31.10.06

VPM saa veronkorotuksen

- Hyvää, sanoi Valkoparraton mies, päivää.
- Mitäs te oikein teette?
- Minähän vain haravoin näitä lehtiä. Mukavampi sitten keväällä, kun nurmikko on siisti. Tuonne kompostiin ajattelin...
- Omaehtoiset toimenpiteet asuinympäristön kohentamiseksi. Se tekee sitten +0.7 veroyksikköä. Jahas, mites tuon talon maalauksen kanssa?
- No eihän sitä ole vuosiin maalattu. Pitäisi kai. Vähän alkaa punamullat karisemaan. Mutta mitä...
- En minä sitä tarkoittanut. Vaan sitä, että tuossa talon seinässähän ei ole ainuttakaan graffitia. Kaupunkiympäristön harmaan betoniseinän aktiivisen haltuunottamisen puuttumisesta tulee +1.5 veroyksikköä.
- Ei kai siinä... Ja sehän on hirsiseinä. Punamullattu. Ja eihän täällä kylillä kukaan ihmisten seiniä töhri. Mutta kukas te...
- Minä olen Etnopositiivisuusviraston asettama kunnallinen kiinteistöverokoordinaattorivaltuushenkilö. Onko tuo ihmisulostetta?
- Eihän se, ihan tavallista koiranpaskaahan tuo on. Naapurin koira. Kuivunuttakin jo. Nostelen sen tästä haravalla kottikärryyn ja kompostiin.
- Hah. Minä kysyn teiltä johdattelevan kysymyksen, kuten meillä Etnopositiivisuusvirastossa on totuttu tekemään. Ja te vastaatte väärin. Olisitte sanonut, että se on ihmisen paskaa, niin olisitte saanut veronalennusta 2.7 yksikköä.
- No ei kai täällä kukaan omalle pihalleen paskanna? Tai toistenkaan pihoille, sen puoleen?
- Älkää nyt kiihtykö. Se on virkahenkilön vastustamista. Ihan ystävällisenä verosuunnitteluvinkkinä minä vaan. En kai minäkään mikään tunnoton byrokraattihirviö ole. Lähenteleekös teidän asuinalueenne etninen homogeenisyys arvoa 100, saaden etnonegatiiviset mittasuhteet?
- Mitä?
- Vastatkaa ystävällisesti kysymyksiin, tai olen pakotettu määräämään teille ylimääräisen veronkorotuksen. Selkokielellä: a-suu-ko tää-lä vain suo-ma-lai-si-a-?
- No mitäs täällä, ihan kunnon väkeä... Samat suvut täällä kylällä asuu kuin viimeiset neljäsataa vuotta.
- Tätä minä arvelinkin. Etnonegatiivisviritteinen populaatioklusteri. Veronkorotusta 10.8 yksikköä.
- En minä kyllä ymmärrä. Aiotteko te rangaista minua siitä, että minä haravoin omaa pihaani.
- Älkää nyt olko hupsu. Globaalin oikeudenmukaisuuden luominen lähtee läheltä. Pienistä teoista. Teidän tämän vuoden kiinteistöveronne on sitten 13 prosenttia.
- Miten niin? Viime vuonnahan se oli 0.50 prosenttia?
- Hyvää, sanoi Etnopositiivisuusviraston asettama kunnallinen kiinteistöverokoordinaattorivaltuushenkilö, päivänjatkoa.

___________________
Taloussanomat (29.10.) kertoo, että hyvien asuinalueiden verotus on kiristymässä vahvasti Englannissa. Jatkossa asunnon sijainti vaikuttaisi merkittävästi kiinteistöveron määrään. Sijainnin arvo määritellään alueen koulujen menestyksen, kotitalouksien tulojen ja asukkaiden etnisen taustan perusteella.

28.10.06

VPM saa kiintiötyöntekijän

- Hyvää, sanoi Valkoparraton mies, päivää.
- Hyvää päivää. Minä tulin nyt tuomaan teille teidän uuden kiintiötyöntekijänne.
- Mitä mitäs kun en minä mitään ole pyytänyt... enhän minä edes tarvitse uusia työntekijöitä.
- Kyllä te tarvitsette. Meillä Työministeriössä on aloitettu itsensä työministerin aloitteesta tehotoimet mustien puhuvien säkkien työllistämiseksi. Ja meidän tilastojemme mukaan teillä ei ole vielä töissä ainuttakaan mustien puhuvien säkkien kiintiöön lukeutuvaa työntekijää.
- Jahas. Mutta kun...
- Tämä on hieno kampanja. Meillä on myös TET-ohjelmassa nuorille peruskoululaisille yksi pakollinen työelämään tutustumispäivä, jolloin nuori on pukeutunut mustaan säkkiin. Näin tulevaisuuden vaikuttajat oppivat jo nuorena mustien puhuvien säkkien vahvuudet ja erikoistarpeet työelämässä.
- Jaa. Ei kai siinä sitten muuta kuin tervetuloa taloon vain! ... Mites, onko tämä nyt varmasti sellainen puhuva musta säkki, kun hän ei puhu mitään? Osaakos hän edes suomea?
- Aiotteko te syrjiä työntekijää hänen puhumattomuutensa takia? Aiotteko? Suvaitkaa. Totta kai hän puhuu suomea. Hänhän on syntyperäiseltä etniseltä viritteisyydeltään kantaväestöön kuuluva. Ainoastaan kääntynyt mustaksi puhuvaksi säkiksi. Hänen uskonnollinen vakaumuksensa tosin kieltää vieraille miehille puhumisen, mutta kyllä hän silti sopii hyvin asiakaspalveluun. Kai teillä käy paljon naisia ja lapsiakin.
- Kyllähän niitä. Mutta minä vähän, tuota... jos lapset pelkäävät tuollaista puhuvaa mustaa säkkiä?
- Lasten on korkea aika oppia jo pienestä pitäen, että puhuvat mustat säkit kuuluvat sivistysvaltioon.
- Jahas. Hei, varovasti siellä... Eihän se yhtään näe, minne se kävelee. No voi voi, nyt se hylly kaatui...
- Tuollaiset pikku kommellukset kuuluvat monikulttuuriseen yhteiskuntaan. Ne ovat meille vahvuus ja voimavara. Eikä niitä lasipurkkeja sitäpaitsi kovin monta särkynyt. Alkakaa siivota vaan. Mustat puhuvat säkit tarvitsevat rajoittuneen näkökenttänsä takia erittäin turvallisen työympäristön. Ei sinne voi jättää lasinsirpaleita lattialle lojumaan.

____________
Tähän alas on aina ollut tapana laittaa joku linkki. Olkoon se tällä kertaa Iltasanomien uutiseen, jossa Australian korkea-arvoisin islamilainen imaami järkytti maailmaa kutsuttuaan huntuja käyttämättömiä naisia "paljaaksi lihaksi". Hän sivusi puheessaan myös Australiassa kuusi vuotta sitten sattuneita joukkoraiskauksia ja vihjasi, etteivät ne olleet miesten vika.
EDIT: Nähtävästi todellisuus kääntyy parodiaksi niin nopeasti, ettei sitä ehdi edes parodioida. Englannissa koulunkäyntiavustajana toiminut puhuva musta säkki nosti syytteen uskonnollisesta syrjinnästä, kun häntä pyydettiin poistamaan huntu oppituntien ajaksi. Lapset eivät nimittäin saaneet mustan säkin puheesta mitään selvää.

Ulkoistettu urheilu

Alunperin kirjoitin Tammer-turnauksen otteluraportin saatteeksi, että
Rasismi, tuo inhottava asia oli läsnä täälläkin: Ruotsin ja Ranskan joukkueissa ei ollut ensimmäistäkään ruotsalaisen tai ranskalaisen etnisen taustan omaavaa nuorta. (Tai ehkä valehtelen: Ranskan joukkueen kaikkia ottelijoita en nähnyt, ja yksi heistä saattaa nimensä puolesta olla etniseltä taustaltaan ranskalainen.) Tilanne on kuitenkin huolestuttava. Ruotsi ja Ranska ovat oikean monikulttuurisuuden edelläkävijämaita, joten heidän tulisi tietää, että myös kantaväestöllä pitää olla oikeus osallistua kamppailulajiharjoituksiin ja kilpailuihin. Lyöminen ei saa olla maahanmuuttajien yksinoikeus!

Tähän nimimerkki pokraaja kommentoi Jussi Halla-ahon vieraskirjassa viisaasti, näin sanoen: "mitäs sanoisit jos ei sotkis urheilua sen jaloimmassa muodossa eli turpaanlyönnissä monikulttuurisuusväittelyyn? Vastustajan murjominen kehässä on niitä ainoita asioita maailmassa, jossa etnisellä taustalla ei ihan aidosti pitäisi olla mitään merkitystä. Himppasen ehkä naiivinakin olen aina halunnut nähdä sen noin."

Hetken mietittyäni tajusin, että pokraaja on aivan oikeassa. Ja että tämä asia ansaitsee vähän laajemmankin käsittelyn.

Ajatuskin siitä, että nyrkkeilytreeneissä (tai muissakaan kamppailulajeissa) syrjittäisiin ketään, on naurettava. Se on niitä harvoja paikkoja nykyään, missä ei syrjitä edes kantaväestöä. Itse asiassa kamppailulajit edustavat monelle nuorelle (maahanmuuttaja tai ei) sitä viimeistä linnoitusta, missä sinulta vielä vaaditaan jotain, missä joudut kunnioittamaan auktoriteetteja (ja haluat tehdä niin) ja missä kenelläkään ei ole etuoikeuksia. Kamppailulajit ovat olleet myös sellainen harrastus, jossa kantaväestö ja maahanmuuttajat pääsevät kohtaamaan toisensa tasa-arvoisina ja tutustumaan toisiinsa.

Tämä ei tietenkään toteudu, jos kantaväestön nuoret eivät enää käy treeneissä. Mikä on surullista. Ja kertoo aika paljon noiden kansakuntien tilasta.

Minusta on hienoa, että maahanmuuttajat harrastavat kamppailulajeja ja pärjäävät niissä. Parhaimmillaanhan lopputulos voisi olla se, että myös ranskalais- tai ruotsalaisnuoret pärjäisivät kansainvälisellä tasolla paremmin, kun kotisalilta löytyy enemmän nuoria ja nälkäisiä sparrivastustajia.

Näyttää kuitenkin siltä, että kantaväestön nuoria kiinnostaa hikoilua enemmän viettää aikansa vaikkapa erilaisten viihde-elektroniikkavempeleiden parissa. Ja eihän heitä kukaan voi pakottaa treenaamaan... hetkinen, minähän puhun nyt aivan täyttä paskaa. Tähän en usko itsekään. Itse asiassa olen sitä mieltä, että jos pullamössösukupolvi alkaa mennä niin nössöksi, etteivät edes tiedä, mitä pullamössö on (saati että suostuisivat niin köyhää ruokaa syömään), niin yhteiskunnallisia olosuhteita on hallitusti kovennettava. Vaikkapa siten, että se isä tai äiti kantaa vastuunsa ja käy aina silloin tällöin napsauttamassa elektroniikkavempeleet pois päältä. Ja häätää juniorin treeneihin. Jos ei boksausta niin sitten vaikka yleisurheilua. Koska muuten siinä käy ennemmin ja myöhemmin niin, että joku muu tulee ja ottaa juniorilta sen MP3-soittimen kokonaan pois. Ja lyö vielä kaupantekijäisiksi turpaan.

Joukkuelajit ja muu ensisijaisesti viihteeksi tarkoitettu urheilu on sitten asia erikseen. Niiden kohdalla ulkoistaminen on aivan OK. Minulle on ainakin aivan sama, kuka siellä televisiossa palloa pompottaa.

_____________
Etäisesti aiheeseen liittyen ruotsalaisista maahanmuuttajanuorista tehty tutkimus, jossa kerrotaan, miten he kokevat "käyvänsä sotaa" ruotsalaisnuoria vastaan ryöstäessään nössön ruotsalaisen kännykän. Jos ruotsi ei taivu, niin suomennettu tiivistelmä löytyy täältä.

26.10.06

VPM saa suvaitsevaisuuskasvatusta

- Hyvää, sanoi Valkoparraton mies, päivää.
- Päivää, päivää. Miten voin olla avuksi?

Ihminen ei ole nisäkäs!!
Rotuja ei ole olemassa!!

- Tulin vain katsomaan, kun täältä kuuluu tuollaista kovaa huutoa.
- No eihän tässä mitään, aivan tavallinen oppitunti menossa.
- Mutta seisotatte koululaisia paljain jaloin lumihangessa?
- No mikäs lumihanki se on, jos vähän räntää tihuuttaa? Sitäpaitsi meillä on afrotanssikurssi seuraavaksi, kunhan saadaan tämä uusimuotoisen evoluutiobiologian peruskurssi ensin vedettyä. Ja afrotanssiahan tanssitaan paljain jaloin, jotta ihminen löytää kosketuksen Äiti Maahan ja sisäiseen toteemieläimeensä. No niin, lapset, kuuluvalla äänellä kaikki yhdessä:

Ei saa vieroa moku-a!!
Eihän me olla nuivi-a!!

- Mutta kyllä tämä vähän kummalliselta vaikuttaa...
- No eivät ne rasistiset asenteet ilman asennekasvatusta mihinkään katoa. Eipäs niiskuteta siellä takana! Kuuluvalla äänellä vaan, Jani-Petteri, vai haluatkos itsereflektioon?
- Mutta kun lehdessäkin sanottiin, että rasistiset asenteet ovat kasvaneet sitä enemmän, mitä enemmän kaupunkiin on tullut maahanmuuttajia. Että missä se vika oikein...
- Vika on kantaväestön asenteissa! Pisa-testeissä tulee ihan hyviä tuloksia, mutta asennetutkimusten tulokset ovat vääriä. Moiset asenteet kumpuavat perusteluista, joihin ei sivistysvaltiossa pitäisi enää törmätä. Viidesosa on viallinen, ne pitää saada suvaitsemaan!
- Mutta voivathan ne asenteet perustua ihan todellisiin nuorten arkielämän kokemuksiinkin. Maahanmuuttajien kohtaamiseen ja tutustumiseen...
- Olettepas te nuiva. Ette kai te vaan viero?
- Anteeksi, minä en nyt ymm...
- Te vierotte! Te vierotte! Häipykää siitä. Meillä alkaa nyt afrotanssitunti. Menkää tuonne sivummalle seisoskelemaan. Niin, niin, tuonne noin, missä on kiipeilytelineen tilalle rakennettu häpeäpaalu. Sinne korokkeelle seisomaan. Sinne me laitamme arvalla vetäen viidenneksen joka ikäluokasta suorittamaan julkista itsekritiikkiä rasistisista asenteistaan. Tekisi nähtävästi teillekin hyvää. No, hus siitä. Jahas, vielä kerran yhteen ääneen:

Ihminen ei ole nisäkäs!!
Rotuja ei ole olemassa!!

__________________
Turussa on tehty oikein tutkimus, jonka mukaan viidesosa turkulaisnuorista uskoo, että ihmisten välillä on rotuun perustuvia älykkyyseroja. Tämä oli siis se kaikkein järkyttävin tulos laajasta kyselystä, jonka suorittivat Turun nuorisoasiainkeskus ja Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitos. Tutkimuksen mukaan turkulaisnuorten asenteet maahanmuuttajia kohtaan ovat muutenkin nuivat. Tässä "tieteellisessä" tutkimuksessa on siis sujuvasti vedetty yhtäläisyysmerkki populaatioiden välisten älykkyyserojen toteamisen ja muutenkin maahanmuuttajiin nuivasti suhtautumisen välille.

24.10.06

RAPORTIT: Tammer-turnaus 2006

Muutamia hajahuomioita lauantailta ja sunnuntailta.

Kisojen noloimmasta finaaliin etenemisestä vastasi TVS:n Jyri Naskali, jolta oli unohtunut munasuojat kotiin. Kahtena peräkkäisenä päivänä jätkä voittaa makaamalla naamallaan lattiassa, kun vastustaja diskataan. Kuvittelisin, että pukuhuonevittuilu alkaa saada jo infernaaliset mittasuhteet. No, reiluuden nimissä on sanottava, että se perjantain lyönti tuli ilmeisesti kylkeen, eli vastustajan diskauksen syy ei ollut vyön alle lyöminen vaan stop-komennon jälkeen lyöminen.

rat-ta-tat-ta-tat..... äääää... tähtää ylemmäs, saatana!!

Lauantain semifinaaleissa kovaa vääntöä sarjassa 91 kg, kun Tampereen Jarno Rosberg otti Skotlannin Stephen Simmonsia vastaan. Kahdessa ensimmäisessä erässä skotti nyrkkeili todella hyvin ja Rosberg ei oikein löytänyt keinoja käyttää edukseen parempaa ulottuvuuttaan. Lopussa skotti sitten väsähti tai päätti muuten vaan vaihtaa lajia painin kautta NHB:n puolelle. Clinchipeli oli tiukkaa ja odotin, että äijät rupeavat vetelemään polvia minä hetkenä hyvänsä. Myös vanhoja jiujitsu-klassikoita nähtiin, kuten kyynärvarsilyönti kaulaan, tiukka puristus päästä ja jalkakamppi vastustajaa eteen horjuttamalla (haito - sasae). Tuomarit eivät kuitenkaan antaneet skotin hyvistä heittoyrityksistä pisteitä. Rosberg finaaliin ja Simmons tuulikaappiin osoittamaan huonoa urheiluhenkeä.

Sunnuntaina missasin raskaan sarjan finaalin, mutta annoin kisojen päätiedottajan kertoa itselleni, että se oli ollut valtaisaa mättämistä. Toiseksi raskaimmassa oli sitten taas Tampereen Rosberg vastassaan Australian Adam Forsyth. Aussi asuu nykyään Uudessa-Seelannissa ja on ilmeisesti treenannut Jake the Musclen ja muiden maorikarjujen kanssa parkkipaikalla, sen verran kova nakkikioskikoukkujen erikoismies oli nimittäin kyseessä. Forsythilla oli jännä tapa sitoa vastustaja paikalleen niillä koukuilla: kun se löysi ensimmäiselle koukulle paikan, niin se sai estettyä kaverin liikkumisen niin, että sai kahden tai kolmen eläimellisen kovan koukun sarjan perille samaan rakoon. Forsyth voitti selkeästi.

Naisten ottelussa Maarit Teuronen oli täysin suvereeni Ruotsin Shipraa vastaan. Hyvin olivat Nikolain alakoukkuopit menneet perille.

Ja lopuksi perinteiset plussat ja miinukset:
+ tiedottaja
+ tiedottajan töyhtö
+ Palo-Pena neljäntuulenlakki päässä

- ei kehätyttöä
- kehätytön vahattua piisamia ei näytetty

OTTELURAPORTIT

Laitoin näille legendaarisille ja vähemmän legendaarisille otteluraporteille oman kokoomasivun, jos joku haluaa palauttaa muistiinsa vapaaottelun "alkuaskelia" Suomessa.

Linkkiä napsauttamalla pitäisi kisaraportin löytyä:

Tammer-turnaus 2006

Judon EM Tampereella 26.-28.5.06

reino testaa: Senshido ja Shredder

Lohja Fight II, 8.4.2006

The Cage vol. 4 Redemption 3.12.05

Lohja Fight 1, 11.9.2005

Lohjan kamppailuilta 23.4.04

19.10.06

Sensori HS:n toimistossa

- Hyvää, sanoi Valkoparratonmies, päivää.
- Hyvää päivää. Miten voin olla avuksi?
- Minä olisin vain kysynyt, että kun teidän lehtenne nettiversiossa on tällainen juttu Göteborgista. Nuoret ovat rikkoneet paikkoja. Tässä teidän jutussanne annetaan ymmärtää, että kyseessä olisivat ruotsalaisnuoret. Nyt täällä keskustelusivuilla Ruotsissa asuvat ihmiset yrittävät hädissään selittää, että nehän ovat nimenomaan maahanmuuttajanuoria, jotka siellä mellakoivat.
- Pieni hetki, sanoo Sensori HS ja kumartuu päätteensä ylle. No niin, voisitteko te nyt näyttää minulle, missä kohtaa keskusteluketjussa sanotaan, että ne olisivat muka maahanmuuttajanuoria?
- No tuossahan... Jahas. Eihän siellä enää sanotakaan niin.
- Niinpä, sanoo Sensori HS.
- Miksi se sitten on niin tärkeää, että nuorten maahanmuuttajataustaa ei saa mainita?
- Rikoksesta epäillyn etnisen taustan mainitseminen ei kuulu sivistysvaltioon ja lietsoo aiheettomia ennakkoluuloja ja rasistisia stereotypioita.
- Ei kuulu sivistysvaltioon? Mutta eikö sivistysvaltioon kuulu avoin ja rehellinen keskustelu aroistakin ongelmista ja niiden taustasta?
- Sensorit päättävät mistä asioista keskustellaan. Sananvapaus ei tarkoita, että meillä olisi velvollisuus julkaista kaikki tekstit.
- Mutta tämähän on kauheaa, puuskahtaa Valkoparratonmies. Kuin paluu Bobrikovin aikaan. Maan valtalehti sentään kyseessä. Missä kulkee sensuurin ja tahallisen valehtelun raja?
- Pieni hetki, sanoo Sensori HS ja kumartuu päätteensä ylle. No niin, voisitteko te nyt toistaa kysymyksenne.
- Minä olisin vain kysynyt, että missä kulkee ********n ja tahallisen *********n raja?
- Valitettavasti minä en nyt ymmärrä kysymystänne. Eikä ymmärrä kukaan muukaan. Mutta kysykää vapaasti vaan. Sivistysvaltiossa vallitsee sananvapaus.
- Miten täältä pääsee pois, huudahtaa Valkoparratonmies epätoivoissaan ja ryntää ovea kohti.
Sensori HS kumartuu painamaan nappia päätteessään. Valkoparratonmies ei ehdi ovelle asti, vaan hajoaa atomeiksi ja varisee lattian rakoon.
- Ei meidän rasisteille tarvitse mitään selitellä, toteaa Sensori HS itseensä tyytyväisenä myhäillen.

_________
Linkki Helsingin Sanomien keskustelusivuille. Tätä hupihauskaa keskustelua lukiessa kannattaa muistaa, että näistä sensuurin seulan läpäisseistä viesteistä todennäköisesti yksikään ei ole kirjoitettu vakavalla naamalla. Sen sijaan kaikki ne viestit poistettiin, joissa Ruotsissa asuvat suomalaiset olivat oikeasti huolissaan, että "hei, ettekö te tiedä, mitä täällä todella tapahtuu".

15.10.06

Positiiviset erityistoimenpiteet

Joko sinun kotikunnassasi on laadittu tasa-arvoistamis- ja monimuotoisuussuunnitelma? Tarkistapa, että siinä on muistettu mainita positiivisista erityistoimenpiteistä, joita tulee soveltaa maahanmuuttajien erikoisosaamisen voimavaraistamiseksi. Esimerkiksi työhönotossa voidaan ottaa huomioon hakija etninen tausta palkkaamalla tehtävään työmarkkinoilla aliedustettuun ryhmään kuuluva henkilö, vaikka tämä ei olisi aivan yhtä pätevä kuin paremmin edustettuun ryhmään kuuluva.

Tapahtuipa erään eteläsuomalaisen suurkaupungin työhönotossa:

- Hyvää, sanoi Valkoparraton mies, päivää.

- Päivää. Jahas, sähköasentajan paikkaa hakemassa. Kuulkaas, kun minä katselin näitä teidän hakupapereitanne, niin mitenkäs sen sähköasentajan pätevyyden kanssa on? Tässä on kuitenkin kyseessä potilasturvallisuuden kannalta tärkeiden sairaalalaitteiden huolto.

- Minä olen homo, sanoi Valkoparraton mies.

Työhönottajan suu avautui ammolleen, puoliksi kauhusta, puoliksi ihastuksesta. Tämä ei mikään ihan turha mies ollutkaan.

- Lisäksi suvussani kerrotaan lähes varmana tarinana, että se Reinfeldtin isoisän isoisä olisi reissuillaan käynyt Suomessa asti.

Nyt työhönottaja viimeistään tajusi, että tämän miehen kanssa ei ollut leikkimistä. Homo ja viidestoistaosalta (EDIT: siis 32-osalta) sirkusneekeri. Ei ollut mitään keinoa, jolla hän voisi syrjiä tätä miestä työhönotossa.

- Onneksi olkoon! Olette loistava! Paikka on teidän!

- Kiitos, sanoi Valkoparraton mies. Tosin uskonnollinen vakaumukseni arktisena pakanana kieltää minua työskentelemästä kevätpäivän tasauksen ja talvipäivän seisauksen välisenä aikana. Eli nähdään joulun jälkeen. Mutta kirjoitin tähän lapulle pankkitilin numeron, jonne voitte lähettää palkan.

__________________
Lisää luettavaa aiheeseen liittyen: uhrikulttuuri Britanniassa.
EDIT: Johannes Nieminen oli jo ehtinyt tarkastella ylläolevaa asiaa blogissaan.

14.10.06

RAPORTIT: Judon EM Tampereella 26.-28.5.06

SUOMALAISTEN OTTELUT LA-SU

Suomalaisten ottelut noudattivat valitettavasti aika pitkälti kaavaa "ekassa turpaan ja suihkuun". Paitsi Nina Koivumäki (-57), joka korvasi ensimmäisen matsin nukahtamisensa taistelemalla keräilyjen kautta armottomalla työllä viidenneksi. Pronssikin oli lähellä.

Johanna Ylisen (-63) tappio vastaheittotilanteessa, jossa Johanna päätyi kasan päällimmäiseksi saattoi olla oikeusmurha, sen näkee sitten DVD:ltä.

Mika Toroi (-81) otteli jotenkin voimattomasti. Puhti loppui jostain syystä täysin kesken.

Timo Peltola (-100) otteli hyvin (vaikka kuulemma polvi hajalla), mutta ei oikein löytänyt aseita tyylikkäästi harmaantunut gruusialaisherramiestä vastaan. Joka kyllä oli aika uskomattoman sähäkkä vanhaksi äijäksi.

PARHAIMMAT OWNAUKSET

Tuomarilinjasta voisi kirjoittaa pitkäänkin. Kyllä selvästi näkyi satunnaisenkin katsojan silmään, että tuomareilla oli selvä näkemys siitä, kenen pitää voittaa, eli se tunnetumpi nimi laitetaan tarvittaessa vaikka väkisin voittamaan. No, toisaalta, siihenhän auttaa se, että on vaan niin ylivoimainen, ettei jätä tulkinnan varaa.

Hadfi ownaa tuomarit: semifinaaliottelussa vastakkain tuntemattomampi Unkarin Daniel Hadfi ja Ateenan olympiavoittaja Ihar Makarau Valkovenäjältä. Hadfi johtaa. Unkarin joukkue pitää kilpailijoiden aitiossa armotonta kannustusälämölöä. Ottelun viimeisen puolen minuutin kohdalla tuomari antaa Hadfille passiivisuusvaroituksen, jolloin ottelu menee tasan ja jatkoajalle. Sillä eihän niin voi käydä, että olympiavoittaja pudotetaan finaalista. Mutta kyllä vaan voi: Hadfi junttaa Makaraun jatkoajalla pää edellä tatamista läpi. Hadfi ownaa tuomarit ja Unkarin joukkueen öröntzgöröllä ei ole rajoja.

Tuomarit ownaavat Hadfin: Miesten -81 finaalissa Hadfi heittää kovan kamppailun jälkeen Venäjän Gazymovin tatamiin hieman epäselvästä tilanteesta, jossa molemmilla on kyllä tekniikka menossa, mutta venäläinen läsähtää voimalla selälleen ensimmäisenä. Tuomarit pitävät pienen palaverin, jonka aikana iso screeni näyttää hidastuksena, miten Hadfi aivan selkeästi heittää ryssän kenttään. Tämän jälkeen Gazymov julistetaan voittajaksi.

Budolin tyrmää itsensä: Pienempi Budolin suorittaa komean "katon kautta" noston parhaaseen venäläiseen tyyliin ja runttaa vastustajan tatamiin rysähtäen itse voimalla päälle. Ippon. Tuomarilla on käsi pystyssä ja Budolin on voittanut ottelun, mutta ei pysty nousemaan. Ilmat oikein kunnolla pihalla ja mies huonossa hapessa pitkän aikaa. Yleensähän tuontyyppisissä heitoissa tuon pitäisi olla sen allejääneen kohtalo.

Lähes ownauksen veroinen juttu oli myös se, että naisten raskaan (+78) voittaja oli juuri se ainoa tyttö, joka oli ns. missimitoissa. Mutta kyllä kovan työn joutuikin tekemään.

Jaa, kisojen itse asiassa pahin ownaus meinasi unohtua.

Israelin ääliömäinen huoltaja ownaa oman joukkueen pojan: sunnuntaina edessäni istui Israelin joku apuvalmennusmestari, joka otti siinä roheesti torkkuja hänelle "epäkiinnostavien" matsien aikana työntäen käkkäräpäänsä melkein syliini. Niitä karvoja on vieläkin joka puolella ja kissani vihaa minua sen takia. No joo, sitten tämä valmennusmestari herää pitämään eläimellistä mölinää kun oman joukkueen poika on tatamilla. Israelilainen joutuu mattoon alle ja vastustaja alkaa kaivaa käsilukkoa. Juudean mies koittaa parhaansa mukaan noudattaa raamatullista ohjetta, eli "pidetään ne kädet siellä omalla puolella". Huoltaja huutaa katsomosta goljatin raivolla MATE!1!! opastaakseen tuomaria nostamaan ottelijat uudestaan pystyyn, mikä tapahtuu judossa aika pian, jos mattotilanne ei näytä etenevän. No, israelilaisottelija luulee, että tuomari komensi jo maten, vaikka se on vain oman huoltajan huuto, ja päästää kätensä irti. Vastustaja vetää tietenkin käden suoraksi nirsk narsk ja Israelin poika jää hölmistyneenä ja ottelun hävinneenä katsomaan, että häh mitä nyt tapahtui.

RAPORTIT: reino testaa: Senshido ja Shredder

Syksyllä 2005 VKA ystävällisesti kutsui minut tutustumaan Senshidoon (kun olin aikani soittanut suuta Pakkiksen kamppailupuolella).

Seminaari pidettiin Tesoman nuorisotalolla, eli melkein aidossa diskoympäristössä.

Lainaus seminaarikutsusta:

"Senshidon perusteet ja väkivalta ravintolaympäristössä.

Seminaarissa käymme läpi Senshidon fyysisen vastaiskun 5 periaatetta ja harjoittelemme niitä. Tämän jälkeen käymme läpi erilaisia ongelmia mitä ravintolaympäristössä tapahtuu mm:
- Ei toivotut lähentelyt
- Väkivalta Suomessa tänä päivänä
- Ravintolavaatetuksen vaikutus toimintaan
- Järjestyksenvalvojien toimenkuva ja voimankäyttö
- Ravintolaympäristön tilapäisvälineet
- Alkoholin vaikutus toimintakykyyn
- Ravintolavalaistuksen vaikutus toimintakykyyn
- Toiminta väkijoukossa"

Ensin siis yleisesittely Senshidosta ja sen periaatteista. Sitten normaaliin tapaan pariharjoituksia, joissa yritettiin soveltaa näitä periaatteita. Mukana myös lyhyt esittely Shredder-konseptista. Mikä tarkoittaa sitä, että käydään heti iholle ja aletaan repiä naamaa, silmiä, kurkkua. Periaatteethan sinänsä eivät ole mitenkään uusia, samaa löytyy vaikka jostain kungfuista. One-in-punchia joka ulokkeella mikä nyt sattuu hollille. Ja välillä tiikerinkäpälää silmille.
Shredder tuntui toimivan yllättävän hyvin (noin pienellä kokeilullakin). Olin kuvitellut huomattavasti helpommaksi huitoa ne sormet hut vittuun sieltä naamalta ja pilkkoa ne palasiksi. Mutta ei. Hyvin tuntui silppurointi toimivan ja ikävää oli olla itse kohteena.

Seuraavaksi skenaarioharjoittelua pienissä ryhmissä "rastikoulutuksena". Nuorisotalon eri kerroksiin oli järjestetty rasteja, joissa oli annettu ylimalkainen teema niistä tilanteista, joita ravintolassa saattaa tulla eteen. Sen perusteella ryhmän piti sitten säveltää erilaisia skenaarioita, sopia roolit ja toimia niiden mukaan. Tyyliin: joku tulee puristelemaan tyttöystävääsi, joku tönii sinua rappusissa, pariskunta alkaa örveltää ja tapella samassa pöydässä, joku etuilee jonossa, jne. Käytettävissä oli puukkoja, tuoppeja, tuoleja ja muita ravintolaympäristön tilapäisvälineitä.

Sitten loppuhuipennus: desi raakaa (ja lämmintä) kossua huikalla naamaan, strobovalot ja musiikki päälle diskoon ja samantyyppisiä skenaarioita rakentamaan. Asiaa! Kerrankin sai treenata kännissä. (VKA:n Krav Maga -porukalla, joita suurin osa osallistujista oli, oli saunailta sitten seminaarin jatkoksi.) Hyvä kokemus harjoitella tuollaisessa diskonomaisessa tilassa. Mielentila muuttuu heti IP-omaisemmaksi (nopeat liikkeet, ei jäädä kamppailemaan). Ja humaltuessa tietenkin agressiivisemmaksi. Strobon valossa niitä tulevia iskuja ei näe senkään vertaa. Heti menee tuntoaistin varassa pelaamiseksi.

Kokonaisuutena seminaari oli mielenkiintoinen. Jokaisen kamppailu-urheilijan kannattaa joskus käyttää päivä tai pari tällaiseen puhtaasti IP-lähtöiseen touhuun. Myös skenaarioharjoittelu oli mielenkiintoista. Idea oli hyvä, mutta luulen että ryhmät saivat aika vaihtelevasti irti aiheesta. Uskottavan skenaarion rakentaminen on aika vaativaa ja kaikkien pitäisi pystyä pysymään roolissaan. Oli niissä hyviäkin. Yksi mikä pisti silmään, oli se, että yleensä tuppasi sanallinen de-eskalointi jäämään aika vähiin. Ratkaisut oli joko pakenemista tai lyömistä.

Itse sain skenaarioharjoituksissa erittäin hyvää palautetta yhdeltä pieneltä Krav Maga -blondilta oikean tunnetilan luomisesta: "Sähän olet oikeasti aivan mulkku!!! En mä yleensä ketään löis biljardimailalla, mutta sua oli pakko kun teki niin mieli."

Ja perinteiset plussat ja miinukset:
+ VKA on erittäin hyvä ja hauska kouluttaja
+ mielenkiintoinen lajiesittely, toimivan tuntuiset periaatteet
+ ainutlaatuinen harjoitteluympäristö
+ hyvä porukka, hyvä meininki
+ Krav Maga blondi
+ kossu

- kossu oli taskulämmintä
- skenaarioharjoittelu vaatii hyvän ryhmän todella toimiakseen

Lisätietoja:
www.senshido.com
http://www.kravmagatampere.com

Suositellaan lajina lämpimästi nimenomaan itsepuolustuksesta kiinnostuneille. Tosin tuolla Tampereen Kamppailu-urheilukeskuksessa on mahdollisuus treenata ohessa myös esim. thainyrkkeilyä, BJJ:tä tai vapaaottelua, että kyllä siitä aika kovan paketin saa aikaseksi. Hintapolitiikka kannattaa tsekata ennen ostopäätöstä. Seura on jotenkin naimisissa Atleticon (vuosisitoumuskuntoklubi) kanssa, jonka tiloissa se toimii.

RAPORTIT: Lohja Fight II, 8.4.2006

Lohja Fight II - Nyt sattu Juhaa leukaan

Virkkalassa on enemmän omenapuita kuin missään muualla Suomessa. Ja kaikki leikattu silleen hassusti nököksi. Tuottaa parhaiten, nääs. Virkkalassa on myös Ravintola Siperia, joka opettaa, millainen on ihmiskunnan kerma. Ja jos ei asia tule siellä selväksi, niin saman kadun varrella on ravintola nimeltä Paikallinen Ravintola, joka mainoskylttinsä mukaisesti tarjoilee "Juomia Poikkeaville". Viimeistään siinä vaiheessa tulee selväksi, että Virkkala on Suomen Royston Vasey.

Mutta asiaan: Lohjan Juhat ry oli taas järjestänyt perinteisen Lohja Fight -tapahtuman, jossa lohjalaiset Juha-nimiset mieshenkilöt ottelevat muuta maailmaa vastaan. Tällä kertaa kaikille oli tosiaan järjestynyt ulkopaikkakuntalainen vastustajat, joten juhien ei tarvinnut muksia toisiaan. Mutta täytyy sanoa, että Aaltonen ei ollut ainakaan vetänyt kotiinpäin ottelupareja valitessaan.

Tämän vuoden teemana oli nimittäin "Nyt sattu Juhaa leukaan". Lohjalaiset hävisivät historiallisesti kaikki ottelunsa raivokkaasti ja ajoittain jopa eläimellisesti kannustavan kotiyleisön edessä. Onneksi yleisön kaikkein eläimellisin osasto ei jaksanut katsoa kuin nuo B-matsit.

Juha-nimen lisäksi lohjalaisiin vapaaottelutapahtumiin liittyy muitakin kauniita perinteitä, kuten se, että paikalle hankitaan mahdollisimman mouho kuuluttaja, joka ei ymmärrä lajista mitään, mutta osaa tehdä muiden seurojen nimistä hauskoja väännöksiä. Espoon Kesähait on jo klassikko. Tänä vuonna sen rinnalle tulivat Em.Em.Maa Imatra ja Shooting...ööö..Fighting Lappeenranta. Toinen kaunis perinne on se, että kehätyttö näyttää sitten myöhemmin ehtookerhossa, miltä siististi vahattu piisami näyttää ruoskan kanssa ja ilman sekä lesboshowlla ja ilman. Mutta se on sitten toinen tarina.

Matsit alkoivat ajoissa ja musiikki oli hyvällä maulla valittua. Teräsbetonia soitettiin runsaasti.

C-otteluissa oli runsaasti vauhtia ja ajoittain sähäkkääkin nyrkistelyä. Erityisesti jäivät mieleen GB-Gymin Inkeroisen polvet, jotka murjoivat vastustajan keskeytykseen. Lohja Juha ansaitsee erikoismaininnan oivallisesta sisääntulobiisistä (Sepi Kumpulainen: Armotonta menoa). GB-Gymin Mikko Helinin osaaminen oli kuitenkin liikaa, ja hetken päästä sattui Juhaa jujigatameen. Toinen mieleenpainunut suoritus oli Lappeenrannan shooting-miehen Juha Saarisen hyppy vastustajan selkään heti alkukahinoista ja saman tien kuristus takaa ja vastustajalta alistettiin taju kankaalle. No, kohta se Laaksonen sieltä sitten heräili ja jaksoi jo hetken päästä naureskellakin tapahtuneelle.

Sitten 10 minuutin tauko, jotta lohjalaisfanien älämölöosasto ehtii siirtyä aivan kehän viereen huutamaan. Seuraavana B-ottelut.

Raskassarja: yli 93 kg
Juha "Vanha-Juha" "Jula" Laine, Lohjan Juhat vs. Jaakko Korpela, Espoon Kesähait

Espoosta oli lähetetty Juhaa vastaan valtonen-look-alike -kilpailun voittaja. Kulmassa sitten Valtonen itse. Ensimmäinen erä melko tasaista vääntöä enimmäkseen matossa. Juhalla olisi ollut heti alussa mahdollisuus ratkaista ottelu kuristuksella takaa, mutta tekemättä jäi, toisin kuin seuraavassa ottelussa. Espoon valtonen-look-alike oli melko hengästyvää sorttia, joten Juha olisi edelleen voinut ratkaista homman ensimmäisessä erässä jättämällä turhat potkiskelut vähemmälle ja lyömällä suoria päähän. Komeastihan se Juhan jalka toki nousi noin vanhaksi äijäksi. Pitkä karatetausta kuulemma. Toisessa erässä Juha jää sitten valtonen-look-aliken alle mattoon eikä pääse pois. Ei pääse, vaikka lohjalaisfanit kannustavat eläimellisesti otsasuonet pullistuen. Juha saa torjuttua suurimman osan kesähain lyönneistä veivaamalla rintauintia selällään henkensä edestä, vuorotellen aina espoolaisen lyöntikättä sitoen. Tuomariston päätös on selkeä: valtonen-look-alike dominoi.

Keskisarja: alle 84 kg
Tero Riipinen, Lohjan Juhat vs. Jere Lehtonen, GB-Gym Turku

Riipinen ehtii lyödä ehkä kerran, ennen kuin Lehtonen vie nopeasti mattoon. Riipinen kääntää selän ja jää kilpikonnailemaan. Lehtonen ei anna mitään mahdollisuutta, vaan ankkuroituu selkään kuin takiainen ja hakee väkisin kuristuksen paikan. Lyhyt ja ytimekäs ottelu kesti vähemmän aikaa kuin Riipisen sisääntulo.

Pääottelujen jälkeen tunnelta läsähti ja suurin osa yleisöstä lähti pois. Niin minäkin. D-matseja tuli nähtyä muutama. Niistä jäi parhaiten mieleen GB-Gymin Koksu vastaan EmEmMaa Imatran Vertanen. Koksu osoittautui lapsenpulleasta olemuksestaan huolimatta melkoiseksi painimieheksi. Mutta Imatran poika ei jäänyt kyllä yhtään jälkeen. Armotonta vääntöä. Koksulla oli varmaan viisi kertaa kuristus tai giljotiini sisässä niin hyvin, että happi ei varmasti kulkenut mihinkään suuntaan, mutta Vertanen jatkoi vaan. Ilmeisesti imatralainen painii tarvittaessa pari minuuttia ilman happeakin. Todella tiukka ottelu ja äänet ansaitusti Koksulle.

Ja lopuksi perinteiset plussat ja miinukset:
+ Teräsbetoni
+ kehätytön ansiokas yritys pyörittää selluliittiaan
+ kehätytön appelsiini-iho ei näyttänyt enää yhtään pahalta yökerhovalaistuksessa
+ siististi ajeltu piisami

- kehätytön selluliitti
- kehätytön ylisuojeleva poikaystävä, joka pyöri siinä prätkäliiveissään ympärillä koko ajan
- Desperados Mc
- kuuluttaja

Vaikka tunnelma latistuikin loppua kohden yleisön lähtiessä, niin D-matsitkin olivat hyviä. Samassa yhteydessä järjestettiin myös arvostelutuomarikoulutus, joten homma on monellakin tavalla hyvässä nousussa. Lohjalaisille tunnustus siitä, että kantti riitti lähteä ottamaan (useimmissa tapauksissa) huomattavasti kokeneempaa vastustajaa vastaan. Nyt oli jo huonoakin tuuria, kun tuli tappio joka jätkälle (tai yksi tasuri), mutta niin(kin) se homma etenee.

RAPORTIT: The Cage vol. 4 Redemption 3.12.05

Jahas, nyt kun jatkoista on toivuttu, niin katsotaanpas nämä ottelut vielä kerran R-katsomon tuulipukukansan näkökulmasta.

1. -70 kg
Pasi Maliniemi, Shootfighting Lappeenranta vs
Sergej Juskevic, Liettua
Voittaja:Maliniemi, TKO (strikes) 1. erä ajassa 1.37

2. -84 kg
Mikko Suvanto, MMA Imatra - Suomi vs
Harun Özdemir, OC-Fight Team - Saksa
Voittaja: Suvanto, submission (strikes) 1. erä ajassa 1.51

3. -77 kg
Janne Tulirinta, Riihimäen Heracles - Suomi vs
Kristian Helde, Shootfighting Stockholm - Ruotsi
Voittaja: Tulirinta, TKO (strikes) 1. erä ajassa 0.45

Nämä kolme ensimmäistä ottelua voidaan kuitata yhdellä sanalla: TEURASTUS.
Verkkoon, mattoon, mounttiin, päähän. Pienenä poikkeuksena Tulirinta, joka löi vastustajansa lähes tolkuttomaksi jo ennen mattoonvientiä.

Mää luulen, että näille ulkomaanteuraille oli sanottu järjestäjien taholta, että "se on jumalauta jätkät niin, että jos yksikin lyönti tai potku tulee, niin lähdette ilman ottelupalkkiota kotiin". Tai sitten kaikkien suomalaisten soveltama sähäkän tutiseva ottelutyyli sekoitti potkunyrkkeilijöiden pasmat täysin. Mutta hei, oikeesti, mitä jää jäljelle potkunyrkkeilijästä, jos se ei edes yritä lyödä tai potkaista kertaakaan?

4. -93 kg
Lucio Linhares, Tampereen Kamppailu-urheilijat...öö eiku joku Alliance vs
Tomasz "Gorilla" Drwal, Grappling Krakow - Puola
Voittaja: Drwal, TKO (strikes) 1. erä ajassa 3.32

No nyt tuli tekijämies Puolasta ja piti rapujuhlat! Lucio otteli normaaliin tyyliinsä, eli hämmästyttävä ihmisrapu kiipeili ympäri häkkiä kaikilla seitsemällä raajallaan. Mutta tyly puolalainen ei hämääntynyt. Puolalaisilla rapujuhlilla rapu laitetaan selälleen lattialle ja se aukaistaan potkimalla sitä vatsaan. Gorilla löysi loistavasti paikkoja stompeille mahaan ja lyönneille päähän Lucion puolustuksen läpi. Lucion peli meni täysin sekaisin ja muutaman lyönnin jälkeen meni pääkin sekaisin. Kunnon meininkiä Puolan Gorillalta!

5. -66 kg
Jerry Kvartström, GB-Gym - Suomi vs
Tadas Jonkus, GALAKTIKA A - Liettua
Voittaja: Kvartström, submission (rear naked choke) 1. erä ajassa 2.33

En usko, että Kvartström tulee mainostamaan tätä yhtenä uljaimmista voitoistaan. Joo, tiedän, että match-maker valitsee otteluparit ja jos pystyy pudottamaan painoaan niin hieno homma. Mutta pientä rajaa. Jerry oli painonpudotuksen jälkeen tiukassa ja laihassa kunnossa. Liettuan poika taas ei ole ikinä ollutkaan muuta kuin laiha. Ainoa mikä pojassa oli isoa, olivat korvat. Ottelun kulku oli seuraava: TEURASTUS. Yleisvaikutelma oli se, että vahva aikuinen mies pieksää itseään puolet pienempää poikaa.

Jerrylle kuitenkin propsit hienosta kehääntulobiisistä (Kontran Jee jee, Jerry Cotton) ja komeasta takavolttituuletuksesta!

6. -77 kg
Marcus Peltonen, Alliance Porvoo - Suomi vs
Sonny Nielsen, Fight Gym Odense - Tanska
Voittaja: Nielsen, KO 2. erä ajassa 3.55

Jännitys tiivistyy. Nyt oli Tanskasta löydetty mies, joka ei selvästikään osaa lyödä. Nielsenin pystyottelu on kuin drunken monkey kung-fu slow-fightingia. Peltonen dominoi ottelua selvästi vahvoilla alapotkuilla ja maahanvienneillä. Lopetusta ei kuitenkaan löydy, kunnes toisessa erässä mies joka ei osaa lyödä lyö Peltosen tajuttomaksi. Ei jumalauta! Jostain puun takaa ninja-uppercut osuu suoraan hermopisteeseen ja Peltonen putoaa. Näin se on yllättävää menoa tämä MMA toisinaan.

7. +93 kg
Timo Peltola, Espoon Kesähait - Suomi vs
Rimgaudas Kutkaitis, Osimas - Liettua
Voittaja: Peltola, submission (side choke) 2. erä ajassa 1.34

Peltolalle oli löydetty kahden päivän varoitusajalla 13 kiloa kevyempi vastustaja. "Normalna," kommentoi ryssä, kun häneltä kysyttiin, miltä tuntuu tulla ottelemaan näin lyhyellä varoituksella. Eli tampereeksi "Aivan sama!".

Esittelyvideossa kerrottiin Peltolan MMA-innon taustoja. Vajaan vuoden verran pääkaupunkiseudun isot pojat ovat vääntäneet keskenään yli lajirajojen, joten Timo on päässyt tutustumaan kesähaitekniikkaan.

Ottelu alkaa. Peltola vie hongesagatamella mattoon ja rummuttaa vähän. Liettuen BJJ-mies osoittautuu melkoiseksi painijaksi. Peltola ottaa käden ja alkaa väännellä sitä. Monihan ei tiedä, mutta Peltolan kakkoslaji on origame, jossa hänellä on myös musta vyö. Soveltaen kaikkia osaamiaan japanilaisen paperintaittelun tekniikoita, Peltola taittelee Kutkaitiksen kädestä kurjen, jäniksenkorvat ja pomppivan lampaan. Liettualainen seuraa origamenäytöstä kiinnostuneena, mutta ei kuitenkaan innostu taputtamaan. Aivan uskomaton kumikäsi. Erä päättyy.

Toisessa erässä Peltola ottaa pystystä giljotiinin, vie osotogarilla mattoon ja nyt löytyy kuristus, joka taltuttaa liettualaisen.

Kutkaitis vaikutti todella kovalta painijalta ja samanpainoinen vastustaja olisi hänen kanssaan varmasti vaikeuksissa.

Peltolalle matsi ei ollut mitenkään helppo. Yhdessä vaiheessa nilkkalukkoon jääminen oli oman huolettomuuden takia todella lähellä. Tietyt lukkopainin perusjutut, kuten polvi mahan päälle, eivät vielä tule luontevasti. Mutta pahin on ohi ja ensimmäinen matsi otettu. Peltolalla on mahdollisuudet kehittyä vaikka mihin, jos vain intoa riittää. Ja se riippuu varmaan aika paljon siitä, mitä toukokuussa tapahtuu.

8. -84 kg
Demian Maia, Brasa Jiu-jitsu - Brasilia vs
Lukasz Chlewicki, Husaria Wloclawek - Puola
Voittaja: Maia, submission (armbar) 1. erä ajassa 4.22

Kahden todella kovan mattomiehen huimaa vääntöä. Maia ottaa selän mutta puolalainen tulee pois vaan. Ja juuri kun puolalaisjudoka on valmis aloittamaan rummutuksen, Maia kaivaa jujin voimalla. Puolalaisen käsi sanoo riks raks. Hieno ja tasokas ottelu.

9. -70 kg
Jarkko Latomäki, Shootfighting Lappeenranta - Suomi vs
Marius Urbonas, GALAKTIKA A - Liettua
Voittaja: Latomäki, TKO (strikes) 1. erä ajassa 3.05

Ei nyt ihan TEURASTUS mutta melkein. Taisteluplaneetta Galaktikan isokorvainen alien-poika pärjäsi ihan kivasti, ottaen huomioon, että häntä oli kielletty lyömästä tai potkimasta pystyssä.

Ja lopuksi perinteiset plussat ja miinukset:
+ kehätyttö
- liian moni ottelu päättyi jo ensimmäiseen erään, joten kehätytölle ei tullut hommia
+ elävä ESE
- Valtosella oli verkkarit päällä, mutta se ei hypännyt kenenkään päälle eikä aloittanut rummutusta
+ Miken leveä selkä ei blokannut näkökenttää liian pahasti, mutta komeita kuvia tuli!

RAPORTIT: Lohja Fight 1, 11.9.2005

1. NYRKKEILY
3x1,5 min Juniorit 50 kg
Vitali Laine, Lohjan Nyrkkeilykerho vs
Mikko Viljanen Lohjan Nyrkkeilykerho

Ilmeisesti Lohjan boxing-äijät ei anna lainata kehää, jos niiden juniorit ei pääse ison yleisön eteen näytösottelemaan.

No, mikäs siinä, kivastihan D-pojat poksivat.

2. VAPAAOTTELU
2x3 min -93,0 kg (D)
Risto Lehtonen, Lohjan Voimailijat vs
Mikko Helin, GB-Gym Helsinki

Helin voitti kuristuksella toisessa erässä.

3. VAPAAOTTELU
2x3 min -60,0 kg (D)
Janne Kulmala-Elonen, Espoon Kesähait vs
Tero Apunen, GB-Gym Helsinki

Kesähain ensi puraisu (polvi clinchistä) osui tyrmäävästi maksan kärkeen. Koska D-säännöillä alle 18-v. ei saa tyrmätä ja tämä tapahtui heti ensi sekunneilla, tuloksena no contest. GB-Gymin valmentamurlokki kannusti tuskissaan kiemurtelevaa suojattiaan naureskelemalla leveästi. Näin se nuoriso oppii asennetta!

4. VAPAAOTTELU
3x3 min -84,0 kg (C)
Juha Antti Alhonen, Lohjan Voimailijat vs
Olli-Jaakko Uitto, Team Arashi Seinäjoki

Pohojalainen vie painilla mattoon ja ottaa jujin.

5. VAPAAOTTELU
3x3 min -66,0 kg (C)
Olli-Pekka Puhakka, MMA Imatra vs
Jukka Paananen, Shootfighting Lappeenranta

Reipasta kevyiden poikain potkulyöntimyllytystä. Ottelu kesti täydet kolme erää, joten sen aikana saatiin ihailla kehätytön niukkaakin niukempaa hametta (tyyliin "ostin tämän diskobarbikiiltohameen 12 v. pissiksenä, ja se oli silloinkin jo lyhyt") oikein useampaan kertaan. Kehätytöllä oli muuten erittäin siististi vahattu BJJ-tyyppinen biiveri, mutta se ei paljastu vielä tässä vaiheessa, joten lue siis kärsivällisesti loppuun koko juttu.

Imatran OP dominoi pystyssä aika tylysti ja sai estettyä vähäisetkin maahanvientiyritykset. Paananen oli aika selkeästi alakynnessä, ja jos OP olisi paha ihminen, hän olisi pystynyt lopettamaan tyrmäykseen pystystä. En muuten haluaisi tänään olla Paanasen etujalan reisilihas, sen verran kovaa oli rankaisu. Tässä vaiheessa lohjalaisyleisökin alkoi lämmetä kamppailulle, joten pakollisen känniääliön selostus oli erittäin rasittavaa.

Kolmannessa erässä OP halusi näyttää, että kyllä meilläkin maahanvientejä treenataan. Sen seurauksena melkein jäi omasta yrityksestään giljotiiniin. Rimpuili kuitenkin pois ja voitti kaikin tuomariäänin.

6. VAPAAOTTELU
3x3 min -77,0 kg (C)
Mikko Haapanen, Lohjan Voimailijat vs
Joona Typpö, GB-Gymin kokkolalaiset pois kadulta -projekti

Tätä ottelua kuvaamaan löytyy vain yksi sana: LEGWAR. Aittosumun entinen suojatti Typpö on vähintäänkin ärhäkkä ottelija.

Mutta kovaa taistelua oli molemmin puolin. Haapanen ei antanut kokeneemmalle vastustajalleen milliäkään periksi. Erinomaista tappeluviihdettä kolme erää, jonka jälkeen voittajaksi Typpö kaikin tuomariäänin.

7. VAPAAOTTELU (Lohjan Juhat Superfight)
3x3 min +93 kg (C)
Juha Karkio, Lohjan Juhat vs
Juha Alhonen, Lohjan Juhat

Lohjalaisilla on perinteenä järjestää kaikenlaisia friikkiotteluita. Viime vuonna Tanhuhovin kamppailuiltaan oli raahattu identtiset Hanmoodo-kaksoset, joita ei päästetty pois kehästä ennen kuin he olivat selvittäneet, että kumpi olikaan se isoveli. Tänä vuonna superfightin aiheena oli siis katsoa, että kuka onkaan meidän seurassa se Megajuha ja kuka on ihan juha vaan. Tällä kertaa juhat eivät olleet kovinkaan identtisiä, joten kutsutaan heitä nimillä Paksu-Juha ja Pitkä-Juha. Alhosella oli nimittäin painoa tommoset 25 kg enemmän kuin Karkiolla.

Vapaaottelu- ja BJJ-piireissä on usein tapana sellainen nössöily, että saman tallin jätkät eivät voi lyödä treenikavereitaan päähän. Mutta Lohjalla kyllä voi!!1! Ja antaumuksella!

Pelin henki oli Pitkän-Juhan tiukat clinchit ja Paksun-Juhan arrrmottomat nakkikioskiheijarit. Pitkä-Juha teki useita komeita heittoja. Taas tuli todistettua judon tehokkuus: jo keltaisen vyön oppimäärällä pystyy tehokkaasti soveltamaan judoheittoja jopa vapaaottelussa!! Tulihan tämä nyt varmasti kaikille selväksi.

Kolme erää mentiin. Nakkikioskiheijareiden ansiosta Pitkällä-Juhalla oli jo toisen erän alussa pientä vekkiä silmän alla. Joka erässä Pitkä sai Paksu heitettyä mattoon ja dominoi aika hyvin siellä. Kolmanteen erään mennessä alkoi molemmilla olla kunto aika lailla lopussa, vaikka yleisö kannusti fanaattisesti: HYVÄ JUHAAA!!!

Voittajaksi ja Megajuhaksi kaikin tuomariäänin Karkio (Pitkä).

8. VAPAAOTTELU
3x3 min -77,0 kg (C)
Jani Ketolainen, MMA Imatra vs
Joni Haahka, Kauhajoen Kamppailu-urheilijat

Haahka ei empinyt hetkeäkään, vaan näytti Ketolaiselle närhen munat heti ottelun alussa soveltamalla kiellettyä ninjatekniikkaa. Koska alavatsaan osunut potku tulkittiin munille potkimiseksi, Ketolainen sai kerätä itseään 5 min.

hengähdystauon ajan, jonka jälkeen pystyi jatkamaan. Ketolaisella hyvä triangeliyritys mutta jäi sitten Haahkan käsilukkoon lopulta kuitenkin.

9. VAPAAOTTELU
3x3 min -84,0 kg (C)
Ville Aalto, Lohjan Voimailijat vs
Ville Räsänen, MMA Imatra

Ja taas kieroa lohjalaista huumoria: Villet Superfight. Tarkoituksena on tietenkin tehdä yleisölle kannustaminen helpoksi, kun kaikki voi vaan huutaa, että "hyvä Ville, tapa se!" Tämä ei toimisi Tampereella, koska kumpikin Ville nostaisi päätään ja kysyisi: "Jaa mää vai?"

Tiukkaa pystyottelua. Lohjan Ville vanhana MT-jätkänä oli ehkä enempi halukas pitämään ottelun pystyssä. Ville otti myös useita tarpeettomia riskejä korkeiden potkujen takia. Päähän (tai siis suojaukseen) potkimisella ei ollut haluttua vaikutusta ja Räsänen sai niistä useita todella komeita maahanvientejä. Mutta MT-Ville on tunnetusti melkoinen vempula tulemaan pois alta ja onnistui nytkin a) selviämään hengissä aivan saatananmoisista katon kautta maahan mätkäytyksistä ja b) jotenkin vempuloimaan itsensä useimmiten jälkitilanteessa päällimmäiseksi. Kolmannessa erässä Ville osui villeä hyvin suoraan nenään, ja siitäkös Ville suuttui: MT-Ville vetäisi sellainen lyöntimyllytyksen päälle, että luulin jo ottelun ratkeavan siihen.

Mutta hyvin Räsänen senkin kesti ja vei taas mattoon ja dominoi siellä.

Erittäin tiukka ja tasainen ottelu. Voittajaksi hajaäänin Räsänen.

10. VAPAAOTTELU - PÄÄOTTELU
3x5 min +93,0 kg (A)
Toni Valtonen, Espoon Kesähait vs
Evert Fyeet, Team Schrijber - Hollanti

Ladies and Gentlemen: Ground and Pound!!! Fyeet oli erittäin hyväkuntoisen ja treenatun näköinen tyypillinen hollantilainen potkunyrkkeilijä. Valtonen puolestaan on hoikistunut sen verran, että alkaa jo muistuttaa ihan oikeaa kesähaita eikä mitään sateisen kesän valasta.

Ja voi sitä räimettä ja ryminää! Se on hurjaa peliä kun hevoset nai, siinä tanner jyskää ja aitaa kaatuu. Tuli mieleen, että mahtaako kehä kestää. No joo, Valtonen siis rynnisti heti aloituksesta iholle ja vei maahan. Siellä sitten ankaraa päällämakaamista guardissa ja sivussa ja brucelee-tyylisiä one-inch puncheja kyynärpäällä kurkkuun. Saako vapaaottelussa muuten lyödä kurkkuun? Lohjalla saa: luu kurkkuun vaan! Näin mentiin ensimmäinen erä.

Toisen erän aluksi hollantilaisen korkeasta potkusta aivan ilmestyskirjamaisen korkea maahanvienti Valtoselta. Sitten taas kyynärpäätä naamaan eri positioista. Jossain vaiheessa tuomari keskeyttää ottelun ja Fyeetin otsassa olevaa pientä vekkiä tarkastellaan. Se ei kuitenkaan ole missään nimessä niin paha, että olisi estänyt ottelun jatkumisen eikä lääkintähenkilökuntakaan ole sitä mieltä. Mutta Hollannin Eevertti ei halua enää jatkaa. Hän halaa valmentajaansa osoittaakseen, miten paljon hän rakastaa tätä siitä huolimatta, että haluaa tuottaa tälle häpeää jättämällä leikin kesken. Yleisö buuaa. Kehätytön pimppiin alkaa kasvaa sänkeä.

Ja lopuksi perinteiset plussat ja miinukset:
+ hyvät järjestelyt, alkoi ajallaan
+ kehätytön hame
+ kehätytön striptease-esitys myöhemmin jatkoilla

- pakollinen känniääliöselostaja yleisön joukossa
- pääottelija, joka ei viitsi ottaa täysiä eriä
- kalliit liput

Jatkothan olivat X-Itissä, jossa kehätyttö Miss Melanie oli aivan uudessa roolissa. Fyeet olisi halunnut kuvata oikein videolle kehätytön siististi parturoidun piisamin, jonka päälle kehätyttö ripotteli jotain kimaltelevaa tököttiä, mutta Miss Melanie joutui huitaisemaan videokameran syrjään. Sääli sinänsä, sillä Fyeet olisi varmasti tarvinnut terapiavideota, jota olisi voinut katsella unohtaakseen tatuoidun kyynärpään, joka iskeytyy nenään uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Tatuoidun kyynärpään, jossa on hämähäkinseitti ja jotain vieläkin pahempaa ja pelottavampaa.

RAPORTIT: Lohjan kamppailuilta 23.4.04

Ensiksikin on mainittava, että kaikki Fight Festival veteraanit, jotka toivoivat kehätytölle lisää rehevyyttä pyllyyn tulivat varmastikin tällä kertaa tyydytetyiksi. Lisätietoja kehätytöstä ja PVC-asusteista saa Lohjan Citymarketin infopisteestä.

Myös illan juontaja oli aivan omaa luokkaansa. Espoon Kesähait -niminen organisaatio oli ilmeisesti tuonut oman luottojuontajansa paikalle. Ja jos Kesähait on sellainen seuran nimi jonka lausuminen tuottaa vaikeuksia, voitte vain kuvitella millaisiin tuloksiin juontaja pääsi Combat Academy of Finlandin tai Lohja Sitnarong Myai Thain kanssa. (No tuota jälkimmäistä nyt ei osaa ääntää kukaan.)

Järjestelyt hyvät ja aikataulujen pitävyys erittäin hyvä. Tanhuhovi paikkana OK. Katsojia muutama sata.

Ensimmäisenä oli kevyiden poikien nyrkkeilyä. Vastakkain olivat Oskari Heinänen, Tammerturnauksen konkari ja erittäin tekninen ja terävä nyrkkeilijä sekä Mikko Alanko, Elis Askin sisarenpojan serkku tms. Näillä ansioilla ottelu tuomittiin tasapeliksi. Reilumpaa olisi ollut etukäteen kertoa että kyseessä on näytösottelu, niin ei olisi asiantuntijoiden tarvinnut niin kovasti huudella. Siinä mielessä muuten erikoinen nyrkkeilyottelu, että yhtään lyöntiä ei lyöty perille asti.

Seuraavaksi tuli Han Moo Do -näytösottelu, jossa Kämäräisen tai Kolehmaisen identtiset kaksoset ottivat mittaa siitä, että kumpikos meistä olikaan isoveli. Erittäin vauhdikasta ja näyttävää menoa.

Sitten MT-matseja:
55 kg. Valtteri Sandström, Espoon Kesähait voitti Juhana Aleniuksen, GB Gym. Pistevoitto. Melko tasaista menoa. Lopussa Valtteri laittoi vaihteen kakkoselle.

81 kg. Ville Aalto, Lohja, voitti pisteillä Mikko Beckerin, Come Back Akka Demy of Finland. Ville joka oli viime Fight Festivaalissa ansiokkaasti paikkaamassa Vale Tudossa viime hetken peruutusta otteli tällä kertaa omassa lajissaan mutta jotenkin aneemisesti. Jotenkin näytti että kyseessä ei ole edes sama äijä. Toisaalta Kisahallin E-katsomon korkeuksista näkee paremmin kuin Tanhuhovin lattialta.

48 kg. Pia Urpulahti voitti pisteillä Outi Louhimon. Pienempi ja teknisempi brunetti voitti pitkäsäärisemmän ja agressiivisemman blondin ::kuolauskuvake:: niukasti mutta ansaitusti. Vaikka kyse oli naisten ottelusta niin hommassa oli vauhtia ja tekemisen makua.

Vale Tudo matsien yleispiirteenä oli tällä kertaa vahvat ja nopeat maahanviennit, joiden onnistumisprosentti oli 110. Sen jälkeen kaikki matsit menivätkin päälleikkäinmakaamiseksi ja kylkien kopsutteluksi.

+93 kg. Atte Backman, Espoon Kesähait, Romualds Garkulis, Latvia. Backman voitti tuomariäänin. Molemmat erät menivät siten että heti alussa Backmanin nopea maahanvienti ja sitten loppuaika guardissa makaamista ja kylkien koputtelua. Latvian poika oli aika haka puolustamaan ja passaamaan matossa, ja ottelun jälkeenkään latvialaisella ei ollut naamassa mustelmaakaan, mutta Backmanilla oli mm. silmäkulma auki. (Silmäkulmaa jouduttiin jossain vaiheessa katsomaan oikein lääkärin voimin, joten huonolla tuurilla olisi keskeytys ollut lähellä.) Asiantuntijoiden ohjeista huolimatta latvialainen ei juurikaan pehmennyt vaikka Backman kuinka koitti lyödä sitä takaraivoon. (Nakkikioskisäännöillä voittaja olisi siis ollut latvialainen, koska mitään ei tapahtunut, portsari tuli väliin, ja Backman joutuu koko ensi viikon selittelemään että mikä sen silmään on tullut.)

-85 kg. Tero Riipinen, Lohja, Mika Julin, Jyväskylän Fight Club. Riipinen voitti toisessa erässä TKO. Molemmat erät menivät siten että heti alussa poikapainija Riipisen nopea maahanvienti ja sitten loppuaika guardissa makaamista ja kylkien koputtelua. Heti aloituksessa Julin yritti jotain ninjahyppyä, joten eka maahanvienti meni itse asiassa Julinin omiin nimiin. Jujutsun mustavyö Julin sovelsi guardissa puolustamisessa mm. kantapääpotkuja munuaisiin ja muita neitimäisyyksiä joita ilmeisesti jujutsussa opetetaan. Jälleen tuli todistettua, että lopputuloksen kannalta näillä ei ole mitään merkitystä. Tässäkin ottelussa tuli esille se, että päällämakaava joutuu tekemään enemmän töitä ja hengästyy helpommin. Kehäköysien rikkoutuminen toi kuitenkin Riipiselle tervetulleen hengähdystauon, jonka jälkeen taas jaksoi riepottaa Julinia parhaaseen painityyliin ja siinä välissä löytyi paikka yhdelle kovalle lyönnillekin, joka sitten lopetti ottelun. Ottelijoiden ruumiinrakenteessa oli muuten melkoinen ero. Julin oli lähinnä "laiha läski", kun taas Riipinen oli enempi painijan näköinen ja ilmeisesti tehnyt onnistuneen painijamaisen painonpudotuksenkin.

-84 kg. Niko Puhakka vs. Roman Dabolinsh. Puhakka voitti. Pyyhe kehään ensimmäisessä erässä. Tyyli oli perinteinen. Heti nopea maahanvienti ja sitten kylkien koputtelua. Keskeytys tuli heti kun Puhakka sai ensimmäisen kunnollisen lyöntimyllyn käyntiin. Tämä keskeytys oli oikeasti aika erikoinen, koska näytti siltä että latvialaisella ei kuitenkaan mitään suurta hätää ollut siellä alla. Kulma päätti kuitenkin heittää pyyhkeen kehään. Tämän jälkeen Roman kiersi ihan hyväkuntoisena ympäri kehää hokemassa että ei mulla siellä mitään hätää ollut. Ja se on tavallaan helppo uskoa, koska kyseessä on sellainen maamyyrän näköinen mies, jonka naamassa arpikin kaunistus olisi... Omituinen matsi. Ei vakuuta.

Kokonaisuutena hyvät kisat ja kiva meininki. Erikoistunnustus Nurmoon Jymyn asiantuntijaryhmälle.

13.10.06

Varhaiset: VIINAMÄEN EEMELI

Tarjosin tätä alunperin Pahkasikaan. Paretskoilta tuli sitten tyli kirje, että "meillä oli Vaahteranmäen Eemeli -juttu jo 5 vuotta sitten". Mutta arvelen todellisen hylkäyksen syyn olleen, että Paretskoi oli todennut, että tässähän on sellainen äijä joka kirjoittaa Ruusuvuoren ja Alivaltiosihteerit suohon. ;)

Arkistot avautuvat! Totuus paljastuu! Ruotsalaisten kavala historianväärennys on viimein tullut päivänvaloon. Vaahteranmäen Eemeli, tuo rasavilli pojannassikka jonka tekosista Astrid Lindgren niin eloisasti kertoo, ei ollutkaan Mamma Svenssonin poikia. Todellisuudessa kyseessä oli etelä-pohjalainen isäntä Eemeli Viinamäki, juureva ja rehti suomalainen mies, jonka elämäntarinan svenskit häikäilemättä varastivat valjastaen sen oman sotapropagandansa käyttöön. Viinamäestä tehtiin säälittävä pikku pullamössö-Emil. Kyseisen teon lopullisena päämääränä oli ruotsalaisen suurvalta-aatteen ja hapansilakan levittäminen sekä ratkaisevien todisteiden löytäminen Olof Palmen murhaan.

Nyt ensimmäistä kertaa: Eemeli Viinamäen tositarina.

Sunnuntai, kesäkuun kymmenes, alkoi Kissankulman talossa aivan kuin mikä tahansa muu päivä. Talon isäntä, Eemeli, liikkui myhäilevin ilmein lampolan suuntaan purkki Tummelia kädessään, niin kuin hänellä aina aamukahvin jälkeen oli tapana. Vähäjärkinen ja säälittävä piikariepu Liina oli tuttuun tapaan navetassa lehmiä lypsämässä, ja talon laiska ja synkkämielinen renki Aatu seisoi navetan nurkassa sontatalikko kädessään. Toisella kädellään hän näpelöi sepalustaan tehden samalla Liinalle hävyttömiä ehdotuksia. Ennenaikojaan dementoitunut Iida-sisko istui kamarissaan keinutuolissa ja veisaili lahkolaisvirsiä. Kaikki oli siis juuri niin idyllistä ja rauhallista kuin pohjalaisessa maatalossa vain olla voi.

Sinä sunnuntaina piti Kissankulmassa pidettämän pidot. Paljon oli väkeä tulossa sekä Viinamäeltä että muualta. Ruokaa oli valmistettu monta päivää. Ja kylläpä sitä ruokaa sitten olikin: lihapullia, kylkipaistia, palttua, puddinkia, vasikankääryleitä, sillisalaattia, maustesilliä, laardia, omenakakkua, savuankeriaita, kauralientä, muhennoksia, mössöjä ja vanukkaita. Sitten oli kasoittain tomaatteja ja korikaupalla keskiolutta. Olipa vielä kaksi jättiläismäistä juustokakkua ja aivan erikoisen hyviä läskimakkaroita. Mutta parasta kaikesta oli isännän oma erikoisherkku: viinanpolttamat sisälmykset. Niitä valmistettiin talon omien sikojen sisälmyksistä, joilla oli taipumus kehittyä aivan erityisen herkullisiksi, koostuihan sikojen ainoa ruokavalio mäskistä ja rankista. Voi sitä riemukasta ilmettä joka Eemelin kasvoille kohosi hänen viipaloidessaan tuumaisen ihran peittämää paistettua rasvamaksaa tai kauhoessaan soosista viinan rusinan kokoiseksi kärventämää sianmunuaista.

Suoritettuaan joka-aamuiset "metkunsa" lampolassa Eemeli-isäntä istui nyt tyytyväisenä pirtin rappusilla omaa mainiota pontikkaansa naukkaillen. Kaikki oli puleerattu ja juhlapöytä oli katettu valmiiksi vieraiden tulla. Kyllä kelpasi olla tälläisen talon isäntä. Sieltäpä tulla laahusti liikuttava piikaraiska Liina aamulypsyltä, ja eikös tuolla maanis-depressiivinen renki seissytkin jo tallinnurkalla kyräilemässä. Ja kammarista kaikuivat sisko-kullan tutut hihhulivirret. Kaikki oli kerrassaan hyvin.

Mutta sitten jokin kiinnitti Eemelin huomion. Jotakin puuttui: tangossahan ei ollut lippua. Nyt olisi äkkiä saatava renki-Aatu lipunnostoon. Mutta sepä ei ollutkaan aivan helppoa, sillä Aatu kantoi Eemelille synkeää kaunaa eräästä hänen aikaisemmasta "metkustaan" ja oli sitä myötä käynyt entistäkin laiskemmaksi talon töissä. Vapaaehtoisesti hän ei ryhtynyt mihinkään, eikä raivotautiin taipuvaista renkiä sopinut mennä patistelemaankaan. Kissankulman hermosairas renki oli muutenkin varsin omalaatuinen persoona. Kuten sanottu, talon töiden suhteen hän oli äärimmäisen saamaton eikä häntä juuri muukaan tuntunut kiinnostavan. Vain yksi kaikenvoittava intohimo Aatulla oli: hän vihasi kissoja. Kissojen tappaminen oli hänen päivittäistä mielipuuhaansa. Tyytyväisyydestä ynisten hän tarttui kiinni saamaansa kissaa hännästä, pyöritteli mirriä muutaman kerran ympäri ja takoi sitten navetannurkkaa vasten niin kauan että verinen aivomössö lenteli seinille. Sitten hän onnesta mölisten paiskasi missevainaan navetan katolle, jossa varikset kävivät niitä nokkimassa. Variksia Aatulla oli sitten tapana ammuskella karkeilla kettuhauleilla, niin ettei niistäkään montaa höyhentä jäänyt leijailemaan. Mutta navetan katon paikkuuseen miestä oli mahdoton saada.

Toki Eemeli vakaana isäntämiehenä tunsi renkinsä ja tiesi miten tätä oli suostuteltava. Ja niin kävi, että kun miehet olivat yhdessä tissutelleet pullollisen verran oman talon kotipolttoista ja vetäneet makoisat piipulliset nurkantakuista, lähtivät he yksissä tuumin lipunnostoon. Siinä sitä marssittiin peräkanaa Iidan neidonkammariin, jossa sisko-kulta yhä vain jaksoi paasata epistolaa. Eemeli ryhtyi siskolleen selittämään, että näin suuren päivän kunniaksi hän oli ajatellut vetää salkoon oikein juhlavamman lipun, sellaisen persoonallisen, vähän niin kuin sellaisen perfformaanssin järjestäisi oikein. Tällaistä puhetta armas sisko ei oikein ottanut ymmärtääkseen, sopotti vain jotain Herrasta Seebaotista. Mutta Eemeli ei tahtonut siskonsa kovakorvaisuutta liian raskaasti tuomita, sillä rakastihan hän siskoaan kovin. Ja tiesihän Eemeli toki, että Iida-sisko oli jo syntymästään ollut järkensä puolesta jotenkin vajaa, mutta onneksi eivät rakkaat vanhemmatkaan olleet siitä liiemmin pahastuneet, vaan tuupanneet tytön kaikessa rauhassa perunakellariin varttumaan. Vanhempien kuoltua Eemelin alkoi käydä siskoaan sääliksi, ja niin hän jo muutaman vuoden päästä suurena ihmisystävänä laski tämän pois perunakuopasta. Ja eivätkös heti pahansuovat ihmiset alkaneet panetella ja levitellä juoruja kaikenmoisesta syntisestä menosta ja sukurakkaudesta eli rutsasta. Mutta kaikesta tästä oli jo aikaa, ja Iidakin oli jo saavuttanut vanhuuden seesteisyyden ja siitä omia aikojaan lopullisesti dementoitunut.

Aatu ja Eemeli totesivat ettei maksanut vaivaa käydä Iidalle tarkemmin selittämään lipputankoproggiksen tematiikkaa, vaan tarttuivat miehissä keinutuolin kahvoihin ja kantoivat tuolin pihalle. Siellä he sitten näppärästi kietoivat lipputangon narun Iidan ympärille. Koko ajan tuo leikkisä pikku vanhus tahtoi kaikin tavoin osoittaa olevansa pelissä mukana, ja niin sitten pienten riemunkiljahdusten ja hupaisan sätkyttelyn säestämänä hilattiin dementikko salkoon.

Niin oli kaikki valmista vieraiden tulla. Ja sieltä he jo saapuivatkin: ensimmäisenä saapui Viinamäen kirkkoherra, roteva saarnamies joka tunsi outoa viehtymystä meidän Herramme pienimpiin palvelijoihin. Erään rippilapsen tultua siunattuun tilaan häntä oli jo uhattu viran menetyksellä ja käräjillä, mutta kaikeksi onneksi pikku-Kyllikin isä, keskustalainen perunanviljelijä ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja oli pannut kaiken arvovaltansa ja viiden vuoden vientituet likoon saadakseen asian painettua villaisella. Eihän toki sopinut myöntää että suurtilan ainoa perijä olikin sielunpaimenesta pilalla. Niinpä kirkkoväärtti sai jatkaa pikku lampaiden johdattamista lavealle tielle.

Papin vanavedessä saapuivat sitten muutkin pitäjän merkkihenkilöt: lukkari, talonpoika, kuppari ja elinkeinoasiamies. Karauttipa siinä nimismieskin melkoisessa laitamyötäisessä mustallamaijallaan pihaan. Viimeisenä saapui vossikan kyydissä rouva Pekkala, hieno kaupunkilaisfröökynä, joka piti kotonaan vastaanottoa upseereille, tohtoreille, insinööreille ja muille kokoomuslaisille. Siellä saattoivat herkkusuut herrat sitten vierailla turvallisin mielin, tarvitsematta pelätä ranskantautia eli muuta ilkeää kutkutusta haarovälissä. Ja usein oli Eemelikin kaupunkimatkoillaan poikennut laatimassa ryökkinälle makoisat metkut.

Ja millaiset juhlat niistä tulikaant Hyvällä halulla alkoivat vieraat mättää suuhunsa juhlapöydän antimia, laardia ja puttinkia sekä maukkaita makkaroita. Ja kaikki huuhdeltiin alas lukemattomin pontikkaryypyin. Viinanpolttamista sisälmyksistä vieraat pitivät erityisesti, ja kaikki olivat sitä mieltä että lipputangon koristelu oli hyvin onnistunut. Eemeli oli loistava isäntä; hän viihdytti herkeämättä vieraitaan messevillä kaskuilla ja hupaisilla anekdooteilla. Muun muassa hän kertoi miten oli viimeksi metkuttanut Aatu-renkiä: tämän ollessa tapansa mukaan illalla aitan ovella painostamassa piikarukka Liinaa häpäisevällä ja luonnonvastaisella tavalla suoritettavaan yhdyntään, oli Eemeli salaa kiertänyt Aatun taakse ja tervastampilla piessyt tämän toistaitoiseksi. Jopas tokeni tuheronvonkaaja! Sitten Eemeli oli itse kavunnut aittaan käyttämään ilokseen talonisännille ikimuistoisista ajoista kuulunutta nautintaoikeutta. Tämä nauratti kaikkia vieraita kovin. Eniten pärskähti nimismies, joka innostui jutusta niin että työnsi päänsä veripalttua sisältävään pilkkumiin ja alkoi sieltä siteerata Maunu Ladonlukon Maakaaren säädöksiä ikimuistoisesta nautinnasta. Päähän juuttunut kulho jouduttiin tietysti hellakoukulla hajottamaan, jolloin länsmanni alkoi verentahrimin huulin tavoitella Pekkalan röökinän mehevää kankkua purtavakseen.

Lopulta piti juhlien kuitenkin loppua, ja vieraat alkoivat tehdä lähtöä. Viimeisenä lähtivät Pekkalan fryökkinän ajurinrattaat, joiden akselin päällä istuskeli nimismies vieläkin itsekseen ikimuistoista nautintaa naureskellen. Eemeli jäi pihalle hieman apeana katselemaan vieraiden lähtöä. Tuntui niin tyhjältä kun kaikki olivat poissa. Iidakin oli lipputangossa lakannut rimpuilemasta ja muuttunut oudon sinertäväksi. Eemelille tuli vähän paha mieli siitä ettei sisko kulta ollut viitsinyt edes loppuun asti osallistua ilonpitoon, mutta kuitenkin hän käski Aatun laskea Iidan alas tangosta, jotteivät varikset häntä kovin nokkisi. Eemeli kävi rappusille istumaan ja otti huikan pullostaan. Kaikki tuntui hieman ikävältä. Lampolasta kuului alakuloinen määkinä. Hetken Eemeli pohti että pitäisikö hakea Tummelipurkki tuvasta, mutta sekin tuntui jotenkin liian arkipäiväiseltä. Jotain juhlavampaa pitäisi olla. Entä pitäisikö käydä aitassa tervehtimässä liikuttavaa piikalopoa, Liinaa? Senhän minä teenkin, päätti Eemeli silminnähden piristyen. Kyllä kelpasi olla tällaisen talon isäntä.

11.10.06

Varhaiset: Kustantajan kirje

Joskus 90-luvun alussa, kun seurustelin vaikean ja lahjakkaan naisen kanssa, tulin itsekin luomisen kriisiin. Halusin saada selvyyden, pitäisikö minun yrittää etsiä itseäni kirjailijana, vai jatkaa suosiolla hyvässä vauhdissa ollutta bisnestä. Lähetin siis siihenastiset tekeleeni samalle kustannustoimittajalle, joka oli työstänyt vaikean ja lahjakkaan naisenikin tekstejä.

Harri Haanpään vastaus oli mielestäni oikea ja rehellinen. Erittäin osuva. Lähdin sitten bisneksiin.

Varhaistuotannon bonusraitoina Pahkasikahenkinen Viinamäen Eemeli ja hämärää naisnäkökulmaa edustava Haahkan untuvat. Kustannustoimittajan kirje alla.

Helsingissä 11. lokakuuta 1993
reino
Nekala
33800 Tampere

Halusit kuulla vain hyvin yksinkertaisia vastauksia. Ja nimesit yhden: joko nuoruusvuosiesi jutuista on johonkin tai ei ole?

Yksinkertaisuudessani vastaan, että lähinnä teksteistä vielä lukee sen millainen kirjallisuus sinua on innoittanut. Ehdotan Gogolia, Kafkaa, Haanpäätä, Huovista, Juha Seppälää ja Rosa Liksomia. Ideoita on, toteutus latistuttaa ne, jälki on haparoivaa. Pilaat Huippukammin lopulla, joka tekee tarinasta kertakäyttövitsin. Kauppamatkustajan kuolema loppuu kuin kanan lento, Kolopesijän kertoja ei löydä oikeaa, skitsoa aggressiivisuutta ja joutuu tyytymään siksi sisäisessa monologissaan vittu-sanoihin. Juhannusaaton kunniaksi... on Seppälää, Heti kun se tuli sisään... on Liksomia. Jne.

terveisin

Harri Haanpää
WSOY kirjallinen osasto

Varhaiset: HUIPPUKAMMI

Lapissa, ei aivan pohjoisessa mutta ei aivan etelässäkään, niillä tienoin missä maisema alkaa oikein kunnolla muuttua tuntureiksi ja viimeisetkin happosateiden pieksämät kuusimetsät ymmärtävät lopullisesti kadota, sijaitsee huippu nimeltä Kaltiopää. Tunturissa sinänsä ei ole mitään ihmeellistä, onpahan vaan aivan tavallisen näköinen tunturi, jonka laelta sattuu olemaan tavallista hienommat näköalat, etenkin näin ruskan aikaan. Huipulle johtaa kapea ajotie, ja sinne on kolmiomittaustornin lisäksi joku rakentanut ravintolan, laskettelurinteen sekä Huippukammin.

Huippukammi on varsin erikoinen rakennelma, omiaan kiinnittämään paikalle sattuvan turistin huomion. Kotamaisena, turpeilla peitettynä möykkynä se könöttää tunturin laella kahvila-ravintolan vieressä, päällä olevasta räppänästä nousee paksu savu. Etelän turistille saattaa tulla ensimmäisenä mieleen, että kuinka tänne nyt on sauna pystytetty, kun ei ole järveäkään lähellä. Vähitellen turisti kuitenkin rohkaisee mielensä ja menee lähemmäksi ihmettelemään. Oven yläpuolelle lautaan on poltettu kummastuttava sana: Huippukammi. Muuta tietoa rakennelman olemuksesta tai käyttätarkoituksesta ei ulospäin anneta. Hetken vielä arveltuaan turisti, vaikkapa joukko etelän nuoria miehiä, tarttuu kahvaan ja vetää oven auki. Sisälle mentäessä tulee näkyviin musta leveälierinen hattu, jonka alla partainen naama sanoo:
- Sisään vaan, kyllä täällä saa aikaa viettää.
Tuosta ilahtuneena turistijoukko kömpii sisään, oviaukon kohdalla varovasti kumartuen.

Sisällä on mustahattuisen lisäksi turistipariskunta, josta mustahattuinen onkin juuri ottamassa kuvaa. Seinänvierustalla on penkkejä, joille turistijoukko istuu alkaen heti havainnoida uutta ympäristöään.

Keskeisellä sijalla kammissa on jumalattoman iso tulisija, jossa kelo kodikkaasti loimuaa. Tulen ympärillä on suuri määrä erilaisia rautaputkia, jotka puolestaan tukevat halstereita ja paistinpannuja joita parhaillaan käytetään kalan valmistukseen. Pannulla on joku isohko kala josta on jo vähän syöty, halsterissa taas useita pienempiä. Lisäksi tulella on kahvipannu, joka näyttäisi vetävän ainakin kymmenen litraa sekä toinen hieman tavallisemman kokoinen.

- Oisko pojilla nälkä? Sitä voisi nimittäin tuolla loistesiialla vähän härnätä. Pojat kiistävät olevansa nälkäisiä, kysyvät kuitenkin kalan hintaa, joka kuuluu olevan 25 markkaa. Ei, ei kilolta vaan kappaleelta.
- Tämä on Inarin siikaa. Sitä kun pitää tuossa loisteella puolitoista tai kaksi tuntia niin johan tulee maukasta. Mustahattuinen on saanut turistipariskunnasta kuvan otettua, joten nyt on oivallinen tilaisuus havainnoida häntä tarkemmin.

Partaisen naaman alapuolella näkyy ruutupaita ja jonkinlainen turkisliivi. Muhkean pallomahan alla ovat mustat housut, joiden lahkeet on tungettu pieksunvarsiin. Vyöllä roikkuu puukko ja kuksa. Viimeinen yksityiskohta joka pistää silmään on kaulassa nahkanarussa roikkuva puulaatta, johon on poltettu miehen nimi: Antti. Puulaatan vieressä on karhun penisluu, jonka merkityksestä Antti on milloin tahansa valmis kertomaan pitkät pätkät. Antin koko olemus on jotenkin hyvin sympaattinen; tätä vaikutelmaa lisää isällisen rauhallinen, myhäilevä puhetapa. Partaisella naamalla on aivan omanlaisensa ilme. Antti on tuollainen nussijan näköinen mies.

- Kyllähän jos kalasta tykkää niin tuo loistesiika on ihan parasta.
Pian vierailijoille selviää, ettei Huippukammi ole turvepintaisesta olemuksestaan huolimatta kovinkaan vanha. Tosiaankin, tarkemmin katsoen sisälaudat ovat nokeentuneet vasta aivan ylhäältä, vaikka nuotion savu menee ulos yksinkertaisesti ylhäällä olevasta isosta reiästä.
- Viikko sitten saatiin tämä valmiiksi. Päätin sitten jäädä tähän sesongin ajaksi siikaa paistelemaan.
Pojat huomaavat tutun kiillon Antin silmissä. He tietävät, että tuollaisen kiillon saa aikaan esimerkiksi tissuttelemalla pari päivää kossua, aivan pikkuhiljaa. Eivät olekaan mitään eilisen teeren poikia.
- Antti Kulppi Jolotuotteesta, esittelee Antti itsensä. Tuossa olisi vähän materiaalia, jos nämä tulellaistumisalan asiat enemmänkin kiinnostavat.
Antti ojentaa mapin, jossa on kuvia erilaisista tulista, joiden ympärillä on patoja, pannuja ja halstereita. - Ottakaa siitä esitteitä ihan vapaasti vaan.

Pojat selaavat kohteliaasti mappia. Turistipariskunta on jo lähtenyt. Seuraavaksi tulee sisään tummatukkainen nainen, yksin, ja istuu tulen ääreen ihmettelemään kelopuun loimua. Nainen ei ole enää aivan nuori, ehkä lähempänä neljääkymmentä, mutta silti vielä kaunis ja hyvävartaloinen. Lisäksi nainen on sen tuntuinen että hän on paitsi seksikäs myös ihmisenä mukava. Antti tarjoaa kalaa ja alkaa jutustella naiselle. Nainen, helsinkiläinen biologian lisensiaatti ja kahden lapsen äiti, kertoo että tarkoituksena olisi vielä tänään ajaa hieman etelämmäksi ja viettää sitten maastossa aikaa kello kuuteen saakka. - Vai kuuteen asti. No pitääkö siellä maastossa nyt niin innokkaasti olla... Ja sitten varmaan hyvästi syömähän ja vähän sopivasti juomahan ja tanssimahan, myhäilee Antti ja voitelee siikojen toista kylkeä.
Nainen myöntää jotain sellaistakin suunnitelmissa olevan.

Jutustelu jatkuu hiljakseen, kelot räiskyvät nuotiossa, siiat ritisevät. Loistekala maistuu hyvältä. Pojat ovat jo lähteneet aikoja sitten, naisenkin pitäisi, mutta jotenkin kammin koko tunnelma ja Antin rauhoittava olemus saa naisen haluamaan jäädä.
Voideltuaan siiat vielä kertaalleen Antti ottaa penkin alta metrisen rautasalvan ja telkeää oven. Sitten vain vähän tuntuu kun parta kutittaa reisien välissä, kun Antti pyyhkäisee siianrasvat suupielistä ja menee sisään. Hattua hän ei ota pois. Nainen tuijottaa kuin lumottuna puunpalaa johon on poltettu Antin nimi. Se heiluu nahkanarun varassa naisen silmien tasalla, rytmikkäässä tahdissa edestakaisin, kolisee karhun penisluuta vasten, ja mitä laajempaa kaarta se tekee, sitä paremmalta tuntuu. Lopussa naisesta tuntuu erittäin hyvältä, puunpalakin sotkeutuu omiin naruihinsa. Sitten Antti onkin jo tulen ääressä voitelemassa siikoja, puhellen hiljaisella äänellä.

Nainen menee ulos autolle. Mies on odottanut jo puoli tuntia kiukuttelevien lasten kanssa. Perhe ehtii ajaa melkein Sodankylään, ennen kuin nainen tajuaa mitä oikein tapahtui. Jalkojen välistä valuu siianrasva ja Antin sperma. Mies lopulta rikkoo murjottavan hiljaisuutensa.
- Mikä ihmeen turvemaja se oli kun siellä niin helvetin kauan piti viipyä? Oli puhe vähän muutakin saada tehdyksi tänään.
- No, se oli sellainen ... sellainen kammi.

Antin eleskely Huippukammissa jatkuu samoja latuja. Mukavasti siinä päivät kuluvat pikkuhiljaa kossua tissutellessa ja loistesiikaa maistellessa, ja poikkeaapa aina silloin tällöin joku naispuolinen turistikin. Seuraava merkittävämpi vierailija on nuori saksalainen rinkkaselkäinen turistityttö. Tällä kertaa Kammin ovi pysyy säpissä neljä päivää. Paikalle sattuvat turistit käyvät välillä nykäisemässä kahvasta ja koittavat katsella oven pienestä lasi-ikkunasta sisään. Mutta ikkuna on sankassa höyryssä, eikä sisältä kuulu juuri mitään ääntä. Ainoastaan räppänästä tuprahteleva sankka savu ilmaisee että jotakin Huippukammissa on tekeillä. Sisällä Antti ja turistityttö köllöttelevät alasti poronnahoilla, paitsi Antti joka ei suostu luopumaan hatustaan ja nimikilvestä, ja lämmittelevät paljaita pyllyjään nuotion loisteessa. Välillä paistelevat siikaa. Saksalaistytöllä on vihreä Bundeswehrin maihari ja hän on periaatteessa kasvissyöjä, mutta pian hän oppii pitämään loistesiiasta ja jopa kossusta, ja liiallisen kalansyönnin kyllästyttäessä maistuu poronkäristyskin mainiosti. Aina silloin tällöin Antin nimikilpi heiluu rytmikkäästi tytön kasvojen yllä, ja kun on hyvästi naitu niin päälle maistuu väkevät kahvit. Tyttö on ihastuksissaan Antin tavasta pyyhkäistä siianrasvat suupielestä pillunkarvoihin ennen kuin menee sisään. Ja mikä miehekäs olemus: kerrassaan nussijan näköinen mies.

Kovin paljoa noiden neljän päivän aikana ei tule puhuttua; Antin kielitaito ei ole kummoinenkaan, eikä tyttökään montaa sanaa suomea osaa. Kiittää kyllä vähän joka välissä. Sisällä oleskelun aiheuttamat käytännön ongelmat ratkeavat, kun Antti avaa lattiassa olevan luukun ja esittelee Kammin kellarikerroksen. Kellarissa on paljon kaikkea hyödyllistä, kuten kuivakäymälä, keloa ainakin kahdeksi viikoksi, sekä monta hyllyllistä ruokaa: kalaa kuivattuna, tuoreempana ja suolattuna, kahvia, Ylhäisten näkkileipää, voita, poronlihaa, silavaa, hillosipuleita sekä tavallisia sipuleita, perunoita iso säkki, ja tietysti muutama varttikilon purkki nötköttiä. Pienten arkisten askareiden parissa sekä naiskennellessa kuluu kammilaisten aika rattoisasti.

Vihdoin koittaa turistitytön lähdön aika. Viimeisen varvin Antti haluaa takaa, ja lopulta kun nimilapun hihnat sotkeutuvat hiestyneisiin rintakarvoihin, ottaa Antti lapinleukunsa ja veistelee näppärästi tytön oikeaan pakaraan pienen A-kirjaimen, selittäen sen olevan ikivanha suomalainen traditio. Saksalaistyttö on haltioissaan. Lähtiäislahjaksi tyttö saa, Antin merkin lisäksi, kuksan johon on kaiverrettu tytön nimi: Katharine. Tyttö kiittelee ja lupaa tulla ensi ruskasesonkina koko kuukaudeksi.

Vielä viikon Antti paistelee loisteella siikaa ja naiskentelee turisteja. Siianmyyntikin on tuottanut mukavasti voittoa. Eräänä lauantaina Kaltiopäälle ajaa valkoinen iso Mazda, josta astuu edustajan näköinen mies siisti puku päällä. Mies menee Huippukammiin, vaihtaa vaatteita ja alkaa puhella itsekseen rauhallisella, sympaattisella äänellä, hieman pohjoisen murteella, samalla voidellen loisteella olevia kaloja. Hänen vaatepartensa muistuttaa hyvin paljon Antin äskeistä asua. Aluemyynti-insinööri Jorma Remes Espoosta on jo hänkin vaihtanut vaatteita. Nyt hänellä on siisti tumma puku ja siihen sävytetty solmio. Lopuksi hän ojentaa vastatulleelle lierihattunsa sekä Antin nimikyltin.
- Hitto kun pitäisi vielä illaksi jaksaa ajaa kotiin. Otitko muuten pitkänkin talviloman.
- Kaksi viikkoa ajattelin pitää, vastatullut myhäilee. - Se Kinnunenko tänne sitten sinun jälkeesi on tulossa? - Kinnunenpa hyvinkin.

Varhaiset: KAUPPAEDUSTAJA K.

Kauppaedustaja K astuu sisään hotellihuoneeseen. Laukkunsa hän laskee sängyn viereen, päällystakin sen päälle. Pöytä on ikkunan vieressä. Sille hän heittää sekalaisen nipun papereita: hotelliketjun kanta-asiakaskortti, huoneen avainlipuke, vapaalippu hotellin yökerhoon ja muita. Ikkunasta näkyy pysäköintihallin yli kaupungin keskustaan. Hotellin takapihalle on jostakin sattuman oikusta unohtunut vanha kolmikerroksinen puutalo, kaikenpyyhkivää purkuintoa uhmaamaan.

Kaikenmaailman perkeleen rötisköjä jättävät. Eiköhän kohta tule jotkut koijärveläiset ja köytä itseään kettingillä ovenkahvaan, tuhahtaa K itsekseen. Ajatus piristää hetkeksi. K menee kylpyhuoneeseen, lorottelee nautinnolliset kuset ja huuhtaisee naamansa. Hyllyltä ottamansa kertakäyttömukin kanssa hän menee laukulleen ja penkoo sieltä pullon halvinta kotimaista viskiä.

Ensimmäinen paukku palauttaa koko päivän vaivanneen närästyksen voimallisena mieleen. Mahahaavalääke oli unohtunut kotiin, eikä reissun päältä saisi ilman reseptiä millään keinoin hankittua uutta. Samarin ei tähän taida enää auttaa, tuskinpa paljon mikään muukaan, ainakaan luotia vähempi, pohtii K katkerasti hymähtäen. Tietysti voisi kokeilla jotain vissyä tai ginger alea sekaan, mutta kun on kertakaikkiaan tottunut viskinsä juomaan raakana. Lämmin viski alkaa hienokseltaan tökkiä. Olisiko pitänyt ensin kaljalla varmistella. No perkele se on nyt mentävä. Oksentamaankaan hän ei aikonut ruveta. Sitä verta ei millään viitsisi nyt juuri katsella.

K poimii pöydällä lojuvat paperit käteensä. VIP-kortti
lompakkoon, yökerhon pääsylippu roskiin, sekalaiset kuitit jonnekin talteen. Sitten K muistaa, kävelee laukulleen ja ottaa sieltä alkometrin viskipullon viereen pöydälle. Kuin muistutukseksi. Tietää kuitenkin juovansa kaiken. Perkele kun huomenna olisi tavallinen päivä. Voisi ajaa seuraavaan kohteeseen, ottaa kaikessa rauhassa muutamat krapulakaljat ja kiertää sitten loppupäivän asiakkaissa vaikka taksilla. Mutta kun huomenna oli perjantai ja pitkän viikonlopun alku. Kemistä pitäisi vielä selviytyä kotiin asti. Kolme asiakkaista oli vanhoja tuttuja, niiden kanssa ei tulisi ongelmia, mutta kun se neljäs, uusi asiakas, oli sellainen perkeleen nipottaja. Sinne ei paranisi kovin pahoissa tutinoissa mennä. Vai pitäisikö se hoitaa ensimmäisenä. Vai viimeisenä? Ja se perkeleen sisätilanlämmitin pitäisi keritä viemään korjaajalle vielä perjantaina. Kotona pitäisi siis olla hyvissä ajoin.

Mitään ei ole niin vittumaista kuin aamulla lähteä kylmällä autolla liikkeelle.

K miettii kirjoittavansa ajankäyttömuistioonsa, että lämmitin pitäisi muistaa viedä korjaamoon. Sivun yläreunassa lukee 'Viikon avaintehtävät ja -tavoitteet:'. K ajattelee ensin kirjoittaa siihen vaikka että vittua päähän ja perseet olalle, mutta ei sitten jaksakaan kirjoittaa yhtään mitään. Kai sen aamulla muistaa kun henki vaan huuruaa jäisessä autossa.

Aikansa kuluksi K napsauttaa television kaukosäätimestä päälle. Suomalaisia kanavia ei viitsi katsella, niistä ei kuitenkaan tule mitään. Uutiset tietysti voisi, mutta mitäs vitun hyviä uutisia mistään on aikoihin kuulunut. Hotellin omalta viihdekanavalta tulee joku amerikkalainen. Siitä K ei oikein pääse jyvälle kun ei aikoinaan ole tullut englantia opeteltua. Eivätkö ne perkeleet saa näihin edes tekstejä? Moskovan TV:n luonto-ohjelma jaksaa huvittaa vähän aikaa. Somat ilveksenpennut piehtaroivat emonsa kimpussa. Jostakin K:n mieleen tulee irrallinen lause, jolle ei tunnu muistuvan mitään asia-yhteyttä: Kissa on kiva eläin.

Niinhän se on. Niinhän se on että kissa on etevä eläin, K myöntelee, napsauttaa television pois ja hakee kylpyhuoneen hanasta vähän vettä seuraavan ryyppynsä sekaan.

Purkutalon pihakinoksissa liukastelee kaksi nuorta poikaa. Tai helvetistäkö noita erottaa mitä ne on. Pitkä ja paksu mustaksi värjätty tukka harottaa molemmilta päästä sekalaisena pehkona. Molemmilla on mustat pitkät takit, mustat housut ja mustat teräväkärkiset kengät. Muovikasseissa on ilmiselvästi kaljapulloja. Mitähän perkeleen metsänpeikkoja nuo meinaavat olevansa. Eivät sentään ole mustia muovikasseja mistään löytäneet. Kaikkia jumalauta koikkelehtijoita niitä nykyään on. Ja kaikille ne nykyään kaljaa myyvät, nuokin aivan kakaroita.

Seuraava ryyppy tuntuu uppoavan ilman vettäkin. Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu.

Ketkä perkeleet tuommoisessa talonrähjässä viitsivät asuakin. Tietysti jotain saatanan vaihtoehtoihmisiä jotka sönköttävät riihipaita päällä vanhoista arvoista. Tai kulkevat ympäriinsä mustissaan niinkuin mitkäkin kuoleman enkelit. Koittakaa jumalauta kaksikymmentä vuotta asua kämpässä missä vesi jäätyy joka talvi ämpärissä lattialla kun sen olet siihen ensin kaivosta kantanut. Kyllä sitten alkaa keskuslämmityskin kelvata. Ja takkaan ei viitsi tulta viritellä kuin hädin tuskin makkaranpaistoa varten. Mutta eipähän tarvitse joka aamu sitäkään varten viideltä herätä.

Se lämmitin täytyy muistaa viedä. Ajastin siitä kai on hajalla.

Nyt talon pihassa paarustaa joku vaalea tyttö, pudottaa jotain hankeen ja kumartuu poimimaan sen. Turhaan siinä persettäs esittelet. Ei sitä täällä kaivata. Tytöllä ei ole muovikassia, vaan sen sijaan iso nahkainen olkalaukku. Mitähän tuossakin reppuryssän laukussa menee? Viinaa se saatanan huora siinä kuitenkin rahtaa. Mutta sen verran on ymmärtänyt ettei ihan mustiin ole sentään tarvinnut pukeutua. Ettei mitään maansurua.

Hyvä persehän tytöllä oli. Ettei sen puoleen. Mitähän ne kaikki tuonne ramppaa. Onko niillä siellä joku kolhoosi vai mikä kommuuni se on.


Huomenna heti kotiin päästyä pitäisi lähteä ajamaan eteenpäin firman kelomökille. Toista sataa kilometriä. Ja se lämmitin pitäisi viedä siinä välissä. Yhtä juoksemista. Mökki olisi kylmä ja persoonaton, kuin joku hotellihuone. Eipä juuri kiinnostaisi, mutta kun lasten on päästävä laskettelemaan niin sitten on. Ja vaimo kärttäisi latuja kiertämään. Mutta en lähde. En vaikka mikä. Takkaan tuli vain ja televisio päälle. Sitten sohvalla levynä eikä liikettäkään. Ei liikettäkään.

Seuraava paukku alkaa oikein jo maistua. Pieninä siemauksina. Ei tässä hätäpäivää.

Tumma pitkähiuksinen tyttö kävelee purkutalolle. Korkeakorkoiset talvisaappaat liukastelevat jäällä. Tyttö on pukeutunut kokonaan mustiin.

Ja siinä taas joku saatanan peikkolainen.

Oli ollut aika kun K oli kaikki talvet kuljettanut suksia mukanaan auton katolla. Valinnut yöpaikkansa sen mukaan että hotellilta pääsi hyvin ladulle ja pitänyt kunnia-asianaan käydä joka ilta suksimassa, muutaman kilometrin ainakin. Eipä enää. Vaikka vaimo kuinka kärttäisi. Saisi vaikka suksia kuuseen.

Purkutalon pojat raahaavat jostain pitkää kaasugrilliä, sellaista joita yleensä näkee automarkettien pihassa tai suurissa kansanjuhlissa, ja asettavat sen seinustalle. Joku häviää pihasta ja palaa hetken kuluttua kaasupullo kainalossaan. (Mistähän se tuonkin kävi varastamassa?) Grilli sytytetään. Talon toisessa siivessä asustelevat rappioalkoholistit liittyvät joukkoon. Joku alkaa heijastaa psykedeelisiä dioja purkutalon seinään.

Alkuviikosta pitäisi taas pitää palaveria sen konsultin kanssa firman englanninkielisestä esittelyvideosta ja vientimarkkinoiden tuotesortimentista ja kansainvälistymisestä ja yhdentyvästä Euroopasta ja hevonvitusta. Selvää vittuilua Heikkilän puolelta laittaa hänet edustamaan firmaa siinä videoprojektissa. Muka pitkäaikainen ja kattava tuotevalikoiman tuntemus. Paskat. Mitä minä näistä kansainvälisyyksistä ymmärrän. En osaa edes englantia. Ja se konsulttikin puhuu hoonoa soomea inhottavan narisevalla äänellä. Vittumaista kuunnella sellaista ininää. Jos se spiikkaa sen videonkin englanniksi samalla äänellä niin eihän sitä kuuntele kukaan. Tulee suomikuvaa, sano. Ja se saatanan ylimielinen käkkäräpää taitaa olla joku juutalainenkin, ainakin nokasta päätellen. Kaikkia vittuja niitä on.

Pihalle jonkin matkan päähän grillistä sytytetään nuotio mitä epämääräisimmistä aineksista. Ikkunalaudoilla on kynttilöitä. Peikkolaisiakin on jostakin ilmestynyt lisää. Vaalea tyttö tuntuu toimivan jonkinlaisena seremoniamestarina. Diaheitintä yritetään suunnata hotellin seinään, mutta sinne asti kuvat eivät oikein jaksa hiljalleen tippuvan lumisateen läpi heijastua. Joku puhaltelee värikkäitä ilmapalloja ja ripustelee niitä puun oksiin. (Ei perkele, kondomejahan nuo ovat.) Ihmiset sulautuvat yhdeksi iloiseksi puutarhajuhlaksi; rappioalkoholistit toppatakkeineen ja piimäpurkkeineen ja nuoret karvapäät mustine nahkatakkeineen ja keskikaljoineen.

Miten ne oikein myyvät noin nuorille kaljaa...

Viskipullo alkaa olla puolessa. Nyt olisi aika pikkuhiljaa jarrutella. Jos huomenna aikoo rattiin siis. K ottaa alkometrin pöydältä, tipauttaa sen sängyllä avoimena olevaan salkkuun ja menee kuselle.

Joku mustatakkinen nappaa nuotiosta puoliksi palaneen oksan ja alkaa pyörittää sitä itsensä ympäri laajassa kaaressa kuin kiekonheittäjä. Lopulta poika päästää oksan lentämään ja se kolahtaa hotellin päätyseinään kipinää iskien. Toinen mustatakki heittää jotain nestettä nuotioon ja liekit leiskahtavat korkealle. (Taisi pihistää joltain äijäpahalta Sinolit.) Vaalea tyttö kiipeää talon seinää nousevia tikkaita puoliväliin, pitämään kai palopuhetta.

Vielä yksi paukku. Toissa viikonloppuna piti hakea oma poika selviämisasemalta. Siinä yhteydessä tuli kai räyhättyä turhankin pahasti. Mökillä täytyisi koittaa hyvitellä. Liiankin pahasti sanottua. Mutta ei sekään mukavalta tunnu kun kesken viikonlopun vieton soitetaan että tulkaapas hakemaan tämä poikanne täältä. Ja tuokaa huomenna kuulusteluun kun se selviää. Ja sitten joku virkaintoinen sosiaalipimu alkaa neuvoa miten hänen pitää poikansa kasvattaa. Ja itse sen näköinen ettei ikinä varmasti ole sen vertaa kyrpää saanut että pääsisi omia lapsia tekemään.

Purkutalo on tulessa. Juhlayleisö huomaa liekit. Mustatakkiset yrittävät sammuttaa tulta kantamalla lunta sisään. Joku kusee lieskoihin. Mutta tuli ei sammu enää kovinkaan helposti. Liekit lyövät ulos särkyneistä ikkunoista. Rappioalkoholistit kerääntyvät ikkunan vierelle lämmittelemään. (Se saatanan lämmitin täytyy muistaa viedä.) Hetken kuluttua palokunta on paikalla. Ensi töikseen sammuttavat pihalle kyhätyn nuotion. Poliisi hätistelee juhlakansaa loitommalle. Alkoholistit kyyristyvät tottuneen tuntuisesti johonkin pihan syrjäiseen nurkkaan. Mustatakkiset sen sijaan eivät suhtaudu poliisin aiheuttamaan häiriöön ollenkaan suopeasti. Joku hyppää poliisiauton päälle ja yrittää kiskoa kattomajakkaa irti. Vaalea tyttö on kivunnut katon harjalle ja heittelee poliiseja lumipalloilla rivouksia huudellen.

K istuu pimeässä hotellihuoneessa. Välkkyvät valot käyvät ilkeästi silmiin. K toivoo että poika saisi poliisiauton valon kiskottua irti.

Palokunta suuntaa ruiskunsa ikkunoista lyöviin liekkeihin. Yksi poliiseista kiipeää katolle hakemaan vaaleaa tyttöä. Mutta tämä ei aio antautua, vaan loikkaa katolta yllättävän sulavasti lentoon ja alkaa kierrellä pihan yläpuolella jatkuvasti poliiseja herjaten. Poliisiauton katolla hyppinyt poika on jo paketoitu käsirautoihin ja siirretty auton sisään. Muutkin karvapäät ovat kadonneet pihapiiristä. Jäljellä on vain vaalea tyttö, joka räpyttelee palokunnan tikasauton yläpuolella.

Miten kauan yhden tuollaisen pienen talon sammuttaminen oikein voi kestää. Tai sammuttaisivat edes nuo valot.

Eikä Timo sitä ikkunaa varmaan kivittänyt. Tai mitä sitten jos heittikin? Kyllä keskusliikkeillä rahaa on. Ja vakuutushan ne korvaa. Vakuutus. Onkos teidän perheessänne ennen ollut tälläisiä ongelmia? Teki mieli kysyä että onkos neidillä ollut kyrvänsaamisongelmia kun on naama noin niinkuin karummasta päästä? Että kyllä tässä voi vanha äijäkin vielä sen verran koittaa tökkiä että pahimpaan tarpeeseen. Saatana.

Vaalea tyttö lähtee taas kiertämään pihaa laajemmassa kaaressa. Äkkiä tulipalon kuumuuden aiheuttama noste osuu hänen toisen siipensä alle ja horjuttaa tottumattoman lentäjän tasapainoa. Tyttö kiepsahtaa päistikkää lumihankeen.

Viski on loppu. Kuten niin usein humalassa, K yrittää ajatella vaimostaan jotain oikein ilkeää, mutta ei osaa edes sitä. Ei tule mitään mieleen.

Tyttö yrittää lähteä vielä lentoon kinoksesta, mutta alastulossa nyrjähtäneellä nilkalla on paha räpistellä nousukiitoa. Vanttera haalariasuinen poliisi tarttuu tyttöä siipipuolesta ja kiidättää hänet autoon. Palokunta alkaa saada liekit hallintaansa.

K makaa sängyllään ja katsoo miten välkkyvät valot kiertävät hotellihuonetta. Koko huone näyttää pyörivän. Ohuista verhoista ei ole mitään apua.
Että ihmistä näin kiusataan. Sammuttaisivat nyt edes nuo valot.

Varhaiset: KOLOPESIJÄ

Mervi näyttää niin kauniilta ja rauhalliselta maatessaan tuossa. Kauniimmalta ja rauhallisemmalta kuin muistan. Nenä ei ole enää ollenkaan niin silmiinpistävä, pikemminkin se on pienempi ja pehmeäpiirteisempi kuin koskaan. Ja kasvoja peittävää vaaleaa untuvaa tuskin huomaa. Hautaustoimiston maskeeraaja on osannut työnsä. Rauhallisempi ja kauniimpi kuin koskaan. Ehkä aavistuksen verran kalpea. Sulkapeitekään ei näy pitkän valkoisen kuolinmekon alta. Ei, ei sulkapeite vaan ihokarvat. Ehkä hieman tavallista tiheämpi ihokarvoitus, mutta karvoja ne ovat. Tietenkin karvoja. Ei sulkia.

Kauniimpi ja rauhallisempi kuin muistan. Kasvojen vaalea untuvapeite on oikeastaan sievä. Eikä nenäkään ole lainkaan kova tai terävä. Siinä makaa aivan tavallinen sievä nuori tyttö, kaunis ja elämänhaluinen, ja täydellisen elinkelpoinenkin, lukuunottamatta pienikaliberisen luodikon reikää rintakehässä.

Sukulaiset käyvät vuoron perään arkun vierellä katsomassa. Katsomassa ja itkemässä. Välillä joku ottaa asiakseen lausua muutaman muistosanan. Mitä mahtavat miettiä tuossa tuijottaessaan. Haluaisivatko nyppäistä pari höyhentä muistoksi. Katsovatko kuin inhottavaa luonnonoikkua. Mielisivätkö lyödä rahoiksi, myydä pyrstösulat iltapäivälehdille. Pari höyhentä muistoksi, niin kuin ne, jotka ovat kirjoituspöydän ylimmässä laatikossa ja joita tuijotin koko viime yön ajattelematta mitään. Mutta turhaan te katsotte minun kaunista tytärtäni kuin sirkuseläintä. Poskien untuvasta ei kenelläkään voi olla mitään sanomista. Se on lähinnä vain sievää. Ja nenä on niin pyöreä ja pehmeä, iso tosin, mutta mikäs häpeä se on jos ihmisellä on hiukan tavallista isompi nenä, eivät kai kaikki voi olla pikku nöpöneniä, mutta niin pehmeä ja pyöreä, että turha teidän on sanoa että sillä koskaan olisi pärryytetty koloa kelon kylkeen. Hautaustoimiston maskeeraaja osaa työnsä, on saanut siitä avokätisen korvauksen.

Pari höyhentä, niin kuin ne kaksi kirjoituspöydän laatikossa, ne joita tuijottelin viime yön yrittäen miettiä mistä kaikki sai alkunsa. Tai yrittäen vakuuttaa itselleni että mikään ei alkanut mistään, että näin vain tapahtui. Kyllä minä tiedän mistä tämä sai alkunsa. Tiedän aivan hyvin. En vain osaa uskoa.

Olisivat perkeleen eläintenleikkelijät halunneet pitää ruumiin jatkotutkimuksia varten. Ainutlaatuinen ilmiö muka. Preparoineet ja laittaneet lasikaappiin näytteille kuin minkäkin epämuodostuman. Minun kauniin tyttäreni, jonka nenä ei sitäpaitsi edes ole mitenkään erityisen iso. Ehkä vähän kyömy mutta ehdottomasti ei poikkeuksellisen iso. Mutta Esko laittoi niille luun kurkkuun. Nopeasti ja tehokkaasti, ilman turhaa julkisuutta. Sinne jäivät leikkelemään kissanraatojaan. Mulkut.

Esko on toisessa penkkirivissä. Tyylikkäänä kuten aina. Ja vaimokin on vielä tässäkin iässä melkoisen näyttävä nainen. On aina ollut. Ei ole päästänyt itseään rupsahtamaan. Liisa taas ei oikein koskaan ole välittänyt pitää itsestään huolta. Ei ainakaan ensimmäisen lapsen jälkeen. Aina häsännyt vaan niitten lasten kanssa.

Silloinkin Esko oli mukana. Sinä kesänä kun se hullu tikka ilmestyi koikkelehtimaan. Esko istui mökin terassilla ja Eskon vaimo ja minä ja Liisa. Litkimässä Camparia, juttelemassa ja nauttimassa kesälomasta. Mervi nukkui vaunuissaan pihalla, koivun varjossa, tiukasti vällyihin käärittynä vaikka oli lämmin päivä. Tiukkana kääronä niin että vain muhkea nenänkolvi pisti esiin vällyjen seasta. Varmasti minä silloinkin kerroin, tuhannetta kertaa, mielestäni hupaisaa juttua synnytyksestä. Miten se oli ollut niin vaikea siksi että lapsi oli vähällä juuttua nenästään kiinni. Ja miten ensimmäisenä esiin pisti suunnattoman kokoinen kyömynenä, kuin hain evä. Ainahan minä olen ollut hauskan seuramiehen maineessa. Liisa ei ole koskaan pitänyt siitä jutusta, ja lopulta minäkin lakkasin sitä kertomasta. Eikä se nenä nyt niin iso ollut. Pienen lapsen päähän on muutenkin suhteettoman iso muuhun ruumiiseen verrattuna. Ei se ole mikään ihme jos siinä nyt nenäkin vaikuttaa vähän kookkaalta. Ja ne ihokarvatkin olivat lähinnä sellaista suloisen pehmeää vauvanuntuvaa.

Esko nauroi sille jutulle ihan varmasti. Ja Eskon vaimo. Liisa kai lähti tapansa mukaan loukkaantuneena sisälle muka puuhaamaan jotain pikku purtavaa. Silloin se hullu tikka pyrähti jostain pihaan. Valkoselkätikka. Minä tunnistin sen heti. Mistä se siihen eksyikin. Valkoselkätikkahan on tuiki harvinainen Suomessa. Taitaa olla peräti uhanalainenkin. Eikä ne metsät meidän mökkimme ympärillä mitään varsinaista tikkamaastoa ole. Se pyrähti ensin saunan katolle, kurkisti siellä savupiippuun, sitten räystään alle. Puutarhakeinussa se viivähti hetken. Me ihmettelimme sen menoa. Jotenkin sen touhu oli aivan tolkuttoman tuntuista. Sitten se huomasi rannassa ison telkkäpöntön ja singahti sen oviaukolle kuikkimaan. Ja minä muistan ihan selvästi sanoneeni vieraille miten hassua olisi jos siellä nyt joku vastakuoriutunut telkänpoika tiirailisi valkoselkätikkaa syvälle silmiin ja leimautuisi siihen. Pitäisi emonaan ja päättäisi seurata maailman ääriin. Siinä olisi puolisukeltaja ihmeissään kun pitäisi tylppönokalla ruveta näivertämään pesäkoloa lahohonkaan. Ja vieraat pitivät sitä leimautumisjuttua ihan hyvänä vitsinä.

Olisikin jäänyt siihen, mutta sitten se järjenvikainen tikka hoksasi Mervin lastenvaunut, joissa lystikäs kyömynokka keikkui vällyjen seassa. Parin koivun kautta se tikka räpytteli lastenvaunujen lähelle ja lensi lopulta siihen aisalle istumaan. Eskon vaimo sanoi ensin että se pitää ajaa pois ettei se vaan tee lapselle mitään pahaa, mutta minä sanoin että varrotaan vähän ja katsotaan mitä tapahtuu. Ja siinä ne sitten tuijottelivat toisiaan, ja Mervi jokelteli sille tikalle pitkät pätkän. Taisivat pitää toisiaan oikein mielenkiintoisina tuttavuuksina. Lopulta siinä kävi niin Liisa tuli sisältä, huomasi tikan lastenvaunujen aisalla ja hätäännyksissään ajoi sen huutaen matkoihinsa. Sen jälkeen sitä kajahtanutta lintua ei enää koskaan näkynyt.

Liisa oli jo silloin vauvasta kauhean huolissaan. Halusi mennä aikaisin nukkumaan ja ottaa Mervin viereensä. Olisiko se tosiaan niin, että naisilla on sellainen äidinvaisto, joka kertoo milloin jotain pahaa on tapahtumassa. Tai ehkä Liisa oli jo silloin kyllästynyt siihen juopotteluun ja paskanpuhumiseen. Minä en silloin vielä aavistellut mitään pahaa. Mielessä oli ihan toiset kujeet. Me muut menimme saunakamariin jatkamaan juomista.

Papinreppanakin tuossa yrittää jotain sanoa. Virkansa puolesta ja leipänsä edestä. Olisit mieluummin hiljaa. Mitä sinä muka tiedät minun tyttärestäni. Minun tyttöni on kaunis nuori nainen, täydellisen elämäniloinen ja elinkelpoinen, yhtä pientä luodinreikää lukuunottamatta. Eikä leimautuminen sitäpaitsi niin tapahdu. Leimautuminen tarkoittaa sitä että vastakuoriutunut linnunpoika katsoo ensimmäistä liikkuvaa esinettä jonka näkee ja alkaa pitää sitä emonaan. Mutta minun Mervini ei ollut mikään perkeleen untuvikko vaan iso ja terve tyttövauva, monta kuukautta vanha jo.

Mervi oli lapsesta saakka niin luontorakas. Piti puista ja eläimistä ja metsästä. Minä opetin sen sienestämään. Jo viisitoistavuotiaana se nosti kauhean metelin, kun velipoika halusi harjoittaa kesämökillä tehometsänhoitoa. Ja nuoresta asti halusi lukemaan biologiaa. Mutta siinä se meni pilalle kun se lähti opiskelemaan ja muutti siihen karvapääkolhoosiin. Ei olisi ikinä pitänyt päästää. Ei ikinä.

Pitäisit nyt jo turpasi kiinni niistä sen saatanan tutkimattomista teistäsi.

Se käytävä oli tukittu melkein umpeen, oli vaikea päästä läpi, Mervin tavaroita hakemaan. Vaikka niin minäkin olisin tehnyt. Tukkinut käytävän ja lukinnut oven alakerran karvapäiltä. Kulkenut sitten vaikka ikkunasta. Saatanan juoppohullut ja sekopäät, mitä te muka tiedätte.

Kohta on aika tarttua arkkuun. Kantaa se hautaan.

Koko kämppä oli vuorattu pehmeäksi vanhoilla räteillä ja vilteillä. Vuorattu yltympäriinsä. Kuin mukava pesäkolo. Tai vitut mikään pesäkolo. Ja eihän Mervi ikinä ollut erityisen siisti. Mukavasti vain vuorattu ympäriinsä, niinkuin kaikki opiskelijaboksit. Jos pitää pehmeästä. Ei missään nimessä mikään pesäkolo.

Olisiko sittenkin pitänyt käydä useammin. Silloinkin kun Mervillä oli jalka kipsissä. Kun se oli kaatunut.

Arkku tuntuu kevyeltä, höyhenenkevyeltä. Ei, höyhenenkevyt on aivan väärä sana. Ja arkkukin on oikeastaan ihan normaalin painava. Kyllähän nyt verevä nuori tyttö jotain painaa. Aika paljonkin. Vaikka olisi linnun luut.

Mervillä jalka kipsissä kun hyppäsi juovuksissa ikkunasta, väittivät että yritti muka lentää, ikkunasta jossa loppuaikana ei ollut edes lasia vain vanha huopa: kuvitteletteko te saatanan karvapäät tuntevanne minun tytärtäni jos yhden kerran olette päässeet sitä naimaan?

Olisiko pitänyt krematoida? Sillä tavalla olisi ainakin ollut täysin varma ettei kukaan tule ikinä kaivamaan minun tytärtäni esille, ylös haudasta lasikaappiin näytteille. Mutta Liisa halusi että sukuhautaan. Heidän sukuhautaansa. Sukunsa hautaan.

Ei saa kompastua portaissa. Arkun hihna on huonosti.

Ja se saatanan mustakaapuinen pilvenpolttaja kehtasi väittää että minun Mervilläni olisi ollut sulat.
...no kyllä mä nyt tiedän millanen sen iho oli, höyhenten peitossa kaikki, ja nokka luunkova, mähän olin viimenen joka sitä vitun sekopäätä yleensäkään suostu nussimaan...
Miksi mä en lyönyt sitä turpaan. Miksi en lyönyt kunnolla turpaan ja polttanut samantien koko peikkolauman ja niiden saastaisen kolhoosin. Kämppä oli täynnä rättejä ja lumppuja, vuorattu täyteen, ja vanha huopa ikkunassa.

Ei pienillä tytöillä mitään höyheniä ole, vähän untuvaista karvaa korkeintaan, eivät pienet tytöt lentele ikkunasta edes ja takaisin, ei minun Mervini. Mitä nyt siitä jos sattuu kerran humalassa kaatumaan. Mitä vittua te muka mistään tiedätte.

Maasta sinä olet tullut ja maaksi pitää haista sinäkin pappi vaan vittu.

Vanha hautausmaa, isoja vanhoja koivuja. Mikäs kolo tuollakin on? Valkoselkätikka viihtyy-koivumetsässä. Koittakaa nyt perkele saada ne seppeleet aseteltua sinne.

Se äijä oli varmasti humalassa. Nousi aikaisin talviaamuna, keitti kahvit ja otti napsut viinaa, lähti sitten hämärissä koiransa kanssa lintumetsälle. Luuli muka teereksi tai metsoksi tai joksikin saatanan koppeloksi. Ja eläintieteen laitoksella väittivät, että maha oli ollut havunneulasmöhnää täynnä, aivan piukassa.

Esko teki pätevää työtä hakiessaan ruumiin pois sieltä laitokselta. Nopeasti ja tehokkaasti, ilman turhaa kohua. Esko on aina ollut hyvä ja luotettava ystävä. Ensimmäistä kertaa minä nyt tarvitsin palvelusta Eskolta, siis palvelusta lakimiehenä ja asianajajana. Se litran Calvados, joka on maannut vuosia baarikaapin perällä, saa mennä sille. Esko on sen ansainnut. Ja paljon enemmän.

Olisi pitänyt krematoida.

Humalassa se oli. Hulluna kahden viikon pontikkahumalassa. Ei siinä muuta selitystä ole. Tai muuten sekopäinen. Korvessa elämisestä. Eikä siellä mitään miehenmentäviä pesäkoloja voi puissa olla. Paskapuhetta.

Tokihan Mervi oli ollut koko talven kadoksissa, mutta niin oli käynyt ennenkin. Harvoinkos sitä ihmisellä jää pariksi kuukaudeksi putki päälle. Minullekin jäi joskus. Monesti. Tai sitten alkaa reissujalkaa polttaa tai livistää katkolle jonnekin eikä pidä yhteyttä. Ei siinä mitään ihmeellistä ole. Ennenkin se oli sitten jostain ilmaantunut, tullut käymään tai soittanut ja pyytänyt rahaa.

Olikohan koira haukkunut? Tai mitä ne perkeleen lintukoirat tekevät. Seisonut?

Kai sitä nyt saa biologian opiskelija kiivetä puuhun lintuja kiikaroimaan. Ilman että tulee ammutuksi. Ja ruvetaan levittämään järjettömiä juttuja.

Liisa ei koskaan oikein ymmärtänyt juomisen päälle. Aina oli vain niitä kakaroita hyysäämässä. Me muut menimme silloinkin saunakamariin juomaan lisää. Juomaan punaviiniä ja puhumaan elämästä. Liisa otti Mervin viereensä ja meni aikaisin nukkumaan.

Liisalla oli vain ylikehittyneet äidinvaistot. Me joimme saunalla ja Esko sammui ja minä nussin sen vaimoa siinä lattialla. Ei siinä sen kummempaa tapahtunut.

Olisi pitänyt lyödä sitä karvapäätä turpaan. Ja polttaa.