10.6.08

Hurmaava joukkoitsemurha

http://www.africancrisis.co.za/Article.php?ID=28400&

Väki oli kerääntynyt hiekkakuopalle, kuten aina kuumina kesäpäivinä, jolloin lähiön betoniseinien sisällä pienissä huoneissa oli tukahduttavaa. Aurinko paistoi suoraan taivaalta, mutta pieni tuulenviri viilensi hiukan.

Jo viikkoja jatkunut painostava ukkoshelle oli kaksi päivää sitten vihdoinkin purkautunut kovaksi mutta lyhyeksi ukkoskuuroksi, joka oli pyyhkäissyt lähiön yli katkaisten sähköt ja huuhdellen monen viikon tupakantumpit ostarin pihalta viemäreihin. Tunnelma oli jotensakin helpottunut. Melkein juhlallinen.

Miehet olivat rakentaneet rannalle risunuotioita, joissa grillattiin makkaraa. Pikkupojat kilpailivat siitä, kuka uskaltaa hypätä palavan nuotion yli, ja vähän isommat painiskelivat. Joku oli tuonut radion. Pikkutytöt tanssivat hiekalla paljain varpain keijukaistanssia Indican uusimman hitin tahdissa.

Ne, joilla oli oma auto, olivat hakeneet keskustan kaupoista mäyräkoiria ja popcornia. Kebab-Jusukin oli tullut tuomaan neljä pizzaa Ranelle. Rane oli muurari, joka kävi pimeissä hommissa. Siksi Ranella oli aina käteistä. Aina välillä kaikkien katseet suuntautuivat ylös louhoksen harjalle, josta avautui jyrkkä äkkiputous alas vanhaan sorakuoppaan.

- He he, tämä hyvä juttu, sanoi Kebab-Jusu katseltuaan hetken, mitä louhoksen huipulla tapahtui. Älkkä sano mitän!
- No ei varmasti sanota, röhähti Rane, jolla oli tänään käteistä, mäyräkoiria, neljä pizzaa ja paljon ystäviä.
- Äläkä sinäkään sano mitään, jatkoi Rane hiestä kiiltelevää mahakumpuaan taputellen.

Abdi, joka oli seissyt jo kolme tuntia louhoksen jyrkimmän kohdan harjalla, huusi varmaan kymmenennen kerran, että hän on lopullisesti kyllästynyt suomalaisten rasismiin ja jatkuvaan sortoon ja syrjintään ja ihmisoikeuksiensa loukkauksiin. Hän korosti, että jos tilanteeseen ei tulisi nyt heti muutosta, hänelle ei jäisi muuta mahdollisuutta kuin turvautua epätoivoisiin tekoihin.

Alhaalla rannalla kaikkein lähimpänä kalliojyrkännettä seisovat klanipäät huutelivat Abdille, että kannattaisi pikku hiljaa panna toimeksi, ettei jää pelkäksi puheeksi, kuten Abdilta oli tupannut heidän mielestään vähän kaikki muukin jäämään. Vastaukseksi Abdi huusi, että hän on hyvin stressaantunut ja ihan aikuisten tosissaan, mihin luupäät karjuivat, että niin hekin ovat aivan vitun tosissaan.

Ja silloin Abdi hyppäsi. Kuin uhmatakseen. Ihmiset rannalla hiljentyivät kuin iskusta ja jäivät tuijottamaan hämmentyneinä. Mutta putoamiskohta oli kallion takana. Sinne ei näkynyt. Sitten hyppäsi jo toinen. Ja kolmas. Iso musta säkki avautui ilmavirrassa, mutta se ei paljon hiljentänyt painavan hyppääjän vauhtia. Hyppääjiä tuli aina vain lisää.

Klanipäät alkoivat kannustaa. Aina kun uusi hyppääjä tuli jyrkänteen laidalle, nahkatukkajengistä kuului valtava huuto: "SIEG!" Ja kun hyppääjä hyppäsi, klanipäät seurasivat hypyn kaarta yläviistoon nostetulla oikealla kädellään ja karjuivat yhteen ääneen "HEIL!"

Seuraavaksi jyrkänteen laidalta lennähti pieni musta säkki, mutta tuulenpuuska tarttui siihen ja kantoi sen vahingoittumattomana hiekalle louhoksen toiselle puolelle kuin pienen maijapoppasen. Katsojat taputtivat. Tunnelma vapautui. Pikkupojat kilpailivat siitä, kuka uskaltaa kävellä paljain jaloin melkein sammuneen makkaranuotion hiilillä. Pikkutytöt tanssivat jälleen. Ylhäältä louhoksen reunalta hyppääjä toisensa perään singahti alas. Rane repi uuden mäyräkoiran auki ja tarjosi kaikille. Ranella oli tänään ystäviä. Kotiryssä Leonid alkoi opettaa pikkupojille, miten tanssitaan ripaskaa tulisilla hiilillä. Jos tanssi oikein nopeasti, hiilet eivät ehtineet polttaa yhtään. Naiset ottivat bikinien yläosan pois ja antoivat auringon lämmittää vaaleanpunaisia rintojaan.

Auringon alkaessa vaipua kalliojyrkänteen taakse hyppääjiä oli ollut jo niin monta, että kukaan ei enää jaksanut laskea. Kukaan ei ollut tiennyt niitä niin paljon olevankaan. Edes nahkatukat eivät enää jaksaneet kannustaa jokaista hyppääjää. Ainoastaan nähdessään tutun naaman he saattoivat enää riehaantua SIEG HEIL -huutoonsa.

Keltainen pakettiauto, jonka kyljessä luki isoilla keltaisilla kirjaimilla OTTO ajoi parkkipaikalle. Väsyneen näköinen sähkömies kapusi ulos autosta, kiskoi työhaalarit pois päältään ja löntysteli rantaa kohti pelkissä boxereissa.

- Ne linjat on nyt sitten korjattu. Johan ne kaksi päivää olikin poikki. Nyt toimii taas automaatit ja visaelektronit, huikkasi sähkäri rannalla istuville.
- HYSSSS, sähisivät ihmiset. Älä huuda.
- Mikäs karnevaali täällä on menossa? Vissiin venetsialaiset, kun on leijanlennätystä ja pellehyppyjä. Mutta kukas sen tarran oli siihen automaattiin liimannut? Ei ole oikein asiallista menoa sellainen.
- HYSSSSSSS!!! Älä saatana huuda. Istu alas, ota kalja ja katsotaan näytös loppuun.

_________________
Tämä novelli osallistuu myös Kustannusosakeyhtiö TEOKSEN ”Mikä ihmeen uussuomalainen?” -novellikilpailuun.

No comments:

Jaa Facebookissa