17.3.07

Työperäinen maahanmuutto

Iltalehti julkaisi vaaliteemoihin liittyen artikkelin, jossa kerrotaan selkeästi, mistä siinä paljon puhutussa "työperäisessä" maahanmuutossa on oikeasti kyse.

Suomeen vuonna 1990 turistiviisumilla tullut Michael Danjo siivoaa minimipalkalla neljä tuntia kerrallaan kolmena päivänä viikossa. Koko Suomessa olonsa ajan hän on työskennellyt siivoojana suurissa firmoissa kuten ISS ja SOL. Nyt hän työskentelee vuokratyöfirmalle, joka välittää häntä edelleen muun muassa Sol-yhtiöille 7,5-8 euron tuntipalkalla.

Siitä huolimatta Michaelin kuukausitulot ovat noin 1500-1700 euroa brutto, eli hän tienaa saman verran kuin esimerkiksi koulutettu sairaanhoitaja. Vieläkö joku ihmettelee, että sairaanhoitajista on Suomessa huutava työvoimapula, jos kaksi kuukautta koraanikoulua käynyt siivoojakin saa 12 tunnin työviikolla samat tulot. Michaelin toimeentulon salaisuus on siinä, että hän saa ansiosidonnaista soviteltua työttömyyspäivärahaa. Ilmeisesti kaveri on joskus ollut todella hyvillä tienesteillä, koska hänen ansiosidonnainen päivärahansa on noin 1300-1500€/kk. Töitä tekemällä hän tienaa nopeasti laskien alle 400€.

Työperäisessä maahanmuutossa on kyse juuri tästä: maahan tuodaan nöyrää halpatyövoimaa suuryrityksille. Ihmisiä, jotka ovat valmiita työskentelemään muutaman tunnin päivässä minimipalkalla. Lopun aikaa he elävät yhteiskunnan tukien varassa.

Vihreät ehdottavat, että meidän tulisi ottaa joka vuosi 50 000 "työperäistä" maahanmuuttajaa Afrikasta. Jos edes joka kymmenes näistä työllistyy, niin homma kannattaa matalapalkka-aloilla toimiville suurfirmoille. Valtiontalouden kannalta seuraukset sen sijaan olisivat katastrofaaliset, koska 9 kymmenestä "työperäisestä" maahanmuuttajasta jäisi kokonaan yhteiskunnan elätettäväksi ja se kymmeneskin osittain.

Samaan aikaan SAK hehkuttaa, että Suomi tarvitsee maahanmuuttajia, vaikka todellisuudessa Suomi tarvitsee työnantajia, jotka ovat valmiita maksamaan asiallisesti työstä asiallisen palkan.

Tämä tilanne ei tietenkään ole Michael Danjon vika. Michael toimii aivan asiallisesti: ei valita, ei keskity kokemaan syrjintää, tekee niitä duuneja mitä on tarjolla, matkustaa pidemmällekin työn perään, tekee pätkän siellä ja pätkän tuolla. Itse asiassa Michael toimii juuri niin kuin monen suomalaisen työttämänkin tulisi toimia, mutta kun tämä nykyinen systeemi ei oikein tue työllistymistä.

Meillä on kaksi vaihtoehtoa ratkaista esimerkiksi siivousalan työvoimapula. Ensimmäinen vaihtoehto on tuoda maahan vuosittain 50 000 kouluttamatonta siirtolaista, jotka ovat suuryrityksille erittäin halpaa työvoimaa mutta tulevat yhteiskunnalle erittäin kalliiksi. Toinen vaihtoehto on se, että siivousalan yritykset alkavat maksaa kilpailukykyistä palkkaa ja järjestävät täydet työtunnit niitä haluaville, jolloin palkalla voi tulla toimeenkin.

Mitenköhän tässä kannattaisi tehdä?

4 comments:

Anonymous said...

Minun mielestä meidän ei tarvitse tehdä asialle oikeastaan yhtään mitään, ei varsinkaan rahdata halpatyövoimaa ulkomailta osa-aikaisiin siivoushommiin. Siivoojien palkkataso osoittaa, että työvoimapula on pääosin suuryritysten propagandaa. Jos siivoojapula oikeasti tulee ja paikkoja jää siivoamatta, niin silloin työnantajan on yksinkertaisesti nostettava palkkoja ihmisten houkuttelemiseksi siivoushommiin. Kysynnän ja tarjonnan laki hoitaa homman.

Paperitehtailla ei muuten ole pulaa siivoojista. Päinvastoin halukkaita on enemmän kuin tarvitaan. Paperiliitto on neuvotellut hyvät liksat.

YMTT said...

Jatkuvaa jankkausta "nurkan takana vaanivasta työvoimapulasta" tullaan tulevaisuudessa pitämään yhtenä tämän vuosikymmenen suurimmista kusetuksista.

Pitkän aikavälin vakaus uhrataan lyhyen aikavälin tuottavuuden takia. Siinähän se koko juttu on pähkinänkuoressa. Ja kaiken tämän sallitaan tapahtua pelkän rahanahneuden ja lyhytnäköisen politiikan vuoksi.

Anonymous said...

"Valtiontalouden kannalta seuraukset sen sijaan olisivat katastrofaaliset, koska 9 kymmenestä "työperäisestä" maahanmuuttajasta jäisi kokonaan yhteiskunnan elätettäväksi ja se kymmeneskin osittain."

Tämä johtaa tietenkin aikanaan siihen, että sosiaaliturvaa on karsittava ankaralla kädellä. Paisuneesta halpatyövoimareservistä tulee entistäkin epätoivoisempi ja nöyrempi. Rikollisuus ja mellakointi toki räjähtävät käsiin, mutta se ei ole pienimmässäkään määrin turvallisilla alueilla asuvan yläluokan ongelma. Nauravat vain koko matkan pankkiin edistyksellisen vasemmiston kaivaessa intomielin maata vähempiosaisten jalkojen alta.

Anonymous said...

No katsotaan nyt.
Näyttää siltä, että reinon ajatuksilla ei ollutkaan kannatusta.
Samalinainenkin veti puolet enemmän henkilökohtaisia ääniä!!!
Suoritatko nyt sen lupaamasi harakirin?