21.5.07

Todellinen tavoite

Sataset paukkuu. Tämä on reinoblogin 102. kirjoitus. Marraskuun puolivälin jälkeen sivuilla on käynyt yli 100 000 kävijää. SiteMeter laskee samaksi käynniksi kaikki samasta IP-osoitteesta tulevat sivukyselyt, joiden välinen aika on alle puoli tuntia. Yksittäisten vierailijoiden määrää en osaa arvioida, mutta paljonhan noita on ollut. Paljon enemmän kuin blogia pystyyn pistäessäni ajattelin. Kiitokset kaikille lukijoille.

Blogin aihepiiri lähti myös vähän eri suuntaan kuin aluksi suunnittelin. Ja hauskaa on ollut. Ainakin minulla. Joku voisi erehtyä luulemaan, että se tässä on ollut tarkoituksenakin: viaton hauskanpito. Mutta nyt satasten paukkuessa on aika paljastaa reinoblogin todellinen tavoite: reinoblog pyrkii julkisuuden avulla luomaan ja ylläpitämään nykyisen maahanmuuttopolitiikan ja monikulttuuri-ideologian vastaista asenneilmastoa.

En viitsi edes Puumalaista uhmatakseni kirjoittaa tuohon, että maahanmuuttajavastaista asenneilmastoa. Ei tässä siitä ole kysymys. Jokaiselle omilla aivoillaan ajattelevalle pitäisi olla itsestään selvää, että Suomeen tulee hyvin monenlaisia maahanmuuttajia. Tulee sellaisia, joita vastaan kenelläkään ei ole mitään. Ja toisaalta myös sellaisia, joiden maahantulon ja maassa oleskelun sallimista vastaan luulisi jokaisen järkevästi ajattelevan ihmisen olevan. Jälkimmäisestä ryhmästä käyvät esimerkiksi nämä kaiken maailman kansanmurhaajat, ryöstäjät, tappajat ja raiskaajat.

Valtaosa Suomeen tulijoista on sitten jossakin noiden kahden ryhmän välissä. Aivan tavallisia ihmisiä, jotka ovat valmiita sopeutumaan ja tekemään työtä elääkseen, jos heiltä sitä vaaditaan, mutta jotka myös helposti luiskahtavat elämään muiden rahoilla omissa porukoissaan, mikäli heille annetaan siihen mahdollisuus. Ihmisiä kun ovat.

Suomalaisilla on oikeus päättää, ketä tänne tulee ja kuinka monta. Ja myös vaatia tulijoita sopeutumaan ja elämään maassa maan tavalla. Avainasemassa tässä ovat suomalaiset poliitikot ja virkamiehet, joiden kuuluisi puolustaa suomalaisten etuja ja suojella suomalaisten turvallisuutta. Valitettavan monelta tämä velvollisuus näyttää unohtuneen. Jotkut poliitikot ja virkamiehet näyttävät toimivan häikäilemättömästi suomalaisten etuja vastaan. Suurin osa on asenteiltaan kuin 15-vuotias pissis, jolta kysytään mitä pitäisi tehdä, jotta Suomi välttäisi muissa maissa tehdyt virheet maahanmuuttajien sopeuttamisessa: "Ei mun mielest tarvi mitään oikeen, paitsi sitä rasismia sit jossain vaiheessa. Emmä oikeen tiiä mitä sille voi tehä, lisää maahanmuuttajia ja niille töitä ja sit jotain kivaa, emmätiä."

Mutta annetaan välillä puheenvuoro maahanmuuttajalle. Percy Mashaire on Zimbabwesta Suomeen tullut toimittaja ja opettaja, joka kirjoittaa Työministeriön Monitori-lehdessä otsikolla Maahanmuuton vastustus on tabu.

Mashaire toteaa, että monikulttuurisuuden vastustaminen on tosiasia, jota ei kannata hyssytellä ja siivota maton alle. "Näin valitettavasti tehdään usein, ja ongelmat jäävät ratkaisematta. Mihin on kadonnut suomalaisten yksi suuri hyve, avoimuus?" Mashaire vaikuttaa fiksulta tyypiltä ja tuntuu aidosti haluavan avointa keskustelua. Voi tietysti olla, että hän haluaa vain sellaista keskustelua, jossa ei sanota maahanmuuttajista mitään pahaa. Lisäksi minulla ja hänellä on selkeä mielipide-ero, koska minun mielestäni Suomen ei tulisi pyrkiä olemaan "vakavasti otettava ja toimiva monikulttuurinen yhteiskunta", vaan Suomen tulisi aktiivisesti pyrkiä pois monikulttuuri-ideologiasta.

Samaan aikaan vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen ja valtionsyyttäjä Mika Illman vaativat teknisiä estoja ja ennakkosensuuria vastakeinoiksi "nettirasismiin". Puumalaisen ja Illmanin maailmassa keskustelu on siis sitä, että kukaan ei saa ikinä edes tietää "väärien" mielipiteiden olemassaolosta. Aika erikoinen näkemys korkeapalkkaisilta suomalaisilta virkamiehiltä, vaikka sen ymmärtää neekerikin, että ongelmat eivät poistu sillä, että niistä puhuminen kielletään.

Minä ja Mashaire tulemme tuskin koskaan olemaan samaa mieltä näistä asioista, mutta on olemassa mahdollisuus, että avoimen keskustelun kautta me pystymme asumaan samassa yhteiskunnassa jonkinlaisessa sovussa. Mutta Puumalaisen ja Illmanin maailmassa ei oikeasti halua elää kukaan.

___________________________
Aiheeseen sopivasti Yrjöperskeles ehdottaa nimettömien ilmiantojen käyttöönottoa rasisminvastaisessa taistelussa. Minä vähän pelkään, että Yrjöperskeles on myöhässä ja tämäkin idea sisältyy jo Puumalaisen ja Illmanin meneillään olevaan viisivuotissuunnitelmaan.

16 comments:

Anonymous said...

Se on muuten jännä juttu, että puhutaan vaan aina siitä miten Suomesta on nyt pakko tehdä monikulttuurinen yhteiskunta ja maahan tuotava väkeä ulkomailta kun oma väestömme vanhenee.

Miksi tilanne on päästetty tällaiseksi? Eikö viimeistään nyt pitäisi valtiovallan alkaa tosissaan kannustamaan suomalaisia lapsentekotalkoisiin ja parantaa lapsiperheiden taloudellista asemaa? Rahaa siihen voisi ottaa vaikka kaavailluista kehitysavun korotuksista.

Ei siinäkään sinänäsä ole mitään väärää, että ihmisiä muuttaa Suomeen tekemään töitä ja rakentamaan tätä yhteiskuntaa. Niinhän Suomestakin on lähdetty tienaamaan niin Ruotsiin kuin Amerikkaankin ja samalla on amerikkalaistuttu tai ruotsalaistuttu.

Vähän vaan epäilyttää tällaiset suunnitelmat rekrytointipisteiden perustamisesta jonnekin Afrikkaan. Vielä muutama vuosi sitten pelättiin että virolaiset tulevat tänne ja tekevät meidän kaikki työt. Nyt kun se pelko ei toteutunut ollaankin jo hakemassa työntekijöitä Afrikasta asti. Onko se sitten Afrikallekaan hyvä, jos sieltä haetaan parhaat työntekijät tänne pohjoiseen luuttuamaan vanhainkotien lattioita.

Vielä hullumaksi tilanne menee, jos tehdään laittomaksi edes esittää sellaisia ajatuksia, että monikulttuurinen yhteiskunta ei välttämättä sittenkään ole se paras mahdollinen yhteiskuntajärjestys.

Mihinkä tämä maailma on oikein menossa?

Kami said...

Hyvä kooste, noin minä olen reinoblogin aina nähnyt. Rasisti-sanaa kun kuulee jauhettavan tarpeeksi pitkään, alkaa kuva sumentua.

Outoa ettei joidenkin mieleen mahdu että ei tarvitse olla rasisti vastustaakseen moista ideologiaa - joka itseasiassa on positiivista rasismia. Asia ei muutu muuksi oli se sävyltään positiivinen tai negatiivinen. Joka ikisestä sokerikuorrutetusta puolivalheita sisältävästä traktaatista kaikuu vain se että maahanmuuttajat ovat välineitä joilla kyseiset ihmiset värittävät peilikuvaansa.

Se on karmeaa. Kuten eräässä maahanmuuttodokumentissa sanottiin karkeasti käännettynä: Lemmikkejä ottamalla ei maailmasta kärsimys häviä. Siihen voisi jatkaa että pahimmillaan se lisää ongelmia.

Sitten kun ne samat ihmiset jotka paasaavat monikultturisuuden puolesta, alkavat suunnitella miten esim. Afrikan oloja voisi parantaa tukemalla kehitystä, lisäämällä koulutusta ja lakkaamalla sievistelemästä ongelmia, minä olen heidän puolellaan. Suomalaisena haluaisin ilman muuta nähdä hyvinvoivan Afrikan. Ja koska en ole rasisti, olen varma että se on mahdollista.

Anonymous said...

Hyvä, nyt Puumalainen vain asialle, niin asiat alkavat luistaa!!!!

T:Freestyler

Anonymous said...

Maahanmuuttajapoika kysyi minulta viikonloppuna, alkaisinko ns. olla sen kanssa. Koska kieltäydyin, ensimmäinen syytös oli: "et ala siksi, koska olen ulkomaalainen." Tekemättä sen kummempaa selkoa koko episodin hieman epämiellyttävästä kulusta, tahdon todeta yhden asian, joka toki on vanha ja kulunut, mutta tuli juuri uudelleen mieleeni. Miten helppo tuo rasismikortti onkaan! Tällä kertaa tulin vain kiinnittäneeksi siihen huomiota ihan tälleen henkilökohtaisella tasolla. Saakeli.

reino said...

Mä ajattelin jatkossa ottaa käyttöön ikärasismikortin. ;)

Kertoja said...

Antti sanoi: "Miksi tilanne on päästetty tällaiseksi? Eikö viimeistään nyt pitäisi valtiovallan alkaa tosissaan kannustamaan suomalaisia lapsentekotalkoisiin ja parantaa lapsiperheiden taloudellista asemaa?"

Tuo on paras ratkaisu. Afrikkalaiset tekevät paljon enemmän lapsia Suomessakin kuin suomalaiset, joten lisäämällä afrikkalaisten määrää Suomessa saamme automaattisesti lisättyä jatkossa myös uussuomalaisten määrää ja näin Suomi tulee pärjäämään paremmin kokonaisvaltaisesti nähden. Eikö niin!

Afrikassa on työntekijöitä enemmän kuin työpaikkoja, joten sieltä saamme työntekijöitä Suomeen. Lisäksi Afrikka on osoittanut hallitsevansa työntekijöiden teon suomalaisia paremmin, joten päättäjämme voivat oppia afrikkalaisilta johtohenkilöiltä kuinka työvoiman määrää lisätään lapsilla.

Kirjoitin tuosta tänään pidemmän version blokiini http://reilu-rane.blogspot.com/

kojootti said...

..."et ala siksi, koska olen ulkomaalainen."

...tai ole neekeriyyden lisäksi kovinkaan älykäs.

Anonymous said...

Tuo rasimikortin heiluttelu kannatta - ainakin ajoittain - kuitata religionismi-kortilla.

" Muuten juu- mut mun uskonto kiältää - Juu nov, häh?"

kullervo

Dr. Doctor said...

Reino, uusi mottosi profiilissa
aiheutti ongelmallisen tilanteen tärkeässä kokouksessa. (Kahvia nenästä näppikselle). En enää blogaa kokouksissa.

"Reinolan väki koostuu Reinoista."

Tämän viisauden perusteella sanoisin, että reinolaa sanotaan reinolaksi koska siellä ASUU REINOJA.

En usko että Reinolan äitit yksituumaisesti päättivät annetaan lapsillemme nimeksi Reino, kun täällä reinolassa asutaan.

Sillä sehän olisi naurettavaa, koska uskon että myös reinolan äitit lapsiaan rakastaa... ...kaikesta huolimatta.

Yhteiskunta muodostuu ihmisistä MOT.

Siihen onko reinolan kulttuuri köyhä tai geenipohja riittävä en ota kantaa. Mopo on kuitenkin keksitty ja väinölään mene bussi kerran viikossa

Anonymous said...

Euroopassa on lössiä ihan tarpeeksi, ählyjen kulttuuri ei sovellu Eurooppaan. Heille pitäisi olla psykokokeet, jos ei pärjää niin ulos Euroopasta. Miksi meidän pitäisi tukea vieraita paskakulttuureja edes ulkomailla, on kun syöttäisi helmiä sikoille. Toivottavasti nää palikkapäät päättäjät vaihtuisi parempiin.

Anonymous said...

Kas kun minä luulen, että sinunkin rasismisi johtuu kiinnostuksesta mustaan munaan.

Olet ilmeisesti joskus kähminyt ravintolassa jotain somalipoikaa, mutta sitten paljastuikin, että tämä ei ollutkaan homo, eikä suostunutkaan panemaan sinua perseeseen sillä ihanalla isolla mustalla mulkullaan, ja nyt kostat sitä levittämällä rotuvihaa.

reino said...

Kyllähän noin hieno, syväluotaava ja ajatuksia herättävä kommentti piti julkaista. Noita ei olekaan tullut pitkään aikaan.

Tuollaiset kommentit ovat varmasti sekä Puumalaiselle että Illmanille kovasti mieluisia. :-D

Anonymous said...

Kas kun minä luulen, että sinunkin rasismisi johtuu kiinnostuksesta mustaan munaan.

Olet ilmeisesti joskus kähminyt ravintolassa jotain somalipoikaa, mutta sitten paljastuikin, että tämä ei ollutkaan homo, eikä suostunutkaan panemaan sinua perseeseen sillä ihanalla isolla mustalla mulkullaan, ja nyt kostat sitä levittämällä rotuvihaa.


Bannor af Goglandko se siinä? Terve vaan sinullekin. :)

Dr. Doctor said...

http://palanutsulake.blogspot.com/2007/05/sispiiribloggaus-blogistanian.html

Anonymous said...

Reino paljastui! Ja Jussi kans, tuo sama hengentuotehan julkaistiin scriptan vieraskirjassa. On muuten liikkistä, miten sivariksi ja homoksi haukkuminenkin kelpaa pahemmassa hädässä suvaitsevaistolle, kun rassistia kurmuutetaan :)

Anonymous said...

Siinä taas ongelman ydin pähkinänkuoressa. Toivottavasti aika ei ole vielä ajanut meistä poloisista ohi.

Kiitos viihdyttävään tyyliin tehdyistä ja sisällöltään karmaisevista kirjoituksistasi!

Alpakka on kaunis asia ;)

Kullervo