10.9.07

Muhamed-pilapiirroksia, osa I

Nyt onkin sopiva väli julkaista pari Muhamed-pilakuvaa, jotka ovat jo hetken lojuneet tuossa nurkissa. Ensimmäisen on piirtänyt Tuumailija, jonka muistamme taannoisesta suurta kohua herättäneestä VPM-sarjakuvasta. Tällä kertaa meno ei ole yhtä räävitöntä kuin kiinteistöverotarkastajien kanssa. Tarinan vaari on muuten nimeltään Muhamed, mikä on vielä melko harvinainen nimi Suomessa, mutta kuulemma yleistymään päin. Uudeksi kunnaneläinlääkäriksi osoittautuva neekeri on puolestaan nimeltään Mohammed. Tarina ei ole täysin tuulesta temmattu, sillä jossain syvällä pimeässä Savossa kerrotaan neekerin hoitavan kunnaneläinlääkärin virkaa. Ja ilmeisen hyvin on hoitanutkin, koska sama tyyppi on kuulemma valittu kunnanvaltuustoonkin.

Päivän toisessa (J. Turusen) Muhamed-pilakuvassa profeetta Muhamed on saapunut neitsykäisten vierestä paratiisista moikkaamaan Tavjaa. Profeetalla on pieni pyyntö:

16 comments:

Toinen J.Turunen said...

Tavja on piirretty aika hauskasti. Nuo kengät on hienot.

weekendsoldier said...

Do dii!!! Ja sitten vaan odottamaan kulttuurin rikastuttajien vastalauseita ja mielenosoituksia:) Puukot, puntarit ja aidanseipäät valmiiksi.

Anonymous said...

Kauhulla odotamme päivää kun joku saa sen helvetin hyvän idean että onhan se lippukin muutettava.

Anonymous said...

Se päivä tuskin on kovin kaukana:

http://newswww.bbc.net.uk/1/hi/england/1937546.stm

Dr. Doctor said...

Tuo "muhamed" vaari oli kiva ajatus. Vaan mitäpä jos hankkisi koiran ja antaisi nimeksi muhamed, olisi kiva ottaa valokuvia ja laittaa nettiin...tai huudella kaisaniemenpuistossa karkuun päässyttä koiraa...

"muhamed tulehan nyt sieltä puskasta..."

Fariseus said...

Satutko reino muistamaan tai tietämään Ari Kutila-nimistä sarjakuvataiteilijaa? Taisi vaikuttaa ainakaan Pahkasika-circuitissa. Häneltä muistan mm "Surullisia neekeritarinoita" ja pari strippiä joissa kerrottiin miten maailmasta tuli kokonaan musta. Viimeisessä stripissä lynkattiin maailman viimeinen valkku! Sitten Pahkiksen oma Pirttisalo jonka tarinassa Perkele ja Jumala loivat maailman ja Allah tuli siihen vittuilemaan.

Tulipa muuten mieleen että minullapa on laatikossa kaikki Pahkasiat seiskasta eteenpäin, aina 90-luvun alkuun. Ajattelin että skannaan kaikki Pirttisalot ja laitan nettiin jakeluun.

reino said...

Joo, Kutila ja Pirttisalo tekivät loistavia sarjakuvia tuolloin Pahkasian kulta-aikoina. Mullakin on niitä tuolla jossain laatikoissa. Mukava aina välillä sadepäivänä tai flunssassa kaivaa Pahkasikalaatikko esiin. :)

reino said...

Joo, Kutila ja Pirttisalo tekivät loistavia sarjakuvia tuolloin Pahkasian kulta-aikoina. Mullakin on niitä tuolla jossain laatikoissa. Mukava aina välillä sadepäivänä tai flunssassa kaivaa Pahkasikalaatikko esiin. :)

Adelphi said...

Fariseus:

Häneltä muistan mm "Surullisia neekeritarinoita" ja pari strippiä joissa kerrottiin miten maailmasta tuli kokonaan musta.

Nuo sarjakuvat ilmestyivät Sarjarin ensimmäisissä numeroissa vuodelta 1981, jotka minulla on vielä tallella – sarjojen nimet olivat "Neekereitä", "Viimeinen valkku" ja "Yleisön toivomuksesta lisää neekereitä". Reinohan voisi taas koetella sananvapauden rajoja julkaisemalla nämä sarjakuvat uudelleen blogissaan. Saa nähdä, pamahtaisiko Puumalaiselta tutkintapyyntö. Julkaisemiseen pitäisi tosin pyytää Kutilalta lupa.

Mika71 said...

Onkos Tampereella jotain joukkokiihotustilaisuutta tiedossa tässä syksyllä jossain baarissa ja mielummin vielä viikonlopuna? Se pyöräilyhommahan jäi telakalle ja ajankohtakin oli ittelle sopimaton. Joten aktiivit, jos sopii, laittakaa homma nousuun.

reino said...

Mika, Tampereella on suunnitteilla syksyn aikana perinteiset Mestarin Munkkikahvit Pyynikin näkötornilla.

Tämän toteutuminen tietenkin riippuu lähinnä Mestarin aikatauluista.

Noin muuten voisi suunnitella vaikkapa jonkinlaisen keskiviikkotapaamisen johonkin keskustan baariin. Vähän samaan tapaan kuin Helsingin nuivisteilla.

Mutta pysykää kuulolla niin kehitellään jotain.

Fariseus, enemmän kuin Puumalaisesta ja sananvapauden rajoista olisin pikemminkin runoilijana huolissani Kutilan suhtautumisesta, joten ilman taiteilijan lupaa en tietenkään julkaise noita piirroksia.

Jos joku Kutilan tuntee, niin kysykää äijältä.

Anonymous said...

Mitä mieltä olet tästä:

http://www.uskonnonvapaus.fi/lait/syyte-2007-08-20.html

Kumitonttu said...

Vai tässä sitä sitten ollaan. Ensiksi Illmannin pitää vaatia Juicen perikunta käräjille, koska monessa Juicen laulussa pilkataan Jumalaa. Toiseksi täytyy kyllä ihmetellä, mitä suojaa se Jumala tuomarilta tarvitsee? Eihän sen tarttis heittää ku yks salama syntiseen, niin syyte ja tuomio olis luettu ja käytäntöönpantu. Kolmanneksi ihmettelen kuinka Koraania ja Testamenttia saa julkaista, kun ne määräävät tappamaan eriuskoisia tai muuten vaan lakeja rikkovia. Hämärää, kovin hämärää on uskonnon ja politiikan sekoittaminen toisiinsa yhä edelleen.

reino said...

Ai mitäkö mieltä tuosta? ;)

Sehän on SEPI!!

Minun mielestäni laki kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan on Suomessa jo alunperinkin ollut turha, koska täällä ei ole minkäänlaista perinnettä jonkun tietyn kansanryhmän vainoamisesta.

Kyseinen laki pitäisi mielestäni kumota. Kaikille kansalaisille ihonväristä yms. riippumatta pitää taata täsmälleen sama lain suoja, ei parempi eikä huonompi. Ihan normaalien lakien pykälät riittävät kyllä tähän.

Laki uskonrauhasta on mielestäni muinaisjäänne ja sekin pitäisi kumota. Jokaisella on tietysti oltava vapaus harjoittaa omaa henkilökohtaista uskoaan (niin kauan kuin sen harjoittaminen ei haittaa muiden elämää), mutta muilla tulee samalla olla täysi vapaus pilkata minkä tahansa uskonnon uskomuksia tai ulkoisia tunnusmerkkejä niin paljon kuin lystää. Jos jokin pyhien lehmien palvominen näyttää naurettavalta, niin kyllä sille saa nauraa.

Noin muuten en näe mitään järkeä siinä, että eräs henkilö tunkee netin täyteen blogeja, joissa on pelkkää pissakakkahuumoria ja kuvia Muhamedista panemassa aasia perseeseen tms. Jos joku haluaisi keksiä suunnitelman, että miten saan kaikki monikulttuurikriitikot näyttämään sairailta idiooteilta, niin toimintamalli olisi juuri tuo.

reino said...

Ai niin, jos joku ei ole vielä huomannut, niin Uutiskynnys on ensimmäisenä suomalaisena mediana (ja tod.näk. ainoaksi jää) julkaissut ne Lars Vilksin piirrokset, joista Ruotsissa ja muslimimaissa nyt koohotetaan.
http://www.uutiskynnys.fi/uutiset/artikkelit/2007/ruotsalaistaiteilija-maan-alla

Lisää kuvia löytyy Vilksin omasta blogista www.vilks.net jossa on paljon mielenkiintoista juttua. Vilks vaikuttaa muuten erittäin sympaattiselta ukolta.

Jokainen voi katsoa noita kuvia ja päätellä ihan itse, että ovatko ne taidetta vai töherrystä ja onko niistä syytä loukkaantua verisesti vai ei.

Itse tykkään Vilksin piirrostyylistä ja Muhamed-koiran seikkailut rondelleissa ja muualla ovat mielestäni hauskaa ja sympaattista kamaa.

Enemmän loukkaantuisin tuosta juutalaissiasta. Siis jos olisin juutalainen. Onneksi olen itse vain ihan tavallinen punaniskasika.

Anonymous said...

Sanoin tämän jo blogissa "Laiva on täynnä", mutta sanonpa uudestaan.

Miten muslimi voi tietää, että kyseessä on juuri se Muhamed.

Minusta tuo liikenneympyrän pää muistuttaa erehdyttävästi Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejadia.

Katsokaa vaikka itse ja verratkaa!

Jaa Facebookissa