28.4.07

Terveisiä EAU:sta! Osa 4.

(Taustaksi kannattaa lukea ainakin tämä. Suonkuokkijoiden aiemmat vaiheet on kerrottu täällä, täällä ja täällä.)

Eteläisen Afrikan Unionin suomalaissiirtokunta suorastaan kukoistaa. Lämmin ilmasto on saanut arktiset pakanat lisääntymään kaniinien lailla. Jokainen persjalkainen suonkuokkijamuija synnyttää vähintään 10 uutta pikku suonkuokkijaa banaanipuiden alle temmeltämään ja odottamaan, että banaanit tippuvat puusta. Väestötieteilijät ovat laskeneet, että suonkuokkijat tulevat 50 vuoden päästä muodostamaan EAU:n väestön enemmistön. Hillittömän sikiämisen lisäksi tämä johtuu siitä, että EAU:n valtaväestön keskuudessa raivoava HI-virus on suonkuokkijoiden keskuudessa lähes tuntematon. Suonkuokkijoiden määrä siis lisääntyy eksponentiaalisesti samalla kun AIDS on kääntänyt EAU:n alkuperäisten asukkaiden väestönkehityksen laskuun. Suonkuokkijoiden omaperäinen sukupuolimoraali, eli tiukka monogamia sekä pidättäytyminen jokaisen vastaantulijan panemisesta paljaalla on saanut valtaväestön suhtautumaan arktisiin pakanoihin hyvin nuivasti. Heitä pidetään omituisina uskonnollisina hihhuleina.

Samalla arktisten pakanoiden keskuudessa on tapahtunut uskonnollista radikalisoitumista. Turpeen myynnillä rikastuneen Komin tasavallan huhutaan rahoittavan uutta ääriryhmittymää, joka tunnetaan nimellä wäinämistit. Wäinämistit noudattavat profeettansa Wäinän opetuksia ja elämäntapaa tinkimättömästi.

Kapkaupungin keskustaan on rakennettu uusi seitsenkerroksinen turvekammi, jossa julistetaan erittäin radikaaleja oppeja. Joukko lehdistön edustajia on kokoontunut turvekammin portaille, jossa arktisten pakanoiden shamaani Imo Husso on luvannut pitää lehdistötilaisuuden. Tuolta shamaani Husso jo karauttaakin paikalle uudenkarhealla citymaasturillaan. Lehdistö on kärppänä paikalla kyselemässä kiperiä:

- Shamaani Husso, pitääkö paikkansa, että wäinämistien nettisivuilla wäinämistejä kehoitetaan menemään EAU:n armeijaan nimenomaan oppiakseen vääräuskoisten tappamista?
- Suohillaa illallaa! Appilan pappilan apupapin papupata! Mistäs te tuollaisia olette kuulleet? Loukkaavaa, loukkaavaa, syrjivää, syrjivää.
- Wäinämistit väittävät, että heidän profeettansa Wäinän opetusten mukaan vääräuskoiset naiset ovat heidän oikeutettua sotasaalistaan.
- Loukkaavaa ja oikeasta asiayhteydestä irrotettua puhetta. Tai kuten meidän profeettamme on opettanut: Aa tuulia illallaa, pissalihhaa hillollaa!
- Samoilla nettisivuilla opetetaan myös, että wäinämistin ensisijainen velvollisuus on hyötyä vääräuskoisista ja elää heidän kustannuksellaan tekemättä työtä.
- Suohillaa illallaa! Räppänä on jo raollaan, runttasen isolla ruhollaah! Tuohan on aivan selvää mollaamista. Eikös teidänkin lehtenne ole allekirjoittanut mollauksenvastaisen sopimuksen? Yhtään ei saa mollata suonkuokkijoita. Se on laissa kielletty. Maltillisia ollaan. Kaikki. Kysykää vaikka professori Hämeen-Kuokkijalta.

Lehtimiehet hiljentyvät shamaani Husson uhatessa heitä julkisen sanan neuvostolla ja pakanavaltuutetulla. Mutta sitten takarivistä astuu esiin tumma hahmo.

- Salaam, sanoi Mustapartainen lehtineekeri, aleikum. Minä en ole allekirjoittanut mollauksenvastaista sopimusta, joten minä voisin esittää pari kysymystä.
- No vademecum sinnekin vaan. Kysykää nyt sitten, jos vielä on jotain. Suohillaa illallaa!
- Wäinämistien shamaanien väitetään opettavan, että kunhan suonkuokkijoista tulee maassa enemmistö, niin vääräuskoiset aasit sotketaan suohon. Onko tämä teidän mielestänne oikea tulkinta Wäinän opetuksista?
- Tämäkin on asiayhteydestä irrotettu täysin väärä tulkinta. Eihän se, että wäinämistien turvekammeissa julistetaan, että vääräuskoiset aasit sotketaan suohon sitten kun meistä tulee enemmistö tietenkään tarkoita sitä, että vääräuskoiset aasit sotkettaisiin suohon sitten kun meistä tulee enemmistö. Sehän tarkoittaa tietenkin sisäistä kilvoittelua. Sisäistä suojuoksua. Onkos toimittaja ikinä kokeillut, miten vaikea suolla on juosta? Tai pelata jalkapalloa? Se on hyvin vaikeaa. Mutta se on meille suonkuokkijoille rakas perinne. Sitä se sisäinen kilvoittelu tarkoittaa.
- Kun suonkuokkijat ovat enemmistönä, niin sitoudutteko te takaamaan alkuperäisväestön vähemmistöoikeudet?
- Riti rati ralla, tuli talvihalla. Kun suonkuokkijat ovat enemmistönä, jos Wäinä suo, niin silloin alkaa tietenkin se harmoninen yhteiselo, josta professori Hämeen-Kuokkija teille aina kertoo. Toimiva monikulttuurisuus! Wanhan Wiipurin teehuoneet! Silloin ketään ei sotketa suohon - syyttä suotta.
- Pitääkö paikkansa, että tuo teidän uusi hieno citymaasturinne on Komin tasavallan maksama?
- Jahas. Tämä haastattelu loppui tähän. Ja jos ei vittuilu lopu, niin minä heitän wätvän. Maltillisia ollaan. Jos jotain muuta sinne lehteenne kirjoitatte, niin se on wätvän paikka.

26.4.07

Tulevat ja tappavat, osa II

Pieni tilannekatsaus liittyen aiempaan kirjoitukseeni nimeltä Tulevat ja tappavat meidän mamumme.

Tämä on kuin TV-sarjasta 24. Tässä vain on kyseessä 24 edellistä kuukautta. Tähän mennessä tapahtunut:

* Huhtikuussa 2005 tapettiin veitsellä Tampereella irakilaissyntyinen pizzakuski. Tappaja oli Algeriasta (väestöstä 99% muslimeja).

* Helmikuussa 2006 tapettiin veitsellä Helsingin Laajasalossa nuori suomalaissyntyinen nainen. Tappaja oli Bangladeshistä (83% muslimeja).

* Maaliskuussa 2006 tapettiin veitsellä omassa kodissaan venäläissyntyinen Myyrmäen uimahallin siivooja. Tappaja oli Azerbaidzhanista (93,4% muslimeja).

* Huhtikuussa 2007 tapettiin ampumalla Imatralla itävaltalaissyntyinen rakastunut mies. Tappaja oli Bosnia-Herzegovinasta (48% muslimeja).

Kaikki yllämainitut tappajat olivat turvapaikanhakijoita. Monet heistä olivat esiintyneet Suomessa usealla eri nimellä. Muutenkin tuossa on tietynlainen selkeä kuvio tunnistettavissa. Mitäs arvelette, mahtaakohan tämä aiheuttaa suomalaisten poliitikkojen joukossa minkäänlaisia toimenpiteitä? Valitse suosikkivaihtoehtosi:

a) Astrid Thors, aina ajan tasalla oleva maahanmuuttoministerimme toteaa, että valitettavasti se on näin. Kyllä tuossa on selvä trendi nähtävissä. Suomen on nyt ryhdyttävä pikakäännyttämään kaikki A- tai B-alkuisista maista tulevat turvapaikkashoppailijat. Paitsi muslimeja ei tietenkään saa sortaa. Mutta jatkossa Andorrasta, Australiasta tai Belgiasta ei enää päästetä Suomeen ketään. Paitsi muslimit.

b) B-lupalaisille on annettava pysyvä turvapaikka heti, koska heilläkin on oikeus ihmisoikeuksiin ja epävarmuus ajaa ihmisen epätoivoisiin tekoihin.

c) Canada.

d) Demarit ovat jo pitkään vaatineet käsiaseiden kieltämistä. Nyt oppositiossa ollessaan demarit aikovat vaatia myös teräaseiden kieltämistä. Aseet tappavat, eivät hädänlaiset ihmiset.

24.4.07

Suukkoja II

Ylimokuttajan viraston Korkein Neuvosto on kokoontunut hätäkokoukseen. Amerikan maalta kuuluu kummia. Rap-moguli Russell Simmons haluaa poistaa rap-sanoituksista kolme rasistista ja seksististä sanaa, koska nämä julmat ja halventavat sanat aiheuttavat mustille ihmisille joka päivä tuskaa, sortoa, alemmuudentunnetta ja kidutusta. Jotain on tehtävä. Kansakunnan parhaat voimat ovat kokoontuneet päättämään tarvittavista toimenpiteistä.

- Suomen on kannettava kansainvälinen vastuunsa täysimääräisenä, muistuttaa Mervi.
- Meidän on taisteltava rasismia vastaan kaikkialla kaikin mahdollisin keinoin, säestää Puumis.
- No eikö niitä loukkaavia biisejä voisi ihan vaan jättää soittamatta, kysyy joku, jonka nimi pyyhittiin tämän kokouksen jälkeen pois Korkeimman Neuvoston jäsenluettelosta ja jonka kasvot retusoitiin pois kaikista Korkeinta Neuvostoa esittävistä kuvista.
- Kansanryhmän oikeus oman kulttuurinsa harjoittamiseen on aina kaiken muun edelle menevä oikeushyvä, valistaa Puumis.
- Emme myöskään voi jättää huomioimatta asian taloudellista puolta. Tällä musiikkityylillä on suuri vaikutus sorrettujen ja syrjittyjen kansanryhmien työllistymisen kannalta, täsmentää Mervi.
- Kuten me suomalaiset tiedämme, meillä on paljon opittavaa afrikkalaisesta yhteisöllisyydestä. Afrikassa naisten asema on huomattavasti parempi kuin Suomessa. Afrikassa naisia ei esineellistetä eikä kohdella loukkaavasti, kuten Suomessa ja Yhdysvalloissa. Näiden räppärien tulisi oppia suvaitsevaisuutta. Ehkä me voisimme laittaa heidät afrotanssikurssille, hehkuttaa Mailis.

Syvä hiljaisuus laskeutuu neuvottelupöytään. Muut katsovat Mailista kuin mielenvikaista. Vihdoin Mervi rikkoo vaivautuneen hiljaisuuden.
- Krröhöm. No niin, koska transuraanisia alkuaineita ei saa käyttää siellä, missä on elämää ja Joanna Lumley on jo eläkkeellä, ehdotan, että tehtävään valitaan Ali Q.

Niinpä synerginen sillanrakentaja Ali Q lähtee Amerikan maalle ja antaa Russell Simmonsille 344 650 euroa käytettäväksi loukkaavien ja satuttavien sanojen biippaamiseen pois radiolähetyksistä. Kun sekki on vaihtanut omistajaa kättelyjen kera, miehet istuvat sohvalle syömään Brunbergin suukkoja ja puhumaan smalltalkia. Kohteliaana seuramiehenä Ali Q kyselee vaimon kuulumiset, kuten Amerikan maalla on tapana.
- Yo man, my nigga, how's da ho?
Russell kertoo, että biaatch lähti kampaajalle ottamaan hiuksiinsa pidennyksen, koska kyllästyi käkkärätukkaansa. Miehet syövät lisää suukkoja, jotka ovat Russellin mielestä todella herkullisia. Samalla he kiroavat valkoisen miehen, jonka aiheuttama sorto on luonut afroamerikkalaisille naisille vääristyneen minäkuvan.
- Jos muija ei diggaa omasta kampauksestaan, niin kyllä sen on pakko olla valkoisen miehen vika, kiteyttää Russell.
Ali Q lohduttaa häntä, että kyllä Brunbergilla suukkoja piisaa ja Suomen valtion budjetissa 344 650 euron nippuja.
- Kyllä me selvitään tästä, brotha. Ei saa jäädä tuleen makaamaan.

21.4.07

Mokutusuutisia V

Ylimokuttajan toimistosta ei olekaan pitkään aikaan kuulunut mitään.

- Mutta nyt kuuluu, ilmoittaa Ylimokuttaja iloisena ja jatkaa:
- Paljon on hyvää taas saatu aikaan. Rasismin kiistäminen (Racism Denial) on vihdoinkin julistettu rikokseksi koko EU:ssa. Nyt meillä on oikein laki siitä, että kaikki on rasismia. Lisäksi Puumalainen tuossa kerkisi ehdottamaan, että poikien uskonnolliset ympärileikkaukset tulisi hoitaa valtion rahoilla terveyskeskuksissa. Tämä on tietysti kiva välitavoite, mutta eihän se mihinkään riitä. Koska ympärileikkauksien kieltäminen ei ole realistinen lähtökohta, me aiomme järjestää asiat niin, että tasa-arvon nimissä myös tyttöjen ympärileikkaukset hoidetaan valtion kustannuksella.
- Myös asennekasvatusrintamalla kuuluu uutta. Tähän asti asennekasvatuksessa on keskitytty lähinnä suomalaisten nuivien asenteiden muokkaamiseen. Mutta jatkossa meidän täytyy nähtävästi kiinnittää entistä enemmän huomiota myös maahanmuuttajien asenteisiin. Olemme tunnistaneet maahanmuuttajissa selviä ongelmaryhmiä. Hyvänä esimerkkinä nämä Pietarsaaren vietnamilaiset, jotka eivät suostu kokemaan itseään ihmiskaupan uhreiksi. Ei kai tässä muu auta kuin laittaa Pietarsaaren seipparat leirille. Afrotanssia ja asennekasvatusta vaan niin kauan, että alkaa uhrin rooliin eläytyminen sujumaan, toteaa Ylimokuttaja lempeästi myhäillen.

Suukkoja, suukkoja!

Amerikan koulussa oli pahaa ruokaa. Lapsille tuli tosi paha mieli.

Paikalle lähetettiin Suomesta kulttuurintuottaja, monikulttuurikonsulentti ja sillanrakentaja Ali Q. Synerginen sillanrakentaja Ali Q osti lapsille kioskilta 344 650 eurolla Brunbergin suukkoja ja Fazerin lakuja. Koska euron kurssi dollariin nähden on lähes ennätyskorkealla, tuo rahamäärä vastaa melkein puolta miljoonaa dollaria, joten lapsille tuli tosi hyvä mieli.

Seuraavaksi synerginen sillanrakentaja Ali Q meni tapaamaan Doris Moorea, joka oli juuri ostanut uuden sohvan. Ali Q antoi myös Dorikselle 344 650 euroa, jonka jälkeen he istuivat sohvalle syömään Brunbergin suukkoja. Doris kertoi siinä small-talkin lomassa Alille seuraavan hauskan kaskun:

- You're not gonna believe this one, Ali, but when I had this sofa set delivered, my little 7 year old daughter Olivia, you know she's very curious and she started reading the labels. Then she said, "Mommy, what is nigger brown?" She's like pretending she'd never heard that word before.
- So I says, Olivia, baby girl, u kno how ya big brother Leroy always say "Yo man, wuzzup my nigga" when da homies cum over?
- Yes, mom. But what is a nigger?
- Well, Olivia, sweet baby girl, u kno how ya other big brother 3Pac always say he da big mean gangsta motherfuggah nigga?
- Yes, mom. But what is a nigger?
- Why you stupid little ignorant nigga, das how they actually spell the word.

19.4.07

Valkoparraton mies liittyy kirkkoon

- Hyvää, sanoi Valkoparraton mies, päivää.
- Hyvää päivää! Ja siunausta, siunausta!
- Kiitos. Minä haluaisin liittyä takaisin kirkkoon.
- Sepä hienoa! Näinä raskaina aikoina uskonnon suoma lohtu monesti kiehtookin hengen nälkäisiä.
- Niin että miten se liittyminen nyt sitten tapahtuu?
- Mihin kirkkoon te haluaisitte liittyä?
- No eikös tämä ole ev.lut. seurakunnan kirkkoherranvirasto?
- On toki. Mutta me elämme aidosti monikulttuurisessa Suomessa, eikä enää missään takapajuisessa yhtenäiskulttuurissa. Meillä on täällä monia erilaisia uskonnollisia ryhmiä, joiden värisevä rinnakkainelo tuo elämään kauan kaivattua eksotiikkaa. Kiinnostaisiko teitä ehkä islam? Se on ollut kovasti suosittua viime aikoina. Meillä on Suomessa jo 30 000 muslimia. Ja nyt on suomalaistenkin mahdollista päästä Saudi-Arabiaan wahhabiittien imaamikouluun. Saudit maksavat öljyrahoistaan. Ottakaa esite siitä hyllystä. Vielä mahtuu mukaan.
- Eivätkös ne wahhabit vai mitkä lie salafit ole juuri niitä kaikkein änkyrimpiä äärimuslimeja ja terrorismin lietsojia?
- Ee-hei. Eivät varmaankaan. Islam on rauhan uskonto. Kyllä ne wahhabiitit varmaankin ovat aivan maltillisia. Islam on rauhan uskonto.
- Miksi te tuota hoette koko ajan? Ja sitä paitsi eikös teidän pitäisi yrittää käännyttää ihmisiä kristinuskoon eikä mihinkään islamiin? Onko tämä nyt kirkkoherranvirasto vai ei?
- Nykyaikana on osattava elää rakentavaa rinnakkaiseloa toisella tavalla uskovien kanssa ja samalla pidettävä kirkkaana oman perinteen arvo ja rikkaus.
- No sitä minäkin, että omat perinteet ja arvot pidettävä kirkkaina. Minä olen tänään käynyt liittymässä reserviläisiin, marttoihin, Kiteen karhunpainijoihin, Toholammin tanhuajiin ja Tampereen takojiin. Ja tietysti Tarton suojeluskuntaan omien uudelleenperustamista odotellessa. Ja nyt minä ajattelin vielä liittyä takaisin evankelisluterilaiseen kirkkoon.
- Kiinnostaisiko teitä bahai? Se on kiva uskonto. Tai on meillä tuolla nurkassa E-mittarikin, jos skientologia kiinnostaa. Teistähän voisi tulla jopa seitsemännen asteen operoiva Thetan, jos vaan rahaa riittää. Pidetäänkö heti pienet auditoinnit.
- Ei jumalauta. Oho, anteeksi. Siis eihän tästä perkele tule mitään. Eikö teiltä löytyisi ihan sellaista vanhanaikaista ja tutun turvallista perusluterilaista uskonnollisuutta. Vähän niin kuin 'koti, uskonto, isänmaa'.
- Perusluterilaisuus on jotenkin niin nuivaa, väritöntä, impivaaralaista. Mutta kukapa tietää miten paljon vaikkapa afrikkalaisperäinen kristillisyys värittää tulevaisuudessa luterilaista kirkkoamme.
- Joo. Tämä alkaa tulla selväksi. Lähden Seinäjoelle ja liityn lahkoon. Se on aina juhlava näky, kun satakiloinen painija kaataa miehen mattoon. Don't push the river.
- Älkää nyt missään tapauksessa mihinkään lahkoon liittykö! Ne on aivan kamalia hihhuleita ne lahkolaiset. Eikö teitä mieluummin kiinnostaisi vaikka baptismi? Siellä olisi Porvoon kirkkokuorossa yksi paikka vapaana.
- Taidatte olla ihan oikeassa. Kyllä se siltä näyttää, että tällä menolla Suomeenkin tarvitaan Valkoliperitön baptistipappi.

15.4.07

Friday the 13th saa traktorin

Viime perjantaina juhlittiin Pahat pehmolelut -lyhytelokuvan ensi-iltaa. Koska perjantai oli myös 13. päivä, kaverini intoutuivat muistelemaan, miten jo nuorena olin hyvin nuiva. Ilmeisesti kavereilla on parempi muisti kuin minulla, koska olin jo onnellisesti unohtanut Friday the 13th Nkm'Bongon tarinan.

Kaikki alkoi eräässä tamperelaisessa ainejärjestössä vajaat 20 vuotta sitten. Ainejärjestön nupullaan olevat kukkahattutädit olivat päättäneet harjoitella yhteisten rahojen käyttöä hyvän omatunnon ostamiseen hankkimalla ainejärjestölle afrikkalaisen kummilapsen. Pojasta tiedettiin sen verran, että hänen nimensä oli Friday ja hänen isänsä oli vaikea ihminen. Äiti puolestaan oli kuollut traagisten olosuhteiden vallitessa. Minä tietysti vastustin kokouksessa jyrkästi moista hullutusta ja todennäköisesti esitin vaihtoehtoisena toimintamallina, että juodaan mieluummin ne rahat itse. Edustamani kanta jäi karvaasti tappiolle, kun tytöt pistivät Agit Proppia soimaan ja saarnasivat kansojen välisestä solidaarisuudesta.

Asia jäi kuitenkin kismittämään sen verran, että kirjoitin myöhemmin ainejärjestölehteen pakinan, jossa seikkaili mm. Friday the 13th Nkm'Bongo. Tarinassa hän osoittautuu nuoren orpopojan sijasta 42-vuotiaaksi työttömäksi putkiasentajaksi (naivissa nuoruudessani nähtävästi kuvittelin, että Afrikassa ihmiset kouluttautuvat johonkin ammattiin). Friday the 13th ei voi uskoa onneaan saadessaan Suomesta tuhansien puntien rahalähetyksen (ei se kummilapsen elättäminen varmaankaan ihan niin kallista ollut). Tarina jatkuu: "Sisimmässään Friday the 13th kiitti sinisilmäisiä skandinaaveja. Nyt hän voisi vihdoinkin toteuttaa hartaimmat toiveensa. Ensi töikseen Friday the 13th Nkm'Bongo osti 37 vaimoa, kuusi vuohta ja Valmetin traktorin. Traktorilla oli kiva lähteä kavereiden kanssa naapurikylään maissikiljulle, mahtuivathan lavalle lähes kaikki kylän aikamiespojat. Kolmenkymmenenseitsemän vaimon kanssa taas oli mukava pistää pientä potkua kehitysmaiden väestönkasvuun, ja vuohet puolestaan toivat tervetullutta vaihtelua. Ihmeekseen Friday the 13th huomasi, että aina rahojen saapumisesta lähtien häntä oli himottanut aivan perkeleellisesti. Kaiken kaikkiaan Friday the 13th Nkm'Bongon elämä oli siis kaunista ja makeaa."

Kuten kaikki näkevät, tuo hyvin varhainenkin reinopakina oli jo varsin sävytteisviritteinen ja nuiva. Ehkä minun olisi aika päivittää jämähtäneitä asenteitani. Onhan tuon jälkeen vesi virrannut Tammerkoskessa kahden vuosikymmenen ajan.

Paljon muutakin on tapahtunut. Pikku-Friday on varmasti jo aikamies. Hänellä tuskin on 37 vaimoa, mutta todennäköisesti kuitenkin jo oma perhe tai useampikin. Afrikan väkiluku on tällä välin kasvanut 50 prosentilla n. 600 miljoonasta 900 miljoonaan. Tämä siitä huolimatta, että useat Afrikan maat ovat pysyvästi nälänhädän partaalla ja YK:n ruoka-avun varassa. Jatkuvat sisällissodat ja kansanmurhat, kuten Ruandan ja Darfurin etniset puhdistukset ovat vaatineet miljoonia kuolonuhreja. Kaiken lisäksi tuon pakinan kirjoittamisen jälkeen on keksitty AIDS, joka tekee kymmenistä tuhansista lapsista Fridayn kaltaisia orpoja, vaikka siihen on toki keksitty toimivat ja aidosti afrikkalaiset parannuskeinot, kuten pikkuvauvojen raiskaaminen sekä yrtti- ja banaanihoidot.

Etelä-Afrikka on vapautunut valkoisen vähemmistön sortovallasta. Myös Zimbabwe on hankkiutunut eroon valkoisista sortajista, minkä johdosta maata jäytää jättimäinen inflaatio sekä nälänhädän ja sisällissodan uhka. Etelä-Afrikan tasavalta seurannee samalla tiellä. Itsenäistyminen ei ole poistanut Afrikan ongelmia, kuten Sampo Terhon erinomainen mielipidekirjoitus Turun Sanomissa toteaa.

Suomen kehitysavussa on siirrytty Valmetin traktoreiden ja suomalaisyritysten toteuttamien infrastruktuuriprojektien lahjoittamisesta kaivonporauksen kautta suoraan budjettitukeen. Se tarkoittaa sitä, että rahat annetaan suoraan kehitysapua saavan valtion budjettiin, josta gepardisuikkadiktaattorit voivat vapaasti käyttää ne haluamaansa tarkoitukseen, kuten esim. uusien mersujen ostamiseen koko hallinnolle. Siihen verrattuna yhden kummilapsen elättäminen on hyvinkin fiksu ja mahdollisimman vähän haittaa aiheuttava kehitysavun muoto.

Ehkä minun ei sittenkään kannata ihan vielä päivittää asenteitani. Jos on 20 vuotta sitten keksinyt hyvän vitsin, jota voi toistella eri muodoissa vuosikymmenestä toiseen, niin mitä sitä vaihtamaan.

10.4.07

Imams-kisa

Tervetuloa hei Imams-skabaan. Meillä on täällä tänään ihan mielettömän hieno fiilis.

Jani ei valitettavasti päässy nyt tänään juontaan, kun se sai "jostain syystä" (khi-hih) kuolemantuomion, ja siltä leikataan just päätä irti tuolla torilla. Mut ei se hei mitään, meillä on tosi jännät pudotuspelit odotettavissa, ihquja kilpailijoita ja aivan älyttömän fantsut tuomarit.

Ja tosi kivannäkösiä kaapuja täällä tänään katsomossa. Onx toi Gaultierin huivi? No niin, siis tämän illan Imams-skaban henki on se, että raati on valinnut kolme imaamia pudotusvuoroon. Nyt sit yleisö sais äänestää näistä, että kuka tippuu. Mutta kuunnellaan esitykset ja tuomariston arvioinnit ensin.

Ensimmäisenä kilpailijana meillä on Abu Usamah at-Thahabi.

Tuomari A: Toi karheus sun äänessä, kun sä sanoit, että Nobody likes the kuffaar. Se oli jotain ihan uskomatonta. Sä annoit niinqu sellasen tosi uskottavan vaikutelman, kun sä toistit sitä oikein useampaan kertaan. Mun siis ihan tosi melkein alko käydä säälix kuffareita.
Tuomari B: Sun pitäis ymmärtää, että tää ei o mikään ghettopoikien korttelienvälinen dissauskisa. Sä kuittailet lavalta tuomareille, sä kuittailet Al Qaidalle etkä itse tee edes sitä jihadia, mitä pitäis etukäteen tehdä.
Tuomari C: Mun mielestä oli hieno, kun sä sanoit, että kaikki kuffarit pitäis niinqu ristiinnaulita julkisesti ja jättää kolmex päiväx ristille vuotamaan kuiviin. Se oli mun mielestä jotenkin tosi koskettavaa.

Kilpailija numero kaksi on Sheikh Taj el-Din al-Hilali.

Tuomari A: Se heitto paljaista lihanpaloista ja kissoista oli tosi hyvä. Musta sussa on just sellasta luovuutta ja heittäytymistä, jota hyvältä imaamilta vaaditaan.
Tuomari B: Sä yrität koko ajan mennä siitä, mistä aita on matalin. Siis tollasta "no v**tu se horo sai mitä pyysikin" -tyyppistä läppäähän pystyy heittään kuka vaan. Valkoset heteromiehetkin on heittäny tollasta joskus vuonna miekka ja kivi. Sä oot siis niin kasari ettei mitään rajaa.
Tuomari C: No ekaks mun täytyy pyytää anteeks sitä, että mä rupesin nauraan kesken kaiken. Mutta se oli vaan niin osuvasti sanottu, mitä sä sanoit vääräuskoisten kyrvistä. Siis mä en o ikinä kuullu mitään niin hauskaa.

Ja illan kolmas kilpailija on legendaarinen Abu Hamza.

Tuomari A: Sulla on sellasta katu-uskottavuutta ja karismaa. Mä tykkäsin tosi paljon tosta sun uudesta alumiinisesta Kapteeni Koukku -kädestä. Ja sitten vielä toi itsemurhapommi-iskussa puhjennut silmä. Mun mielestä sussa siis hei symboloituu jihadin syvin olemus.
Tuomari B: Nyt täytyy sanoa, että mulla pöksyt kastu kun sä lähdit resitoimaan Lehmän suuraa. Sä todella osaat ottaa yleisön haltuun.
Tuomari C: Osaaxä hei pelata futista? Sä olet kyllä aidosti seksikkäin imaami, jonka mä tiedän.

No niin. Nyt kaikki kilpailijat ovat resitoineet ja tuomaristo on antanut lausuntonsa. Nyt on yleisön vuoro äänestää. Ja pelin henki on raaka, mutta sharian mukainen, niinqu Janilla oli tapana sanoa ennen ku se sai (khi-hih) "potkut". Mut siis se, joka nyt tippuu tällä kierroksella, lähtee heti seuraavalla koneella turvapaikanhakijaksi ja yli-imaamiksi Suomeen. Vähän mageeta hei! Pistäkää ääniä tulemaan.

Ilmastonmuutoksen syy selvitetty!

Kansainväliset tutkijaryhmät ovat esittäneet monenlaisia arvioita ihmisen toiminnan yhteydestä ilmastonmuutokseen. Tähän asti suurin osa tutkijoista on myöntänyt, että ihmisen toiminta on todennäköisesti kiihdyttänyt ilmastonmuutosta. On myös esitetty arveluita, että ilmastonmuutos seuraisi teollistumisessa tapahtuneita kehitysvaiheita tietyllä viiveellä.

Nyt EU:n asettama monikansallinen tutkijaryhmä on vihdoin pystynyt löytämään kaikkein merkittävimmän ja itse asiassa ainoan syyn ilmastonmuutokselle. Kaiken takana on suomalaisten harjoittama orjalaivatervan tuotanto. Tervanpoltto tuottaa ilmakehään runsaasti päästöjä erilaisten pienhiukkasten muodossa tervahaudan palaessa kytemällä. Samalla myös puihin sitoutunut valtava hiilidioksidimäärä vapautuu ilmakehään.

- Tutkimustulostemme valossa ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että haitallinen ilmastonmuutos johtuu nimenomaan suomalaisten orjalaivatervan poltosta, toteaa tutkimusryhmän johtaja Isolde Tannhauser. Havaitsimme selvän trendin siinä, miten ilmakehän hiilidioksidipitoisuus seuraa noin 300 vuoden viiveellä tervanpolton laajuuden vaihteluita. Tämä on ihan selvä juttu, suomalaisten vika koko paska, jatkaa Tannhauser.

Tervanpoltto Suomessa on aina ollut kiinteästi sidoksissa orjuuteen. Orjalaivatervaa alettiin polttaa Suomessa jo 1500-luvulla, eli samaan aikaan kuin portugalilaiset aloittivat orjien kuljetuksen Afrikasta Portugaliin ja Atlantin saarille. 1700-luvulla tervanpoltto lisääntyi huomattavasti. Samoin lisääntyi myös orjuus. Suomalaista orjalaivatervaa vietiin suuret määrät Englantiin ja Hollantiin.

- Orjalaivatervan markkinoinnin historia on täynnä suuria moraalisia ja eettisiä rikkomuksia, kommentoi EU-parlamentin jäsen Claude Moraes, jonka suomalaiset muistavat hyvin rasisminvastaisuuden esitaistelijana toisessa suuressa suomalaisskandaalissa, joka liittyi lakritsin käärepaperissa käytettyyn kansanryhmiä halventavaan logoon.

- Britit olisivat vain halunneet käydä Reilun Kaupan teekauppaa intialaisten kanssa, mutta suomalaisten ankara imagomainonta suorastaan pakotti heidät siirtymään orjakauppaan. Suomalaiset lähtivät hyvin agressiivisesti luomaan orjalaivatervastaan kansainvälisiä brandeja, joista tunnetuimpia olivat mm. Genuine Finnish Slaver Tar ja Acme Finnish Quality Slaver Tar. Kun britit tajusivat, että he olivat itse asiassa sivelleet orjalaivatervaa laivojensa pohjiin, heille ei jäänyt käytännössä muuta vaihtoehtoa kuin siirtyä orjakauppaan, Moraes jatkaa.

Orjalaivatervan poltto jatkui Suomessa aina 1800-luvun lopulle saakka, mikä luonnollisesti aiheutti sen, että myös orjuus jatkui maailmassa tuohon asti. Koska tervanpolton ympäristövaikutukset tulevat esille vasta 300 vuoden viiveellä, tämä tarkoittaa sitä, että vielä seuraavatkin sukupolvet joutuvat maksamaan orjalaivatervan katkeraa hintaa.

- Kun kerran pilasit jo ilmaston niin etsi vaan se toinen mies, hyräilee EU:n nykyisen puheenjohtajamaan Saksan liittokansleri Angela Merkel hyväntuulisena.

Haastattelun alkaessa Merkel kuitenkin vakavoituu:
- Suomalaisilla on hyviä schlaagereita, mutta muuten koko porukka on kyllä aivan Scheissmenschen. Pitihän se arvata, että tämäkin on suomalaisten vika, jyrähtää Merkel.

Ainoana positiivisena asiana, mitä hän on ikinä Suomesta kuullut Merkel pitää viime aikoina esiin noussutta keskustelua siitä, tulisiko Suomen adoptoida Adolf Hitler postuumisti.

- Was für eine Wunderbaume Idee, huudahtaa Merkel.

Saksan ja Itävallan hallitukset ovat päättäneet riistää Hitleriltä hänen kansalaisuutensa 62 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Kansainvälisen oikeuden mukaan ketään henkilöä ei kuitenkaan saa saattaa kansalaisuudettomaan asemaan. Tämän vuoksi Saksan ja Itävallan tilanne helpottuisi suuresti, jos Suomi suostuisi adoptoimaan Hitlerin. Samalla Suomi olisi osaltaan kantamassa kansainvälistä vastuutaan maailman ongelmista ja Suomen kansainvälinen uskottavuus paranisi.

- Kun kerran pilasitte jo ilmaston, niin ottakaa nyt vaan Aatukin siihen samaan syssyyn, kiteyttää Merkel.

5.4.07

Villejä huhuja

1.
Vuohia, moskiittoverkkoja ja muita eettisiä lahjoja ostettiin lahjaksi Suomen World Visionin Lahjaksi lehmä –nettikaupasta vuoden 2006 aikana 473 500 eurolla. Noin puolet koko summasta koostui joulumyynnistä. Lahjakaupan suosituin lahja oli vuohet, joita suomalaiset lahjoittivat 2 310 kappaletta. Se onkin kiva juttu, sillä maailman kuuluisin vuohi on menehtynyt Sudanissa. Vuoden 2004 helmikuussa vuohi nousi Internet-sensaatioksi, kun se naitettiin sitä hyväksikäyttäneelle miehelle. Sudanilaiset kylänvanhimmat määräsivät vuohen kanssa sodomiaa harjoittaneen miehen menemään naimisiin elikon kanssa. Aviomies ei ole suostunut kommentoimaan morsiamensa poismenoa. Morsian tiettävästi tukehtui roskakasasta syömäänsä muovikassiin.

______________
2.
Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo on nimitetty Vuoden Naiseksi. Koskelon merkittävimpänä ansiona pidetään sitä, että presidentti Tarja Halonen nimitti hänet Korkeimman oikeuden ensimmäiseksi naispresidentiksi vuoden 2006 alussa.

______________
3.
Israelin parlamenttiin kuuluva arabiedustaja Azmi Bishara on eronnut parlamentista Israelissa vallitsevan "rasistisen ilmapiirin" takia.

Israelin poliisi on jo aloittanut rikostutkimuksen Bisharaa vastaan.

______________
4.
YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon on ilmoittanut vastustavansa aikeita asettaa uusia talouspakotteita Sudanille. Villien huhujen mukaan Ban Ki Moon pelkää, että talouspakotteet saattaisivat johtaa valtaviin inhimillisiin kärsimyksiin Darfurissa. Jos Sudanin arabeille ei myydä enää kalashnikovin paukkuja, he joutuvat tappamaan neekerit vesurilla.

______________
5.
Bad Doberanin kaupunki on erittäin huolissaan siitä, että Adolf Hitler on yhä kaupungin kunniakansalaisten listalla, vaikka parin kuukauden päästä kaupungin on määrä isännöidä G8-maiden huippukokousta. Kaupunginvaltuusto on jo pitänyt ylimääräisen kokouksen Hitlerin poistamiseksi listalta.

Villeimpien huhujen mukaan Bad Doberan aikoo G8-kokouksen jälkeen jatkaa katumusharjoituksia muuttamalla myös kaupungin nimen. Ehdotus uudeksi nimeksi on Bad, Bad, Very Bad Doberman.

______________
6.
Ghana juhlistaa itsenäistymisensä 50-vuotisjuhlavuotta. Bileiden on tarkoitus jatkua seuraavat 12 kuukautta ja niihin on budjetoitu yhteensä 15,2 miljoonaa euroa. Ghanan valtion budjetti on muuten puoliksi kehitysavun varassa. Synttäribileisiin käytettävä summa on samaa suuruusluokkaa kuin Suomen kahdenvälinen kehitysapu (v. 2007) Sambiaan (14,6 m€), Vietnamiin (16,3 m€) tai Nicaraguaan (13 m€).

Villeimpien huhujen mukaan Kenia (8,6 m€) - jonka kehitysavun jatko on muutenkin vähän kiikun kaakun ilmi tulleiden korkean tason korruptiotapausten vuoksi - on erittäin huolissaan siitä, pystyykö Suomi tuplaamaan kehitysapunsa YK:n tavoitteiden mukaiseksi vuoteen 2014 mennessä, jolloin Kenialla on 50-vuotisjuhlat. "Milläs sitten bileet pidetään, jos ei teiltä rahaa saada", kerrotaan erään korkea-arvoisen kenialaisvirkamiehen tokaisseen.

______________
7.
Kaasuyhtiö Gazpromille ehdotetaan omaa armeijaa.

Villeimpien huhujen mukaan Gazpromin armeijan vahvuus on tarkoitus nostaa 500 000 mieheen Vladimir Putinin siirtyessä ensi vuonna Gazpromin elinikäiseksi ylipääjohtajaksi.

______________
8.
Houstonilainen Timothy Wayne Shepherd, 27, kuristi, paloitteli ja grillasi tyttöystävänsä Tynesha Stewartin, 19. Poliisin tutkimusten mukaan Shepherd käytti ulkogrilliä tyttöystävänsä ruumiin hävittämiseen. Naapurit olivat haistaneet ns. palaneen käryä ja ihmetelleet Shepherdin parvekkeelta nousevaa mustaa savua. Shepherd oli tyynesti todennut kokkailevansa häitä varten.

Grillauksen huippuosaajista on Suomessa huutava työvoimapula, vaikka grillikausi on vasta aluillaan.

______________
9.
Ei helvetti. Nyt tuli YLE:ltä sellainen uutinen, josta on aivan turha enää edes yrittää tehdä pilaa. Zimbabwe on valittu YK:n kestävän kehityksen toimikunnan puheenjohtajaksi. Valinta on herättänyt länsimaissa arvostelua, jonka Zimbabwen YK-lähettiläs on tyrmännyt myrskyksi vesilasissa. Lisäksi hän ihmetteli brittiyleisradioyhtiö BBC:lle mitä tekemistä ihmisoikeuksilla ylipäätään on kestävän kehityksen kanssa.

Zimbabwen presidentin Robert Mugaben, 83, hallintoa on syytetty opposition tukahduttamisesta, korruptiosta, nälänhädän aiheuttamisesta ja laajoista taloudellisista väärinkäytöksistä.

Zimbabwe on kuluneen vuosikymmenen aikana muuttunut eteläisen Afrikan vilja-aitasta maaksi, jonka asukkailla on maailman lyhin eliniän odote: naisilla 34 ja miehillä 37 vuotta. Maan inflaatio, yli 2 000 prosenttia, on maailman suurin. Sekä Yhdysvallat että EU ovat asettaneet Zimbabwen hallinnolle pakotteita sen ihmisoikeusrikkomusten vuoksi.

______________
10.
YLE kertoo, että Rantasalmelle suunnitellaan kuuden arabimaan käyttöön tulevaa leirikeskusta. Leiritoimintaa suunnitellaan erityisesti nuorisolle. Kunta on myymässä 5 hehtaarin maa-aluetta 60 tuhannen euron hintaan. Rakentaminen toteutetaan qatarilaisin varoin ja leirikeskuksen ylläpidosta huolehtii perustettava Suomi-Qatar -yhdistys.

Villien huhujen mukaan Savonmuan Al-kaeta-sentteriksi nimettävään leirikeskukseen tulee nuorten videotyöpaja marttyyrivideoiden kuvaamista varten, ampumarata, kemianlaboratorio, tutka-asema ja seitsemän ydinsodan kestävää moskeijaa. "Suattaapi tuo olla ja suattaapi tuo olla olematta", kommentoi asioista hyvin perillä oleva rantasalmelainen syväkurkku.

2.4.07

VPM ja kirkkoslaavi

- Hyvää, sanoi Valkoparraton mies, päivää.
- Hyvää päivää.
- Täälläkös se oli se peruskoulujen ryhmiin ilmoittautuminen? Minä tulin vähän auttamaan naapurin poikaa, kun nämä ryhmäjaot ovat niin monimutkaisia nykyään. Jaana ei itse ehtinyt, työssäkäyvä yksinhuoltaja nääs.
- Juu, täällähän se. Mihin ryhmään laitetaan?
- No ensinnäkin Reynoldo haluaa tyttöjen voikkaryhmään.
- Mutta juurihan te sanoitte, että hän on poika.
- Tsot, tsot. Sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio. Sitäpaitsi sukupuoli on nykyään vain ilmoitusasia. Reynoldo ei uskalla mennä poikien ryhmään pelaamaan lätkää, koska siellä on niin paljon niitä telaketjulesboja. Taklaavat kuulemma aivan sikakovaa, kun kaikilla on tähtäimessä NHL:n mimmiliiga. Reynoldo on herkkä lapsi, isättä kasvanut. Ei ole tottunut fyysiseen kontaktiin, kun ei sen kanssa ole kukaan oikein koskaan viitsinyt painia ja peuhata.
- No, laitetaan sitten tyttöjen voikkaryhmään.
- Mutta jos voikkatunnilla mennään uimahalliin, niin silloin Reynoldo haluaa poikien ryhmään, koska mustassa säkissä meinaa kuulemma aina hukkua.
- Hyvä on. Vieläkö muuta?
- Äidinkieleksi sopii merkitä kirkkoslaavi.
- Kirkkoslaavi? Mutta eihän sellaista kukaan puhu! Meillä opetetaan täällä uussuomalaisille jo 40 eri kieltä äidinkielenä, koska se vahvistaa heidän identiteettiään uussuomalaisina, mutta ei nyt sentään kirkkoslaavia.
- Äidinkieli on ilmoitusasia.
- Puhuttekos te sitten kotona Reynoldolle kirkkoslaavia?
- Emme tietenkään. Eihän se ole meidän äidinkielemme vaan hänen.
- No osaakos tuo poika edes sanaakaan kirkkoslaavia?
- Ei tietenkään. Juuri sen takia hänelle pitää sitä opettaa. Jotta hänen identiteettinsä kirkkoslaavin puhujana elinvoimaistuisi.
- Eihän meillä ole edes ketään kirkkoslaavin opettajaa koko pääkaupunkiseudulla.
- Minulla on kyllä teille hyvä ehdokas, jolla on tässä välissä juuri sopivasti neljä vuotta luppoaikaa.
- Tämä on aivan naurettavaa. Ei tässä nyt yhden lapsen takia mihinkään järjettömyyksiin ruveta.
- Reynoldooo... tulepas tänne näyttämään naamaasi. No niin, katsokaa, pigmenttiä on. Koitetaanpas nyt pitää tämä homma etnopositiivisena. Joko menee suu suppuun?
- Ummmm-ahh.
- Jahas. Katsotaanpas sitten vielä sitä erikoisruokavaliolistaa. Tästä ei nyt oikein löydy sopivaa, mutta jos minä kirjoitan tähän listan reunaan, että Reynoldo tykkää lihapullista, ryynäristä ja hernekeitosta. Hernariin runsaasti sianlihaa. Ja joka päivä jätskiä jälkkäriksi. Minä en ole ihan varma, että minkä uskonnon tai etnisen tausta mukainen tämä ruokavalio on, mutta te ette varmaankaan halua, että minä tulen tänne enää uudestaan?
- Ummmm-ahh.

Jaa Facebookissa