8.1.07

Peitelty kehotus

Vain viikko kerkisi vierähtää siitä, kun joku neropatti kommentoi kirjoituksiani toteamalla, että mikset reino sano suoraan, mitä ajattelet. "Ei täällä Suomessa ole ennenkään ihmisiä heidän mielipiteistään rangaistu". No, nyt sitten ainakin on. Porvoon käräjäoikeus on tänään tuominnut sanomalehti Uusimaan toimituspäällikön ja porvoolaisen miehen sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tuomio tuli siis yleisönosastokirjoituksesta. Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan kansanmurhaa ihannoiva lausunto sisälsi myös juutalaisiin kohdistuvan uhkauksen, koska siihen sisältyi peitelty kehotus ryhtyä väkivaltaan kansanryhmää vastaan. Joku siis otti asiakseen kiihottua siitä oikein kunnolla.

Britanniassa on vielä kovempi linja: työtön webbisuunnittelja Umran Javed, 27, todettiin syylliseksi murhaan yllyttämiseen ja rotuvihan lietsomiseen Muhammed-pilakuvamellakoiden takia. Javed oli huutanut mielenosoituksessa mm. kehoituksia pommittaa USA:ta ja Tanskaa.

Yhdenvertaisuuden nimissä olen iloinen siitä, että Javed todettiin syylliseksi. Jos Porvoon "rikos" oli sakkotuomion arvoinen, niin toivon, että Javed saa maksimirangaistuksen. Elinkautisen. Sillä onhan se mahdollisuuksien rajoissa, että parta tutisten raivoa puhkuva Javed olisi voinut saada jonkun kanssamielenosoittajansa kiihottumaan niin paljon, että tämä olisi tappanut jonkun ohikulkijan. Tai että Javedin Tanskassa asuva serkku olisi kiihottunut ja tehnyt pommiuhkauksista totta. Ainakin todennäköisyys on paljon suurempi, kuin että tuntematon porvoolainen yleisönosastokirjoittaja saisi sanoillaan polttouunit syttymään.

Mutta itse asiassa olen sitä mieltä, että kumpaakaan ei olisi pitänyt tuomita. Ei ihmisiä pidä rangaista heidän ajatuksistaan, mielipiteistään tai sanoistaan. Rangaistavuus alkaa mielestäni vasta siitä, kun sanat alkavat muuttua teoiksi. Kun pommit on rakennettu ja lujuuslaskelmat tehty. Kun polttouunit ovat kuumina ja Götz Georgen näköinen mies on laatinut logistiikkasuunnitelman.

Jonkun Porvoon äijän yleisönosastokirjoitus ei millään saa suomalaisia kiihottumaan ja aloittamaan ankarat juutalais- tai muut vainot. Ajatuskin on absurdi. Toki olemme uutisissa nähneet, miten imaamien sanat (tai oikeastaan aivan suorat käskyt) saavat muslimimaissa kerran toisensa jälkeen mielenosoittajien raivokkaat laumat säntäämään kaduille. Mutta silloinkin mellakoitsijat polttavat vain lippuja, nukkeja tai korkeintaan itsensä. Rangaistavuuden raja menee mielestäni siinä, kun Muhammed sanoo Mogadishun kadulla Abdille, että "katso, tuossa on katolinen nunna. Niiden paavi sanoi profeetasta pahasti. Ammu tuota nunnaa selkään." Ja Abdi ampuu.

Sananvapaus on nyky-Suomessa todella ahtaalla. Erilaisista kiihottumis- ja vähemmistölaeista on tullut sensuurin työkaluja, joilla pyritään vaientamaan kaikki virallisesta totuudesta poikkeavat mielipiteet. Meillä on lukemattomia erilaisia valtuutettuja, joiden päätehtävä näyttää olevan suomalaisten asettaminen syytteeseen erilaisten kiihottumislakien perusteella.

Meillä on pahoja ongelmia, mutta me emme saa keskustella niistä, koska joku saattaisi muka kiihottua. Mutta totuus on, että ei se ole jonkun yleisönosastokirjoittajan lähinnä huonoa makua osoittava vittuilu, mikä saa suomalaiset kiihottumaan. Vaan sen tekevät valtiovallan teot: sensuuri, tekaistut oikeusjutut ja yleisen oikeudentajun vastaiset tuomiot. Se sorto ja syrjintä, jonka alaisena tavalliset suomalaiset tänä päivänä ovat saa heidät lopulta turvautumaan tekoihin. Jos puhuminen kielletään, niin sitten pitää vaan purra hammasta, olla hiljaa ja ryhtyä toimeen.

Miksi joidenkin tiettyjen kansanryhmien tai rotujen tulisi olla kaiken vittuilun yläpuolella? Eikö sen pitäisi pikemminkin olla niin päin, että suomalaiset olisivat Suomen valtion erityisessä suojeluksessa? Meidän on aika luopua syyllisyydestä sellaisiin asioihin, joihin emme ikinä ole syyllistyneet. Ei meidän tarvitse olla vereslihalla holokaustin tai neekeriorjuuden takia. Ei sellaista ole Suomessa tapahtunut eikä tule ikinä tapahtumaan.

Jos tavoitteena on luopua rotujen ja kansanryhmien käsitteistä, niin ehkä olisi sitten aika luopua niistä. Jos tavoitteena on tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, niin lähdetään sitten siitä, että kohdellaan kaikkia yhdenvertaisesti. Ja nimenomaan niin, että suomalaisiakaan ei enää sorrettaisi asettamalla tietyt ryhmät muita parempaan asemaan. Minun mielestäni Suomen lainsäädäntöä tulisi muuttaa siten, että lait kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja etnisestä syrjinnästä yms. kumottaisiin. Nämä lukuisat valtuutettujen virat tulisi lakkauttaa tarpeettomina. Jos lähtökohtana on yhdenvertaisuus, niin se tarkoittaa sitä, että ketään ei saa tappaa eikä sellaiseen yllyttää, ketään ei saa syrjiä ja kaikille saa vittuilla yhtä paljon. Emme me tarvitse erillisiä valtuutettuja sitä valvomaan, meillä on jo olemassa kaikille yhteinen poliisi ja oikeuslaitos.

Pelkäänpä vaan, että tällainen lakiuudistus olisi paha isku niille, jotka ovat tottuneet asettautumaan erilaisten uhrivähemmistöjen rooliin ja sillä keinoin kiristämään itselleen erikoisetuja ja lisää valtaa. Tai jos yhteiskunnan on todellakin tarkoitus rangaista kansalaisia ajatusrikoksista, niin miksei samantien oteta käyttöön vanhan kunnon Neuvostoliiton rangaistusasteikkoa ja rikosnimikkeitä: 5-15 vuotta huliganismista tai elinkautinen pakkotyö kansanvihollisuudesta. Oppivatpahan toisinajattelijat vaikenemaan.

Viha on kuluttava tunne ja turhanpäiväinen vihanlietsonta osoittaa vähintääkin huonoa käytöstä, mutta kyllä sanat pitää silti osata erottaa teoista. Ajatusrikoksista rankaisemalla ei rakenneta ainakaan yhdenvertaista yhteiskuntaa. Ja lopulta se pakottaa ihmiset ryhtymään epätoivoisiin tekoihin.

Ai niin, lopuksi: Muuten olen sitä mieltä, että kaikki kansanryhmät on hävitettävä.

16 comments:

Anonymous said...

Mikä tekee ihmisestä noin katkeran?

Anonymous said...

Se on se esoterian puute ku moista saa aikaan.

Anonymous said...

Vittu sinähän kiihotat minua! Vai yritätkö sittenkin kiihottaa muita minun ryhmääni vastaan? Häh?

Anonymous said...

Olen kiihottunut.

Ei tarvitse olla kovinkaan vainoharhainen, kun pystyy heittämään ilmoille seuraavan sala liitto teorian:

Tuomiolla luotiin ennakkotapaus ja varoitettiin lehtiä yleensä. Koska juutalaisilla tuskin on asian kanssa mitään tekemistä, sillä samalla luotiin epäluuloa juutalaisia kohtaan, eli kiihotettiin kansaa äärioikeistolaista Israelia vastaan.

Kyseessä onkin siis Demokraattisten lakimiesten

http://www.demla.fi/

operaatio, jolla lyötiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Kehotankin kaikkia kansanryhmiä kiihottumaan Demokraattisia lakimiehiä vastaan.

;)

Anonymous said...

Kumma juttu mutta en minä näe tuossa tekstissä mitään katkeruutta. Minäkin pidän montaa asiaa epäoikeudenmukaisena mutta en minä ole niistä mitenkään katkera. Onko kuitenkin niin, että katkeruus/viha/yms. ovat niin yksinkertaisia tunteita, että jopa tyhmimmätkin ihmiset tuntevat ne mutta looginen ajattelu on täytin tuntematonta heille joten he pitävät muita katkerina/vihaisina/yms.

Anonymous said...

Kiihottava blogi sinulla!

Olen itse kuullut ja lukenut hyvinkin kiihottavia kommentteja myös muhamettilaisilta. Tähän ennakkotapaukseen vedoten voisi koittaa kieltää vaikka islamin Suomessa.

Mielenkiintoista olisi kyllä nähdä mitä tapahtuisi, jos juutalainen koittaisi nostaa syytettä jonkun imaamin puheista. Kumpihan menisi tässä suvaitsevaisuustaistossa etusijalle? Todennäköisesti juutalainen saisi syytteet uskonrauhan häirinnästä. Tiedä häntä.

Kenelläkään muuten alkuperäistä mielipidekirjoitusta skannattuna?

Anonymous said...

Ciclistahan voisi vaikka ehdottaa blogissaan, että moskeijoissa aloitettaisiin viikoittaiset lesboiltamat. Juotaisiin mehua ja harjoiteltaisiin toiseuden kohtaamista.

Kun kerran Islam on se suvaitsevaisuuden uskonto.

Olikohan tämä kiihotusta? Ja ketä vastaan?

Ei, tuli vain mieleen, että mistä riittää näennäisesti älykkäitä ihmisiä, jotka pystyvät tekemään jatkuvaa älyllistä itsemurhaa sekä kirjoituksissaan että (ilmeisesti) ajatuksissaan.

Miten se voi olla mahdollista?

Anonymous said...

Mielipidekirjoituksen katsottiin kiihottaneen kansanryhmää vastaan
Samu Karvala
PORVOO | Uusimaan Sana on vapaa -osastolle ahkerasti kirjoittanut Usko Takkumäki ja Uusimaan toimituspäällikkö Antti Toiviainen tuomittiin eilen Porvoon käräjillä sakkorangaistuksiin. Tuomio tuli Suomessa harvoin sovelletulla nimekkeellä kiihottaminen kansanryhmää vastaan, joten sillä on ennakkotapauksen luonnetta. Kansan Uutisten päätoimittaja Janne Mäkinen oli myös syytteessä ja tuomittiin päätoimittajarikkomuksesta. Oikeudenkäynti olikin runsaan mediakiinnostuksen kohteena.
Oikeudenkäynnin ytimessä oli Uusimaan ja Kansan Uutisten heinäkuun lopulla julkaisema Takkumäen mielipidekirjoitus ja etenkin sen yksi lause, jonka oikeus totesi juutalaisia loukkaavaksi.
– Kyseinen lause on hyvin räikeä, ja se on esitetyllä tavalla panetellut ja solvannut kansanryhmää. Sitä ei voi tulkita vitsiksi, ei edes epäonnistuneeksi sellaiseksi, kuuluivat tuomion perustelut.
Käräjäoikeus kuitenkin totesi, että syyttäjän esittämää väkivallalla uhkausta lause ei sisällä.
Valtionsyyttäjä Mika Illman totesi tuoreeltaan olevansa tyytyväinen tuomioon.
– Periaatekysymys oli tärkein. Sananvapauden ja ihmisarvon loukkaamisen raja vedettiin nyt tähän, sanoi Illman.
Takkumäen mukaan tuomio oli täysin aiheeton. Uusimaan toimituksellinen johto tutustuu tuomioon tarkemmin ennen kuin kommentoi mahdollisia jatkotoimenpiteitä.

Anonymous said...

Ich komme, Ich komme... jetzt... jetzt... ahhhh!

Aatun tekstien tavaaminenkaan ei kiihota läheskään samalla tavalla kuin tällaisista oikeusräpellyksistä lukeminen. Ei voi olla todellista. Paljonkohan maksaisi oma valtio?

reino said...

Anonyymi porvoolainen: KIITOS todella paljon tästä linkistä!

Tässähän se on kaikki tiivistettynä. Sananvapauden tila nyky-Suomessa. Uusimaa-lehden "sana on vapaa" -osaston vakiokirjoittaja Usko Takkumäki (!!! WTF?? Onko toi gubben oikea nimi vai nimimerkki!??!) kirjoittaa jälleen kerran yhden yleisönosastokirjoituksen. Mutta tällä kertaa se on rasssismia. Koska:

– Kyseinen lause on hyvin räikeä, ja se on esitetyllä tavalla panetellut ja solvannut kansanryhmää. Sitä ei voi tulkita vitsiksi, ei edes epäonnistuneeksi sellaiseksi, kuuluivat tuomion perustelut.
Käräjäoikeus kuitenkin totesi, että syyttäjän esittämää väkivallalla uhkausta lause ei sisällä.


Panetellut ja solvannut, mutta ei sisällä väkivallan uhkausta. Eli normaalia lievempää arkivittuilua.

Mää kerron ny teille kaikille valtakunnansalaisuuden. Itse en ole tuota artikkelia nähnyt edes netissä, enkä muista täsmällistä sanamuotoa, mutta en olisi yllättynyt, vaikka itse Elina Sana kertoisi minulle Usko Takkumäen suvainneen murjaista, että aatulta jäi homma kesken. Ja koska tämä sama vitsi on esitetty miljardiin kertaan miljoonan eri kansanryhmän toimesta, olen hyvin yllättynyt, että Porvoon käräjäoikeus suvaitsi tulkita tämän kiihottumiseksi jotain kansanryhmää kohtaan.

Mielestäni villakoiran ydin on siinä, että valtionsyyttäjä Mika Illman on liian fiksautunut oikeustieteen tohtorin väitöskirjansa aiheeseen ”Hets mot folkgrupp” ja palaa innosta näyttää todellisen osaamisensa tässä aihepiirissä.

Tällä kertaa uhrina oli Usko Takkumäki. Uskon, että Mika Illman on ylpeä. Afrikassa metsästäessään Akseli Gallen-Kallela otti talteen suurimpien riistaeläimien pääkallon, nahan tai sarvet. Sarvikuonoilta myös töppöjalat. Kannattaa muuten lukea tämän suuren suomalaisen taiteilijan Afrikka-kirja. Onko Usko Takkumäki, Uusimaa-lehden yleisönosaston vakiokirjoittaja Mika Illmanin suurin trofee? No voi voi, Gallen-Kallelan poika Jorma kaatoi jo about kymppävuotiaana suurempaa riistaa. Jonka hänen neekeripalvelijansa sitten suolistivat, nylkivät ja ripustivat aurinkoon kuivumaan.

Palaan tähän vielä. Viimeistään käräjäoikeudessa. ;)

Anonymous said...

Minkäköhän takia tämä muuten juutalaisia solvasi. Palestiinalaiskysymys? Olen nimittäin seurannut oman paikkakuntani lehtien sivuilta miten uskikset onanoivat sanaa "luvattu kansa" ja miten sitten nämä toiset pommittaa heidän uskomuksiaan alas palestiinalaiskysymyksellä.

Anonymous said...

Moro Reino

Lienen eniten kansankiihotustuomioita saanut suomalainen, sekä eniten aiheesta kuulusteltuna ollut.

Nytkin oikein valtakunnansyyttäjä ja vähemmistövaltuutetut hakivat oikein USA:n oikeusviranomaisilta apua.

Sanoppa Reino voiko Seppo Lehdon kirjoituksista ns. lain tarkoittamassa mielessä kiihottua?

Vai onko niin että olen vain sopiva syntipukki kuten historian tunnetuin kansankiihottaja Jeesus Kristus Nasaretilainen?

Seppo Lehto Tampere

reino said...

Seppo,
mää pitäsin aika selvänä, että Nasaretti on sun myötä muuttanu Hervantaan. Ristinpuu ja naulat enää puuttuu.

Anonymous said...

Terve Reino, hyvä kirjoitus taas!

Nämä hoh-hoijaakaustin uhrit perustavat elämänsä, vaatimuksensa...No,oikeastaan kaiken tapahtumaan josta on kulunut kohtalaisen monta vuotta.

Mulle nyt on loppupeleissä yksi hailee mitä heille on joskustapahtunut. Nyt tosin tuli raja vastaan tuossa juutalaisten suojelussa. Historiallisista syistä yhtä tahoa suojellaan enemmän kuin jenkkilän presidenttiä. Eivät ne nyt prkl mitään supersankareita ole joita ei saa vähääkään arvostella ilman että tuomitaan kaikenmaailman kansankiihotus syytteillä.

Luulisi juutalaisiakin vituttavan tuo jatkuva muistutus holokaustista. Suomessa otetaan näköjään sama linja kuin suuressa maailmassa. Asiasta voi keskustella kunhan ei poikkea perinteisestä "juutalaisia ei saa arvostella vaikka he pommittaisivat puolta maailmaa"-linjasta. Lisäksi mielipidekirjoituksen loppuun on hyvä liittää muistutus holokaustista jotta varmasti kaikille tulee selväksi kuka teki ja mitä!

En pitäisi suurena ihmeenä mikäli seuraavaksi alkaa suuri muslimien suojelemisprojekti, nyt kun on saatu juutalaisten asiat järjestettyä.

Minulla nyt ei ole mitään henk.koht "ongelmaa" juutalaisten suhteen mutta mikäli he ovat arvostelun yläpuolella, sitten on.

Vaikea kunnioittaa heitä jos he ovat täysin kritiikin yläpuolella, tekevät sitten mitä vain.

reino said...

Näinhän se menee. Itsellänikään ei ole holokaustissa penniäkään kiinni suuntaan tai toiseen. 60 vuotta vanhoista asioista kiinnostaa lähinnä tuo yleinen sotahistoria.

Itse asiassa tuota holokaustihommaa käytetään jo nyt tavallaan muslimien "suojelemiseen" tai ainakin maahanmuuttoasioista käytävän keskustelun vaientamiseen. Mikä tahansa kritiikki rajatonta maahanmuuttoa tai EU:ta kohtaan on heti "äärinationalismia" ja "äärioikeistolaisuutta". Ja kuten me kaikki tiedämme, sellaisista aatteista on hyvin lyhyt matka härkävaunun ja kaasukammion kautta polttouuniin.

Tätä voi jokainen kokeilla kotona rakkaimpansa kanssa esim. siten, että sohvalla istuttaessa toinen lausuu ääneen sellaisia ajatuksia, joiden pitäisi olla demokraattisessa valtiossa aivan itsestään selviä, kuten

"Kyllä jokaisen valtion tulisi asettaa omien kansalaistensa turvallisuus etusijalle."

"Suomi pärjäisi ihan hyvin itsenäisenä valtiona, jos eroaisimme EU:sta."

"Suomalaiset ovat yhtä arvokas kansakunta kuin mikä tahansa muukin. Ja sitäpaitsi mukavaa porukkaa. Kyllä meillä on oikeus omaan maahamme."

Ja toinen voi sitten huutaa hysteerisesti joka lauseen perään, että

"MUTTA SEHÄN TARKOITTAISI JOUKKOMURHIA JA POLTTOUUNEJA!!!"

Anonymous said...

Reinolla on näemmä kanssa humanistivaimo :D

Juu on koitettu muijan kanssa "keskustella aiheista". Ei kannata.

Jutellaan mielummin K-kaupan tarjouksista ja pohditaan uuden sohvakaluston ostoa.

( anteeksi sovinistisuuteni )