei saa toivoa toisen syötäväksi joutumista."
20.12.06
VPM ja lasten leikit
- Hyvää, sanoi Valkoparraton mies, päivää.
- Päivää hassu Valkoparraton setä, joka käy aina tähän aikaan Lissun äitin luona päiväkahvilla.
- Mitäs te oikein leikitte, kun teillä on kaikilla naamat ihan kurassa?
- Me leikitään turvapaikanhakijaa. Ennen kuin pääsee leikkipaikalle, pitää keksiä jännä tarina. Se kekä keksii kaikkein jännimmän tarinan, saa karkkia.
- Ai jaa. No sehän on kiva leikki.
- Sitten noilla Abdilla, Mohamedilla ja Kigelillä on semmonen leikki, jota leikitään tuolla niitten talon pyöräsuojassa. Se on joku sellanen tournamentti. Mutta sitä ei pääse leikkimään niitten kanssa kuin isommat tytöt.
- Vai niin. No siihen leikkiin ei kyllä kannata lähteä mukaan. Täytyykin Lissun äidin kanssa jutella. Kunhan saa kahvit juotua. Mutta jatkakaa vaan tarinoiden keksimistä.
- Päivää hassu Valkoparraton setä, joka käy aina tähän aikaan Lissun äitin luona päiväkahvilla.
- Mitäs te oikein leikitte, kun teillä on kaikilla naamat ihan kurassa?
- Me leikitään turvapaikanhakijaa. Ennen kuin pääsee leikkipaikalle, pitää keksiä jännä tarina. Se kekä keksii kaikkein jännimmän tarinan, saa karkkia.
- Ai jaa. No sehän on kiva leikki.
- Sitten noilla Abdilla, Mohamedilla ja Kigelillä on semmonen leikki, jota leikitään tuolla niitten talon pyöräsuojassa. Se on joku sellanen tournamentti. Mutta sitä ei pääse leikkimään niitten kanssa kuin isommat tytöt.
- Vai niin. No siihen leikkiin ei kyllä kannata lähteä mukaan. Täytyykin Lissun äidin kanssa jutella. Kunhan saa kahvit juotua. Mutta jatkakaa vaan tarinoiden keksimistä.
19.12.06
VPM ilmoittaa raiskauksesta
- Apua, huusi Valkoparraton mies, poliisi!
- No rauhoittukaas nyt, tässähän meitä on kaksin kappalein. Minä olen järjestyspoliisi ja tämä neiti tässä on suvaitsevaisuuspoliisi. Meillä on tämä uusi kaksoispartiointijärjestelmä.
- Varokaapas vähän kielenkäyttöänne, ylikonstaapeli Luolamies. Tuollainen tytöttely on seksismiä ja alistavaa syrjintää.
- Enhän minä tytötellyt, neitihän se oli...
- Tuolla pusikossa bussipysäkin takana on raiskaus käynnissä. Kuusi sellaista ulkomaalaisen näköistä miestä tajuttoman naisen kimpussa. Sellaisia tummaihoisia, mutta ei mitään neekereitä.
- Jahas, mennäänpäs katsomaan.
- Hetkinen, ylikonstaapeli Luolamies. Ettekö te kuullut, mitä tuo parraton mies sanoi. Hän käytti N-sanaa. Meidän on pidätettävä hänet.
- Niinhän se taitaa uuden lain mukaan olla, että neekeriä ei saisi neekeriksi sanoa. Mutta hoidetaan se henkeen ja terveyteen kohdistuva uhka nyt ensin.
- No nyt tekin sanoitte sen! Tekin käytitte N-sanaa! Tuollaisten sanojen käyttö kertoo aika paljon teistä itsestänne. Surullista.
- Siellä on jumalauta raiskaus nyt meneillään.
- Ei tässä nyt tarvita mitään ennakkotuomioita. Poliisi on virkavallan edustaja, jonka on tarkoitus palvella koko kansakuntaa ihonväriin katsomatta. Moisia sanoja käyttävällä poliisihenkilöllä voi olla tietynlaisia ennakkokäsityksiä ihmisistä perustuen heidän ihonväriin. Tämä ei ainakaan auta oikeuden toteutumista länsimaisten periaatteiden mukaisesti. Suomalainen yhteiskunta perustuu tiettyihin periaatteisiin ja yksi niistä on onneksi tasa-arvo. Myös lain edessä. Ylikonstaapeli Luolamies, tehkää velvollisuutenne ja pidättäkää tämä mies rotuviritteisten sanojen käyttörikoksesta.
- Ei, sanoi Valkoparraton mies, perkele. Eihän tästä tule mitään. Pakko se on itse uskaltaa käydä potkimassa ne mutiaiset pois sen kimpusta.
- No rauhoittukaas nyt, tässähän meitä on kaksin kappalein. Minä olen järjestyspoliisi ja tämä neiti tässä on suvaitsevaisuuspoliisi. Meillä on tämä uusi kaksoispartiointijärjestelmä.
- Varokaapas vähän kielenkäyttöänne, ylikonstaapeli Luolamies. Tuollainen tytöttely on seksismiä ja alistavaa syrjintää.
- Enhän minä tytötellyt, neitihän se oli...
- Tuolla pusikossa bussipysäkin takana on raiskaus käynnissä. Kuusi sellaista ulkomaalaisen näköistä miestä tajuttoman naisen kimpussa. Sellaisia tummaihoisia, mutta ei mitään neekereitä.
- Jahas, mennäänpäs katsomaan.
- Hetkinen, ylikonstaapeli Luolamies. Ettekö te kuullut, mitä tuo parraton mies sanoi. Hän käytti N-sanaa. Meidän on pidätettävä hänet.
- Niinhän se taitaa uuden lain mukaan olla, että neekeriä ei saisi neekeriksi sanoa. Mutta hoidetaan se henkeen ja terveyteen kohdistuva uhka nyt ensin.
- No nyt tekin sanoitte sen! Tekin käytitte N-sanaa! Tuollaisten sanojen käyttö kertoo aika paljon teistä itsestänne. Surullista.
- Siellä on jumalauta raiskaus nyt meneillään.
- Ei tässä nyt tarvita mitään ennakkotuomioita. Poliisi on virkavallan edustaja, jonka on tarkoitus palvella koko kansakuntaa ihonväriin katsomatta. Moisia sanoja käyttävällä poliisihenkilöllä voi olla tietynlaisia ennakkokäsityksiä ihmisistä perustuen heidän ihonväriin. Tämä ei ainakaan auta oikeuden toteutumista länsimaisten periaatteiden mukaisesti. Suomalainen yhteiskunta perustuu tiettyihin periaatteisiin ja yksi niistä on onneksi tasa-arvo. Myös lain edessä. Ylikonstaapeli Luolamies, tehkää velvollisuutenne ja pidättäkää tämä mies rotuviritteisten sanojen käyttörikoksesta.
- Ei, sanoi Valkoparraton mies, perkele. Eihän tästä tule mitään. Pakko se on itse uskaltaa käydä potkimassa ne mutiaiset pois sen kimpusta.
17.12.06
Valkoparraton aktivisti
- Hyvää, sanoi Valkoparraton mies, päivää.
- Mitä gubbe hakee? Kekekeke, onko hyvä pössis?
- Minä tulin osallistumaan siihen mielenosoitukseen. Eikös teillä pitänyt olla tänään mielenosoitus Takon Kartonkitehtaan Kiinaan muuttoa vastaan?
- Joo on. Ku saadaan vaa ekax niinqu päätettyy.
- Jahas. No mitäs tässä pitäisi päättää?
- No niinqu mitä tägejä. Niinqu kaupunkitilan haltuunotto. Niinqu spreijaax siihen ett "ilmastonmuutos seis" vai ett "kill da man". Ja sit rikotaan kaikki ikkunat. Ja sortorakenteet.
- Joo. Se ilmastonmuutos on kyllä paha asia. Eikös noista spraypurkeista muuten tule nimenomaan niitä kasvihuonekaasuja?
- Hä? Eiku Hardza kävi pummiin niitä ison läjän sillon Varasta jotain -päivänä. Jaa eiqu mitä sä sanoit, alaxa heittää jotain pohjoiskorealäppää vai?
- Enhän minä mitään... Onpas siinä tytöllä muuten komea koriste. Tuohan taitaa olla ihan aito Lauri Rapalan 100-vuotisjuhlamalli?
- Hei etzä voi sanoo noin!
- Ai, anteeksi, ei millään pahalla. Kyllähän sitä jokainen saa poskeensa laittaa mitä haluaa.
- Eiqu ei sitä, vaan sexismii, sexismii! Hetero-olettama! Hei kato etzä voi automaattisesti olettaa ett toinen on sukupuoleltaan nainen. Se voi olla, ett aamulla on, mutta illalla jo neutri. Tai ett toiset on heteroseksuaalisii. Se on heteroseksismii ja toisten loukkaamista. Ajattele miltä ittestäs tuntuis.
- No minusta tuntuisi kyllä tosiaan pahalta, jos muut miettisivät koko ajan, että mitähän sukupuolta tuo tänään edustaa.
- Sä oot kyl aika jännän näköne. Ku sulla ei ole partaa eikä lävärei eikä tatsarei. Rohkeen erilaista. Jotenkin nii babyface vaikka noin vanha gubbe. Ota tost huikkaa hei.
- Jaa. Kiitos. Mitäs tässä... HYI SAATANA! PTHYI!
- Exä diggaa? Se on tanskalaista banaanikiljuu. Reilun kaupan banaaneista. Mä opin tekeen sitä ku mä olin Köpiksessä. Undgomshusetilla oli niinqu taistelubileet. Mun mielest törkeen hyvää. Tää banaanikilju on niinqu vaihtoehto alistavalle yhteiskunnalle.
- Eikös tämän pitänyt muuten olla päihteetön tilaisuus?
- No ei kovii huumeita, hei. Tajuux? Ei hei kovii huumeita. Sä oot kyllä vähän babyface.
- Vai niin. No, joka tapauksessa mielenosoituksen aihe on tärkeä. Tulevat ja vievät meidän tehtaamme Kiinaan. Saastuttavat siellä rajattomasti, kun ei ole ympäristömääräyksiä esteenä. Ja suomalaiset jäävät työttömiksi.
- Nii se on niinqu ympäristömurhaa! Mut ei me mitään tommosta pohjoiskoreahehkutusta ruveta. Se on ihan paska tehdas. Tajuuxä Zeejiille tuli työkkäristä lappu, että olis pitäny mennä sinne harjotteleen, niinqu melkeen ilmasex riistettäväx paskahommiin. Onnex ne kerkis sulkee koko tehtaan ensin. Nyt me tehdään siitä uus globaalin vastarinnan toimintakeskus itse tuhoisaa epä todellisuutta vastaan.
- Siis mitä? Epätodellisuutta vastaan?
- Älä äijä pohjoiskoreahehkuta! Tää toimii näin. Paska tehdas kiinni ja me vallataan talo. Pysäytetään teollistuminen. Globalisaation puolesta pätkätöitä vastaan!
- No tässähän on kyse juuri siitä, että globalisaatio aiheuttaa niitä pätkätöitä.
- Et sä voi hehkuttaa tolleen. Me ei toimita tolleen. Me toimitaan silleen, että kaikilla on hyvä olo.
- Jahas. Tämä olikin tässä. Minä lähden nyt kaljalle.
- Mitä gubbe hakee? Kekekeke, onko hyvä pössis?
- Minä tulin osallistumaan siihen mielenosoitukseen. Eikös teillä pitänyt olla tänään mielenosoitus Takon Kartonkitehtaan Kiinaan muuttoa vastaan?
- Joo on. Ku saadaan vaa ekax niinqu päätettyy.
- Jahas. No mitäs tässä pitäisi päättää?
- No niinqu mitä tägejä. Niinqu kaupunkitilan haltuunotto. Niinqu spreijaax siihen ett "ilmastonmuutos seis" vai ett "kill da man". Ja sit rikotaan kaikki ikkunat. Ja sortorakenteet.
- Joo. Se ilmastonmuutos on kyllä paha asia. Eikös noista spraypurkeista muuten tule nimenomaan niitä kasvihuonekaasuja?
- Hä? Eiku Hardza kävi pummiin niitä ison läjän sillon Varasta jotain -päivänä. Jaa eiqu mitä sä sanoit, alaxa heittää jotain pohjoiskorealäppää vai?
- Enhän minä mitään... Onpas siinä tytöllä muuten komea koriste. Tuohan taitaa olla ihan aito Lauri Rapalan 100-vuotisjuhlamalli?
- Hei etzä voi sanoo noin!
- Ai, anteeksi, ei millään pahalla. Kyllähän sitä jokainen saa poskeensa laittaa mitä haluaa.
- Eiqu ei sitä, vaan sexismii, sexismii! Hetero-olettama! Hei kato etzä voi automaattisesti olettaa ett toinen on sukupuoleltaan nainen. Se voi olla, ett aamulla on, mutta illalla jo neutri. Tai ett toiset on heteroseksuaalisii. Se on heteroseksismii ja toisten loukkaamista. Ajattele miltä ittestäs tuntuis.
- No minusta tuntuisi kyllä tosiaan pahalta, jos muut miettisivät koko ajan, että mitähän sukupuolta tuo tänään edustaa.
- Sä oot kyl aika jännän näköne. Ku sulla ei ole partaa eikä lävärei eikä tatsarei. Rohkeen erilaista. Jotenkin nii babyface vaikka noin vanha gubbe. Ota tost huikkaa hei.
- Jaa. Kiitos. Mitäs tässä... HYI SAATANA! PTHYI!
- Exä diggaa? Se on tanskalaista banaanikiljuu. Reilun kaupan banaaneista. Mä opin tekeen sitä ku mä olin Köpiksessä. Undgomshusetilla oli niinqu taistelubileet. Mun mielest törkeen hyvää. Tää banaanikilju on niinqu vaihtoehto alistavalle yhteiskunnalle.
- Eikös tämän pitänyt muuten olla päihteetön tilaisuus?
- No ei kovii huumeita, hei. Tajuux? Ei hei kovii huumeita. Sä oot kyllä vähän babyface.
- Vai niin. No, joka tapauksessa mielenosoituksen aihe on tärkeä. Tulevat ja vievät meidän tehtaamme Kiinaan. Saastuttavat siellä rajattomasti, kun ei ole ympäristömääräyksiä esteenä. Ja suomalaiset jäävät työttömiksi.
- Nii se on niinqu ympäristömurhaa! Mut ei me mitään tommosta pohjoiskoreahehkutusta ruveta. Se on ihan paska tehdas. Tajuuxä Zeejiille tuli työkkäristä lappu, että olis pitäny mennä sinne harjotteleen, niinqu melkeen ilmasex riistettäväx paskahommiin. Onnex ne kerkis sulkee koko tehtaan ensin. Nyt me tehdään siitä uus globaalin vastarinnan toimintakeskus itse tuhoisaa epä todellisuutta vastaan.
- Siis mitä? Epätodellisuutta vastaan?
- Älä äijä pohjoiskoreahehkuta! Tää toimii näin. Paska tehdas kiinni ja me vallataan talo. Pysäytetään teollistuminen. Globalisaation puolesta pätkätöitä vastaan!
- No tässähän on kyse juuri siitä, että globalisaatio aiheuttaa niitä pätkätöitä.
- Et sä voi hehkuttaa tolleen. Me ei toimita tolleen. Me toimitaan silleen, että kaikilla on hyvä olo.
- Jahas. Tämä olikin tässä. Minä lähden nyt kaljalle.
Ekologisia jalanjälkiä
On poliittisesti korrektia voivotella sitä, että suomalaisen keskimääräinen ekologinen jalanjälki on 7,6 hehtaaria eli lähes 4 kertaa suurempi kuin ekologisen jalanjäljen globaali keskiarvo. Tarvitsisimme siis neljä maapalloa, jos kaikilla planeettamme asukkailla olisi suomalaiset kulutustavat. Osaltaan suomalaisten ekojalan kumiteräsaappaan suuri koko johtuu siitä, että kulutamme runsaasti tuontituotteita, vaikkapa öljyä tai banaaneja, mikä kasvattaa jalanjälkeämme.
Suomen uskottavuus on jälleen kerran vaarassa:
"EU tai Suomi ei voi olla uskottava kestävän kehityksen tiennäyttäjä, jos elämme huomattavasti yli luonnon uusiutumiskyvyn ja siirrämme ekologisen velan kehitysmaiden ja tulevien sukupolvien niskaan", sanoo WWF Suomen pääsihteeri Timo Tanninen.
Minun mielestäni Timo Tannisen uskottavuus on vaarassa, koska hän jättää tarkoitushakuisesti mainitsematta sen, että meillä Suomessahan on noita hehtaareja vaikka muille jakaa. Suomen pinta-ala on yli 338 000 neliökilometriä eli 33 800 000 hehtaaria.
Ekologisella jalanjäljellä mitattuna Suomen tase eli käytettävissä olevien resurssien suhde kulutukseen on itse asiassa plussan puolella 4,4 hehtaaria per asukas.
Global Footprint Networkin ekotasekartta havainnollistaa, millä maailman alueilla ihmisen ekologinen jalka painaa raskaimmin jälkensä Äiti Maan pintaan.
Samasta lähteestä löytyy paljon mielenkiintoista tilastotietoa.
Ekologisella jalanjäljellä mitattuna maailman ehdoton mallimaa on Gabon, jonka tase on 17,8 hehtaaria plussalla per asukas. Tämä perustuu kai lähinnä Gabonin yllättävän pieneen väkilukuun (1,3 miljoonaa). Muita plussalla olevia maita ovat mm. Mongolia (väestö 2,6 miljoonaa, jalanjälki 3,1 hehtaaria/asukas, tase 8,7 ha/as.), Bolivia (8,8/1,3/13.7) ja Uusi-Seelanti (3,9/5,9/9). Väestöltään 31,5 miljoonan Canada (äännetään tamperelaisella K:lla) tekee tasan yhtä ison jalanjäljen per asukas kuin Suomi, mutta on suuremman pinta-alansa ansiosta vielä enemmän (6,0) plussan puolella.
Maailman suurinta ekologisten resurssien vajetta edustavat pienet Persianlahden öljyvaltiot Kuwait (2,5/7,3/-7,0) ja Arabiemiraatit (3,0/11,9/-11,0). Pienikin väestömäärä pystyy siis luomaan erittäin suuren ekologisen jalanjäljen. Nämä valtiot ovat tietysti monellakin tavalla ääriesimerkkejä. USA:n ekologinen jalanjälki on Arabiemiraattien jälkeen maailman toiseksi suurin. Suuresta asukasluvustaan johtuen USA on saman verran miinuksella kuin Suomi plussalla (294/9,6/-4,8).
Ekologisella jalanjäljellä mitattuna kaikkein kestävintä kehitystä maailmassa edustavat Afganistan (väestö 23,9 miljoonaa, jalanjälki 0,1) ja Somalia (9,9/0,4). Yksi afgaani kuluttaa siis bioresursseja vain 10 aarin verran siinä missä kulutusjuhlaa viettävä suomalainen vaatii 7,6 hehtaaria jylhää korpimetsää.
Globaalisti ajateltuna kestävää kehitystä olisi siis se, että muuttoliike esimerkiksi Suomen ja Afganistanin välillä, mikäli sellaista on, suuntautuisi isomman jalanjäljen Suomesta kohti ekologisesti kestävämmän kehityksen Afganistania.
Mutta emmehän me voi mennä sinne syömään heidän banaanejaan ja polttamaan heidän öljyään. On moraalisesti paljon säteilevämpää, että afgaanit ja somalit tulevat Suomeen syömään reilun kaupan tuontibanaaneja ja kuluttamaan tuontiöljyä.
Kuten suuri suomalainen ajattelija Snellman aikanaan totesi, Suomelle on päässyt kertymään tätä vaurautta, ja nyt se on jaettava pois. Epätietoisille tiedoksi, että kyseessä ei ollut Johan Vilhelm, vaan Linnan juhlien jatkoilta tavoitettu Laila Snellman.
Suomen ekotase on siis plussalla 4,4 hehtaaria per asukas. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä on varaa ottaa abouttiarallaa 28,5 miljoonaa ihmistä lisää asumaan Suomeen, niin saadaan ekotase plus/miinus nollaan. Sattumoisin Afganistanin ja Somalian yhteenlaskettu väkiluku on 33,8 miljoonaa. Ja sehän riittää meille juuri sopivasti! Olemme pelastettuja, jos saamme suostuteltua edes 85% Somalian ja Afganistanin väestöstä muuttamaan Suomeen. Tähän voimme käyttää kaikkia normaaleja keinoja, eli lähettää Työministeriön huippuasiantuntijoita kertomaan, miten hyvä sosiaaliturva Suomessa on. Tarvittaessa voimme turvautua myös uusiin EU:n nopean toiminnan joukkoihin. Tietysti on olemassa se vaara, että molemmissa maissa osa porukasta kieltäytyy muuttamasta edes nopean toiminnan joukkojen pyssynpiippujen uhkaamina. Jotkut haluavat jäädä suojelemaan Osama Bin Ladenin pyhää bunkkeria tai osuuttaan heroiinin tukkukauppaan. Joillekin somaleille Etiopiaa vastaan käytävä pyhä sota saattaa olla tärkeämpi kuin Suomen ekologisen jalanjäljen saaminen tasapainoon. Mutta ei hätää: 85% väestöstä riittää meille. Samalla somalien ekologinen painoarvo 20-kertaistuu ja afganistanilaisten 76-kertaistuu. Ja maailma pelastuu!
Suomen uskottavuus on jälleen kerran vaarassa:
"EU tai Suomi ei voi olla uskottava kestävän kehityksen tiennäyttäjä, jos elämme huomattavasti yli luonnon uusiutumiskyvyn ja siirrämme ekologisen velan kehitysmaiden ja tulevien sukupolvien niskaan", sanoo WWF Suomen pääsihteeri Timo Tanninen.
Minun mielestäni Timo Tannisen uskottavuus on vaarassa, koska hän jättää tarkoitushakuisesti mainitsematta sen, että meillä Suomessahan on noita hehtaareja vaikka muille jakaa. Suomen pinta-ala on yli 338 000 neliökilometriä eli 33 800 000 hehtaaria.
Ekologisella jalanjäljellä mitattuna Suomen tase eli käytettävissä olevien resurssien suhde kulutukseen on itse asiassa plussan puolella 4,4 hehtaaria per asukas.
Global Footprint Networkin ekotasekartta havainnollistaa, millä maailman alueilla ihmisen ekologinen jalka painaa raskaimmin jälkensä Äiti Maan pintaan.
Samasta lähteestä löytyy paljon mielenkiintoista tilastotietoa.
Ekologisella jalanjäljellä mitattuna maailman ehdoton mallimaa on Gabon, jonka tase on 17,8 hehtaaria plussalla per asukas. Tämä perustuu kai lähinnä Gabonin yllättävän pieneen väkilukuun (1,3 miljoonaa). Muita plussalla olevia maita ovat mm. Mongolia (väestö 2,6 miljoonaa, jalanjälki 3,1 hehtaaria/asukas, tase 8,7 ha/as.), Bolivia (8,8/1,3/13.7) ja Uusi-Seelanti (3,9/5,9/9). Väestöltään 31,5 miljoonan Canada (äännetään tamperelaisella K:lla) tekee tasan yhtä ison jalanjäljen per asukas kuin Suomi, mutta on suuremman pinta-alansa ansiosta vielä enemmän (6,0) plussan puolella.
Maailman suurinta ekologisten resurssien vajetta edustavat pienet Persianlahden öljyvaltiot Kuwait (2,5/7,3/-7,0) ja Arabiemiraatit (3,0/11,9/-11,0). Pienikin väestömäärä pystyy siis luomaan erittäin suuren ekologisen jalanjäljen. Nämä valtiot ovat tietysti monellakin tavalla ääriesimerkkejä. USA:n ekologinen jalanjälki on Arabiemiraattien jälkeen maailman toiseksi suurin. Suuresta asukasluvustaan johtuen USA on saman verran miinuksella kuin Suomi plussalla (294/9,6/-4,8).
Ekologisella jalanjäljellä mitattuna kaikkein kestävintä kehitystä maailmassa edustavat Afganistan (väestö 23,9 miljoonaa, jalanjälki 0,1) ja Somalia (9,9/0,4). Yksi afgaani kuluttaa siis bioresursseja vain 10 aarin verran siinä missä kulutusjuhlaa viettävä suomalainen vaatii 7,6 hehtaaria jylhää korpimetsää.
Globaalisti ajateltuna kestävää kehitystä olisi siis se, että muuttoliike esimerkiksi Suomen ja Afganistanin välillä, mikäli sellaista on, suuntautuisi isomman jalanjäljen Suomesta kohti ekologisesti kestävämmän kehityksen Afganistania.
Mutta emmehän me voi mennä sinne syömään heidän banaanejaan ja polttamaan heidän öljyään. On moraalisesti paljon säteilevämpää, että afgaanit ja somalit tulevat Suomeen syömään reilun kaupan tuontibanaaneja ja kuluttamaan tuontiöljyä.
Kuten suuri suomalainen ajattelija Snellman aikanaan totesi, Suomelle on päässyt kertymään tätä vaurautta, ja nyt se on jaettava pois. Epätietoisille tiedoksi, että kyseessä ei ollut Johan Vilhelm, vaan Linnan juhlien jatkoilta tavoitettu Laila Snellman.
Suomen ekotase on siis plussalla 4,4 hehtaaria per asukas. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä on varaa ottaa abouttiarallaa 28,5 miljoonaa ihmistä lisää asumaan Suomeen, niin saadaan ekotase plus/miinus nollaan. Sattumoisin Afganistanin ja Somalian yhteenlaskettu väkiluku on 33,8 miljoonaa. Ja sehän riittää meille juuri sopivasti! Olemme pelastettuja, jos saamme suostuteltua edes 85% Somalian ja Afganistanin väestöstä muuttamaan Suomeen. Tähän voimme käyttää kaikkia normaaleja keinoja, eli lähettää Työministeriön huippuasiantuntijoita kertomaan, miten hyvä sosiaaliturva Suomessa on. Tarvittaessa voimme turvautua myös uusiin EU:n nopean toiminnan joukkoihin. Tietysti on olemassa se vaara, että molemmissa maissa osa porukasta kieltäytyy muuttamasta edes nopean toiminnan joukkojen pyssynpiippujen uhkaamina. Jotkut haluavat jäädä suojelemaan Osama Bin Ladenin pyhää bunkkeria tai osuuttaan heroiinin tukkukauppaan. Joillekin somaleille Etiopiaa vastaan käytävä pyhä sota saattaa olla tärkeämpi kuin Suomen ekologisen jalanjäljen saaminen tasapainoon. Mutta ei hätää: 85% väestöstä riittää meille. Samalla somalien ekologinen painoarvo 20-kertaistuu ja afganistanilaisten 76-kertaistuu. Ja maailma pelastuu!
14.12.06
Mokutusuutisia IV
Ylimokuttajan toimistosta kuuluu taas kummia. Suomi on jälleen kerran jäljessä kansainvälisestä kehityksestä.
- Kyllä meilläkin pitäisi alkaa harkita tulospalkkioiden maksamista huippuosaajille, selittää Ylimokuttaja.
- Kyse on erikoisosaamisen voimavaraistamisesta. Nyky-yhteiskunnan vaatimustaso on usein hyvin julma: se on tulos tai ulos. Meidän mielestämme uudenlainen lähestymistapa voisi olla haaste. Ja mahdollisuus. Kuten tämä Britanniassa kehitetty "Tulospalkkio, ei ulos".
- Sitä paitsi maailmassa on paljon köyhyyttä. Jakamalla tulospalkkioita huippuosaajille me voimme lievittää köyhyyttä ja rohkaista heitä soveltamaan huippuosaamistaan jatkossakin.
Muitakin mukavia juttuja on suunnitteilla. Ylimokuttaja kertoo, että Suomessa aiotaan järjestää kansainvälinen lapsisotilaskonferenssi otsikolla "Tappaminen ja raiskaaminen - raakaa työtä vai lasten leikkiä". Osanottajiksi on kutsuttu 600 lapsisotilasta Kongosta ja muualta maailmasta.
- Juu, toteaa Ylimokuttaja. Tällainen olisi tosiaan tarkoitus järjestää. Tuonne Hanasaaren kulttuurikeskukseen mennään. Siellä on sitten kaikenlaista kivaa ohjelmaa. Lapsisotilaat suunnittelivat pitävänsä monikulttuurisen nuotioillan. Kaikki ovat tervetulleita. Kai siellä on tarkoitus grillata vähän makkaraa ja paistaa lettuja.
- Konferenssivieraat saavat tietenkin palkioksi osallistumisestaan pysyvän turvapaikan ja kämpän Mellunmäestä. Tällä tavoin me estämme entisiä lapsisotilaita syyllistymästä uudelleen raiskauksiin ja tappamiseen Kongossa.
- Kyllä meilläkin pitäisi alkaa harkita tulospalkkioiden maksamista huippuosaajille, selittää Ylimokuttaja.
- Kyse on erikoisosaamisen voimavaraistamisesta. Nyky-yhteiskunnan vaatimustaso on usein hyvin julma: se on tulos tai ulos. Meidän mielestämme uudenlainen lähestymistapa voisi olla haaste. Ja mahdollisuus. Kuten tämä Britanniassa kehitetty "Tulospalkkio, ei ulos".
- Sitä paitsi maailmassa on paljon köyhyyttä. Jakamalla tulospalkkioita huippuosaajille me voimme lievittää köyhyyttä ja rohkaista heitä soveltamaan huippuosaamistaan jatkossakin.
Muitakin mukavia juttuja on suunnitteilla. Ylimokuttaja kertoo, että Suomessa aiotaan järjestää kansainvälinen lapsisotilaskonferenssi otsikolla "Tappaminen ja raiskaaminen - raakaa työtä vai lasten leikkiä". Osanottajiksi on kutsuttu 600 lapsisotilasta Kongosta ja muualta maailmasta.
- Juu, toteaa Ylimokuttaja. Tällainen olisi tosiaan tarkoitus järjestää. Tuonne Hanasaaren kulttuurikeskukseen mennään. Siellä on sitten kaikenlaista kivaa ohjelmaa. Lapsisotilaat suunnittelivat pitävänsä monikulttuurisen nuotioillan. Kaikki ovat tervetulleita. Kai siellä on tarkoitus grillata vähän makkaraa ja paistaa lettuja.
- Konferenssivieraat saavat tietenkin palkioksi osallistumisestaan pysyvän turvapaikan ja kämpän Mellunmäestä. Tällä tavoin me estämme entisiä lapsisotilaita syyllistymästä uudelleen raiskauksiin ja tappamiseen Kongossa.
Subscribe to:
Posts (Atom)
