10.9.07

Astrid Thors, kaikkien kratzenialaisten ystävä!

Jokin aika sitten lähetin Astrid Thorsille postia kiinnittääkseni hänen huomionsa kratzenialaisten nuivaan kohteluun maassamme. Ensimmäiseen viestiini Thors vastasi henkilökohtaisesti. Olihan kyse mielikuvituskansasta.

Thorsin ystävällisestä vastauksesta intoutuneena lähetin hänelle toisenkin viestin. Tällä kertaa halusin puhua ihan oikeista ihmisistä. Kuten esimerkiksi suomalaisista:

Arvoisa ministeri Thors,

Vastauksessanne kirjoititte, että mielestänne "oli hyvä että tiedustelijat olivat ottaneet tämän (Kratzeniaa koskevan) tarkastuskysymyksen mukaan."

Miksi ihmeessä olisi hyvä, että kansalaisilta kysytään harhauttavia kysymyksiä olemattomista kansallisuuksista?

Ymmärrän kyllä, että Te ette ole vastuussa TNS Gallupin käyttämistä kysymyksistä. Mutta itse asiassa nuo kysymykset muistuttavat Suomen nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa laajemmaltikin: kansalaisille annetaan harhauttavaa tietoa ja heitä pyydetään ottamaan kantaa vääriin kysymyksiin, joihin ei ole olemassa oikeaa vastausta.

Jos ajatellaan työperäistä maahanmuuttoa, niin eihän sillä ole mitään väliä, mitä kansallisuutta tänne työhön tulevat ihmiset edustavat. Tärkeintä on se, että työvoiman tarve on todellinen ja että näillä tulijoilla on ko. työhön vaadittava osaaminen ja koulutus. Etninen tausta on sivuseikka.

Mutta se on sitten kokonaan toinen asia, että tilastojen ja faktojen valossa me tiedämme jo aika tarkkaan, mistä maista niitä työperäisiä maahanmuuttajia kannattaisi houkutella. Me tiedämme myös, mistä maista tulee jatkossakin Suomeen pääasiassa vain ammattitaidottomia ja kouluttamattomia pakolaisia, jotka eivät ikinä työllisty.

Pakolaiset eivät ole ratkaisu työvoimapulaan. Naapurimaassamme Ruotsissa on enemmän pakolaisia kuin milloinkaan ennen ja samaan aikaan ruotsalaiset valittavat työvoimapulaa.

Jos kansalaisille kerrottaisiin avoimesti kaikki maahanmuuttoon liittyvät faktat (työperäisten työllistyminen kansallisuuksittain, humanitaariseen maahanmuuttoon liittyvät kustannukset, maahanmuuttajien rikollisuus kansallisuuksittain jne.), heidän olisi paljon helpompi ottaa kantaa siihen, millaista maahanmuuttoa suomalaiset todella haluavat.

Jos Teistä tuntuu, että tämän keskustelun käyminen vain yhden henkilön kanssa sähköpostitse on liian työlästä, niin haluaisin ehdottaa keskustelun siirtämistä esimerkiksi http://www.otakantaa.fi/ -foorumille, jossa muutkin suomalaiset pääsisivät lukemaan sitä ja osallistumaan.

Maahanmuuttopolitiikka on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen ja monia kiinnostava aihe. Se on myös asia, joka tulee lähitulevaisuudessa muuttamaan Suomea enemmän kuin mikään muu yksittäinen poliittinen kysymys. Mielestäni tässä olisi laajan ja avoimen kansalaiskeskustelun paikka.

Ei niiden uusien lakien säätämisellä niin kiire voi olla. Eivät tulijat kesken lopu. Me saamme Suomeen rajattoman määrän pakolaisia milloin tahansa vain ilmoittamalla, että nyt rajat ovat auki. Niinhän kävi Ruotsillekin, ja nyt Ruotsi vaatii muilta EU-mailta taakanjakoa.

Terveisin
R.R.

Sitten kului hyvin pitkä aika. Olin jo varma, että Thors ei vastaa lainkaan. Lopuksi sain kuitenkin Thorsin avustajan kirjoittaman vastauksen:

(Terävä Maija):
Hyvä R.R.,

Yhdestä olemme samaa mieltä - gallupien arvo on aika suhteellinen. Keskustelua on jatkettava, mutta pelkään (edellisen hallituksen kokemuksiin viitaten) ettei otakantaa.fi ole toimiva ratkaisu.

Terv. Astrid Thors


No, se siitä sitten. Ei avointa keskustelua. Ei kansanäänestystä. Ei muuta kuin lisää kratzenialaisia.

Jäin miettimään, että mikä näitä ihmisiä niin pelottaa siinä, että kansalaisille annettaisiin oikeaa tietoa ja heidän mielipidettään kuunneltaisiin. Osaltaan taustalla on tietysti eliitin trauma EU-kansanäänestyksestä, jossa monta kymmentä miljoonaa markkaa maksaneesta säälimättömästä propagandamyllytyksestä huolimatta kansalaiset olivat vähällä äänestää väärin.

Mutta jos Suomessa nyt pidettäisiin avoin keskustelu aiheesta ja annettaisiin kaikille mielipiteille kuuluvuutta ja jaettaisiin tietoa, niin en minä usko, että kansalaisten tahto niin kovin paljon poikkeaisi nykytilanteesta.

Jos kansanäänestyksen vaihtoehdot olisivat vaikkapa tyyliin (lot, auta, miten tehdään galluppi):
1) Vapaa liikkuvuus kaikille ja Tapio Laakso presidentiksi.
2) Asialliset saa tulla, mieluiten töihin. Ellun kanat potkitaan pihalle.
c) Canada
88) Kaikki rajat kiinni. Nykyisetkin kaasutetaan ja uunitetaan.

niin enpä usko, että vaihtoehto 88 saisi paljoakaan kannatusta. Itse en ainakaan äänestäisi sitä.

Uskoisin, että suomalaisten näkemys hyvästä maahanmuuttopolitiikasta olisi jokseenkin sellainen, että tarpeellisiin töihin tulevien tänne tulemista pitää helpottaa, rikolliset pitää karkottaa nykyistä nopeammin, uusia rikollisia ja tyhjäntoimittajia ei kannata tänne houkutella ja niitä humanitaarisia tapauksia voidaan kyllä jokunen ottaa. Ei tuossa pitäisi olla Thorsille mitään pelättävää.

Tosin uskon myös, että jos suomalaisille kerrottaisiin rehellisesti, että mitkä ovat yhden humanitaarisen pakolaisen elinkaarikustannukset, niin sen summan suuruus saisi monet haukkomaan henkeään. Varsinkin, jos kävisi ilmi, että tiettyyn ryhmään kuuluvat humanitaarisetkin kotiutuvat melko nopeasti ja ovat jo ensimmäisen sukupolven aikana tuottavia yhteiskunnan jäseniä, mutta johonkin toiseen ryhmään kuuluvat pyrkivät aktiivisesti syrjäytymään aina kolmanteen sukupolveen asti eivätkä sopeudu ikinä. Voi olla, että jos kaikki tilastot ja tutkimukset julkaistaisiin, niin suomalaiset korostaisivat entistä enemmän tänne tulijoiden valikoimisen merkitystä.

Mutta missään tapauksessa en usko, että suomalaisten enemmistön näkemys olisi, että rajat kiinni ja tuohivirsut jalkaan.

Mitä pelkäämistä Thorsilla siis on kansanäänestyksen ja oikean tiedon julkistamisen suhteen? Paitsi tietysti jos Thorsin suunnitelma on esim. 100 000 per vuosi mahdollisimman sopeutumiskyvyttömistä kulttuureista.

Ja jos sen kansanäänestyksen tulos olisi rehellisesti, että kaikki rajat auki ja rekrytointipisteitä Afrikkaan ja Arabiaan, niin kyllä minä pystyisin hyväksymään sen suomalaisten enemmistön tahdoksi. Silloinhan minä voisin lopettaa tämän blogin pitämisen ja keskittyä kauniimpiin asioihin. Asun itse suurimman osan aikaa maaseudulla, jossa edes tuo 100 000 epäsopeutujaa per vuosi ei vielä minun elinaikanani tule aiheuttamaan mitään voittamattomia ongelmia. Koira ehkä pitäisi pihaan hankkia. Mossbergin ajattelin ostaa joka tapauksessa.

Eli vielä kerran: ei minua se häiritse, että Suomeen muuttaa porukkaa muualta. Minua häiritsee tässä hommassa oleva kusetuksen maku.

67 comments:

weekendsoldier said...

"Mitä pelkäämistä Thorsilla siis on kansanäänestyksen ja oikean tiedon julkistamisen suhteen?"

Oikean tiedon julkistaminenhan on aina ollut tabu hallitseville piireille. Kansalaisethan voisivat vaikka ymmärtää että päätöksiä ei tehdä järki perusteilla:)

Anonymous said...

Minkälaista vastausta sitten odotit?
Kuvitteletko, että sinun linjasi nationalismiin olisi jotenkin yleisesti kannatettava?
Eikös tälläiset asiat punnita vaaleissa?
Halla-Aho muistaakseni sai vähemmän ääniä kuin neekrinainen!?
Haluatko Suomeenkin lisää väkivaltaa ja tappamista nationalismin seurauksena?
Onko joku päättäjä joskus kuvitellut että pakolaisilla paikataan työvoimavaje. Kuka ja missä?
Ainakin oman näkemykseni mukaan Ruotsissa on hyvinkin paljon etnisiä ihmisiä töissä varsinkin palveluammateissa.
Ehkä suomalaiset ovat jättäneet pakolaiset heitteille?
Mielestäni ministerille voisikin esittää maahanmuuttopoliittista linjaa. Mutta sitten pitäisi olla myös jokin vaihtoehto tarjottavana nykyiselle mallille, ja sen kustannukset arvioituna. Siten että myös Suomen kansainväliset velvoitteet täyttyvät. Me suomalaiset emme halua sitä, että maamme rajat suljetaan ja elintasomme romahtaa.

Olisi muuten mukavaa tutkia mitä kansalaiset ovat mieltä Mr R.R.:n terveydenhoitokustannuksista? Voi olla, että aika monin laittaisi ruksin ruutuu: kaasutetaan...

Vasarahammer said...

Sitä ihmettelen, miten ne kuvittelee onnistuvansa kusetuksessa, kun on jo nähty, miten muualla on käynyt.

Rikastusta tulee mutta ei pelkästään uusien ruokareseptien, etnisten ravintoloiden ja jännittävien tanssien muodossa.

reino said...

Hässäkälle vastauksena, että minä olisin odottanut (no en oikeasti ;) että Thors olisi suostunut jatkamaan keskustelua jollakin julkisella forumilla ja kertomaan koko kansakunnalle, että mikä se hänen maahanmuuttopoliittinen linjansa nyt sitten ihan tarkkaan on. Sitähän ei kukaan nyt tiedä.

Näitä asioita ei voida punnita vaaleissa, koska esim. viime vaaleissa puoleet päättivät yhteisellä sopimuksella olla ottamatta maahanmuuttoa vaaliteemaksi, joten siitä ei keskusteltu lainkaan.

Hässäkän kuten muidenkin kannattaa muistaa, että nationalismi ei synnytä väkivaltaa eikä tappamista. Monikulttuuri synnyttää väkivaltaa ja tappamista, kun keskenään toimeen tulemattomat ihmiset ja kulttuurit pakotetaan asumaan samassa maassa. Tuo tilanne olisi Suomessa vielä vältettävissä.

Ja nimenomaan Thors on pyrkinyt paikkaamaan työvoimapulaa pakolaisilla. Thorsin mielestä tällä hetkellä kaikkein tärkein ja kiireellisin toimenpide "työvoimapulan" paikkaamiseksi on se, että perusteettomasti turvapaikkaa Suomesta hakevien (=elintasopakolaisten eli turvapaikkashoppailijoiden) mahdollisuutta jäädä maahan helpotetaan.

Anonymous said...

No en yhtään ihmettele Reino jos ministeri ei ole kiinnostunut nettifoorumilla kanssasi keskustelemaan. Se lienee meidän tavallisten kuolevaisten harrastus. Toisaalta teidän uskonnollista hurmiota lähentelevä argumentointitapa ei liene keskustelulle kovinkaan hyvä pohja. Varsinkaan kun teidän korostamat asiat on aika helposti jopa näin tavallisen pulliaisen kumottavissa.
Saati sitten, että olisi esittää jotain kokreettisia vaihtoehtoja, joita voisi myös soveltaa nykymaailmassa.

Jos todellista vaikutusta haluaa yhteiskunnassa, niin pelottelu ja populismi ei liene se keino, jolla päästään lopulta perille itse asian suhteen.

Eikös perussuomalaisetkin ole sitoutuneet asiallisuuteen rasismin tms. tiimoilta. Ja kaipa edes yhden puolueen pitäisi löytää ensin linja, jota lähtedetään sitten ajamaan.
Reino te olette valitettavasti marginaaliryhmä, joita kovinkaan moni ei ota pohjimmiltaan vakavasti. Lisäksi teidän piireissä on arveluttavia ajatuksia esittäviä henkilöitä, joka myös murentaa koko porukan uskottavuutta.
Mielestäni nationalismi on synnyttänyt paljonkin terrorismia, jopa sotia, ja väkivaltaa maailmassa. ja siitä löytyy ihan faktaa. Ko. paikoissa aika harva ihminen sitä väkivaltaa edes kannattaa. Vaan kyse on ääriainesten "sairaudesta".

reino said...

Joo, sehän on ihan selvä, että ministeritasoisella ihmisellä on aikaa vastata mielikuvitusolentoja koskevaan viestiin, mutta avoimeen ja asialliseen keskusteluun ei tietenkään ole aikaa.

Jostain syystä en osaa pitää Thorsia tai muita poliitikkoja yhtään meitä "tavallisia kuolevaisia" kummempana. Samanlainen pulliainen se on kuin muutkin. En minä sitä minään bättre folkina näe.

Jos haluat tietää, mikä minun esittämäni vaihtoehto nykyiselle maahanmuuttopoliitikalle on, niin lue tämä:
http://reinoblog.blogspot.com/2006/12/jrkev-syy.html

Tulee takuuvarmasti Suomelle halvemmaksi kuin nykytila eikä johda samanlaisiin yhteiskunnallisiin levottomuuksiin.

Sitä minä en tiedä, mikä Thorsin vaihtoehto on, koska Thors haluaa valmistella sitä salassa.

Mutta on se kaikesta huolimatta sentään siunattu asia, että edes sinä, Hässäkkä, jaksat noin ahkerasti seurata tällaisen pienen marginaaliryhmän kuulumisia. :)

Anonymous said...

http://reinoblog.blogspot.com/2006/12/jrkev-syy.html

No jos ajatusmalli on tuolla tasolla, niin voipi olla todennäköistä että päättäjät ei sitä vakavasti ota.

Anonymous said...

Hässäkkä: ”... teidän korostamat asiat on aika helposti jopa näin tavallisen pulliaisen kumottavissa...”.
Näin on väitetty ennenkin. Jos se niin helppoa on niin mikset kerro ”meillekin”? Kolmisen vuotta olen odotellut, mutta jostain syystä kukaan ei paljasta.

Mitä tuohon työvoimapulan täyttämiseen ammattitaitoisilla maahanmuuttajilla tulee, eiköhän ole niin, että jos Suomi jatkaa toistaiseksi maltillista maahanmuuttopolitiikkaa – vastakohtana useat muut Euroopan maat (esim. Ruotsi) - tulijoita voisi olla kovastikin white-flight ilmiön myötä. Jos asuisin Malmön kaltaisessa paikassa etsisin kyllä töitä maasta, jossa ei ole harrastettu avointen ovien politiikkaa ja – ennenkaikkea – tehdään selväksi, ettei jatkossa harrastetakaan. Maa joka ottaa integroitumishaluisia maahanmuuttajia eikä maanmuuttajia. Työvoimapulan paikkaajia ei tosin houkuttele Suomen tämänhetkinen epämääräinen maahanmuuttopolitiikka, joten selvä linjanveto helpottaisi muuttopäätöksiä.

Pete G

reino said...

Hässäkkä, mä olen samaa mieltä, että tuo ihan tavalliseen maalaisjärkeen perustuva ajatusmalli on niin kiistämättömän paikkansapitävä ja toimiva, että päättäjät pelkäävät edes ajatella sitä.

Tietysti jos sulla on jotain kiperiä vasta-argumentteja, niin anna tulla vaan.

Pitäisikö esimerkiksi sinun mielestäsi Suomeen haalia suuri määrä sellaisia ihmisiä, joilla ei ole mitään (Suomen kannalta) järkevää syytä olla täällä?

Anonymous said...

Minä luotan suomalaiseen yhteiskuntaan. Koko maailman kehitys on kuitenkin kokonaisuudessa kulkenyt erittäin hyvään suuntaan.
Ihmisillä on tarve edelleen vaurastua, ja se sanelee lopulliset kehityssuunnat.
Toisaalta Suomeenhan voisi jo nyt vapaasti muuttaa Euroopan maiden kansalaisia elintasopakolaisiksi.

Tosin Reino kysympa vaan, että kokeile hyviksesi miten sillä sossun luukun avustuksella tulee toimeen. Minä en sillä tulisi, joten kunnia heille jotka tulevat.

Anonymous said...

Ja juurihan olemme saaneet lukea viime päivien lehdistä miten yritykset alkavat heräämään ja järjestävät Kiinalaisia ja Filippiiniläisiä tänne koulutukseen ja töihin.
Ja luulempa, että tuolle alalle syntyy seuraavien vuosien aikana yrityksiä, jotka keskittyvät ko. toimintaan. Siis työvoiman tuontiin Suomeen.
Valtio hoitakoon rahoituksen, ja humanitäärisen maahanmuuton kansanvälisten velvoitteiden mukaan. Uskon myös, että kun yritykset itse lähtevät puuhaamaan asiaan, alkaa myös jo täällä oleville pakolaisille järjestymään työpaikkoja.
3h työstä enemmän rahaa kuin sossun luukulta. Voisi alkaa huokuttamaan.

Anonymous said...

Arabialainen nimi,totesit,että "Reino te olette valitettavasti marginaaliryhmä, joita kovinkaan moni ei ota pohjimmiltaan vakavasti. Lisäksi teidän piireissä on arveluttavia ajatuksia esittäviä henkilöitä, joka myös murentaa koko porukan uskottavuutta."

Olen huomannut,että Reinon ja kumppaneiden mielipiteet edustavat aikalailla suomalaista valtavirtaa.Myös oman tuttavapiirini.(Myös useat tutkimustulokset tukevat tätä.)Että kyllä ne vaan otetaan vakavasti.Fiksut,tavalliset ihmiset,joita suurin osa suomalaisista on,eivät vaan tuo ajatuksiaan julki samalla tavalla esim.työpaikoillaan.Kun tietävät,että mitä siitä voi seurata...Eikä esim.Hesari edes julkaise tiettyjä kansallisuuksia ja heidän käyttäytymistään kritisoivia kirjoituksia,vaikka ne olisivat asiallisia ja hyvinkirjoitettuja.Mutta voithan sinä kuvitella mitä haluat;)

Anonymous said...

"Koko maailman kehitys on kuitenkin kokonaisuudessa kulkenyt erittäin hyvään suuntaan.
Ihmisillä on tarve edelleen vaurastua, ja se sanelee lopulliset kehityssuunnat."

Näinkö on ?

Kiinan, Intian ja kolmannen maailman ihmisten "tarve edelleen vaurastua" tarkoittaa sitä, että olosuhteet maapallolla muuttuvat hyvin nopeasti ihmiselle elinkelvottomiksi. Tosin elämä maapallolla jatkuu jossain muodossa hamaan auringon sammumiseen asti, mutta ihmisen aika on rajallinen.

On hirtehistä ajatella, että maailmanlaajuiseksi levinnyt islam ehkä voisi olla ihmiselämän jatkumisen pelastus maapallolla. Riittävän brutaali ja väkivaltainen islamilainen teokratia voisi saada aikaan sen, että jatkuvasta talouskasvusta aiheutuva tuhoava kehitys saataisiin pysäytetyksi ja taannuttaisiin vähitellen jonnekin puolentoista tuhannen vuoden takaiseen elämänmuotoon.

IDA said...

"Ja juurihan olemme saaneet lukea viime päivien lehdistä miten yritykset alkavat heräämään ja järjestävät Kiinalaisia ja Filippiiniläisiä tänne koulutukseen ja töihin."

Musta olisi itse asiassa hyvä, jos tänne tulisi paljon kiinalaisia, koska ne veisivät sinulta rahat ihan älyllistä ylivoimaisuuttaan ja pääsisit kokemaan sen kunnian miten vähällä tulee toimeen.

Itse asiassa voisin jopa maksaa siitä vähän vinosilmäisille ystävillemme.

"Toisaalta teidän uskonnollista hurmiota lähentelevä argumentointitapa ei liene keskustelulle kovinkaan hyvä pohja. Varsinkaan kun teidän korostamat asiat on aika helposti jopa näin tavallisen pulliaisen kumottavissa."

Tuosta ne ottaisi jo vähintään lottovoiton verran, kovia arpajaispelaajia kun ovat.

Jukka Aakula said...

عرقي, عنصري sanoi...

"Ainakin oman näkemykseni mukaan Ruotsissa on hyvinkin paljon etnisiä ihmisiä töissä varsinkin palveluammateissa."

Kanavassa eräs ruotsalainen pitkän linjan taloustoimittaja kertoi että somalialaisten työllisyys on Ruotsissa alhaisempi kuin missään.

Kuuulemma yritteliäimmät somalit lähtevät Ruotsista pois esimerkiksi USA:han.

"Ja juurihan olemme saaneet lukea viime päivien lehdistä miten yritykset alkavat heräämään ja järjestävät Kiinalaisia ja Filippiiniläisiä tänne koulutukseen ja töihin."

Mustavalkoisempaa ääri-ihmistä on vaikea löytää kuin tämä teko-Muhammed: Joko tai.

"Jos ei oteta ammattitaidottomia x-maalaisia, ei oteta kiinalaisia insinöörejäkään."

"Jos ei syödä paskaa, ei syödä kaviaaria."

"Jos ei juoda metanolia, ei juoda vuosikertaviinejä."

"Jos ei syödä taikinamarjoja, ei syödä lakkoja."

Ihmisissä on eroa niin kuin viineissäkin.

Kannattaa erotella ja etsiä jyvät akanoista.

Tunnen monia hienoja maahanmuuttajia. Mutta ei pidä yleistää että kaikki ulkomaalaiset ovat hienoja. Ulkomaa on iso paikka.

Jukka Aakula said...

Vasarahammar: "Olen huomannut,että Reinon ja kumppaneiden mielipiteet edustavat aikalailla suomalaista valtavirtaa."

Näin varmasti on, vaikka kaikki eivät sano mielidettään julkisesti ääneen. Jos Reinon mielipiteet ovat marginaalimielipiteitä, meillä on Suomessa hiukan leveät nämä marginaalit.

Luulenpa että suurin osa suomalaisista suhtautuu maahanmuuttajiin keskimäärin negatiivisemmin kuin Reino.

1. Juuri vähän aikaa sitten julkaistiin tutkimus jonka mukaan yli puolet suomalaisista suhtautuu negatiivisesti venäläisiin ja Venäjään.

2. Eliitti valittaa että suomalaiset ovat piilorasisteja.

Reinohan suhtautuu maahanmuuttajiin varsin suvaitsevaisesti ja avarakatseisesti. Ei yleistä.

reino said...

"On hirtehistä ajatella, että maailmanlaajuiseksi levinnyt islam ehkä voisi olla ihmiselämän jatkumisen pelastus maapallolla. Riittävän brutaali ja väkivaltainen islamilainen teokratia voisi saada aikaan sen, että jatkuvasta talouskasvusta aiheutuva tuhoava kehitys saataisiin pysäytetyksi ja taannuttaisiin vähitellen jonnekin puolentoista tuhannen vuoden takaiseen elämänmuotoon."

Tuo on ihan totta. Mutta en silti usko, että monetkaan islamia nuolevat vihreät ajattelevat noinkaan rationaalisesti.

Mutta jos fiksusti ja linkolalaisesti ajatellaan, niin islamisaatio on varmasti yksi varma keino viivyttää maapallon tuhoutumista.

Mieluummin minä silti esittäisin suomalaisille paluuta ihan vaan 1980-luvulle. Tai 1950-luvulle. Tai 1930-luvulle: pussihousut, lavatanssit, hevoskärryt, tukkilaiset, Tauno Palo, Ansa Ikonen ja Shemeikka. Ei paha.

Jos Suomi palaa 1300-luvun arabialaisen aavikkokulttuurin tasolle, niin kyllä aika karua on.

Anonymous said...

"On hirtehistä ajatella, että maailmanlaajuiseksi levinnyt islam ehkä voisi olla ihmiselämän jatkumisen pelastus maapallolla. "

Kuka sellaista väittää? En minä ainakaan. Minulla ei ole mitään tekemistä islamin, eikä muunkaan uskonnon kanssa.
No vaurastuminen on kuitenkin tosiasia. 20 vuotta sitten kauhisteltiin asioita, ja nyt niihin on olemassa täydelliset ratkaisut.
Länsimainen yhteiskunta toimii vain jatkuvan taloudellisen kasvun avulla.

"Musta olisi itse asiassa hyvä, jos tänne tulisi paljon kiinalaisia, koska ne veisivät sinulta rahat ihan älyllistä ylivoimaisuuttaan ja pääsisit kokemaan sen kunnian miten vähällä tulee toimeen."

Hyvä, että olemme tästä samaa mieltä. Tosin minun omaisuus on turvassa, joten äläsuotta siitä ole huolissasi.

"Kuuulemma yritteliäimmät somalit lähtevät Ruotsista pois esimerkiksi USA:han."

Niin ne tekee Suomessakin. Suomihan on vapaa maa lähteä paremman elämän perään. Moni rohkea suomalainenkin on niin tehnyt ja tekee tulevaisuudessa.

"Mustavalkoisempaa ääri-ihmistä on vaikea löytää kuin tämä teko-Muhammed: Joko tai."

Nyt taidat syyllistyä panetteluun.Tai peräti trollaamiseen. Hauskaa on huomata, että samat tyypit, jotka sensuroivat omaa blogiaan käyvät kaikkimassa sitten toisten blogeissa. No sellaisia ne nationalistit...
Minun mielestäni on erittäin hyvä asia, että kiinalaisia, filippiiniläisiä, thaimaalaisia jne. värvätään koulutukseen ja töihin. Ja kuten sanoin, niin varmasti tällä alalla olisi hyin tilaa firmoilla, jotka ko. toimintaa alkaisivat pyörittämään.
Ko.kehitys vaurastuttaa Suomea, luo myönteistä Suomi -kuvaa myös ulkomailla. Todella hieno juttu!

"Jos Suomi palaa 1300-luvun arabialaisen aavikkokulttuurin tasolle, niin kyllä aika karua on. "

Tuskimpa kovinkaan moni suomalainen näin ajattelee. Marginaaliryhmän kiukuttelua!

Anonymous said...

On teillä muuten synkkiä ajatuksia.

Eikö olisi parempi muuttaa jonkin toiseen maahan, jos teillä on noin suuria sopeutumisongelmia Suomalaiseen yhteiskuntaan ;))

reino said...

Meinaatko, että kovinkin moni suomalainen ajattelee, että on tosi hieno juttu, jos Suomi palaa 1300-luvun arabialaisen aavikkokulttuurin tasolle?

Nythän me tiedämme uutisista, että ainakin yksi suomalainen (Abdulla Tammi) ajattelee noin, mutta kuka tässä mahtaakaan olla marginaalissa. ;)

Ja miten monta kertaa sinulle pitää Hässäkkä sanoa, että minä olen suomalaiseen yhteiskuntaan aivan tyytyväinen ja sopeutunut. Minähän vastustan nimenomaan sitä, että suomalaista yhteiskuntaa yritetään ns. eliitin taholta muuttaa nopealla tahdilla ja hallitsemattomasti.

Anonymous said...

Olisikohan taas ilmassa jotan vainoharhaisuutta? Hallitsematon maahanmuuttoja kansan käännyttäminen islamiin, niinkä?

Hihii! Kaikella kunnioituksella Reino hyvä, mutta olisikohan nyt mahdollista, että olet erehtynyt.

Tietenkin tuo Astridin tylyhkö vastaus sinulle varmaan kertoo jostain salajuonesta suomen kansaa kohtaan. Ja vieläne afrikkalaiset punkitkin.

Hmmm. Oletkohan sittenkin oikeassa;)

Tosin työ sinun ja muidenkin "suomileikkinatsien" jatkuva itkuvirsi kuulostaa kyllä tyytymättömyydeltä. Ja pelko tulevaisuutta kohtaan...Minä jos ajattelin noin, niin alkaisin punnita muita vaihtoehtoja. Vai onko Reinolla maastapoistumiskielto?

Anonymous said...

Ja mitä tuohon hallitsemattomaan maahanmuuttoon tulee, niin seuraapa vaikka tuota Nazen:n tapausta. Siis se kurdinainen.

Tyttönen ihan itse hommasi itsensä Iranista Suomeen, ja nyt pelkästään hänen lupaansa asua suomessa ollaan pyöritelty jo kohta kolme vuotta.
Ja kysymys on vain yhdestä pienestä naisesta!!
Että sellaista hallitsematonta ryntäämistä tänne...

Anonymous said...

Toimeentulotuki myönnetään hakemuksesta ja se määrätään lain mukaan yleensä kuukaudeksi kerrallaan.
Tuensaaja euroa / kk
Yksinasuva ja yksinhuoltaja 389,37 euroa

Eli 13 euroa / päivä.


Kyllä tuon luulisi kannustavan työnetsintään ja tekoon.
Ja jos nyt sitten tuolla rahalla haluaa elellä, niin minun puolestani se käy. Ei tarvitse tehdä kuin 2 h päivässä töitä, niin saa jo huomattavsti enemmän käteeen.

reino said...

Joo, Hässäkkä, mä olen sun kanssasi ihan samaa mieltä siitä ihan oikeasta nazesta, että jos joku sissijärjestön taistelija tulee ihmiskauppiaan kyydillä Suomeen väärillä papereilla kertomaan ihmiskauppiaan opettamia satuja ja tarinoita, niin sitä asiaa ei missään tapauksessa pidä pyöritellä kolmea vuotta. Se pitää käännyttää heti.

Anonymous said...

Niin mutta sinä jauhat hallitsemattomasta maahanmuutosta?

reino said...

No niin jauhan.

Se että tilanne ei vielä ole Suomessa niin paha kuin keski-Euroopassa ei tarkoita sitä, että syytä huoleen ei olisi.

Tällä hetkellä pääperiaate näyttää olevan, että jokaikinen joka pystyy tavalla tai toisella keplottelemaan itsensä Suomeen saa turvapaikan tai pysyvän oleskeluluvan. Näistä nazeista ja ladoista tehdään ennakkotapauksia (kukapa haluaisi nuivia pulassa olevaa naista) joihin vedoten kuka tahansa on jatkossa oikeutettu samaan kohteluun.

Maahanmuutto ei todellakaan ole suomalaisten hallinnassa. EU tulee jatkossa pakottamaan Suomen ottamaan kiintiösiirtolaisia Afrikasta. Thors ajaa omaa kaikki tänne -linjaansa ja on päättänyt uskollisesti toistaa kaikki Ruotsin ja muiden Euroopan maiden virheet perässä.

Siinä vaiheessa kun sinäkin heräät huomaamaan, että tilanne ei ole enää hallinnassa, on liian myöhäistä tehdä enää mitään.

Anonymous said...

Eli nyt onkin jo kyse enää fobiasta? Kummastipa ne asiat muuttuvat...

Mikä tää juttu nut sitten oikein on? Jotenkin tuntuu, että oli asian hyvin tai huonosti, niin ei kelpaa. Sitä paitsi ihan sama loputon itkuvirsi oli havaittavisti ennen Astridia sun muita.

Ja pakkoko Suomen asioihin on vetää koko maailma mukaan. Kyllä ne natsit Venäjällä ja muuallakin pommittelee viattomia ihmisiä. Mutta Suomessa ei.
Pitäisikö nyt käänteispsykologialla alkaa jo varmuuden vuoksi laittamaan suominatseja vankilaan.

Jos jonkin johtopäätöksen haluaa vetää, on kyse yleisestä ulkomaalaisvastaisuudesta.

Ja mitä tulee tuon naisen tapaukseen, niin ihmetyttää sinun ruikutus. Kun joka toisessa lauseessa mainostatte miten siellä on naisen elämä epäihhimillistä raiskauksineen ja kivittäminisineen. Ja ne puetaankin jätesäkkiin. Niin sitten ei kuitenkaan ole edellytyksiä turvapaikkaan.
Ja hyvähän se on, jos tulijalla on jo varusmiespalveluskin suoritettuna.
Eli Reinon politiikan mukaan turvapaikkoja ei myönnetä ollenkaan.

reino said...

No jokos sillä Nazella oli inttikin jo käytynä?! ;-))) IHQua.

Joo, kyllä mä olen sun kanssa samaa mieltä, että Suomesta pitäisi tehdä kaiken maailman sissiliikkeille lepokoti, jossa saa käydä aina välillä lepäämässä ja treenaamassa, jos sissihommat väsyttää tai on jäämässä häviölle. Ja sitten kun on levännyt tarpeeksi ja jaksaa taas tappaa ihmisiä, niin sitten voi taas jatkaa sitä tappamista. Niin se maailma pelastuu. :)

Anonymous said...

Eli reinolle ei kelpaa sitten mikään?

Harrastuksena ruikuttaminen ulkomaalaisista, budo ja viinanjuonti.

reino said...

No äläs nyt.

Kyllä mä Mestarin esimerkkiä seuraten harrastan myös pistooliammuntaa.

Fariseus said...

عرقي, عنصري

Katsoin juuri sanakirjasta että tuo hässäkkä on suomeksi "sur pur pur tur til tal."

Pahkasikaa lukeneet tietävät.

Anonymous said...

No jos se ei ole jollekkin vielä selvinnyt, niin hässäkkä = ciclista.

weekendsoldier said...

"رقي, عنصري sanoi...

Eikös tälläiset asiat punnita vaaleissa?"

- En muista äänestäneeni esim Mikko Puumalaista minkään valtakunnan vaaleissa. olikohan edes ehdokkaana. Kuitenkin HÄN ja muita VIRKAMIEHIÄ (joita EI valita vaaleilla)on päättämässä tällä hetkellä mistä Suomessa saadaan keskustella ja mistä ei. Ja ilmeiseti maahanmuutto- ja pakolaispolitiikasta EI saisi keskustella. Ainakaan jos ei seiso virallisen linjan takana.

"Haluatko Suomeenkin lisää väkivaltaa ja tappamista nationalismin seurauksena?"

- kiitos vaan mutta meillä on väkivalta tappaminen lisääntyneet hallitsemattoman maahanmuuton seurauksena ihan riittävästi.

"Onko joku päättäjä joskus kuvitellut että pakolaisilla paikataan työvoimavaje. Kuka ja missä?"

- Tuntuu tuo Astrid Thors kuvittelevan.

"No en yhtään ihmettele Reino jos ministeri ei ole kiinnostunut nettifoorumilla kanssasi keskustelemaan. Se lienee meidän tavallisten kuolevaisten harrastus."

- Eikö ministeri sitten ole tavallinen kuolervainen? Olen kuvitellut että olemme Suomessa kaikki tasa-arvoisia, mutta taitaa olla enempi niinkuin Eläinten vallankumous kirjassa: "kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset." Eli jos on päässyt ministeriksi, ei tarvitse enää keskustella kansalaisten kanssa?

"Eikös perussuomalaisetkin ole sitoutuneet asiallisuuteen rasismin tms. tiimoilta."

- Onko rasismia, jos haluaa osallistua keskusteluun siitä miten tässä maassa päätetään asioista? Onko rasismia jos ei halua maahan lisää rikoksen tekijöitä ja kiihkouskovaisia hihhuleita?

"Mielestäni nationalismi on synnyttänyt paljonkin terrorismia, jopa sotia, ja väkivaltaa maailmassa."

- Mielestäsi? Eikös sinulla nyt ollutkaan heittää tähän tosiasioita näkemyksesi tueksi? Ai niin. "Edistyksellisiä" argumenttejahan ei tarvitse tukea tosiasioilla. Oma "edistyksellinen" näkemys riittää. Nationalismi ON toki synnyttänyt terrorismia, sotia ja muuta väkivaltaa, mutta tällä hetkellä terrorismia ja väkivaltaa synnyttää eniten uskonnollinen fundamentalismi ja nimenomaan islamilainen uskonnollinen fundamentalismi.

"No jos ajatusmalli on tuolla tasolla, niin voipi olla todennäköistä että päättäjät ei sitä vakavasti ota."

- Ei heidän tarvitsekaan, mutta voisivat edes avoimesti keskustella kansalaisten kanssa näitä huolestuttavista asioista.

"Koko maailman kehitys on kuitenkin kokonaisuudessa kulkenyt erittäin hyvään suuntaan.
Ihmisillä on tarve edelleen vaurastua, ja se sanelee lopulliset kehityssuunnat."

- Anteeksi, mutta MISSÄ päin maailmaa olet nähnyt kehitystä hyvään suuntaan? Väkiluku kasvaa koko ajan ja ihminen tuhoaa maapalloa kiihtyvällä vauhdilla. Ja miksi" Siksi että ihmisillä on tarve vaurastua!

"että kokeile hyviksesi miten sillä sossun luukun avustuksella tulee toimeen. Minä en sillä tulisi, joten kunnia heille jotka tulevat."

- Kiitos, on kokemusta aiheesta. Minulla ei kuitenkaan sossu kustantanut vuokraa ja sohvakalustoa ja uusia nahkarotseja ja muuta kivaa. Kumma juttu.

"yritykset alkavat heräämään ja järjestävät Kiinalaisia ja Filippiiniläisiä tänne koulutukseen ja töihin."

- Aivan. KIINALAISIA ja FILIPPIINILÄISIÄ! Ei lukutaidottomia kamelikuskeja. Miksiköhän? Ehkä yritykset haluavat AHKERIA ihmisiä joilla oon jo jonkilainen peruskoulutus ja osaavat esim. jo lukea.

"3h työstä enemmän rahaa kuin sossun luukulta. Voisi alkaa huokuttamaan."

- "Anteeksi mutta oletko pilvessä vai vain käsittämättömän tyhmä?" (Kiitos South Parkille lainauksesta.) Kulttuurimme "rikastuttajat" saavat sossusta enemmän kuin 3:n tunnin työstä saisi joten ei taida heitä kiinnostaa.

"Tuskimpa kovinkaan moni suomalainen näin ajattelee. Marginaaliryhmän kiukuttelua!"

- Ja onkos sinulla jotain tosiasiatietoa siitä miten enemmistö suomalaisista ajattelee? Samallalailla sinä esittelet täällä omia MIELIPITEITÄSI kuin kaikki muutkin. Jos ahaluat puhua koko kansan suulla, esitä esim. jonkin gallup kyselyn tulokset väitteesi tueksi.

"Eikö olisi parempi muuttaa jonkin toiseen maahan, jos teillä on noin suuria sopeutumisongelmia Suomalaiseen yhteiskuntaan ;))"

- Ei meillä ole sopeutumisongelmia suomalaiseen yhteiskuntaan. Kyse onkin siitä, että SUOMEEN MUUTTAVILLA on ongelmia sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaa. Eikö siis sinua lainaten olisi silloin parempi että he muuttaisivat toiseen maahan? Esim. takaisin sinne mistä tulivat? Heillä kun tuntuu olevan vaikeuksia ymmärtää että Suomessa ei ole ollut tapana esim. raiskata naisia joukolla puistoissa ja kirjastojen pihoilla.

"suomileikkinatsien"

- Oliko ne nyt natseja vai leikkinatseja ja mikä on näidern ero?

Anonymous said...

Keeropa reino vielä mikä mahtaa olla Astridin motiivi tähän kusetukseen?

reino said...

En tiedä. Kerro sinä, kun sinulle nuo ihmisten motiivit tuntuvat olevan niin kovin tärkeitä.

Totta kai minäkin olen miettinyt, että mikä motiivi Thorsin toiminnan takana voisi olla. Mahdollisuuksia on monia: tyhmyys, vilpitön yksinkertaisuus, viha suomenkielistä kulttuuria kohtaan, halu jäädä historian lehdille naisena, joka teki ylihyvää värikkäistämällä Suomen. Tms. Tai jokin noiden yhdistelmä.

Monet monikulttuuristajat (kuten Halonen) haaveilevat pääsystä korkeaan YK:n virkaan, jossa he voisivat ikäänkuin patsastella korkean pylvään nokassa, jotta kaikki varmasti näkisivät, miten ylihyviä ihmisiä he ovat. Sen vuoksi Suomi maksaa niin uskollisesti paljon rahaa YK:lle ja EU:lle. Jotta nämä pyrkyrit eivät menettäisi uskottavuuttaan muiden samanlaisten pyrkyrien silmissä.

Mutta minun mielestäni ei ole tärkeää tietää tarkkaan, että mitkä Thorsin motiivit ovat. Tärkeintä on se, että jos meneillään on jotain mikä näyttää kusetukselta, haiskahtaa kusetukselta jne. niin se on kusetus ja sitä vastaan on toimittava.

Uskollisin lukijani Hässäkkä on yrittänyt lähes psykoottisella innolla analysoida minun motiivejani. Ilmeisesti hän uskoo, että jos minun motiivini osoittautuvat vääriksi tai minä itse osoittaudun diabetes kakkosesta kärsiväksi ylipainoiseksi impotentiksi, niin kaikki minun kirjoitukseni lakkaavat samalla merkitsemästä mitään ja meitä ympäröivä todellisuus muuttuu jälleen monikulttuuri-ideologian ihanteiden mukaiseksi.

Hässäkän on ilmeisesti mahdoton uskoa, että minulle riittää motiiviksi se, että suomalainen kulttuuri, kieli, kansa ja luonto ovat minulle rakkaita ja minun mielestäni säilyttämisen arvoisia. Ja jos minä näen, että niitä vastaan on meneillään historiallisen mittakaavan kusetus, niin minun ylikehittynyt oikeudenmukaisuuden tajuni ei anna minulle muita vaihtoehtoja kuin toimia sitä kusetusta vastaan.

Anonymous said...

Älä reino selittele turhaan mistään suomalaisen kultuurin säilyttämisen vimmastasi.
Ne ievät ole mitenkään, edes vähäisimmässä määrin uhattuina.
Tuollaiseen väitteeseen ei ole perusteita, muuta kuin psygoottisten fobioiden muodossa

Kyse on jo todetusta ulkomaalaisvastaisuudesta. Ja tietyn tyyppinen vainoharhaisuus sinua ja kirjoituksiasi kyllä vaivaa.

reino said...

Heh.

weekendsoldier said...

عرقي, عنصري sanoi...

"Ja mitä tulee tuon naisen tapaukseen, niin ihmetyttää sinun ruikutus. Kun joka toisessa lauseessa mainostatte miten siellä on naisen elämä epäihhimillistä raiskauksineen ja kivittäminisineen. Ja ne puetaankin jätesäkkiin. Niin sitten ei kuitenkaan ole edellytyksiä turvapaikkaan."

- Hän on hakenut turvapaikkaa käsittääkseni POLIITTISIN perustein, eli siksi että on tullut otettua osaa sissiliikkeen toimintaan, ei siksi että olisi tullut kohdelluksi kaltoin naisena.
En tiedä tapauksen yksityiskohtia, mutta turvapaikka käsittääkseni evättiin siksi, että Nazen epäillään antaneen vääriä tietoja (eli suomeksi VALEHDELLEEN) hakemuksensa perusteluiksi. Jos musliminainen hakisi turvapaikkaa siksi että on kohdannut syrjimistä ja/tai väkivaltaa kotimaassaan, hänelle voisi puolestani myöntää turvapaikan. En vain tiedä onko se turvapaikka laissa tarkoitettu hyväksyttävä peruste turvapaikan myöntämiselle. (Tunteeko joku ko. lakia? Voisi kertoa, miten asia on.

"ja nyt pelkästään hänen lupaansa asua suomessa ollaan pyöritelty jo kohta kolme vuotta."

- Ei asumislupaa, vaan turvapaikka hakemusta. Mutta olet oikeassa: asiaa on pyöritelty aivan liian pitkään.

"Älä reino selittele turhaan mistään suomalaisen kultuurin säilyttämisen vimmastasi.
Ne ievät ole mitenkään, edes vähäisimmässä määrin uhattuina."

- Oletkos varma? Luin tuossa takavuosina jostain sanomalehdestä uutisen, että jossain Englannin kaupungissa oli kaupungin hallitus KIELTÄNYT perinteisen joulukoristeiden laittamisen julkisille paikoille, etteivät muslimit loukkaantuisi. Ja vastahan oli jonkin muslimi maan (olikos se nyt Egypti?) suurlähettiläs VAATINUT Ruotsin perustuslain muuttamista, niin että Muhammedin loukkaaminen tulisi rangaistavaksi. Emme onneksi ole vielä näin pitkällä, mutta mitäpä luulet seuraavan jos muslimien määrä Suomessa kasvaa huomnattavasti. Ja nykymenolla se tulee kasvamaan.

Anonymous said...

Eipä nuo kummatkaan esimerkkisi uhkaisi mitenkään suomalaista kulttuuria.

reino said...

Joulukoristeiden kieltäminen ei uhkaisi suomalaista kulttuuria?

Tai se uskonnonsuojadirektiivi, jota EU alkaa nyt muslimien painostuksesta suunnitella tämän toisen pilakuvakohun jälkeen (ennustaminen on helppoa, varsinkin tulevaisuuden) ja jossa islamille annetaan erikoisasema kaikkien uskontojen joukossa: ei saa loukata, ei saa kritisoida millään tavoin, pitää vaan alistua.

Ei siis uhkaisi suomalaisia millään tavoin? M'kay.

Anonymous said...

No jos kulttuuri on joulukoristeita kiinni jossain paikassa niin aika ohut se on.
Kulttuuri ei ole koskaan pysyvää. Se elää ajan ja tilanteen mukaan. On varmasti aika turhauttavaa, jos yrittää pitää kiinni menneestä ja vastustaa kaikkea uutta ja muuttuvaa.
Hyvä esimerkki peilaten tähän kansanäänestykseen on valtalehden Hesarin nettisaitilla tehty kysely:

http://www.hs.fi/paivankysymys/1135228610353

Eli 80% vastanneista ilmoittaa, että taloyhtiön oma talkkari olisi kannatettava juttu. Mutta ne samat ihmiset ovat kuitenkin laittaneet talkkarit pellolle, kun eivät ole siitä valmiita maksamaan.
Kansanäänestykset ovat täydellisen turhia, ja oikeastaan itse asiassa kansalla itselleen usein vahingollisia. Kansa äänestää kuitenkin tunteella ja omalla rahalla, jos kysytään vastaus suoraan kysymykseen.
(Ruotsalaisetkin äänestivät tyhmästi oman valuuttansa puolesta, ja nyt siitä saavat kärsiä).
Enemmänkin ko. ajatusten kannatus tulee esille eduskuntavaaleissa, jossa eräskin yhden asian äänekäs populistiehdokas sai hämmästyttävän marginaalisen äänisaaliin. Vähemmän kuin huonosti suomea puhuva somaliehdokas...

reino said...

No Hässäkkäkös siellä toistelee samoja vanhoja juttujaan eri nikillä? ;)

Ainoa todellinen uutinen tuossa postauksessa oli se, että ruotsalaiset kärsivät nyt siitä, että kansanäänestivät kruunun puolesta. Itse en olisi ikinä tullut ajatelleeksi, että tuo on juuri se asia, josta ruotsalaiset tällä hetkellä eniten kärsivät.

Mites siinä muuten kävikään -- pääsikös se huonosti suomea puhuva somaliehdokas eduskuntaan?

Anonymous said...

On suuri vahinko, että koko työvoiman tarve yhdistetään pakolaiskeskusteluun. Nämä kaksi asiaa olisi eriytettävä toisistaan. Suomen pitäisi pystyä näyttämään hyvältä paikalta asua ja elää, vaikka niille tuhansille sairaanhoitajille ja lääkäreille jotka ovat menneet norjaan vakituisen työn perässä. Tuttu sairaanhoitaja on tehnyt 98 erillistä työsopimusta saman sairaanhoitopiirin kanssa. Taaskaan hän ei saanut vaikituista paikkaa vaikka haki. Sai taas sijasuuden 3kk ajaksi.

ps: Reino, lähetän laskun uudesta näppiksestä. Hörppäsin juuri teetä kun luin tämän "Mossbergin ajattelin ostaa joka tapauksessa. "
Ei pitäisi nauraa kun on juuri hörpännyt juotavaa :-)
Minulla on Ithaca Police special :-) Ithaga Rio on suunnilleen sama.

reino said...

Saisko sen näppiksen jollain hiustenkuivaajalla vielä kondikseen, jos sen avaa?

Tai sitten ainakin jatkossa sovitaan, että vain sokeritonta teetä näppikselle. ;)


Mossbergin ostan joka tapauksessa. !!

Anonymous said...

Rukouksiisi on vastattu:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1437905

reino said...

Totta.

Tämän on pakko tarkoittaa sitä, että USA:n syrjityn kratzenialaisvähemmistön jäsenet ovat siirtymässä Suomeen!

Vihdoinkin! Tervetuloa kratzeenit!

Anonymous said...

Reino, kaltaisiasi tarvitaan.
Järjen ääni ei saa hävitä.
Olisiko kannatusta laitta adressi Thorsille, ruvetaanko keräämään nimiä?

reino said...

Thors on puolensa valinnut.

Mutta jos mielenilmaukset kiinnostavat, niin katsopa tuolta:

http://www.atfreeforum.com/mielenosoitus

weekendsoldier said...

"Eipä nuo kummatkaan esimerkkisi uhkaisi mitenkään suomalaista kulttuuria."

- Miksi meidän täytyisi luopua OMAAN kulttuuriimme kuuluvista asioista miellyttääksemme tänn MUUALTA tulevia? Ja jos PERUSTUSLAIN muuttaminen vieraan valtion/kulttuurin painostuuksesta ei uhkaa oman kulttuurimme arvoja, niin mikä sitten?

"No jos kulttuuri on joulukoristeita kiinni jossain paikassa niin aika ohut se on.
Kulttuuri ei ole koskaan pysyvää. Se elää ajan ja tilanteen mukaan. On varmasti aika turhauttavaa, jos yrittää pitää kiinni menneestä ja vastustaa kaikkea uutta ja muuttuvaa."

- Ei se olekaan joulukoristeista kiinni, mutta se on oire vakavammista asioista. Mihin vedetään raja? Mistä kaikesta olisit itse valmis luopumaan, etteivät tänne MUUALTA tulevat loukkaantuisi MEIDÄN kulttuuriimme kuuluvista tavoista? He tulevat MEIDÄN maahamme ja saavat niin ollen SOPEUTUA MEIDÄN kulttuuriimme. He saavat minun puolestani vapaasti harjoittaa OMAA kulttuuriaan, kunhan eivät syyllisty rikoksiin. (Esim. raiskauksiin, kunniamurhiin, tyttöjen ympärileikkauksiin, ym.)

Ja mitä tulee kulttuurin muutoksiin, niiden EI pidä tapahtua VIERAAN kulttuurin PAINOSTUKSESTA.

Anonymous said...

"Mistä kaikesta olisit itse valmis luopumaan, etteivät tänne MUUALTA tulevat loukkaantuisi MEIDÄN kulttuuriimme kuuluvista tavoista?"

Kyllä asioista pitää pystyä keskustelemaan. Jos otamme yhteiskuntaan asumaan ihmisiä pelisääntöjen tulee olla myös yhteisiä, ja niitä pitää voida tarpeen tullen tarkistaa.
Olen valmis kuuntelemaan ja keskustelemaan. Mielestäni jokaisella on oikeus esittää vaatimuksia, myös maahanmuuttajalla.
Tuskimpa kukaan on halunnut vaatia riskausten tai murhien laillistamista? Kirjoitat aika absurdia leikkisotilas...

reino said...

Kyllähän asioista pitää pystyä keskustelemaan. Toki.

Mutta mitä järkeä meillä on ottaa yhteiskuntaamme asumaan ihmisiä, jotka esittävät meille jatkuvasti vaatimuksia milloin mistäkin erityiskohtelusta eivätkä itse anna periksi missään asiassa?

Jos me haluamme ottaa ihmisiä asumaan meidän yhteiskuntaamme, niin eikö meidän kannattaisi ottaa sellaisia ihmisiä, jotka eivät jatkuvasti vaadi muutoksia vaan ovat tyytyväisiä suomalaiseen yhteiskuntaan juuri sellaisena kuin se on?

Ja toisaalta mitä järkeä on muuttaa sellaiseen maahan, jossa sinun mielestäsi ei ole hyvä meininki?

(Yksi syy on tietenkin ns. Tsingis Kaani -suunnitelma, eli minäpä alistan tuon maan valtaani, tapan miehet, orjuutan lapset ja raiskaan naiset. Sitten on hyvä meininki!)

Anonymous said...

"Mutta mitä järkeä meillä on ottaa yhteiskuntaamme asumaan ihmisiä, jotka esittävät meille jatkuvasti vaatimuksia milloin mistäkin erityiskohtelusta eivätkä itse anna periksi missään asiassa?"

Ei tämä pidä paikkaansa. Tuskimpa vaatimukset mitään kovin mahdottomia ovat olleet. Ja kuten todettua minusta se on oikein vaatia. Kuuluu kehittymisen edellytyksiin. Tyytyväisyys johtaa taantumiseen. Kyllä vaatimalla raja selviää. Niin minä kuin moni muukin pyytelee vähän väliä lisää palkkaa jne.

"Jos me haluamme ottaa ihmisiä asumaan meidän yhteiskuntaamme, niin eikö meidän kannattaisi ottaa sellaisia ihmisiä, jotka eivät jatkuvasti vaadi muutoksia vaan ovat tyytyväisiä suomalaiseen yhteiskuntaan juuri sellaisena kuin se on?"

Näinhän se käytönnössä toimiikin. Tosin pakolaisia ei voi aina valita. Sodan paikkaan me emme voi vaikuttaa. Enkä usko kovinkaan monen pakolaisen olevan Suomeen tyytymättömiä. Koti-ikävä toki voi vaivata. Ja kaikki eivät mahdu millään samaan muottiin. Ei ole missään asiassa olemassa sellaista vaihtoehtoa, että se olisi pelkästään ja kaikille joka hetki miellyttävää.

"(Yksi syy on tietenkin ns. Tsingis Kaani -suunnitelma, eli minäpä alistan tuon maan valtaani, tapan miehet, orjuutan lapset ja raiskaan naiset. Sitten on hyvä meininki!)"

Vainoharhaisuutta ja ulkomaalaisvastaisuutta. Oikeastaan aika lapsellinen toteamus.

reino said...

Kyllä vaatimalla raja selviää!!

Tämä on muuten todella hyvin sanottu. Muistakaa minun sanoneen, että tuo on oivallinen kiteytys.

"Tosin pakolaisia ei voi aina valita. Sodan paikkaan me emme voi vaikuttaa."

Pakolaisethan voi aina valita. Sodan paikan voi valita. Eli haluammeko me suomalaiset, että sitä sotaa käydään meidän kaduillamme vai jossain kaukana.

Tällä hetkellä Suomeen tulevat sotapakolaiset tulevat tänne aika helvetin kaukaa. Siinä välissä on monta rauhallista maata, joista osa on rikkaita, osa köyhiä.

Mutta muistakaa päivän epistola: kyllä vaatimalla raja selviää.

Anonymous said...

"Pakolaisethan voi aina valita. Sodan paikan voi valita. Eli haluammeko me suomalaiset, että sitä sotaa käydään meidän kaduillamme vai jossain kaukana"


Mitä tällä tarkoitat?

Ilmeisesti taas tuota sinun vainoharhaisuuttasi?


Ilmeisesti sinun mielestäsi tänne muuttaneiden tulisi alistua orjan asemaan. Tyytyä kaikkeen ja vastaanottaa kaikki se paskakin kiitollisena mitä vaikkapa rasistin kaatavat.
Aika absurdia ajatusmaailmaa sinulta....

weekendsoldier said...

Eikös عرقي, عنصري enää uskalla esiintyä عرقي, عنصري:nä, kun pitää anonyyminä kirjoitella? :)

"Kyllä asioista pitää pystyä keskustelemaan."

- Onpi ollut hieman yksipuolista se keskustelu tähän mennessä. Muslimit esittävät vaatimuksia ja niihin suostutaan sen kummemmin pohtimatta ja lisäksi annetaan vähän enemmänkin kuin on vaadittu, ettei vaan loukattaisi heitä. Sama homma, kun silloin kun oltiin rähmällään Neuvostoliiton suuntaan.

"Mielestäni jokaisella on oikeus esittää vaatimuksia, myös maahanmuuttajalla."

- Itse asiassa ei ole. Jos sinä tulisit vieraaksi minun kotiini, sinulla EI olisi oikeutta vaatia minua luopumaan omista tavoistani jos et satu tykkäämään niistä. Sama pätee maahanmuuttoon. Maahanmuuttajat säilyttäkööt minun puolestani tapansa, kunhan eivät riko lakia, mutta meidän EI pidä ryhtyä muuttamaan omia tapojamme siksi että ne poikkeavat tänne VIERAIKSI tulevien tavoista.

Valitettavasti länsimaiseen, vapaaseen yhteiskuntaan sopeutumaan kykenemättömät yksilöt RIKKOVAT lakia. He kuvittelevat ilmeisesti että Euroopassa SAA RAISKATA naisia, jotka eivät ole pukeutuneet burqaan, SAA TAPPAA tyttärensä, joka seurustelee väärän tyypin kanssa, tai SAA YMPÄRILEIKATA pikkutyttöjä.

Vaan kun EI SAA. Ja sitten ns. "edistykselliset" eurooppalaiset haluavat, että meidän pitää vaan ummistaa silmämme maahanmuuttajien rikoksilta. Että itse asiassa mitään rikoksia ei edes tapahdu, koska kaikki tämä kuuluu heidän kulttuuriinsa. Vaan kun ne EIVÄT kuulu EUROOPPALAISEEN KULTTUURIIN!

"Kirjoitat aika absurdia leikkisotilas..."

- Itse asiassa OIKEA sotilas, kuten jokainen varusmiespalveluksen suorittanut reserviläinen. Weekendsoldier viittaa siihen, että en ole AKTIIVIPALVELUKSESSA, vaan osallistun viikonloppuisin vapaaehtoiseen maanpuolustus toimintaan. Kursseihin, vapaaehtoisiin kertausharjoituksiin ja onpa noita virallisiakin KH päiviä muutama kymmenen kerennyt kertymään.

"Kyllä vaatimalla raja selviää."

- Eipä ole vielä vaan tullut vastaan:)

reino said...

Ilmeisesti sinun mielestäsi tänne muuttaneiden tulisi alistua orjan asemaan. Tyytyä kaikkeen ja vastaanottaa kaikki se paskakin kiitollisena mitä vaikkapa rasistin kaatavat.

No minähän olen sitä mieltä, että ei tänne kenenkään ole pakko väkisin muuttaa. Ja jos muuttaa tänne, niin siihen olisi hyvä olla jokin järkevä syy.

Thors ja punavihreät sen sijaan ovat sitä mieltä, että suomalaiset ovat liian hyviä tekemään ns. paskahommia, joten niitä paskahommia tekemään on nyt äkkiä saatava neekereitä tänne.

Ja vielä kerran, ihan vaan kertauksen vuoksi. Siis minä olen se, joka ajattelee, että suomalaiset voivat aivan hyvin tehdä itse omat paskahommansa. Ja tekevätkin, kunhan siitä maksetaan tarpeeksi hyvä palkka.

Thors ja punavihreät ovat sitä mieltä, että talouskasvu, onnellisuus ja elämä Suomessa loppuu, mikäli paskahommia tekemään ei saada neekereitä.

Kellä siis olikaan absurdi ajatusmaailma?

Anonymous said...

Kehäpäätelmä reino. Tiedät itsekin ajatuksesi mahdottomuuden.

Anonymous said...

Sutza,anonyymi,hässäkkä ja mikä lie...kirjottele vaan nyt sillä omalla nikilläsi.Kyllä me tiedetään,että sä postaat tänne juttujasi monella eri nikillä.Ja kyllä me uskotaan toi sun kanta ihan vaan yhdelläkin.

weekendsoldier said...

"Ja vielä kerran, ihan vaan kertauksen vuoksi. Siis minä olen se, joka ajattelee, että suomalaiset voivat aivan hyvin tehdä itse omat paskahommansa. Ja tekevätkin, kunhan siitä maksetaan tarpeeksi hyvä palkka."

- Kuvitellaan, että siitä syntyy säästöä, kun maksetaan paska palkkaa raskaista hommista. Ulkomailta tulee ihmisiä joiden kotimaan tulotaso on niin alhainen, että se paska palkkakin on heille hyvä palkka. samaan aikaan kalliisti koulutetut suomalaiset lähtevät ulkomaille.

Anonymous said...

" Itse asiassa OIKEA sotilas, kuten jokainen varusmiespalveluksen suorittanut reserviläinen. Weekendsoldier viittaa siihen, että en ole AKTIIVIPALVELUKSESSA, vaan osallistun viikonloppuisin vapaaehtoiseen maanpuolustus toimintaan. Kursseihin, vapaaehtoisiin kertausharjoituksiin ja onpa noita virallisiakin KH päiviä muutama kymmenen kerennyt kertymään."


Olen täysin varma, ettäpuolustusvoimat eivät ole sinusta kiinnostuneet.

reino said...

Älkää käyttäkö tommosia hienoja sanoja kuten kehäpäätelmä. Eihän tällainen tavallinen punaniska niistä mitään ymmärrä.

Anonyymi: "Olen täysin varma, ettäpuolustusvoimat eivät ole sinusta kiinnostuneet.

Joskus olen pitänyt linjana, että en julkaise pelkkää huonoa vittuilua sisältäviä kommentteja, mutta tuosta yllä olevasta en voinut olla varma.

En ole sen paremmin perehtynyt homojen koodikieleen, mutta tuo saattaisi ihan hyvin olla myös kutsu Ciclistalta lemmen kertausharjoituksiin.

Huhuu, weekendsoldier, ei puolustusvoimat sinusta välitä, mutta Jyväskylässä päin saattaisi hyvinkin olla suvaitsevasti ajatteleva aikuinen mies, joka olisi kovasti kiinnostunut. Miltä kuulostaisi mökkiviikonloppu Chilessä?

weekendsoldier said...

"Olen täysin varma, ettäpuolustusvoimat eivät ole sinusta kiinnostuneet."

- Tuohon sinun höpötötykseesi vastasin jo omassa blogissani.

"Joskus olen pitänyt linjana, että en julkaise pelkkää huonoa vittuilua sisältäviä kommentteja, mutta tuosta yllä olevasta en voinut olla varma."

- Noi hässäkän älinät on ihan vaan vittuilua. Käy kattomassa mun blogissa mitä se kirjottelee kommenteissa.

"En ole sen paremmin perehtynyt homojen koodikieleen, mutta tuo saattaisi ihan hyvin olla myös kutsu Ciclistalta lemmen kertausharjoituksiin."

- Hyi helkutti! Sitäkö se onkin?

"Huhuu, weekendsoldier, ei puolustusvoimat sinusta välitä, mutta Jyväskylässä päin saattaisi hyvinkin olla suvaitsevasti ajatteleva aikuinen mies, joka olisi kovasti kiinnostunut. Miltä kuulostaisi mökkiviikonloppu Chilessä?"

- Yäks!

"

Anonymous said...

Niin kyllä latinalainen nainen on vaan paras.Una chilena caliente...

Siinä on ensi talven lomapaikamme:

http://www.rosaagustina.cl/

reino said...

Hieno.

Siinä on kuva mun uudesta paskakaivosta. Se on toi neliapilan muotoinen:
http://www.jita.fi/sailiot

Se on mukavaa, kun on netin kautta löytänyt uusia ystäviä, joiden kanssa voi jakaa itselleen tärkeitä asioita.

Anonymous said...

Ai! Sinnekö lähdet ensi talveksi lomalla ;)

weekendsoldier said...

Piti ottaa omassa blogissa kommenttien valvonta käyttöön, kun tuo عرقي, عنصري , eli hässäkkä, joka nykyään on anonyyminä, ei lopettanut sitä jatkuvaa jankutustaan. Kumma kun pitää kommentoida, mut sit ei ole kuitenkaan mitään oikeaa asiaa. Vittuilee vaan.

Anonymous said...

Ottelu Reino vs. Hässäkkä näyttää Hässäkän kannalta muodostuvan karvaaksi tappioksi. Tilanne on laskujeni mukaan tällä haavaa 15-1 Reinon hyväksi.

Vaan saako Hässäkkä vaihtopenkiltä järkevän vasta-argumentin kentälle? Yrittääkö Hässäkän puolustus edelleen epätoivoista kampitusta rangaistusalueella? Seuraako tästä kaikesta vielä punainen kortti?

Actionleffatraileriäänellä: "Only time...will tell." ;)