Pakolaisilla rahastaminen

Vaikka otsikosta voisi luulla, en tällä kertaa kuitenkaan ajatellut puhua ihmissalakuljettajista, noista nykyajan orjakauppiaista, jotka vaativat pakolaisilta vuoden palkkaa vastaavan summan maksuksi epämääräisestä ja usein hengenvaarallisesta kuljetuksesta Eurooppaan tai sen rajoille. Haluan kuitenkin nostaa heti aluksi tiedostajien karvat pystyasentoon muistuttamalla, että nämä ihmiskauppiaat ovat nykyään - kuten kautta koko orjuuden historian - yleensä samaa rotua ja kansaa kuin uhrinsakin. Afrikassa orjuus on yhä yleistä, ja orjakauppiaina toimivat arabit ja neekerit itse. Että se valkoisen miehen taakasta.

En myöskään aio puhua Afrikan maiden valtionpäämiehistä, jotka yrittivät juuri äskettäin kiristää EU:lta miljardien eurojen lahjuksia siitä hyvästä, että olisivat puuttuneet pakolaisongelmaan ja sen syihin. Tavallaan tosin luulisi, että oman maan kansalaisten ja naapurimaan väenkin hyvinvoinnista huolehtiminen olisi jokaisen valtionpäämiehen toimenpidelistalla aika korkealla sijalla ilman lahjuksiakin. Enkä missään tapauksessa aio kiihottaa suvaitsevaisia orgasmin partaalle kertomalla, miten pääosin kolmannen maailman maista olevat YK-joukot vaativat pakolaisleirien asukkailta seksipalveluja vastineeksi ruoka-avusta.

Ajattelin puhua siitä, miten Suomen kunnat rahastavat pakolaisilla.

Pakolaisten vastaanotosta on tehty Suomen kunnille kannattavaa bisnestä. Valtio maksaa kaikki pakolaisista aiheutuvat kustannukset 3 vuoden ajalta. Eräät kustannukset korvataan 10 vuoden ajalta tai siihen asti, kunnes henkilö täyttää 18 vuotta. Lisäksi valtio korvaa kunnille tietyt kustannukset, kuten pakolaisille annetuista kielipalveluista koituvat kustannukset ilman maassa oloon liittyvää aikarajaa silloin, kun palvelut liittyvät sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä kotouttamiseen.

Kajaani, joka sai pysyvän paikan historiassa Suomen rasistisimpana kaupunkina, kun pizzakuskit pahoinpitelivät paikallisia nuoria pizzerian pihalla, päätti tämän vuosituhannen alussa ottaa vastaan keskimäärin 70 kiintiöpakolaista vuodessa. Sen laskettiin kannattavan, vaikka Kajaani joutui vuosittain maksamaan noin 700 000 euroa omasta pussistaan kiintiöpakolaisten kustannuksista. Nyt maahanmuuttajia on Kajaanissa hieman yli 500. Eli kaupunginisät laskivat, että homma kannattaa silti, vaikka uudet kuntalaiset eivät ikinä työllistyisikään. Ja mihinkäs he Kainuussa työllistyisivät. Eri kautta virtaavien valtionosuuksien ja -korvausten lisäksi pakolaisten vastaanottaminen tuo vaurautta myös muilla tavoilla. Kun kunnassa on pakolaisia, kunta voi anoa rahaa eri tahoilta vaikkapa rasisminvastaisuuskoordinaattorin tai toisenkin palkkaamiseen. Tai pistää pystyyn EU-rahoituksella Kainuun monikulttuurisen toimintakeskuksen Monikan, jossa suomalaiset voivat kohdata maahanmuuttajia ystävällisissä merkeissä. Toisin kuin pizzerian pihalla. (Katsokaa linkistä kohta Henkilökunta ja sieltä Olga Popova. Vautsi mikä beibi!)

Selvän taloudellisen edun tavoittelun ohella Suomen kunnat ovat vastaanottaneet pakolaisia myös ideologisista syistä. Monet ruotsinkieliset kunnat ovat löytäneet pakolaisista oivan keinon yhdistää maailmanparantamisesta saatava hyvä mieli ja kielipolitiikka. Otetaan pakolaisia, opetetaan niille vain ruotsia ja laitetaan niiden lapset ruotsinkieliseen kouluun. Näin saadaan kunnan kielitasapaino pidettyä oikealla mallilla inhojen ja nuivien suomenkielisten muuttoliikkeestä huolimatta. Tämä on onnistunut vaihtelevassa määrin. Pakolaiset eivät ole aina viihtyneet maalla, vaan mieluummin siirtyneet pääkaupunkiseudun lähiöihin omiensa pariin. Ja epäilemättä tunteneet itsensä huijatuiksi huomatessaan, että ruotsilla ei pärjääkään kaikkialla Suomessa. Esimerkiksi Karjaa otti aikoinaan vastaan joukon kurdipakolaisia kielipoliittisista syistä. Osa heistä on työllistynyt hyvin. Karjaalla on lukuisia kebab-pizzerioita, ja muutenkin ravintolaelämä on pitkälti kurdien hallussa. Mutta nämäkin maahanmuuttajat ovat joutuneet huomaamaan, että Suomessa on hyvä osata suomea, jos aikoo saada kebabia kaupaksi. Niinpä nykyään Karjaallakin kebabin voi tilata sujuvasti kummalla kotimaisella kielellä tahansa. Pakolaisten vastaanottamisen taloudelliset ja/tai kielipoliittiset kokonaisvaikutukset eivät kuitenkaan ilmeisesti ole olleet pitkällä aikavälillä suotuisia, koska Karjaa ei halua vastaanottaa enää lisää pakolaisia. Tämä voi tietenkin johtua ihan kaupungin totaalisen kuralla olevasta taloudestakin.

Pakolaisten vastaanottaminen on itse asiassa aivan samanlaista bisnestä kuin mikä tahansa muukin bisnes: massatuotannon edut ovat ilmeiset. Tämän on ymmärtänyt monikulttuurin ihannekaupunki Turku. Mitä enemmän pakolaisia vastaanotetaan, sitä enemmän niiden ympärille saadaan rakennettua oheisbisnestä. Turun kaupungin ulkomaalaistoimiston vuosibudjetti on n. 5,4 miljoonaa euroa. Josta siis valtio maksaa lähes kaiken tavalla tai toisella pohjattomasta pussistaan. Turkulaisista muuta kuin suomen tai ruotsin kieltä puhuvia on reilut 10 000. Eri kansallisuuksia on 113. Osana ulkomaalaistoimiston budjettia näille muita kieliä puhuville turkulaisille järjestetään tulkki- ja käännöspalveluja n. 1,25 miljoonan euron arvosta vuodessa. Turussa on kymmeniä käännös- ja tulkkaustoimistoja ja alan yrittäjiä, mutta kaupungin omistama Turun seudun tulkkikeskus on siis "liikevaihdoltaan" hyvinkin viiden suurimman alan yrityksen joukossa Turussa. Näin siis nykyään, kun kunnat yrittävät epätoivoisesti karsia ja ulkoistaa kaikki mahdolliset toiminnot (päiväkotien keittäjä/siivoojista lähtien), jos ne eivät kuuluu kaupungin ydintoimintaan. Miksi pakolaisten tulkkikeskuksen ylläpitäminen sitten on ydinbisnestä Turulle? Siksi, että valtio korvaa kaupungille pakolaisille annetuista kielipalveluista koituvat kustannukset ilman maassa oloon liittyvää aikarajaa silloin, kun palvelut liittyvät sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä kotouttamiseen. Mitä vaikeampi pakolaisten on oppia suomea ja mitä enemmän he tulkkipalveluja tarvitsevat, sitä kauemmin Turun kaupunki pystyy rahastamaan valtiota. Turun seudun tulkkikeskuksen intressissä on lisätä tietoisuutta tulkkipalvelujen saatavuudesta potentiaalisen asiakaskuntansa keskuudessa. Suomeksi tulkattuna tämä tarkoittaa sitä, että maahanmuuttajat on opetettava aina vaatimaan tulkin käyttöä. Tässä on taas kerran luotu Molokin kita, joka vaatii lisää uhreja, eli joko lisää pakolaisia tai sitten sitä, että pakolaiset eivät saa oppia tarpeeksi suomea pystyäkseen asioimaan viranomaisten kanssa itsenäisesti. Muutenhan toiminta tulee tarpeettomaksi, ja vakituiset työpaikat menetetään: johtaja, 2 tulkinvälittäjää, kanslisti, tulkkikoordinaattori, käännöskoordinaattori ja 10 tulkkia/kääntäjää sekä 30-40 tuntitulkkia.

Pakolaisbisneksen merkitystä tietyille Suomen suurimmista kaupungeista voidaan verrata jätteenpolttolaitokseen: kaikkien parhaaksi olisi, että jätteen syntymistä voitaisiin vähentää (tai että kenenkään ei tarvitsisi ikinä lähteä kotoaan pakolaiseksi), mutta kun laitos on pystytetty, sille on saatava lisää raaka-ainetta keinolla millä hyvänsä. Muuten bisnes kärsii.

Pakolaisbisneksen kokonaistaloudellisesta pitkän tähtäimen siunauksellisuudesta edes massatuotantona voidaan olla montaa mieltä. Ovathan Suomen monikulttuurisimmat kaupungit Turku ja Vantaa taloudellisesti erittäin heikolla tolalla. Ehkä SDP:n jäsenkirja antaa pätevyyden korkeaan virkaan kaupungin hallinnossa, mutta ei kuitenkaan pätevyyttä suorittaa pitkän tähtäimen kokonaistaloudellisia laskelmia oikein.

Minulle on tullut näitä pohtiessani sellainen olo, että kukaan, joka väittää oikeasti välittävänsä noista pakolaisista, ei sitä kuitenkaan tee. Heidät nähdään vain bisnesmahdollisuuksina tai keinoina omien poliittisten päämäärien ajamiseen. Sillä rahalla, mikä käytetään Suomen 750 vuosittaiseen kiintiöpakolaiseen, me voisimme taata inhimilliset olosuhteet kaikille maailman pakolaisleireillä oleville ihmisille. Ja vaihtaa leirien turvallisuudesta vastaavat joukot sellaisiin, jotka eivät vaadi suihinottoa vastineeksi päivittäisestä riisiannoksesta. Pyrkimällä myötävaikuttamaan konfliktien päättymiseen, me voisimme antaa näille ihmisille mahdollisuuden palata kotiin.

Minä olen aivan varma, että jos keneltä tahansa pakolaisleirille tulevalta ihmiseltä kysytään, niin hänelle tärkeintä olisi päästä takaisin kotiin, siihen tuttuun ja turvalliseen elämään, jonka hän tuntee. Ei häntä siinä päällimmäisenä kiinnosta länsimaisen elintason ylivertaisuus. Tai Turun tai Vantaan slummeissa asuminen. Hän haluaa vain kotiin. Ja minä ainakin olen hänen puolellaan.