Varhaiset: HUIPPUKAMMI

Lapissa, ei aivan pohjoisessa mutta ei aivan etelässäkään, niillä tienoin missä maisema alkaa oikein kunnolla muuttua tuntureiksi ja viimeisetkin happosateiden pieksämät kuusimetsät ymmärtävät lopullisesti kadota, sijaitsee huippu nimeltä Kaltiopää. Tunturissa sinänsä ei ole mitään ihmeellistä, onpahan vaan aivan tavallisen näköinen tunturi, jonka laelta sattuu olemaan tavallista hienommat näköalat, etenkin näin ruskan aikaan. Huipulle johtaa kapea ajotie, ja sinne on kolmiomittaustornin lisäksi joku rakentanut ravintolan, laskettelurinteen sekä Huippukammin.

Huippukammi on varsin erikoinen rakennelma, omiaan kiinnittämään paikalle sattuvan turistin huomion. Kotamaisena, turpeilla peitettynä möykkynä se könöttää tunturin laella kahvila-ravintolan vieressä, päällä olevasta räppänästä nousee paksu savu. Etelän turistille saattaa tulla ensimmäisenä mieleen, että kuinka tänne nyt on sauna pystytetty, kun ei ole järveäkään lähellä. Vähitellen turisti kuitenkin rohkaisee mielensä ja menee lähemmäksi ihmettelemään. Oven yläpuolelle lautaan on poltettu kummastuttava sana: Huippukammi. Muuta tietoa rakennelman olemuksesta tai käyttätarkoituksesta ei ulospäin anneta. Hetken vielä arveltuaan turisti, vaikkapa joukko etelän nuoria miehiä, tarttuu kahvaan ja vetää oven auki. Sisälle mentäessä tulee näkyviin musta leveälierinen hattu, jonka alla partainen naama sanoo:
- Sisään vaan, kyllä täällä saa aikaa viettää.
Tuosta ilahtuneena turistijoukko kömpii sisään, oviaukon kohdalla varovasti kumartuen.

Sisällä on mustahattuisen lisäksi turistipariskunta, josta mustahattuinen onkin juuri ottamassa kuvaa. Seinänvierustalla on penkkejä, joille turistijoukko istuu alkaen heti havainnoida uutta ympäristöään.

Keskeisellä sijalla kammissa on jumalattoman iso tulisija, jossa kelo kodikkaasti loimuaa. Tulen ympärillä on suuri määrä erilaisia rautaputkia, jotka puolestaan tukevat halstereita ja paistinpannuja joita parhaillaan käytetään kalan valmistukseen. Pannulla on joku isohko kala josta on jo vähän syöty, halsterissa taas useita pienempiä. Lisäksi tulella on kahvipannu, joka näyttäisi vetävän ainakin kymmenen litraa sekä toinen hieman tavallisemman kokoinen.

- Oisko pojilla nälkä? Sitä voisi nimittäin tuolla loistesiialla vähän härnätä. Pojat kiistävät olevansa nälkäisiä, kysyvät kuitenkin kalan hintaa, joka kuuluu olevan 25 markkaa. Ei, ei kilolta vaan kappaleelta.
- Tämä on Inarin siikaa. Sitä kun pitää tuossa loisteella puolitoista tai kaksi tuntia niin johan tulee maukasta. Mustahattuinen on saanut turistipariskunnasta kuvan otettua, joten nyt on oivallinen tilaisuus havainnoida häntä tarkemmin.

Partaisen naaman alapuolella näkyy ruutupaita ja jonkinlainen turkisliivi. Muhkean pallomahan alla ovat mustat housut, joiden lahkeet on tungettu pieksunvarsiin. Vyöllä roikkuu puukko ja kuksa. Viimeinen yksityiskohta joka pistää silmään on kaulassa nahkanarussa roikkuva puulaatta, johon on poltettu miehen nimi: Antti. Puulaatan vieressä on karhun penisluu, jonka merkityksestä Antti on milloin tahansa valmis kertomaan pitkät pätkät. Antin koko olemus on jotenkin hyvin sympaattinen; tätä vaikutelmaa lisää isällisen rauhallinen, myhäilevä puhetapa. Partaisella naamalla on aivan omanlaisensa ilme. Antti on tuollainen nussijan näköinen mies.

- Kyllähän jos kalasta tykkää niin tuo loistesiika on ihan parasta.
Pian vierailijoille selviää, ettei Huippukammi ole turvepintaisesta olemuksestaan huolimatta kovinkaan vanha. Tosiaankin, tarkemmin katsoen sisälaudat ovat nokeentuneet vasta aivan ylhäältä, vaikka nuotion savu menee ulos yksinkertaisesti ylhäällä olevasta isosta reiästä.
- Viikko sitten saatiin tämä valmiiksi. Päätin sitten jäädä tähän sesongin ajaksi siikaa paistelemaan.
Pojat huomaavat tutun kiillon Antin silmissä. He tietävät, että tuollaisen kiillon saa aikaan esimerkiksi tissuttelemalla pari päivää kossua, aivan pikkuhiljaa. Eivät olekaan mitään eilisen teeren poikia.
- Antti Kulppi Jolotuotteesta, esittelee Antti itsensä. Tuossa olisi vähän materiaalia, jos nämä tulellaistumisalan asiat enemmänkin kiinnostavat.
Antti ojentaa mapin, jossa on kuvia erilaisista tulista, joiden ympärillä on patoja, pannuja ja halstereita. - Ottakaa siitä esitteitä ihan vapaasti vaan.

Pojat selaavat kohteliaasti mappia. Turistipariskunta on jo lähtenyt. Seuraavaksi tulee sisään tummatukkainen nainen, yksin, ja istuu tulen ääreen ihmettelemään kelopuun loimua. Nainen ei ole enää aivan nuori, ehkä lähempänä neljääkymmentä, mutta silti vielä kaunis ja hyvävartaloinen. Lisäksi nainen on sen tuntuinen että hän on paitsi seksikäs myös ihmisenä mukava. Antti tarjoaa kalaa ja alkaa jutustella naiselle. Nainen, helsinkiläinen biologian lisensiaatti ja kahden lapsen äiti, kertoo että tarkoituksena olisi vielä tänään ajaa hieman etelämmäksi ja viettää sitten maastossa aikaa kello kuuteen saakka. - Vai kuuteen asti. No pitääkö siellä maastossa nyt niin innokkaasti olla... Ja sitten varmaan hyvästi syömähän ja vähän sopivasti juomahan ja tanssimahan, myhäilee Antti ja voitelee siikojen toista kylkeä.
Nainen myöntää jotain sellaistakin suunnitelmissa olevan.

Jutustelu jatkuu hiljakseen, kelot räiskyvät nuotiossa, siiat ritisevät. Loistekala maistuu hyvältä. Pojat ovat jo lähteneet aikoja sitten, naisenkin pitäisi, mutta jotenkin kammin koko tunnelma ja Antin rauhoittava olemus saa naisen haluamaan jäädä.
Voideltuaan siiat vielä kertaalleen Antti ottaa penkin alta metrisen rautasalvan ja telkeää oven. Sitten vain vähän tuntuu kun parta kutittaa reisien välissä, kun Antti pyyhkäisee siianrasvat suupielistä ja menee sisään. Hattua hän ei ota pois. Nainen tuijottaa kuin lumottuna puunpalaa johon on poltettu Antin nimi. Se heiluu nahkanarun varassa naisen silmien tasalla, rytmikkäässä tahdissa edestakaisin, kolisee karhun penisluuta vasten, ja mitä laajempaa kaarta se tekee, sitä paremmalta tuntuu. Lopussa naisesta tuntuu erittäin hyvältä, puunpalakin sotkeutuu omiin naruihinsa. Sitten Antti onkin jo tulen ääressä voitelemassa siikoja, puhellen hiljaisella äänellä.

Nainen menee ulos autolle. Mies on odottanut jo puoli tuntia kiukuttelevien lasten kanssa. Perhe ehtii ajaa melkein Sodankylään, ennen kuin nainen tajuaa mitä oikein tapahtui. Jalkojen välistä valuu siianrasva ja Antin sperma. Mies lopulta rikkoo murjottavan hiljaisuutensa.
- Mikä ihmeen turvemaja se oli kun siellä niin helvetin kauan piti viipyä? Oli puhe vähän muutakin saada tehdyksi tänään.
- No, se oli sellainen ... sellainen kammi.

Antin eleskely Huippukammissa jatkuu samoja latuja. Mukavasti siinä päivät kuluvat pikkuhiljaa kossua tissutellessa ja loistesiikaa maistellessa, ja poikkeaapa aina silloin tällöin joku naispuolinen turistikin. Seuraava merkittävämpi vierailija on nuori saksalainen rinkkaselkäinen turistityttö. Tällä kertaa Kammin ovi pysyy säpissä neljä päivää. Paikalle sattuvat turistit käyvät välillä nykäisemässä kahvasta ja koittavat katsella oven pienestä lasi-ikkunasta sisään. Mutta ikkuna on sankassa höyryssä, eikä sisältä kuulu juuri mitään ääntä. Ainoastaan räppänästä tuprahteleva sankka savu ilmaisee että jotakin Huippukammissa on tekeillä. Sisällä Antti ja turistityttö köllöttelevät alasti poronnahoilla, paitsi Antti joka ei suostu luopumaan hatustaan ja nimikilvestä, ja lämmittelevät paljaita pyllyjään nuotion loisteessa. Välillä paistelevat siikaa. Saksalaistytöllä on vihreä Bundeswehrin maihari ja hän on periaatteessa kasvissyöjä, mutta pian hän oppii pitämään loistesiiasta ja jopa kossusta, ja liiallisen kalansyönnin kyllästyttäessä maistuu poronkäristyskin mainiosti. Aina silloin tällöin Antin nimikilpi heiluu rytmikkäästi tytön kasvojen yllä, ja kun on hyvästi naitu niin päälle maistuu väkevät kahvit. Tyttö on ihastuksissaan Antin tavasta pyyhkäistä siianrasvat suupielestä pillunkarvoihin ennen kuin menee sisään. Ja mikä miehekäs olemus: kerrassaan nussijan näköinen mies.

Kovin paljoa noiden neljän päivän aikana ei tule puhuttua; Antin kielitaito ei ole kummoinenkaan, eikä tyttökään montaa sanaa suomea osaa. Kiittää kyllä vähän joka välissä. Sisällä oleskelun aiheuttamat käytännön ongelmat ratkeavat, kun Antti avaa lattiassa olevan luukun ja esittelee Kammin kellarikerroksen. Kellarissa on paljon kaikkea hyödyllistä, kuten kuivakäymälä, keloa ainakin kahdeksi viikoksi, sekä monta hyllyllistä ruokaa: kalaa kuivattuna, tuoreempana ja suolattuna, kahvia, Ylhäisten näkkileipää, voita, poronlihaa, silavaa, hillosipuleita sekä tavallisia sipuleita, perunoita iso säkki, ja tietysti muutama varttikilon purkki nötköttiä. Pienten arkisten askareiden parissa sekä naiskennellessa kuluu kammilaisten aika rattoisasti.

Vihdoin koittaa turistitytön lähdön aika. Viimeisen varvin Antti haluaa takaa, ja lopulta kun nimilapun hihnat sotkeutuvat hiestyneisiin rintakarvoihin, ottaa Antti lapinleukunsa ja veistelee näppärästi tytön oikeaan pakaraan pienen A-kirjaimen, selittäen sen olevan ikivanha suomalainen traditio. Saksalaistyttö on haltioissaan. Lähtiäislahjaksi tyttö saa, Antin merkin lisäksi, kuksan johon on kaiverrettu tytön nimi: Katharine. Tyttö kiittelee ja lupaa tulla ensi ruskasesonkina koko kuukaudeksi.

Vielä viikon Antti paistelee loisteella siikaa ja naiskentelee turisteja. Siianmyyntikin on tuottanut mukavasti voittoa. Eräänä lauantaina Kaltiopäälle ajaa valkoinen iso Mazda, josta astuu edustajan näköinen mies siisti puku päällä. Mies menee Huippukammiin, vaihtaa vaatteita ja alkaa puhella itsekseen rauhallisella, sympaattisella äänellä, hieman pohjoisen murteella, samalla voidellen loisteella olevia kaloja. Hänen vaatepartensa muistuttaa hyvin paljon Antin äskeistä asua. Aluemyynti-insinööri Jorma Remes Espoosta on jo hänkin vaihtanut vaatteita. Nyt hänellä on siisti tumma puku ja siihen sävytetty solmio. Lopuksi hän ojentaa vastatulleelle lierihattunsa sekä Antin nimikyltin.
- Hitto kun pitäisi vielä illaksi jaksaa ajaa kotiin. Otitko muuten pitkänkin talviloman.
- Kaksi viikkoa ajattelin pitää, vastatullut myhäilee. - Se Kinnunenko tänne sitten sinun jälkeesi on tulossa? - Kinnunenpa hyvinkin.