27.6.08

Suomi antaa ihmisoikeudet kaikille maailman apinoille

Espanjan parlamentin ympäristövaliokunta on päättänyt antaa Espanjan ihmisapinoille ihmisoikeudet. Monet tarkkailijat pitävät tätä poliittisena vastalauseena Italian äärioikeistoryhmien harjoittamaan uuteen, tiukentuneeseen maahanmuuttopolitiikkaan.

Suomalaispoliitikot aikovat tapansa mukaan viedä tämän ajatuksen vielä pari askelta pidemmälle. Europarlamentaarikko Satu Hassin tekemän aloitteen mukaan Suomi aikoo myöntää ihmisoikeudet kaikille maailman apinoille. Hassin mukaan tässä tullaan soveltamaan samanlaista logiikkaa kuin Suomen päästökauppaneuvotteluissa.

- Ihmisoikeuksien suhteen vallitsee nyt sama tilanne kuin päästöoikeuksien kanssa. Väestöräjähdyksen takia ihmisoikeuksia ei kerta kaikkiaan riitä kaikille, kertoo Hassi.

- Päästöoikeuksista neuvoteltaessa Suomi otti sen linjan, että koska Suomi oli jo ennen neuvotteluja hoitanut teollisuutensa vähäsaasteiseksi, globaalin tasavertaisuuden nimissä oli oikeudenmukaista, että Suomi luovutti omat päästöoikeutensa niiden maiden hyväksi, jotka olivat jatkaneet surutonta saastuttamista.

- Tässä apinaoikeuskysymyksessä tehdään samalla lailla, Hassi jatkaa. Koska väestönkasvu ei ole Suomessa ongelma, suomalaisten ihmisoikeudet on nyt globaalin oikeudenmukaisuuden nimissä hassattava muille, koska kehitysihmiset ovat viimeisten 50 vuoden ajan lisääntyneet kuin viimeistä päivää. Ja se viimeinen päivä alkaa olla lähellä. Ihmisoikeuksia ei enää riitä kaikille.

Hassi vahvistaa, että hänen lakiesityksensä mukaan suomalaisten ihmisoikeudet siirretään kaikille maailman apinoille. Kaikkien suomalaisten ihmisoikeuksia ei tietenkään poisteta. Esimerkiksi uussuomalaisten ihmisoikeuksia ei kaikkien hyvin ymmärtämistä syistä tulla poistamaan. Samaten ihmisoikeudet jäävät muun muassa poliitikoille ja virkamiehille, jotta heidät voitaisiin jatkossakin valita korkeisiin EU:n ja YK:n virkoihin.

- Eihän näihin hommiin ketä tahansa apinaa voida laittaa, naurahtaa Hassi. Kuka silloin valvoisi suomalaisten etuja?

Myös erityisen tärkeissä ihmisoikeustehtävissä toimivat henkilöt, kuten Vapaa liikkuvuus -verkoston jäsenet ja Amnestyn feissarit tulevat jatkossakin säilyttämään ihmisoikeutensa.

- Näin se on. Suomi kuuluu kaikille ja suomalaisten ihmisoikeudet kuuluvat kaiken maailman apinoille, vahvistaa Vapaa liikkuvuus -verkoston Tapio Laakso.

Toimittajamme kävi haastattelemassa myös tyypillistä suomalaista miestä, jonka ihmisoikeudet nyt sitten uuden lain myötä siirtyvät Gogo-nimiselle gorillalle. Mitä mieltä Arska, 45, Tesomalta on siitä, että hänen ihmisoikeutensa annetaan Gogolle?


- No ihan vitun paljon mieluummin tolle kuin sille naapurin mölyapinalle, Arska tuhahtaa. Vittu sitä meteliä kun se käy kaks kertaa viikossa huudattamassa kakkosmuijaansa tossa seinän takana. Bemari tulee pihaan keskellä yötä. Ja sossu maksaa.

Myös Arskan avovaimo Mellu suhtautuu suvaitsevaisesti apinoiden saamiin ihmisoikeuksiin. Hän yhtyy toimittajan näkemykseen, että äskeisten kommenttien jälkeen ihmisoikeudet eivät enää Arskalle kuuluisikaan.

- Siis mitä sä kysyit, vahvistaa Mellu.

Mellu on myös sitä mieltä, että Gogo, joka on vanha hopeaselkä ja laumansa ehdoton johtaja olisi paljon parempi mies kuin avovaimoaan rutiininomaisesti pahoinpitelevä ja tappava Arska. Tai kuten Mellu omin sanoin leikillisesti kiteyttää:

- Joo joo. Joks mä kohta saan sen mäyräkoiran, minkä sä lupasit?

Suomessahan ei perinteisesti ole ollut lainkaan apinoita Korkeasaaren ulkopuolella, joten uusien kunniakansalaisten massamaahanmuuttoon liittyvä väestörakenteen muutos tulee todellakin tuomaan piristävää uutta väriä katukuvaan.

- Ihmisoikeuteen liittyy hyvin kiinteästi oikeus muuttaa Suomeen nauttimaan ihmisoikeudestaan, vahvistaa entinen vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää.

- Miten muuten uudet ihmisoikeuden nauttijat voisivat nauttia ihmisoikeudestaan, jos he eivät muuttaisi Suomeen asumaan? Eihän ihmisoikeuksia voida siirtää maasta toiseen, Suurpää selventää.

Apinoiden joukkomaahanmuuttoa koordinoimaan on tarkoitus luoda uusi 800 juristin supervirasto, joka saa omat poliisivoimat, itsenäisen syyte- ja tuomiovallan, raskaan kuljetuslentolaivueen sekä kaksi suojahävittäjälentuetta. Tämän uuden kädellisvaltuutetun toimiston johtoon siirtyy entinen vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää.

- Tarkoituksenamme on käynnistää valtava ilmasilta, joka kuljettaa Suomeen noin 500 000 apinaa vuodessa. Meidän on muodostettava Suomeen elinvoimainen gorillavähemmistö, sisäsiittoinen orangivähemmistö sekä veikeä simpanssivähemmistö, koska nämä ovat Suomesta tähän asti kokonaan puuttuneet. Lopullisena tavoitteena on tietenkin ihmisapinaenemmistön luominen Suomeen, jolloin Suomesta tulee oikea ihmisapinaoikeuksien suurvalta.

Suurpää ei näe ongelmaa siinä, etteivätkö apinat haluaisi muuttaa kotiviidakoistaan kylmään ja kalseaan Suomeen.

- Kyllä niitä pitää nyt saada tänne vaikka väkisin, Suurpää tähdentää. Muutenhan koko supervirasto olisi turhaan perustettu ja kymmenet tuhannet kotoutumiskoneistossa työskentelevät ihmiset jäisivät työttömiksi. Ja emmehän me sellaista voi suvaita, kihertää Suurpää.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen on ylistänyt hanketta todeten, että tämä on juuri sellaista suomalaisuuden epädramatisointia, jota hän on koko uransa ajan ajanut.

Seuraavien kymmenen vuoden aikana tapahtuvan väestörakenteen muutoksen arvellaan herättävän myös muutosvastarintaa. Niin sanottujen työperäisten maahanmuuttajien kotiuttamisessa ei pystytty hyödyntämään muiden Euroopan maiden kokemuksia, vaan kantaväestö koki joutuvansa syrjittyyn asemaan uusien tulokkaiden saadessa kaikenlaisia etuoikeuksia, mikä oli omiaan herättämään kantaväestössä epäoikeutettua kaunaa. Mutta tällä kertaa Eurabia- ja maanmuuttoministeri Astrid Thors on paljon toiveikkaampi:

- Me teemme spelin reegelit klaariksi heti: aappanoilla on ihmisoikeus, finnjääveli ei ole ihmisoikeus, selittää ministeri Thors käyttäen suomen kieltä tapansa mukaan luovasti ja merkityksiä uudentavasti.

Useimmat asiantuntijat tuntuvat kuitenkin olevan yllättävän yksimielisiä siitä, että apinat tulevat sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan paljon kivuttomammin kuin ns. työperäiset maahanmuuttajat. Tällä kertaa epärealististen odotusten ja syrjivän yhteiskunnallisen arkipäivän käytänteiden välille ei pääse muodostumaan kuilua, koska uusien kunniakansalaisten ei edes oleteta työllistyvän.

- Haasteita kyllä riittää, epäilee kädellisvaltuutettu Suurpää. Esimerkiksi banaanivaihtoehdon lisääminen ottomaatteihin tulee tuomaan alkuvaiheessa suuria kustannuksia pankeille. Ja meillähän on olemassa kokonainen kotouttamiskoneisto, jonka tarkoituksena on nimenomaan kaivaa esiin ne kotoutumisen kipupisteet.

- Myös asennekasvatukseen liittyy suuria haasteita, Suurpää jatkaa. Nyt on tullut aika tehdä uussuomalaisille kerta kaikkiaan selväksi, että maassa eletään maan tavalla. Uussuomalaistenkin on tietyissä asioissa opittava kunnioittamaan suomalaista kulttuuria. Esimerkiksi uuskädellisten kunniakansalaistemme aivojen syöminen ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin.

Uudet ihmisoikeuksien nauttijat ovat pääsääntöisesti suhtautuneet hyvin positiivisesti ajatukseen Suomeen muuttamisesta. Juuri apinanhakumatkalta Afrikasta palannut maanmuuttoviraston Mervi Virtanen kertoo, että Gogo kuunteli hyvin kiinnostuneena, kun Mervi kertoi hänelle kädellisten oikeuksista Suomessa.

- Kun näytin Gogolle kädellisvaltuutetun valokuvaa, Gogo takoi innoissaan rintaansa. Gogo on niin komea ja miehekäs. Se hopeainen ihanan pehmeä turkki. Grrr....

10 comments:

IDA said...

Itse olen huolissani siitä, että Helsingin metropolialueen johto aikoo ajaa sympaattiset hillerit ja kanit toisiaan vastaan:

http://www.iltalehti.fi/helsinki/200806257846814_hi.shtml

Eikö Metropolis tunne globaalia vastuutaan?

Dr. Doctor said...

Tarzan elokuvat tulisi kieltää, niissä uuskädellisistä on hyvin stereotyyppinen kuva.

Termi "apina" on muuten hyvin sävytteisviritteisväritteinen. Siihen liityvät myytit banaaninsyönnistä ja puussakiipeilystä

Rakensivathan he sentään pyramidit.

Ja polveutuvat kaikki Suomalaiset apinoista.

Kami said...

Nollasummapeliä tämäkin. Hyvä kysymys ei ole, mitä uuskädelliset saavat ihmisoikeuksistaan, vaan se, mitä ihmisoikeudet saavat uuskädellisistään.

Tuumailija said...

Enhän minäkään mene Reinolaan juomaan heidän panaaniligöörejään.

Tuumailija said...

Ai niin. Tässä vaiheessa pannaanilikööripulloa alkaa aina tehdä mieli jankata nisäkkäistä ja roduista. Vetäkää vaan kaikki kädelliseen!

Riikka said...

Helwetin vaikea tilanne ottaa kantaa. Olen aina pitänyt eläimistä enemmän - tai saanut heiltä viivan alla enemmän - kuin ihmisiltä keskimäärin. Sepä vasta aiheuttaakin tällaisille rassisteille päänvaivaa, että kui sitten ei yksikään asemalla rintaansa hakkaava neegeri voi saada mussa aikaan samanlaista fyysistä halihalitunnetta kuin joku aappina. Reegelit on ehkä klaarit mutta ne on helvetin monisiidigat.

reino said...

Minäkin ajattelin sanoa tämän niin kauan kuin tämän sanominen vielä - ilman ääneen lausuttua vertailukohtaa - on laillista:

Minä olen aina pitänyt eläimistä. Varsinkin kissoista ja pikkulinnuista, missä tietenkin on jo jonkinlainen ristiriita sinänsä. Myös apinat ovat varsin vekkuleita ja sympaattisia otuksia.

Apinat ovat siis ihan okei. En ikinä haluaisi, että apinoille tapahtuisi mitään pahaa.

Habahoo said...

Entäs kun tämä Gogo suorittaa sukupuolielimen luvattoman käytön Kaivopuistossa yö aikaan. Pitääkö sukupuolielimen haltian sanoa: Huh huh. Seitsemän varvia eikä ottanut edes turkkia pois.

Riikka said...

Reino hei. Lauantai-ilta eikä mittää uutta. Minenjaksatällasta.

Janne said...

Kaksi sanaa:

Ei. Saatana. :D

Jaa Facebookissa