Heti kun se tuli sisään mie kapsahdin kaulaan ja nuolin posket ja korvat ja yritin kertoa miten paljon mie olin sitä kaivannu. Se sanoi että ala turhaan sitä naamaa nuole kun osoita sitä kaipuutas siellä missä parhaiten tuntuu. Siinä se sitten rojotti sohvalla ja hörppi keskikaljaa, ja mie lutkutin kullia parhaani mukaan ja yritin näyttää että mahoton ikävä oli ollut.
Sitten lähettiin kapakkaan tietysti. Akat oli pihalla pelaamassa petankkia. Siitä värvättiin Marja kuskiksi ajamaan meidät kaupunkiin. Ja taatusti vedettiin aivan naamat. Olihan se kiva olla pitkistä aikaa sen kanssa pörräämässä. Ennen oltiin paljon yhdessä liikuttu, ja aina oli hauskaa ollut. Se on aina ollut kova jätkä pörräämään. Superpörrö oikein.
Kapakassa se sitten alkoi iskemään sita pikkunarttua viereisestä pöydästä, kunhan ehti kunnolla humalaan tulla. Mie revin sitä tukasta ja sanoin että minun kanssa lähet jos jonkun kanssa aiot täältä lähteä. Ja pikkunarttu katsoi ihmeissään kun mie ensin itkin ja sitten suudeltiin ja sitten superpörrö alkoi taas heittämään juttua sille pikkulutkalle ja mie läimin sita pitkin poskia ja sanoin että taatusti et lähde tuon matkaan. Ja taas tietysti suudeltiin. Se pikkupillu katsoi silmät suurina eikä ymmärtäny mistään mitään. Sehän oli superpörrölle jo aivan valmiina.
Ulkona se jaksoi vielä jotain ruveta jankkaamaan sen pikkupillun perään. Mie tempasin sitä naamaan niin paljon kun jaksoin. Hetken se naytti siltä että huitasee sillä varastetulla tuopilla päähän, mutta sitten se vaan imeskeli haljennutta huultaan miettivän näkosenä ja lähti kohta losottelemaan kämpille päin. Mie juoksin sen hetken päästä kiinni, eikä se sitten enää puhunut siitä toisesta tytöstä yhtään mitään.
Kämpille kun päästiin se meni heti ensimmäisenä sohvalle, rojahti siihen ja sammui. Mie kommin petiin ja käärin peitot tiukasti päälle.
Miksihän mie olenkin siitä aina niin hurjasti pitänyt. Ainakaan ikinä ei ole sen matkassa aika käynyt pitkäksi. Eihän se koskaan ole minun kanssa seisomaan saanut, mutta silti mie olen siitä aina jotenkin tykänny.
11.10.06
Varhaiset: HAAHKAN UNTUVAT
Ensimmäiseksi aamulla pesin hiukset. Päätin, etten poistuisi mökista koko päivänä. Ulkona sataa tihuutti harmaata sadetta.
Yölla joku oli rapistellut ja tuhissut rappusilla. Kissa oli vauhkona ryntäillyt ympäriinsä, päätynyt sängyn alle sähisemään. Ulos en halunnut sita päästää, ja tuskin se olisi uskaltanut mennäkään. Margariinipakettini oli kiskottu rappujen alta esiin ja puolet oli syöty. Juustoon ei ollut koskettu. Ajattelin, että jossakin lähistöllä asuisi mäyrä. Mäyrä mäyräseni, mukava tuhiseva eläin.
Puut olivat märkiä eivätkä tahtoneet syttyä. Mutta minä en välittänyt: kietouduin vain syvälle lämpimien untuvieni sisään, keinuttelin itseäni ikkunan vieressä ja katselin sadetta. Mietin, että huomenna olisi sieniä. Niistä saisi risottoa ja munakasta.
Kenelläkään ei ole niin pehmeitä ja lämpimiä untuvia kuin minulla. Vaaleina ja hentoina ne peittävät lähes koko ruumiin, lämmittävät kovimmissakin pakkasissa. Silloin kun haluan olla yksin voin käpertyä niiden sisään, ajatella omia ajatuksiani ja minun on hyvä olla.
Märilla puilla olisi saunaakin voinut lämmittää, mutta tukan peseminen oli tehnyt niin hyvän olon, ettei sitä millään viitsinyt pilata. Ulos en tänään menisi. Muovikassia sai väistella mennen tullen. Se oli täynnä lasinsirpaleita ja siihen piti varoa satuttamasta itseään. Parempi vain istua ikkunan ääressä, kääriä sätkiä ja katsella sadetta. Sienimetsään pitäisi lähteä huomenna. Voisi väistellä piikkilankoja, moikata mäyrää, etsiä tikankoloja ja poimia sieniä. Risottoa ja munakasta varten. Veneellä niitä voisi käydä katsomassa vastarannaltakin.
Illan mukana tulivat pelot. Rymistelivät aikansa rantalepikossa, lähtivat sitten nousemaan mäntyjen lomitse päin. Pimeys yritti väkisin tunkea ikkunoista sisään. Puut eivät vieläkään syttyneet, savuttivat. Kissa liikuskeli levottomasti nurkissa. Välillä rapina sai säpsähtämään.
Suljin silmäni, yritin pitää pimeyden poissa. Kiehnäsin itseni mukavaan asentoon, sellaiseen jossa untuvat oikein lämmittävät, ja lopulta nukahdin. Kun avasin silmäni, se oli siinä. Makasi keskella lattiaa hylkeen näkoisenä, viinipullo kädessa ja tuijotti minua silmiin. Kyllähän minä sen aggressiot entuudestaan tunsin. Yritin ottaa pulloa pois, silitellä sen sileää hylkeenselkää ja vakuutella, että aamulla pimeys taas väistyisi ja kaikki olisi hyvin, jos se vain rauhoittuisi ja jaksaisi odottaa. Mutta ei. Hylje tuli päälleni raskaampana kuin yö, repi ja raastoi, väänsi kädestä ja kuristi kurkusta, vaati tunnustamaan. Pahinta ei ollut kuitenkaan kipu vaan sen jatkuva huuto. Olisin sanonut tai tehnyt mitä tahansa saadakseni huudon loppumaan. Sitten se alkoi polttaa minua, kärventää suloista untuvaturkkiani. "Kissa puree sinua, jos et nyt heti lopeta", sanoin sille.
Uskollinen kissani, kolli mustempi kuin yo, vanhempi ja ylivertaisempi kaikkia muita kolleja, tuli ja repi silmät, puri kaulaan ja ranteisiin, silpoi halki sen pyoreän hylkeenvatsan. Saimaannorppa kompuroi ulos, kannatteli rikkiviillettyä vatsaansa rikkiviilletyin rantein.
Kun näin norpan seuraavan kerran, oli jo kesä. Se tuli sillalla vastaan, kävi tapansa mukaan kiinni ja työnsi minut kaidetta vasten. Olisihan sen pitanyt ymmärtää, että minun tekemisiäni ei rajoiteta, ei nyt niin kuin ei silloinkaan. Se tuijotti minua silmiin veristen siteiden peittämin silmäkuopin ja yritti selittää, etta pahinta ei ole se että ei näe, vaan se että närästää, kun sen (harmaahylkeen) mahassa olevat arvet eivät tahtoneet parantua. Minä riistäydyin siitä irti heti. Tällä kertaa se olikin helppoa. Lähtiäisiksi (pieni jäähyväismuisto, rakkaani) revin sen ranteista verentahraamat siteet, ripustin ne tuulen vietäviksi. Sitten lähdin. Pitihän sen tietää, etta nousuhumalan euforian kiivaasti odottaessa minä en juurikaan ole sosiaalisimmillani.
Yölla joku oli rapistellut ja tuhissut rappusilla. Kissa oli vauhkona ryntäillyt ympäriinsä, päätynyt sängyn alle sähisemään. Ulos en halunnut sita päästää, ja tuskin se olisi uskaltanut mennäkään. Margariinipakettini oli kiskottu rappujen alta esiin ja puolet oli syöty. Juustoon ei ollut koskettu. Ajattelin, että jossakin lähistöllä asuisi mäyrä. Mäyrä mäyräseni, mukava tuhiseva eläin.
Puut olivat märkiä eivätkä tahtoneet syttyä. Mutta minä en välittänyt: kietouduin vain syvälle lämpimien untuvieni sisään, keinuttelin itseäni ikkunan vieressä ja katselin sadetta. Mietin, että huomenna olisi sieniä. Niistä saisi risottoa ja munakasta.
Kenelläkään ei ole niin pehmeitä ja lämpimiä untuvia kuin minulla. Vaaleina ja hentoina ne peittävät lähes koko ruumiin, lämmittävät kovimmissakin pakkasissa. Silloin kun haluan olla yksin voin käpertyä niiden sisään, ajatella omia ajatuksiani ja minun on hyvä olla.
Märilla puilla olisi saunaakin voinut lämmittää, mutta tukan peseminen oli tehnyt niin hyvän olon, ettei sitä millään viitsinyt pilata. Ulos en tänään menisi. Muovikassia sai väistella mennen tullen. Se oli täynnä lasinsirpaleita ja siihen piti varoa satuttamasta itseään. Parempi vain istua ikkunan ääressä, kääriä sätkiä ja katsella sadetta. Sienimetsään pitäisi lähteä huomenna. Voisi väistellä piikkilankoja, moikata mäyrää, etsiä tikankoloja ja poimia sieniä. Risottoa ja munakasta varten. Veneellä niitä voisi käydä katsomassa vastarannaltakin.
Illan mukana tulivat pelot. Rymistelivät aikansa rantalepikossa, lähtivat sitten nousemaan mäntyjen lomitse päin. Pimeys yritti väkisin tunkea ikkunoista sisään. Puut eivät vieläkään syttyneet, savuttivat. Kissa liikuskeli levottomasti nurkissa. Välillä rapina sai säpsähtämään.
Suljin silmäni, yritin pitää pimeyden poissa. Kiehnäsin itseni mukavaan asentoon, sellaiseen jossa untuvat oikein lämmittävät, ja lopulta nukahdin. Kun avasin silmäni, se oli siinä. Makasi keskella lattiaa hylkeen näkoisenä, viinipullo kädessa ja tuijotti minua silmiin. Kyllähän minä sen aggressiot entuudestaan tunsin. Yritin ottaa pulloa pois, silitellä sen sileää hylkeenselkää ja vakuutella, että aamulla pimeys taas väistyisi ja kaikki olisi hyvin, jos se vain rauhoittuisi ja jaksaisi odottaa. Mutta ei. Hylje tuli päälleni raskaampana kuin yö, repi ja raastoi, väänsi kädestä ja kuristi kurkusta, vaati tunnustamaan. Pahinta ei ollut kuitenkaan kipu vaan sen jatkuva huuto. Olisin sanonut tai tehnyt mitä tahansa saadakseni huudon loppumaan. Sitten se alkoi polttaa minua, kärventää suloista untuvaturkkiani. "Kissa puree sinua, jos et nyt heti lopeta", sanoin sille.
Uskollinen kissani, kolli mustempi kuin yo, vanhempi ja ylivertaisempi kaikkia muita kolleja, tuli ja repi silmät, puri kaulaan ja ranteisiin, silpoi halki sen pyoreän hylkeenvatsan. Saimaannorppa kompuroi ulos, kannatteli rikkiviillettyä vatsaansa rikkiviilletyin rantein.
Kun näin norpan seuraavan kerran, oli jo kesä. Se tuli sillalla vastaan, kävi tapansa mukaan kiinni ja työnsi minut kaidetta vasten. Olisihan sen pitanyt ymmärtää, että minun tekemisiäni ei rajoiteta, ei nyt niin kuin ei silloinkaan. Se tuijotti minua silmiin veristen siteiden peittämin silmäkuopin ja yritti selittää, etta pahinta ei ole se että ei näe, vaan se että närästää, kun sen (harmaahylkeen) mahassa olevat arvet eivät tahtoneet parantua. Minä riistäydyin siitä irti heti. Tällä kertaa se olikin helppoa. Lähtiäisiksi (pieni jäähyväismuisto, rakkaani) revin sen ranteista verentahraamat siteet, ripustin ne tuulen vietäviksi. Sitten lähdin. Pitihän sen tietää, etta nousuhumalan euforian kiivaasti odottaessa minä en juurikaan ole sosiaalisimmillani.
23.5.06
Suomi julistaa Iso-Britannialle maasodan
Lordin todellisten kasvojen paljastamisesta noussut kohu on saanut uusia käänteitä. Viime yönä lapphilaisaktivistit ovat olleet liikkeellä eri puolilla Suomea. Kaikki saksalaisvalmisteiset autot on poltettu ja Jaguaarit potkittu paskaksi, missä vaan sellaisia on löytynyt. Lidlin myymälöiden kaljahyllyt ovat joutuneet laajamittaisen ryöstelyn kohteiksi. Aktivistit ovat huudelleet kaduilla muun muassa "nunnuka nunnukaa" ja "hard rock hallelujaata" sekä heilutelleet kylttejä, joissa lukee Lordin omalle kielellä, muinaisenglannilla: "Thou shallst not reveal thy Lord's face."
Tänään Suomen ulkomisteri Erkki Tuomioja kiiruhti kommentoimaan naamakuvakohua:
- "Se on maasodan paikka," toteaa ulkoministeri Tuomioja. "Tosin tuo on Jarno Elgin kuva. Mutta siitä huolimatta pelkkä yrityskin paljastaa Lordin kasvot on aivan silkkaa vittuilua. Ei meidän tarvitse tällaista sietää. Juteltiin vähän puolustusvoimien komentajan kanssa, ja Kaskeala laivaston miehenä oli sitä mieltä, että brittien laivastomahti on perinteisesti aika kova, joten päätettiin julistaa maasota."
Suomen ja Iso-Britannian välinen maasota alkaa sunnuntaina 4.6. Sorsakosken Leppävirralla heti kun titaanien painonheittokisat on saatu päätökseen. Sotaa varten paikalle on kutsuttu brittiläisten SAS-erikoisjoukkojen yksikkö johtajanaan naftaliinista kaivettu Andy McNabb.
- "Vedonlyöjien kertoimet ovat aika korkealla. Yleisin veikkaus on, että McNabb kävelee taas kotiin, tällä kertaa Murmanskin kautta," hehkuttaa ulkoministeri Tuomioja. "Vangiksi jääneille SAS:n pojille on sitten valmisteltu mukavaa iltaohjelmaa. Pääsevät Boogien kanssa heittämään painoa ja myöhemmin SAK:n erikoisryhmän kanssa saunomaan ja kossua juomaan. Ensin oli tarkoitus kutsua myös Jouko Ahonen saunaan, mutta kun noista ihmisoikeuksien loukkauksista ja kidutuksista on ollut niin paljon puhetta viime aikoina, niin siitä sitten luovuttiin."
Kyseessä on tärkeä ennakkotapaus. Koskaan ennen kaksi EU-maata ei ole julistanut sotaa toisilleen.
- "No vittuuks siitä," kommentoi pääministeri Matti Vanhanen värittömään tyyliinsä. "Murehditaan sitä sitten myöhemmin. Säädetään Suomen puheenjohtajakaudella vaikka joku poikkeuslaki. Tärkeintä tässä tilanteessa on kuitenkin se, että vittuilun on loputtava," jyrähtää Vanhanen.
Tänään Suomen ulkomisteri Erkki Tuomioja kiiruhti kommentoimaan naamakuvakohua:
- "Se on maasodan paikka," toteaa ulkoministeri Tuomioja. "Tosin tuo on Jarno Elgin kuva. Mutta siitä huolimatta pelkkä yrityskin paljastaa Lordin kasvot on aivan silkkaa vittuilua. Ei meidän tarvitse tällaista sietää. Juteltiin vähän puolustusvoimien komentajan kanssa, ja Kaskeala laivaston miehenä oli sitä mieltä, että brittien laivastomahti on perinteisesti aika kova, joten päätettiin julistaa maasota."
Suomen ja Iso-Britannian välinen maasota alkaa sunnuntaina 4.6. Sorsakosken Leppävirralla heti kun titaanien painonheittokisat on saatu päätökseen. Sotaa varten paikalle on kutsuttu brittiläisten SAS-erikoisjoukkojen yksikkö johtajanaan naftaliinista kaivettu Andy McNabb.
- "Vedonlyöjien kertoimet ovat aika korkealla. Yleisin veikkaus on, että McNabb kävelee taas kotiin, tällä kertaa Murmanskin kautta," hehkuttaa ulkoministeri Tuomioja. "Vangiksi jääneille SAS:n pojille on sitten valmisteltu mukavaa iltaohjelmaa. Pääsevät Boogien kanssa heittämään painoa ja myöhemmin SAK:n erikoisryhmän kanssa saunomaan ja kossua juomaan. Ensin oli tarkoitus kutsua myös Jouko Ahonen saunaan, mutta kun noista ihmisoikeuksien loukkauksista ja kidutuksista on ollut niin paljon puhetta viime aikoina, niin siitä sitten luovuttiin."
Kyseessä on tärkeä ennakkotapaus. Koskaan ennen kaksi EU-maata ei ole julistanut sotaa toisilleen.
- "No vittuuks siitä," kommentoi pääministeri Matti Vanhanen värittömään tyyliinsä. "Murehditaan sitä sitten myöhemmin. Säädetään Suomen puheenjohtajakaudella vaikka joku poikkeuslaki. Tärkeintä tässä tilanteessa on kuitenkin se, että vittuilun on loputtava," jyrähtää Vanhanen.
Subscribe to:
Posts (Atom)
