17.5.08

Kanat on palautettava! (ver. 1.2)

Takku.net raportoi röyhkeästä kananvapautusaktivismista: kolme kanaa on vapautettu avoimesti. Asiasta kertoo myös Kullervo.

"Kolme eläintenystävää vapautti avoimesti kolme kanaa suuresta kanalasta Etelä-Suomessa 11. toukokuuta 2008. Kanat vapautettiin, koska niiden olot häkkikanaloissa ovat surkeat.

Suojavaatteisiin pukeutuneet aktivistit nostivat kanat varovasti laatikkoon. Vapautetut kanat on viety uuteen kotiin, jossa ne saavat elää hyvää kananelämää."


Tällainen röyhkeys ei saa jäädä vaille rangaistusta. Jos ituhipit kuvittelevat, että he voivat ihan tuosta vaan käydä avoimesti vapauttamassa häkkikanoja, he ovat väärässä. Tämä merkitsee sotaa.

Kanallismielinen Muilutusrintama (KM) ei suhtaudu suopeasti tuon kaltaiseen toimintaan. Kanallismielisyyden peruslähtökohta on, että jokaisella genotyypillä on oikeus elää omassa luontaisessa elinympäristössään. Täten esimerkiksi suomalaiset kuuluvat Suomeen, neekerit kuuluvat Afrikkaan, häkkikanat kuuluvat häkkiin ja hevonvitunkääpiöt kuuluvat... no, ymmärrätte kyllä.

Lähden kohta ajamaan kohti Vaskiluotoa. Kanat on paikallistettu osoitteeseen Månviksgatan 6, Vaasa/Vasa. Seinäjoelta kyytiin nousevat Muilun veljekset jo seitsemännessä sukupolvessa. Ensio, Veli ja Armas Muilu ovat väkivallan käyttöön tottuneita miehiä, joiden kanssa muilutamme kanat takaisin kanalaan.

Kanat tullaan palauttamaan laillisille omistajilleen ja kotihäkkiinsä. Teko on lähinnä symbolinen mutta tärkeä.

Samalla minulla on tilaisuus käydä Brändöössä vähän fiilistelemässä työväenluokan “Täällä Pohjantähden alla” -sarjan eli Jorma Ojaharjun Valkoinen kaupunki -trilogian tapahtumapaikkoja.

Ollos huoleton, Kanallismielinen Muilutusrintama valveil on!

Raportoin palautusoperaation edistymisestä. Nyt nokka kohti Seinäjokea.

Päivitys 18.5. klo 02.21


Lapua. Suunnitelmiin tuli muutos. Muilun veljekset halusivat, että tulen hakemaan heidät heidän kotitilaltaan. Selkään sattuu aivan saatanasti, koska Armas heitti minut jälleennäkemisen riemussa heti porstuassa kravatista yli. Vanhana judokana muistin pistää leuan rintaan, mutta se ei muuttanut pohjalaistalon lattialankkuja yhtään sen pehmeämmiksi selälle.

Olen myös ymmärtänyt, että työ isänmaan eteen vaatii uhrautumista. Veljekset ovat ryhtyneet juopottelemaan. Ensio Muilu kertoo sanasta sanaan saman Lauri Tähkä -aiheisen vitsin joka kerta avatessaan uuden kossupullon kyynärpäällä napauttamalla.

Pojat eivät ole myöskään tyytyväisiä avolavapakettiautoni haulikkotelineeseen, johon mahtuu vain kaksi haulikkoa. Seitsemän haulikon teline on kuulemma tilauksessa Peräseinäjoelta. Näyttää siltä, että emme pääse jatkamaan matkaa aivan lähiaikoina.

Kaikesta huolimatta yritän keskittyä Suuren Johtajan minulle antamaan tehtävään ja pyrin pitämään mieleni pääasiassa: kanoissa. Luottamukseni lopulliseen voittoon on kova. Ihmiskunnan valiojoukot ovat puolellani. En voi kuvailla sitä voiman ja luottamuksen tunnetta, joka minut valtasi, kun istuin ikiaikaisen pirtinpöydän ääreen ja kuulin Ensio Muilun lausuvan: "Soon notta niin, että kanat palautetahan. Häkkikanan paikka ei oo laaattialla."

Vahvassa uskossani lopullisen voittomme totuuteen lopetan täältä tähän.

Päivitys 18.5. klo 22.09


Olemme saaneet vihiä, että sateenkaaren värisiin suoja-asuihin pukeutuneet kanankaappaajat yrittävät vaikeuttaa etsintää siirtelemällä kanoja paikasta toiseen pahvilaatikoissa. Se on turhaa, sillä kanallismieliset ovat jo mobilisoineet koko tiedusteluverkostonsa. Te ette voi kätkeä kanoja meiltä, joten luovuttakaa suosiolla. Kanojen palauttaminen häkkiin on ihanaa, luonnollista ja väistämätöntä.

Langinkosken keisarilliselta kalastusmajalta tuli juuri raportti: kanat eivät ole siellä. Sen sijaan siellä on nähty käveleviä mustia säkkejä sekä lauma venäläisturisteja, jotka ihmettelevät, että miksi suomalaiset eivät hajoittaneen keisarin kalamajaa, kun Suomi itsenäistyi. Niinpä. No juuri siksi, että yhteiskunta koostuu ihmisistä.

Seitsemän haulikon haulikkoteline tuli tänään ja se on jo asennettu avolava-autooni. Siitä huolimatta ei vaikuta siltä, että pääsisimme lähtemään täältä kovinkaan pian. Veli ja Armas ovat saunalla keittämässä sahtivierrettä muuripadassa. Pitkälle matkalle tarvitaan kuulemma paljon evästä. Ension uusi tyttöystävä Monika on tehnyt aivan jumalaisen hyvää raparperipiirakkaa, jota syömme juuri iltateen kanssa. Toivottavasti kanat jaksavat vielä sinnitellä yhden yön.

10 comments:

Unknown said...

Notta perskeles.. muistakaa pukeutua suojapukuihin kun nuita vaarallisia villieläimiä käsittelette...

;)

herranen said...

Lehtemme tutkiva journalisti Alpo Suonio-Kohju tapasi maan alle painuneet aktivistit. Aktivistien puhemies Mathias kertoo vapautettujen voinnista:

- Me ei tota käytetä sukupuolittavaa kieltä ja mä olen niinku vaikka puhehenkilö, Mathias täsmentää aluksi.

- Yksi kanoista on kipee kun Cajsa yritti päästää sen vapauteen ja heitti sen parvekeelta. Se ei sit lentänytkään ja sen jalka katkesi mut me lastoitettiin se ja kyllä se tulee kuntoon.

Kanat on päästetty vapaaksi yhden aktivistin kylpyhuoneeseen ja niille on annettu ravintona reilun kaupan mysliä. Kanojen käyttäytyminen kuitenkin huolettaa Mathiasta:

-Ne on jo muninut pari munaa mut ne on niin laitostunut että ne ei enää osaa luonnollista laumakäyttäytymistä. Ne vaan munii ne munat sinne kylppärin lattialle eikä niihin kennoihin mitä me ollaan laitettu niille.

Aktivisteilla on koossa jo vajaa tiu munia. Munien tulevaisuus ei ole kuitenkaan tiedossa. Emma ja Mathias ovat nimittäin vegaaneja ja Cajsa ei suostu enää syömään munia koska hän näki niiden tulevan ulos kanan pyllystä.

- Siis yök grossoo, kommentoi Cajsa.

meikkis said...

"Fasistiseen Reinoblogiin on postattu tällanen juttu tänään klo 16:

Kanat on palautettava!"

HOHHOH! Ylläoleva siis ko. takku.netin "uutisen" kommenttiosiosta napattu. Mitäs siihen sanot kirottu vaskisti?

IDA said...

Terve!

kotkan punakaarti tukee operaatiota, jos se on fasistinen. Kana-ansan - The Trap - piirustukset lähetetty Dublinista.

Liitymme rintamaan todennäköisesti Lahden stadionin mutkassa. Siellä jo kestävä miehitys.

Varma Kosto.

reino said...

Jonkun verran nauratti tosiaan tuo "fasistinen".

Mitäs muita kunnianimityksiä niitä voisi olla: neuvostovastainen ja ilmastonmuutosta epäilevä... ;)

Unknown said...

Niistä nimityksistä puuttuivat "natsi" ja "rasisti".

;)

Dr. Doctor said...

Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että kukko on vain sosiaalinen konstrukstio.

herranen said...

Epäilen kanallismielisten muiluttajien eksyneen Savonlinnaan:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200805197676571_uu.shtml

Kekke said...

Meikkukin tuntee Muiluja. Taitavat vain olla eri sukuhaaraa? No jotain eri haaraa kumminkin...

http://tinyurl.com/ys2nl3

Uncovered Meat said...

Reino sanoi:
Mitäs muita kunnianimityksiä niitä voisi olla: neuvostovastainen ja ilmastonmuutosta epäilevä... ;)

Pekka Seppänen kirjoitti Talouselämässä 16.05.08:
Ilmastonmuutoksen vähättely on tämän kevään neuvostovastaisuutta.